uudet säännöt.

Kuten edellisistä blogiteksteistä (ja blogin harvasta päivittymistiheydestä) on ehkä voinut päätellä, viime viikot ovat olleet hektisiä. Niin hektisiä, että jopa mun duracell-akku uhkasi tyhjentyä. Hämmentävää. Kun nauttii kaikesta mitä tekee, on vaikea käsittää että akkua täytyy silti ladata. Että ei voi paahtaa sata lasissa aamuseiskasta puoleen yöhön tai sen yli ja nukkua yöt pätkissä lasten heräillessä.

Kun sitten aamut alkoivat säännöllisesti ajatuksella "ei v****, taas uusi päivä", oli lyötävä jarru pohjaan. Oli taas kerran opeteltava hengittämään syvään ja rauhoittumaan, ei sääntäämään jokaiseen innostavaan puuhaan ja tarttumaan jokaiseen inspiroivaan ideaan. Mahtaville tarjouksillekin olen joutunut sanomaan "ei kiitos" ja "valitettavasti nyt ei onnistu". Huh, se tuntuu joka kerta yhtä kamalalta. Mutta joskus on pakko.

Mun aivot kävi sellaisilla ylikierroksilla, että päässä tuntui koko ajan huminaa, surinaa ja niin edelleen. Se syö keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden, muun muassa. Viikonloppuna pyhitin pari päivää levolle, esimerkiksi perjantaina torkuin sohvalla takkatulen rätinässä pari tuntia. Lauantaina kävin tekemässä rauhassa (ei siis "kiirekiirekiire,teeäkkiäettäpääsetjatkamaantöitätaiolemaanperheenkanssaäkkkiiii!!"-nauha päässä pyörien kuten yleensä) ja istuin vielä infrapunasaunassakin. Illalla tein vähän töitä, mutta ihan leppoisasti vaan, ja sitten menin ajoissa sänkyyn piikkimaton päälle köllimään ja kirjaa lukemaan. Pää onkin nyt ollut hiljaisempi, syke ja hengitystahti rauhallisemmat. Oi miten ihanaa!!

Eilen illalla meinasi taas iskeä stressi kaikista asioista, jotka odottavat tekemistä, joiden deadline lähestyy, jotka haluaisin tehdä ja niin edelleen. Pää surisi taas enkä osannut tehdä pientäkään päätöstä (varma merkki stressistä mulla). Unohdin työt suosiolla, käperryin sohvalle miehen kainaloon katsomaan Top Gearia ja söin kuulkaa vieraita varten ostetun keksipaketinkin!


Terkut sohvalta!

Mun on nyt pakko opetella ottamaan itselleni rauhoittumisaikaa. Mun on löydettävä liikunnan lisäksi muitakin rentoutumiskeinoja, sellaisia, joissa mieli ja kroppa saavat levätä. Lisäksi mun oli laadittava itselleni työ/vapaa-aikaa koskevat säännöt, koska silloin kun työstä tykkää ja toimisto on kotona, on työtä ja vapaa-aikaa tosi vaikea erottaa toisistaan.

Miksi? Siksi, että en ole kovin mukava äiti tai puoliso stressaantuneena. Siksi, että silloin en ole kovin hyvä ystävä tai viihdyttävää seuraa. Siksi, että en halua olla väsynyt ja ylikierroksilla. Siksi, että silloin liikunta ei ole niin hauskaa kuin yleensä eikä kunto kehity. Ja myös siksi, että hyvinvointi-/terveys-/liikunta-alalla työskennellessä haluan olla esimerkkinä asiakkailleni ja muillekin ihmisille. Parin tunnin yöunilla, turbonappi pohjassa koko päivän tohottaessa en todellakaan ole hyvä esimerkki, paitsi varoittava sellainen. Ja siksi, että pidän töistäni todella paljon ja haluan tehdä niitä jatkossakin. Jos jatkan näin, olen jossain välissä syvässä suossa nimeltä Uupumus. Sinne en halua, joten nyt oli toimittava.

Niinpä laadin itselleni säännöt.

Ne ovat tässä:
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä tms. lasten kanssa ollessani (Jos leikkivät rauhassa keskenään eivätkä tarvitse mua, sitten saan hoitaa kiireisen asian.)
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä klo 21 jälkeen illalla. Enkä käytä SoMeakaan tuon aikarajan jälkeen.
- työnteko on lopetettava tavallisesti klo 22 mennessä, poikkeuksia voi olla silloin tällöin
- sängyssä on oltava 22.30, jotta on aikaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa
- pidän joka päivä vähintään 15 minuutin rauhoittumistauon, mielellään iltapäivällä (Tänään yritin tätä kun kerrankin kumpikin lapsi oli päiväunilla, mutta teemukillinen kesti vain kuuden minuutin ajan. Sitten aloin jo touhottaa töitä.)
- pidän yhden totaalivapaapäivän viikossa: ei töitä, ei opiskelua, ei mitään niihin liittyvää (tai jos ihan vähän kuitenkin?)
- etsin rauhoittumis-/rentoutumiskeinoja ja käytän niitä säännöllisesti

Tämä viimeinen kohta on ehkä kinkkisin. Kun.. No.. Joka kerta joogatessa huomaan, kuinka hyvää se tekisi mulle. Mutta kun se on niin hidasta ja tylsää! Koko tunnin vilkuilen kelloa ja mietin, onko vielä kauan jäljellä. Ja ajatus karkaa noin sekuntin välein uuteen asiaan, hirveän raskasta koittaa keskittyä vain hengitykseensä. Ja pahinta on se, kun tulee hyviä ajatuksia ja haluaisin kirjoittaa ne ylös ja sitten kuuluu opettajan ääni, joka kehottaa päästämään irti päähän tulevista ajatuksista. Eiii, en halua!!

Joskus olen huomannut, että joksu ja uinti ovat mukavan meditatiivisia, rentouttavia ja rauhoittavia lajeja. Mutta ylikierroksilla käydessä on vain yksi vaihde: "täysii!". Ei hyvä.

Käsityöt? Eiih. Toimii hyvässä seurassa eli meidän kerran kuukaudessa kokoontuvassa Viiniä&Villasukkia-illassa, mutta ei muuten. Ja ne V&V-illassa neulotut silmukatkin joudun useimmiten purkamaan (ihan vaan kun en keskity tekemiseen vaan höpöttämiseen).

Kirjoja luen iltaisin, mutta ylikierroksilla niihinkin on vaikea keskittyä.


Venyttely olisi ihan hyvä juttu.


Ja rauhallinen luontoretkeily. Jos malttaisi rauhoittua.

Kun en muuta enää keksinyt, marssin tänään Prismaan ja ostin itselleni palapelin. Nyt on 1500 palan edestä rauhoittumismahdollisuutta. Edellisestä palapelistä onkin aikaa, sillä kokosin sellaista viimeksi raskausajan vuodelevossa johon taisin joutua kun en, kas kummaa, malttanut kuunnella kroppani viestejä, rauhoittua ja levätä välillä. Vielä mä sen opin!

Olen nauttinut kummankin lapsen raskausajasta, mutta ihan kamalasti en kaipaa sitä aikaa kun tuijotin vuorotellen tätä..



.. ja tätä.

(Siis oikeasti.. Huoneessa pelkkä tikittävä kello ja päässä ajatus "älä synny vielä, älä kiltti synny vielä!". Hajottavaa, mutta myös opettavaista.)

Kroppa ja mieli tarvitsee rauhoittumista ja se on nyt opeteltava. Tai se kannnattaa opetella nyt, sillä myöhemmin voi olla liian myöhäistä.



Rauhaa ja rakkautta ja kaikkea.
-S-

ps. Joku saattaa nyt miettiä, että eikö tämän tyyppinen teksi ole ollut joskus aiemminkin..? No, mitäpä mä kerrasta oppisin.. Kaikki uudet taidot vaativat toistoja, myös rauhoittumisen opettelu. ;)

kiireestä.

Viime aikoina on puhuttu mediassa paljon kiireestä. Tai ehkä kaikki aiheeseen liittyvä vaan osuu silmään? Viimeksi eilen luin Hesarin netistä kirjoitusta otsikolla Kaikilla on niin kamala kiire. Tunsin taas omantunnon pistoksen.

Kiire, se on tuttu tunne. Ärsyttävä tunne! Joskus oikein raivostuttaa ihmiset, jotka hokevat sitä vaikuttaakseen tärkeiltä. Tuntuu, että joillekin kiire on statussymboli. Tai ehkä joku aikuisuuden leima? Vaikka oikeasti kiireiset ihmiset puhuvat ehkä kiireestään siksi, että se on iso osa elämää. Siksi mäkin siitä puhun. Puhun kiireestä, koska haluan sillä selittää miksi en ehdi tavata ystäviä. Tai miksi en taas ole kuukausiin käynyt kampaajalla. Tai miksi en lakkaa kynsiä, harjaa hiuksia tai ompele takista lähtenyttä nappia.

Kun on niin kiire.

Olen väsynyt kiireeseen ja siksi olen pohtinut miten siitä pääsisi eroon. En ole keksinyt ratkaisua. Jostain pitäisi luopua, mutta mistä? En voi luopua työstäni ("ootte maksanut näistä jumpista, mutta niitä ei nyt pidetäkään kun väsyin kiireeseen ja alan taas täyspäiväiseksi kotiäidiksi."), eikä mieskään voi vähentää työtunteja tai -päiviä: toimisto on pidettävä viitenä päivänä viikossa auki, näytöt on pidettävä sununtaisin ja iltaisinkin on oltava käytettävissä, kun kaikki eivät pääse päivisin hoitamaan asuntoasioita. Ruoanlaitosta yritin vähän luopua hyväksymällä muutamia eineksiä ruokapöytäämme, mutta ei ne oikein maistu. Ja oma stressiin ja kiireeseen reagoiva mahani ei tykännyt einesruoasta yhtään. Omasta treenaamisesta olen harkinnut luopumista, mutta tiedän maanantaisen 1,5-tuntisen tankotanssitunnin olevan niin tärkeä ja rakas ja mieluisa harrastus, ettei oikeasti kukaan perheessä hyötyisi siitä että lopettaisin sen. Kotitöihin käytettävää aikaa olen jo vähentänyt, tervetuloa vaan meille kylään pienten kivien ja isojen pölypallojen keskelle. Ja olen ihan vakavissani ehdottanut miehelle kerrostaloasuntoon muuttoa, jolloin ei olisi pihatöitä ja siivouskin kävisi toivottavasti nopeammin. Vielä ei kuitenkaan haluta luopua meille rakkaasta kodista.

Meillä vaihdetaan kotona olijaa suunnilleen ulko-ovella: kun mies tulee töistä, minä lähden töihin. Erityisesti keskiviikkoisin tämä tuntuu vähän kurjalta, kun autoa jumppasalin eteen parkkeeratessa näen perheen ulkoilemassa puistossa. Joka keskiviikko tulee paha mieli, koska meillä tuollainen koko perheen ulkoilu ei tavallisesti ole viikolla mahdollista.

Kiireen vuoksi en ole suunnitellut joulua vielä yhtään. En ehdi katsoa telkkaria, en ehdi lukea. En ehdi venytellä, en jutella kavereiden kanssa puhelimessa tai treffata. En ehdi enkä saa nukkua riittävästi. Blogiakaan en ehdi kovin usein päivittää, joten sitäkään en voi syyttää ajanpuutteesta. Olen mielestäni melko tehokas ajankäyttäjä, mutta nyt on vaan kädet niin täynnä puuhaa että olen neuvoton.

Niinpä olen hyväksynyt kiireen ja päättänyt keskittyä siihen, miten kiireestä voi selviytyä kunnialla. Tässä muutama hyväksi todettu vinkki:
- pyri piilottamaan kiire lapsilta. Lasten kuuluu nauttia lapsuudesta ilman kiireen tuntua, joten vältän kiireen tuntua arjessa. Vaikeaa, mutta mahdollista. Sitä paitsi, vanhempi lapsi iskee jarrut päälle heti kun häntä hoputtaa, joten asiat tapahtuvat nopeammin kun esittää ettei kello tikitä koko ajan vaativasti, hoputtavasti.

- keskity hyvään. Joo, on kiire. MUTTA: on kiire, koska on töitä. Mahtavaa, että on töitä. On kiire, koska on lapset. Ihaninta maailmassa että on lapset. On kiire, koska koti vaatii siivousta, haravointia jne. Onnea on ihana koti. On kiire eikä ehdi istua alas. Hienoa, sillä istuminenhan on pahasta. Asioissa on aina myös hyvää, keskity siihen.

- hengitä. Kun kalenteri on täynnä, stressikäyräni nousee. Nykyisin osaan onneksi pysähtyä hetkeksi hengittämään syvään, jolloin sydämen syke hidastuu ja stressi tuntuu laantuvan ainakin hieman.

- pysähdy. Viimeksi tänään tein kiireellä kaikenlaista isomman lapsen ollessa kerhossa ja pienemmän yrittäessä nukkua päiväunia. Sitten tuli kiire hakea lapsi kerhosta. Kerhon eteisessä toinen äiti kysyi onko meillä kiire kotiin. Ei, vastasin. "Kun sä vaikutat siltä", hän totesti. (KIIIITOS tästä kommentista!) Niin vaikutinkin, koska kiire jäi päälle. Kun sitten joku huomautti siitä, tajusin pysähtyä: hei, nyt ei olekaan kiire. Nyt saa hidastaa hetkeksi. Itse ei aina tajua sitä.

- nauti. Vielä kuukausi sitten pohdin syyllisyyttä siitä, jos tein jotain "ei-hyödyllistä". Siis jos istuin syömässä iltapalaa rauhassa vaikka lehteä lukien ("pitäisi varmaan suunnitella samalla seuraavia jumppia) tai menin tankotreeneihin ("olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin lasten ja miehen seuraksi? Ja ne pyykitkin odottaa.."). Nykyisin ymmärrän, että tällaiset hetket on tärkeitä, ne lataa akkuja. Mutta lataus ei toimi, jos potee huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Niinpä nykyisin nautin näistä hetkistä ja väännän kriittiset äänet päässäni äänettömälle.

- aikatauluta. Kuten jo mainitsin, olen mielestäni aika taitava ajankäyttäjä. Kalenteri onkin koko ajan käytössä ja täynnä merkintöjä. Nyt olen alkanut aikatauluttamaan myös niitä "ei-hyödyllisiä" juttuja. Saatan vetää illan kohdalle viivan: ei töitä, ei kotitöitä. Venyttele, rauhoitu, hengitä. Odotan myös tulevaa lauantaita, sillä silloin on meidän perheen Älä tee mitään-päivä. Kaikkea mieluisaa saa tehdä, joten ehkä leivomme, pelaamme lautapelejä, käymme puistossa ja luemme kirjoja majassa. Sen sijaan kaikki "pitäisi"-jutut ovat silloin kiellettyjä. Ihan mahtavaa.



Tämä kiireinen elämänvaihe näkyy myös karkinhimossani. Jos en ehdi syödä kunnolla (näin tapahtuu onneksi nykyisin todella harvoin), makeanhimo on kamala ja sitten tulee koko ilta napsittua kaikenlaista mitä nyt kaapeista sattuu löytämään. Esimerkiksi paketillisen rusinoita. Jos taas en nuku riittävästi, on himo nopeisiin hiilihydraatteihin ("croissantia! pullaa! leivosta!) ja pimeyshän tekee minusta suklaanhimoisen. Ja jos en pariin päivään ehdi istua hetkeksikään sohvalle, alan himoita pussillista karkkia. Namipussi symboloi minulle rauhaa ja rentoutumista, sitä, että voi hetken istua ja hengähtää, lukea vaikka kirjaa.

En rakasta kiirettä, mutta rakastan elämääni. Rakastan sitä, että minulla on rakkaat lapset, rakas mies, rakas kissa, rakas koti, rakas harrastus, rakas työ. Ja koska elämä ei koskaan voi olla täydellistä, on rakkaalla elämällä haittapuoli. Siis kiire. Se täytyy vaan hyväksyä ja siitä täytyy selviytyä. Usein mietin sitä, että kymmenen vuoden päästä on jo ihan erilaista. Silloin ei todennäköisesti ole enää rakasta kissaa eivätkä lapset enää kaipaa äidin jatkuvaa seuraaa. Lasten kasvaessa siivottavaakaan ei (ehkä?) ole ihan niin paljoa ja aionpa valjastaa heidät kotitöiden lisäksi myös puutarhahommiin apulaiseksi. Epäilen, etten enää neljäkymppisenä jatka tankotanssiharrastusta, vaikka toisaalta.. Miksipä ei. Elämä on siis nyt kiireistä, mutta myös ihanaa. Ehkä myöhemmin muistelen näitä kaaosvuosia elämäni parhaimpina. Siksi aion nauttia tästä(kin) elämänvaiheesta, kiireestä huolimatta.

nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

(lähes) itkun arvoinen salitreeni.

Ensin pahoittelut kaikille teille, jotka luette tätä esimerkiksi karkkilakkovertaistuen toivossa: viime aikoina blogissa on ollut tällä saralla aika hiljaista. Siihen on syynsä: herkuttelen mättöpäivänä hyvillä mielin karkilla ja yritän sitten elää loppuviikon ilman karkkia. Välillä se onnistuu, toisinaan ei. Jos oikein väsyttää ja päivä on ollut karsea, saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen vartissa, mutta ei sillä niin väliä. Se on elämää. Toisinaan jaksaa tsempata ja miettiä, ettei namit auta ketutukseen eikä väsymykseen, silloin karkit jää kauppaan. Tästä kuviosta ei siis kauheasti saa kirjoitettavaa.

Tein pari viikkoa sitten itselleni uuden saliohjelman, vähän tavallisesta poikeavan. Siitä voi lukea lisää täältä. Eilen tein tuon salitreenin toistamiseen. Jep, todella usein ehdin salille.. Ja tässä välissä on ollut vain yksi täysin pannukakkumahalaskuepäonnistunutsurkea tankoilutreeni, joten hirveästi treenaan nykyisin. Terkkuja vaan sille, jonka mielestä olen itsekän, kun olen aina treenaamassa.

Niin, tein siis salitreenin tokaa kertaa ja välillä taas istuin penkillä ja kirosin itseäni, miksi teinkään noin kamalalta tuntuvan treeniohjelman. Mutta kun treenin jälkeen istuin voipuneena autoon, tuli melkein itku. Olo oli jotenkin niin mahtavan hyvä ja onnellinen. Mietin, että tästä mä tykkään - ja tässä mä olen ihan hyvä! Salilla saan onnistumisen kokemuksia, toisin kuin tankotanssissa jossa edelleen tunnen itseni kömpelöksi, kankeaksi, heikoksi, motorisilta taidoilta surkeaksi ja välillä vähän pullukaksi. (Aaaargh! Vihaan sitä kun pienissä shortseissa ja topissa tuntuu siltä, että nyt alkaa dietti - sit normaalivaatteissa tai treenivaatteissa ajatus tuntuu ihan hullulta.)

Niin, salitreeni tuntui hyvältä, mutta muuten liikunta on nyt ollut jotenkin ihan liian hajanaista ja tavoiteetonta, päämäärätöntä. Ehkä tämä on jotain alkukankeutta, kun työt alkoivat noin kuukausi sitten?

Nautin nimittäin aivan mielettömästi työstäni jumppaohjaajana, mutta se on vähän mutkistanut mun liikuntajuttuja. Työtuntihan ei ole sama asia kuin oma treeni. Ensinnäkin: tunnista riippuen voi olla, että en tee oikeastaan mitään itse (esim. core-tunnilla lähinnä näytän liikkeet ja sit korjailen sanallisesti ja välillä myös kosketuksella ihmisten liikkeitä), toisilla tunneilla teen osan jutuista (esim. kyykyt, mutta skippaan punnerrukset kun en näe silloin mitä jumppaajat tekee), Piloxing-tunnilla teen oikeastaan koko tunnin lähes täysillä mukana. Toinen juttu, joka erottaa treenin ja työn on se, että treenin aikana keskityn vain siihen ja unohdan koko muun maailman. Työssä mietin koko ajan sataa juttua: tehtävää liikettä ja sen ohjeistusta, vaihtoehtoisia liikkeitä, rytmiä, "saakohan ne tämän liikkeen oikeasti tuntumaan", seuraavan liikkeen ennakointia, suunnitelmia, "miksi tuo on noin totinen vihaako se tätä tuntia", mitä seuraavan liikkeen jälkeen tulikaan, "tulikohan liian rankka tästä kohdasta", tsemppaamista ja niin edelleen. Esimerkiksi kolmen työtunnin putken jälkeen aivoissa surisee ja väsyttää, kropassa ei usein niinkään. Ja kolmanneksi: en a) ehdi treenata itse kun yritän yhdistää työn, kodinhoidon, lapset, puolison, ystävien tapaamisen edes joskus jne. b) voi treenata itse kun lihakset kipeänä tai väsyinä on ikävä ohjata tunteja ja c) halua antaa lapselleni kuvaa, että pitää olla 24/7 liikkumassa. Olen yrittänyt selittää, ettei äiti aina töissä jumppaa vaan liikuttaa muita, mutta niin vaan aina "äiti lähtee jumppaamaan".

Nyt haaveilen siitä, että saisin tehtyä itselleni jonkin realistisen treeniviikkosuunnitelman ja tavoitteita myös. Treeneissä pitää näköjään olla joku tavoite, edes tietty toistomäärä tms., jotta saan onnistumisen kokemuksen ja hyvän fiiliksen. Muuten olen liian ankara itselleni ja mietin, että olisit voinut tehdä asiat vielä paremmin. Voisinkin tehdä listan tankotempuista, jotka haluaisin oppia esimerkiksi vuoden vaihteeseen mennessä. Ja tehdä kehonhuolto-ohjelman, sillä staattiset venytykset eivät tunnu hyödyllisiltä, pelkkä pilatesrullailu ei riitä ja ylikuormitetut aivot eivät iltaisin enää tuota muistista dynaamisia venytyksiä ja muita liikkeitä, joita voisin käyttää. Niinpä löhöän sohvalla. "Lepo palauttaa." Öh. Haluaisin änkeä treeniohjelmaani myös yhden aerobisen treenin, esimerkiksi uintia tai juoksua. Ja sitten tuo itkun arvoinen salitreeniohjelma, se on pidettävä kyydissä - edes kerran parissa viikossa.

Tämä yllä oleva olkoon muistilappuni, tällaiset pitää suunnitella. Kerron ne sitten teillekin, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

:) S

svoli convention.

Niin, viime viikonloppuna oli siis Svoli Convention. Mahtava viikonloppu olikin, olin valinnut todella hyvät tunnit. Viikonlopun jälkeen päässä surisi ja pörisi kaikenlaista ajatusta ja ideaa tulevia tunteja ajatellen ja vähän muutenkin.

Tässä vähän fiiliksiä mun valitsemilta tunneilta, muitakin tunteja siellä oli tarjolla.

Lauantai:

Eka tunti oli Functional Body (Jari Karppinen). Tunnilla tehtiin toiminnallisia harjoitteita ja liikkuvuusliikkeitä, joissa huomioitiin myös faskiat. Tunti oli hyvä ja sain sieltä pari uutta "tärppiä". Olin kuitenkin myös positiivisesti yllättynyt itsestäni: tällaisia juttujahan mä jo teetän tunneillani! Ehkä se fysioterapeutin koulutus näkyy juuri tässä, en vedä perinteisiä jumppajumppajumppa-tunteja vaan mietin asioita vähän laajemmin ja teetän erilaisia juttuja tunneilla. Osa tykkää, osa ei.

Toinen tunti oli Crazy Crosstraining (Pia Niemi). Ihan sairaan hauskaa! Juostiin rinkiä ja tehtiin muun muassa burpee-liikettä aina kun musiikki loppui. Sit tehtiin pareittain, ryhmittäin, joukkuettain erilaisia liikkeitä - niistä osa todellakin tulee mun Teho30'-tunnille, ehkä ujutan jotain vähän mun muillekin tunneille.. ;)

(Samaan aikaan olisi ollut myös tunnit Syvävenyttelyn työpaja, Vilja Eskelinen ja Trikkaus - uudenlaista akrobatiaa, Vellu Saarela. Olisin halunnut niihin myös!)

Lounastauon jälkeen oli Taina Avon Upea ryhti ja keskivartalon kannatus - apuna keppi. Taas se mukava tunne, että näinhän mä jo teen asioita, mutta samalla taas sain muutaman uuden liikkeen. Kiva tunti. Tällä tunnilla huomasin, etten kauheasti huomioi itse jumppaajana ollessani ohjaajan musiikkivalintoja. Taina kertoi tunnin aluksi valinneensa biisejä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Tästä huolimatta en yhtään muista mitä musiikkia jumpassa soi tai edes minkälaista.

Seuraavaksi oli Core á a Nathalie (Rosenberg). Taas tuli pari uutta liikevariaatiota, mutta ei mitään mullistavaa. Tunti oli ihan kiva, mutta olin ehkä vähän pettynyt koska odotukset tunnista olivat korkealla. Syytän tuntimanuaalia, josta seuraavat lainaukset: "Uudenlainen core-tunti", "The class.. is mostly full of new, innovative and fun ways to blast your core.." No, siinä liikuttiin ehkä enemmän musiikkiin kuin core-tunnilla yleensä mutta siinäpä se.

Päivän vika tunti oli Kylli Kukkin Lempeä Hathajooga. Ajattelin ennen tuntia että *haukotus*, joogahan on tylsää ja hathajooga erityisesti. Mutta eipä ollutkaan! Kyllä huomasi, että on todella taitava joogaope: liikkeet nivoutuivat tosi kivasti yhteen, niissä oli hyvä flow ja lempeä liike ja venytys tekivät tosi hyvää päivän päätteeksi. Voisin mennä uudelleenkin. Kyllin puheet pernan hieromisesta ja äiti maan syleilyssä olemisesta oli välillä ehkä vähän liikaa mulle, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eipä siinä sen kummempaa.

Toka päivä alkoikin sitten Hanna Kiviharjun Yin-Yang-tunnilla: ensin puoli tuntia sykettä nostattavaa liikuntaa yhdistämällä joogaa, tasapainoa ja kamppailulajiharjoitteita. Sitten lopputunti rauhallista yin-joogaa. Tykkäsin. Tää on SATSin oma konseptitunti, joten SATSilla kävijät, käykää kokeilemassa!

Sitten oli Kehon linjaukset kuntoon-workshop, myös Hanna Kiviharjun pitämä. (Oon sattunut Hannan tunneille myös aiemmin Conventionissa ja Naantalin Superpäivillä, tosi hyvä, selkeä ja innostava ohjaaja.) Siellä jutusteltiin kollegoiden kesken ja sain taas paljon ajateltavaa. Ja vertaistukea. ;)

Päivän kolmas tunti oli tanssija Minna Tervamäen Minnan Metodit-tunti. (Kotona yksi neljävuotias balleriinan urasta haaveileva oli aika kateellinen tästä. Pyysin Minnan kanssani kuvaan tunnin jälkeen ja siihen se kateus sitten laantuikin. "En ole kade kun ei sillä edes ollut balettimekkoa!")
Minnan Metodit oli tuttu juttu siinä mielessä, että kirjahyllystä löytyy kyseinen teos. (Tein siitä joskus Kg-lehteen kirjaesittelyn.) Oli kiva kuulla miten ammattitanssija huoltaa kehoaan ja miten hirveästi siihen tuntuukaan menevän aikaa! Sain tältäkin tunnilta muutamia uusia jippoja, esimerkiksi perinteiseen selän rullaukseen ihan uusia huomioitavia juttuja.

Toisiksi viimeinen tunti oli Kati Kauravaaran Hyvinvointia selälle. Tosi selkeä, hyvin rakennettu, rauhallinen mutta tehokas tunti. Ja taas löytyi muutamia uusia liikevariaatioita kokeiltavaksi. Tässä vaiheessa iski kyllä vähän väsymys ja selkärangan rullauksia tehdessä tuli sellainen olo, että "oikeasti - taasko?!". Ensi kerralla täytyy siis valita vähän erilaisia tunteja monipuolisesta tuntitarjonnasta.

Viimeinen tunti oli Marco Bjurströmin Power Stretch. Vähänkö hyvä ohjaaja tuo Marco! Ja todella hyvä tunti. Liikkeistä monet oli joogasta lainattuja ja manuaalin mukaan se on "kokonaisvaltainen kehonhalintaan ja liikkuvuuteen keskittyvä harjoitus". Niin olikin. Jos asuisin Helsingissä tai edes vähän lyhyemmän kuin tunnin junamatkan päässä, ottaisin Power Stretch-tunnin viikko-ohjelmaani. Juuri tuollaista voimaa ja liikkuvuutta yhdistelevää tuntia tarvitsisin. Käykää kokeilemassa, jos teillä on mahdollisuus!

Näillä eväillä ja ideoilla on taas superisti intoa suunnitella omia tunteja. Sain myös vinkkejä siitä, miten tulla entistä paremmaksi ohjaajaksi. Lohduttavaa oli se, että myös nuo "superohjaajat" sekoilivat sanoissa - ja osaa näytti jopa vähän jännittävän ennen tuntia! Luonnollistahan se on, ihmisiä kun ollaan. Mutta kiva, että en ole ainoa joka sekoilee. ;)

Pikaiset terkut Svoli Conventionista! Oli aivan mahtava viikonloppu: kymmenen liikuntatuntia (joista lähes kaikki kehonhuoltoa, corea, venytystä, joogaa jne. - nyt on venytetty ja vanutettu olo!), timanttisia ammattilaisia ohjaamassa ja mukavia keskustelu- ja vertaistukihetkiä ohjaajien ja vähän muidenkin kanssa.

Nyt pää surraa uusia ajatuksia, vanhoja ajatuksia, iloa ja intoa, rauhaa ja rakkautta ja kaikkea. :D Tätä pitää vähäm sulatella, mutta palaan asiaan myöhemmin ja kerron teille sittem lisää.

Teki muuten hyvää mennä tuollaiseen tapahtumaan ihan yksin enkä (onneksi?) edes törmännyt siellä tuttuihin. Kavereiden kanssa en olisi ehtinyt tarkastella asioita samalla tavalla kuin yksin enkä toisaalta olisi ajautunut keskusteluihin vieraiden kanssa. Ja yksin olo on vähän mun epämukavuusaluetta, joten oli taas mahtavaa venyttää mukavuusalueen rajoja ja huomata, ettei se olekaan niin kamalaa.

Uusi viikko alkamassa, mahtavaa! Reipasta alkavaa viikkoa.

lempeys toimii + flunssankarkoitusvinkki

Olen yrittänyt puhua itselleni ystävällisemmin ja olla muutenkin lempeämpi itseäni kohtaan. Ja arvatkaas mitä.. Se toimii! Olen vähemmän stressaantunut, vähemmän ärtynyt (paitsi aamulla väsymyksen takia olin just todella ärtynyt) ja !vähemmän makeanhimoinen!

Vaikka makeanhimo ei ole vaivannut, en silti ole pysynyt poissa karkkipussilta. Meillä oli kaapissa Lidlin kovia salmiakkisammakkoja ("ne on hyviä ja yksi-kaksi sellaista riittää kun tekee mieli jotain makeaa kahvin kanssa"). Jep. Tänään imuroidessa sammutin välillä imurin vain hakeakseni taas uuden salmiakkisammakon. Ja sitten ne loppui.

Meille ei voi todellakaan ostaa vierasvaroja tai muita herkkuja kaappeihin.


Tällä viikolla on ollut monesti olo, että olen tulossa kipeäksi. Nyt ei olisi mahdollisuutta sairastua, kun en haluaisi perua osallistumista viikonlopun Svoli Conventioniin, siis jumppajumppajumppa-ideapäivään. Ja kun omat jumpat on ma, ke, to ja su, en ehdi sairastaa missään välissä.

Siksi olen koittanut karkoittaa flunssaa "väärinkäyttämällä" Energy Boost-juomajauhetta (antioksidantteja ja vitamiineja, eikä se suuri kofeiiniannoskaan varsinaisesti haittaa kun meillä on taas yöt ollut todella katkonaisia). Lisäksi olen juonut teetä, paljon teetä. Lempparini on Clipperin sitruuna&inkivääri, tujauksella hunajaa. Jossain juuri luki, ettei hunaja teessä tee flunssalle mitään, mutta minä en usko. Uskon sen auttavan ja olipa kyseessä lumevaikutus tai ei, niin ihan sama. Hunajatee vie flunssan ensioireet, kokeiltu on.

Tänään oli aika tiukka piloxing kahden muokkaustunnin jälkeen ja nyt olen ihan valmis nukkumaan. Ensin pitäisi kuitenkin saada itsensä ylös sohvalta ja venytellä vähän. Nämä jumppatyöt vaatii aika paljon, mutta oi kuinka tykkäänkään niistä! Taas tänään olen miettinyt kuinka onnekas olenkaan, kun saan tehdä töitä joista oikeasti nautin. Töistä puheenollen.. Mun juttu tulee olemaan Kaksplussassa, lisää siitä joskus myöhemmin!

pastamahaa ja migreenipäätä.

Mulla iski maanantaiaamuna inhottava migreenikohtaus, joka sumensi lähes koko näkökentän. Onneksi tilanne helpottui, kun olin napsinut kourallisen lääkkeitä. Pieni päänsärky jäi kuitenkin koko päiväksi, joten en päässyt viikon ainoalle harrastustunnilleni eli tankoilemaan. Harmillista! Ja jotenkin huvittavaa tässä oli se, että pystyin kuitenkin ohjata omat tuntini, sillä ne olivat rauhallisia temmoltaan (tasapainoilu iäkkäille ja keppijumppa).

Mitä vanhemmaksi tulen (voiko näin sanoa alle 30-vuotiaana?), sitä enemmän huomaan migreenikohtauksen aikana erilaisia oireita. Esimerkiksi eilen tunsin kuinka aivot raksutti tooodella hitaalla. Poskia pisteli ja ne puutuivat. Makeanhimo vaivasi koko ajan (kuten tavallisesti, mutta eri tavalla kuin tavallisesti) ja tuntui kuin kylläisyyskeskuksessa olisi jotain häikkää, nälkä oli koko ajan. Ja koko ajan oli sellainen outo, erilainen fiilis.

No, ehkä osa jutuista johtui myös lääkemäärästä? Mutta jos teillä on migreeniä ja outoja oireita, kuulisin niistä mielelläni!

Migreenistä huolimatta oli tosi mukava päivä. Iltapalaväsymystä torjumaan tein iloisen välipalan.



Ja kun kerran en päässyt sisätiloihin tankotemppuilemaan, päätettiin nauttia kauniista ulkoilmasta. Lähdettiin puolukkaretkelle läheiselle suolle. Siellä oli tosi kaunista, taas kerran.



Niistä puolukoista syntyi puoluffee-torttu (vai kakku? vai piiras?) mummon synttäreiden kunniaksi. Ihan superherkullista ja superhelppoa.



Ja kun olin syönyt päivän aikana "hieman" puoluffeeta sekä melko suuren annoksen pestopastaa, mahani muistutti taas raskausmahaa.



Nyt olisikin ehkä taas aika kiinnittää enemmän huomiota ruoan laatuun ja määräänkin. Viime aikoina ruokailut ovat olleet vähän epäsäännöllisiä eikä silloin aina malta tehdä viisaita valintoja.. Samoin voisin taas vähän ahkerammin liikkua itse, kun viime viikkoina omat treenit ovat jääneet jumppien suunnittelun ja ohjausten varjoon. En muista koska olen viimeksi käynyt kunnolla salilla, olisi ehkä jo aika taas vahvistaa lihaskuntoa punttitreenin avulla..

Huomenna luvassa taas sauvakävelyä, tehokas puolituntinen hikitreeni ja kehonhallinta/core-tunti. Jee!

vuoden paras teko.

Tein vuoden parhaan teon, itselleni. Lupasin huomenna alkavan jumppakauden kunniaksi pitää huolen kehostani ja mielestäni.

Olen todella taitava tekemään elämästä pelkkää stressaamista, suorittamista ja aikatauluttamista. En voi sietää pitkäkestoista oleskelua ja ajan tuhlaamista, joten yritän saada kaikki pienetkin hetket käytettyä hyväksi johonkin. Tosi hyvä piirre tiettyyn rajaan asti, mutta liika on liikaa. Siinä vaiheessa kun ulkona vaunuja heijatessa käyn läpi mielessäni missä järjestyksessä teen päikkäriaikaan hoidettavat asiat (muun muassa niin, etten turhaan käytä aikaani huoneesta toiseen kulkiessa vaan suunnittelen reittini niin, että voin hyödyntää about kaikki askeleeni. Ja ei, emme asu valtavassa kartanossa), tiedän että suunnitelmallisuus ja aikataulutus ovat menneet liian pitkälle. Taas kerran.

Tämän lisäksi liikun lasteni kanssa aina jalan, koska mies tarvitsee autoa töissä. Lasten kanssa lähteminen venyy usein esimerkiksi kiukun tai kakan takia ja niinpä aina ja joka kerta on kiire. Ja koska vihaan myöhästymistä, stressaan koko matkan siitä, ehditäänkö nyt varmasti ajoissa (hups, oltiin kymmenen minuuttia etuajassa). Stressaan töitä ("oliko tämä juttu nyt ihan ok?", "vihaakohan kaikki mun jumppaa?", "mitä jos en muista/osaa/jne?"), stressaan parisuhdetta ("miksi toi on noin hiljainen, onko se ihan kyllästynyt muhun?", "miksi se hymyilee, mitä sillä nyt on mielessä, eihän se koskaan hymyile"), stressaan kasvatusasioita (kukapa ei), stressaan raha-asioita (kukapa ei), stressaan sitä kun remontti ja puutarhatyöt ei etene (elämä on nyt vähän täynnä muutakin), pahimmillaan stressaan kaikesta.

Ja sitten laiminlyön levon, ravinnon ja venyttelyt, hieronnan ja muut kehonhuoltotoimenpiteet.

Mutta näin ei tule jatkumaan. Jatkossa pidän huolen sekä kehoni että mieleni hyvinvoinnista entistä paremmin. Muun muassa näin:

- teen vapaa-ajalla asioita joista nautin (kirjaan tai sisustuslehteen uppoaminen, lasten kanssa leikkiminen pyykkivuoren unohtaen, iltatee ja keskustelu miehen kanssa, treffit ystävien kanssa, tankotanssi - valitettavasti vain kerran viikossa, nautinnolliset ateriat, viikonlopun kahvilakäynti tai namipussi, ilahduttavat tapahtumat kalenterissa - esimerkiksi ensi perjantain Viiniä & Villasukkia-ilta)
- en tee vapaa-ajallani aikaani tuhlaavia juttuja, joista en oikeasti nauti (kuten ei-ihan-parhaiden-blogien selailu: keskityn vain lemppareihini, tv:n "turha" katselu - urheilua ja pari laatusarjaa katson kyllä)
- en pode huonoa omatuntoa vaikken käytä kaikkea aikaani hyödyksi
- työnnän aktiivisesti pois mielestäni asiat, joita stressaan mutta joihin en voi vaikuttaa, muistan hengittää syvään ja miettiä, että oikeasti mun elämä ja mun stressinaiheet ovat tässä maailmassa aika mitättömiä. Jos mä mokaan töissä, se voi olla iso katastrofi minulle, mutta ei muille. Se ei hetkauta Putinia, ei vaikuta nälänhätään tai ebolan leviämiseen eikä muutenkaan ole niin kovin iso juttu.

Ja kehoa aion huoltaa näillä keinoilla:
- venyttely ja putkirullailu iltaisin



- hieronta säännöllisesti tai ainakin epäsäännöllisesti noin parin kuukauden välein
- yksi kunnon lepopäivä viikossa
- palautteleva uinti tai lenkki

- jooga
- riittävästi unta
- rauhoittuminen ennen nukkumaanmenoa: piikkimatto ja kirja
- laadukas ravinto (mutta myös rento suhtautuminen ruokaan ja herkutteluun)
- kompressiopöksyt ovat mietinnässä. Olen tykännyt paljon kompressiosäärystimistä, joten ehkä olisi hankittava myös ne trikoot?


(Kuvat blogin arkistoista kaivettuja.)

Haastan teidät kaikki mukaan tähän vuoden parhaaseen tekoon: pysähdy hetkeksi miettimään hyvinvointiasi. Onko kaikki hyvin? Oletko energinen, iloinen, onko mieli ja keho kevyet? Jos ei, mitä voisit tehdä toisin? Nukkua enemmän, liikkua eri tavalla, lopettaa dietti, opetella stressinhallintakeinoja? Omasta hyvinvoinnista on tärkeä pitää huolta, muista se!

Mukavaa sunnuntaita!
-S-