päivä 12.

Vanhempani kävivät meillä eilen iltakahvilla ja toivat samalla leipomosta tuoreet hillomunkit. Nam. Sen jälkeen iskikin sellainen karkinhimo, että voi apua.. Sokerin syöminen siis todella ruokkii sokerihimoa! Koko ilta ja vielä aamukin meni kiukutellessa. Voi miesparkaa! Nyt mieli on jo iloisempi, vaikka olenkin taas tänään miettinyt, että eihän karkkilakko siihen kaadu jos kerran sortuu herkuttelemaan..? :) Melkeinhän olisi viisasta kokeilla karkinsyöntiä kerran tämän lakon aikana, ihan vaan kokeillakseni että maistuuko karkit edes niin hyvältä kun muistan. Eikö vaan?

Olen lueskellut tänään kirjastosta lainaamaani Kaksplussaa (nro 9/2010), jossa on juttua perheiden herkuttelutottumuksista. Oli mielenkiintoista lukea muiden kokemuksista, kun toiset pitävät tiukasti kiinni karkkipäivästä ja toiset taas herkuttelevat pitkin viikkoa, muutaman namin kerrallaan (keksin juuri kutsua sitä karkin tissutteluksi :D ). Meilläkin pitää kohta (siis vuoden päästä..) miettiä, että syökö äiti karkit salaa piilossa tai lapsen nukkumaanmenon jälkeen vai pitääkö äidinkin esimerkiksi opetella oikeasti herkuttelemaan maltilla ja vain karkkipäivänä. Luulenpa, että äiti syö maltilla karkkeja ja kun lapsi on mennyt nukkumaan niin "karkkihiiri" käy tyhjentämässä pussin pohjalle jääneet namit.. Vaikka onhan se vähän huijausta. En vaan haluaisi opettaa lastani samanlaiseksi karkkimonsteriksi kuin itse olen. Toisaalta, enpä minäkään tätä karkinsyöntiä ole vanhemmiltani oppinut eli kai se karkkiaddiktio tulee jos on tullakseen.

Olisi kiva kuulla, miten muissa perheissä karkinsyöntiä harrastetaan (lasten kanssa vai lapsilta piilossa) tai millaisia herkuttelukäytäntöjä teidän perheessä oli lapsena. Meillä isä yritti kuulemma joskus syödä Marianne-karkin minulta salaa toisella puolella taloa, mutta kuulin karkkipaperin rapinan ja olin salamana paikalla vaatimassa itsellenikin "namnamoo". Neuvolassa oli epäilty, että kuulossani on jotain vikaa, mutta tämän tapahtuman jälkeen kukaan ei enää uskonut etten kuulisi normaalisti. :)