nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

(lähes) itkun arvoinen salitreeni.

Ensin pahoittelut kaikille teille, jotka luette tätä esimerkiksi karkkilakkovertaistuen toivossa: viime aikoina blogissa on ollut tällä saralla aika hiljaista. Siihen on syynsä: herkuttelen mättöpäivänä hyvillä mielin karkilla ja yritän sitten elää loppuviikon ilman karkkia. Välillä se onnistuu, toisinaan ei. Jos oikein väsyttää ja päivä on ollut karsea, saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen vartissa, mutta ei sillä niin väliä. Se on elämää. Toisinaan jaksaa tsempata ja miettiä, ettei namit auta ketutukseen eikä väsymykseen, silloin karkit jää kauppaan. Tästä kuviosta ei siis kauheasti saa kirjoitettavaa.

Tein pari viikkoa sitten itselleni uuden saliohjelman, vähän tavallisesta poikeavan. Siitä voi lukea lisää täältä. Eilen tein tuon salitreenin toistamiseen. Jep, todella usein ehdin salille.. Ja tässä välissä on ollut vain yksi täysin pannukakkumahalaskuepäonnistunutsurkea tankoilutreeni, joten hirveästi treenaan nykyisin. Terkkuja vaan sille, jonka mielestä olen itsekän, kun olen aina treenaamassa.

Niin, tein siis salitreenin tokaa kertaa ja välillä taas istuin penkillä ja kirosin itseäni, miksi teinkään noin kamalalta tuntuvan treeniohjelman. Mutta kun treenin jälkeen istuin voipuneena autoon, tuli melkein itku. Olo oli jotenkin niin mahtavan hyvä ja onnellinen. Mietin, että tästä mä tykkään - ja tässä mä olen ihan hyvä! Salilla saan onnistumisen kokemuksia, toisin kuin tankotanssissa jossa edelleen tunnen itseni kömpelöksi, kankeaksi, heikoksi, motorisilta taidoilta surkeaksi ja välillä vähän pullukaksi. (Aaaargh! Vihaan sitä kun pienissä shortseissa ja topissa tuntuu siltä, että nyt alkaa dietti - sit normaalivaatteissa tai treenivaatteissa ajatus tuntuu ihan hullulta.)

Niin, salitreeni tuntui hyvältä, mutta muuten liikunta on nyt ollut jotenkin ihan liian hajanaista ja tavoiteetonta, päämäärätöntä. Ehkä tämä on jotain alkukankeutta, kun työt alkoivat noin kuukausi sitten?

Nautin nimittäin aivan mielettömästi työstäni jumppaohjaajana, mutta se on vähän mutkistanut mun liikuntajuttuja. Työtuntihan ei ole sama asia kuin oma treeni. Ensinnäkin: tunnista riippuen voi olla, että en tee oikeastaan mitään itse (esim. core-tunnilla lähinnä näytän liikkeet ja sit korjailen sanallisesti ja välillä myös kosketuksella ihmisten liikkeitä), toisilla tunneilla teen osan jutuista (esim. kyykyt, mutta skippaan punnerrukset kun en näe silloin mitä jumppaajat tekee), Piloxing-tunnilla teen oikeastaan koko tunnin lähes täysillä mukana. Toinen juttu, joka erottaa treenin ja työn on se, että treenin aikana keskityn vain siihen ja unohdan koko muun maailman. Työssä mietin koko ajan sataa juttua: tehtävää liikettä ja sen ohjeistusta, vaihtoehtoisia liikkeitä, rytmiä, "saakohan ne tämän liikkeen oikeasti tuntumaan", seuraavan liikkeen ennakointia, suunnitelmia, "miksi tuo on noin totinen vihaako se tätä tuntia", mitä seuraavan liikkeen jälkeen tulikaan, "tulikohan liian rankka tästä kohdasta", tsemppaamista ja niin edelleen. Esimerkiksi kolmen työtunnin putken jälkeen aivoissa surisee ja väsyttää, kropassa ei usein niinkään. Ja kolmanneksi: en a) ehdi treenata itse kun yritän yhdistää työn, kodinhoidon, lapset, puolison, ystävien tapaamisen edes joskus jne. b) voi treenata itse kun lihakset kipeänä tai väsyinä on ikävä ohjata tunteja ja c) halua antaa lapselleni kuvaa, että pitää olla 24/7 liikkumassa. Olen yrittänyt selittää, ettei äiti aina töissä jumppaa vaan liikuttaa muita, mutta niin vaan aina "äiti lähtee jumppaamaan".

Nyt haaveilen siitä, että saisin tehtyä itselleni jonkin realistisen treeniviikkosuunnitelman ja tavoitteita myös. Treeneissä pitää näköjään olla joku tavoite, edes tietty toistomäärä tms., jotta saan onnistumisen kokemuksen ja hyvän fiiliksen. Muuten olen liian ankara itselleni ja mietin, että olisit voinut tehdä asiat vielä paremmin. Voisinkin tehdä listan tankotempuista, jotka haluaisin oppia esimerkiksi vuoden vaihteeseen mennessä. Ja tehdä kehonhuolto-ohjelman, sillä staattiset venytykset eivät tunnu hyödyllisiltä, pelkkä pilatesrullailu ei riitä ja ylikuormitetut aivot eivät iltaisin enää tuota muistista dynaamisia venytyksiä ja muita liikkeitä, joita voisin käyttää. Niinpä löhöän sohvalla. "Lepo palauttaa." Öh. Haluaisin änkeä treeniohjelmaani myös yhden aerobisen treenin, esimerkiksi uintia tai juoksua. Ja sitten tuo itkun arvoinen salitreeniohjelma, se on pidettävä kyydissä - edes kerran parissa viikossa.

Tämä yllä oleva olkoon muistilappuni, tällaiset pitää suunnitella. Kerron ne sitten teillekin, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

:) S

lempeys toimii + flunssankarkoitusvinkki

Olen yrittänyt puhua itselleni ystävällisemmin ja olla muutenkin lempeämpi itseäni kohtaan. Ja arvatkaas mitä.. Se toimii! Olen vähemmän stressaantunut, vähemmän ärtynyt (paitsi aamulla väsymyksen takia olin just todella ärtynyt) ja !vähemmän makeanhimoinen!

Vaikka makeanhimo ei ole vaivannut, en silti ole pysynyt poissa karkkipussilta. Meillä oli kaapissa Lidlin kovia salmiakkisammakkoja ("ne on hyviä ja yksi-kaksi sellaista riittää kun tekee mieli jotain makeaa kahvin kanssa"). Jep. Tänään imuroidessa sammutin välillä imurin vain hakeakseni taas uuden salmiakkisammakon. Ja sitten ne loppui.

Meille ei voi todellakaan ostaa vierasvaroja tai muita herkkuja kaappeihin.


Tällä viikolla on ollut monesti olo, että olen tulossa kipeäksi. Nyt ei olisi mahdollisuutta sairastua, kun en haluaisi perua osallistumista viikonlopun Svoli Conventioniin, siis jumppajumppajumppa-ideapäivään. Ja kun omat jumpat on ma, ke, to ja su, en ehdi sairastaa missään välissä.

Siksi olen koittanut karkoittaa flunssaa "väärinkäyttämällä" Energy Boost-juomajauhetta (antioksidantteja ja vitamiineja, eikä se suuri kofeiiniannoskaan varsinaisesti haittaa kun meillä on taas yöt ollut todella katkonaisia). Lisäksi olen juonut teetä, paljon teetä. Lempparini on Clipperin sitruuna&inkivääri, tujauksella hunajaa. Jossain juuri luki, ettei hunaja teessä tee flunssalle mitään, mutta minä en usko. Uskon sen auttavan ja olipa kyseessä lumevaikutus tai ei, niin ihan sama. Hunajatee vie flunssan ensioireet, kokeiltu on.

Tänään oli aika tiukka piloxing kahden muokkaustunnin jälkeen ja nyt olen ihan valmis nukkumaan. Ensin pitäisi kuitenkin saada itsensä ylös sohvalta ja venytellä vähän. Nämä jumppatyöt vaatii aika paljon, mutta oi kuinka tykkäänkään niistä! Taas tänään olen miettinyt kuinka onnekas olenkaan, kun saan tehdä töitä joista oikeasti nautin. Töistä puheenollen.. Mun juttu tulee olemaan Kaksplussassa, lisää siitä joskus myöhemmin!

pastamahaa ja migreenipäätä.

Mulla iski maanantaiaamuna inhottava migreenikohtaus, joka sumensi lähes koko näkökentän. Onneksi tilanne helpottui, kun olin napsinut kourallisen lääkkeitä. Pieni päänsärky jäi kuitenkin koko päiväksi, joten en päässyt viikon ainoalle harrastustunnilleni eli tankoilemaan. Harmillista! Ja jotenkin huvittavaa tässä oli se, että pystyin kuitenkin ohjata omat tuntini, sillä ne olivat rauhallisia temmoltaan (tasapainoilu iäkkäille ja keppijumppa).

Mitä vanhemmaksi tulen (voiko näin sanoa alle 30-vuotiaana?), sitä enemmän huomaan migreenikohtauksen aikana erilaisia oireita. Esimerkiksi eilen tunsin kuinka aivot raksutti tooodella hitaalla. Poskia pisteli ja ne puutuivat. Makeanhimo vaivasi koko ajan (kuten tavallisesti, mutta eri tavalla kuin tavallisesti) ja tuntui kuin kylläisyyskeskuksessa olisi jotain häikkää, nälkä oli koko ajan. Ja koko ajan oli sellainen outo, erilainen fiilis.

No, ehkä osa jutuista johtui myös lääkemäärästä? Mutta jos teillä on migreeniä ja outoja oireita, kuulisin niistä mielelläni!

Migreenistä huolimatta oli tosi mukava päivä. Iltapalaväsymystä torjumaan tein iloisen välipalan.



Ja kun kerran en päässyt sisätiloihin tankotemppuilemaan, päätettiin nauttia kauniista ulkoilmasta. Lähdettiin puolukkaretkelle läheiselle suolle. Siellä oli tosi kaunista, taas kerran.



Niistä puolukoista syntyi puoluffee-torttu (vai kakku? vai piiras?) mummon synttäreiden kunniaksi. Ihan superherkullista ja superhelppoa.



Ja kun olin syönyt päivän aikana "hieman" puoluffeeta sekä melko suuren annoksen pestopastaa, mahani muistutti taas raskausmahaa.



Nyt olisikin ehkä taas aika kiinnittää enemmän huomiota ruoan laatuun ja määräänkin. Viime aikoina ruokailut ovat olleet vähän epäsäännöllisiä eikä silloin aina malta tehdä viisaita valintoja.. Samoin voisin taas vähän ahkerammin liikkua itse, kun viime viikkoina omat treenit ovat jääneet jumppien suunnittelun ja ohjausten varjoon. En muista koska olen viimeksi käynyt kunnolla salilla, olisi ehkä jo aika taas vahvistaa lihaskuntoa punttitreenin avulla..

Huomenna luvassa taas sauvakävelyä, tehokas puolituntinen hikitreeni ja kehonhallinta/core-tunti. Jee!

paluu lohtusyöjäksi eli syöksy karkkipussille.

Mulla on ollut henkisesti aika rankka viikko. Ei mitään kovin dramaattista tai suurta, mutta paljon pieniä asioita.

Syksyn jumpat alkoivat ja vaikka se on toooosi toooosi toooosi kiva juttu, ekat viikot ovat aika raastavia. Miksi? Muun muassa siksi, että..
- uudet ryhmät jännittävät aina (onko oikeat tyypit löytäneet oikeille tunneille vai onko tehojumppaajat kevyellä tunnilla 65+ -väen ja aloittelijoiden kanssa seassa jne.) Nyt oli kyllä pääosin ihan oikeat tyypit oikeilla tunneilla ja ihania jumppaajia. <3 - Tällä kertaa oli myös joka ilta uusi "estradi" eli uusi paikka, uusi avain, uudet valokatkaisijat, uudet ilmastointijutut, uudet kaikki. - Oli myös uudet laitteet, vinkuva mikki ja häikkää ottava musiikkilaite. - Paljon muistettavaa kun on monen jumpan liikkeet ja ohjelmat, paljon "ylimääräistä" pikkujuttua jne. Tällaiset jutut on stressaavalle ihmiselle aika väsyttäviä. Jumpan ohjaaminen on fyysisesti rankkaa, mutta myös henkisesti. Koko ajan mietit sataa asiaa, yrität univelkaisenakin pysyä skarppina ja olet tuntosarvet ojossa: onko jumppaajat tyytyväisiä vai pitääkö jotain muuttaa kesken tunnin? Entä seuraavaksi tunniksi? Näin kauden alussa saa myös paljon palautetta tunneista. Tosi paljon tuli kiitosta ja positiivista kommenttia, mikä ilahduttaa aina. Oikeaa rakentavaa kritiikkiä otan mielelläni vastaan, sillä ainahan ammattitaitoa voi hioa. On kuitenkin myös paljon mielipideasioita, joiden vatvominen ei oikeastaan auta minua tai jumppaajia. Kuulin muun muassa että musiikki on liian lujalla ja liian hiljaisella - samassa jumpassa. Toisessa jumpassa se oli yhden mielestä aivan vääränlaista ja kolmas kommentoi ettei musiikkia olisi pitänyt olla lainkaan. Ja nyt ei puhuta rauhallisesta joogatunnista tms. vaan keppijumpasta. Lisäksi sain kuulla aika ahdistavaa sanankäyttöä ja huorittelua korjattuani yhdellä asiallisella lauseella, muiden jumppaajien huomaamatta erään jumppaajan virheellistä ja nivelet hajottavaa tekniikkaa. Perjantai-illan vietin oikein hyvässä seurassa, villasukkaa neuloen. Samalla nautin maltillisesti viiniä sekä mahan täydeltä herkullista ruokaa. Virkistävä ja ihana ilta, mutta sielläkin sain muistutuksen jumppaohjaajan työn vaikeudesta: yksi kritisoi jumppaohjaajaa siitä, että koko ajan on juomataukoja ja toinen oli sitä mieltä, että niitä onkin hyvä olla paljon. Tosiaan, yksi tyyli ei voi miellyttää kaikkia ja se on välillä raskasta hyväksyä. Tänään pidin muodostelmaluistelijoille luento+treeni-kombon aiheesta core ja kehonhallinta. Tykkään tuollaisesta työstä kovasti, mutta aina siinä joutuu vähän epämukavuusalueelle kun ei vielä ole rutiinia tuollaisesta (tai riittävää itseluottamusta). Lisätään tähän lasten huonouninen viikko ja eräs aika harmillinen juttu läheisessä ihmissuhteessa niin olin valmis ottamaan taas askeleen (tai kymmenen) taaksepäin. Tarkoittaa sitä, että menin kauppaan, mätin irtokarkkeja pussiin 434 gramman edestä ja vedin ne illalla ahdistukseen ja väsymykseen, nälkään ja vitutukseen. Auttoiko? No ei. Tuliko parempi olo? No ei, vaan pahempi. Opinko tästä? No en varmaan. Paljon paremmin tuntuu auttavan neulominen sekä omppujen pilkkominen ja soseeksi keittäminen. Rauhoittavaa, yksinkertaista puuhaa ja samalla aivot saavat rauhassa käydä ylikierroksilla, analysoida, vatvoa, sauhuta ja lopulta rauhoittua. Voi kun muistaisin tämän jatkossa enkä aina tiukan paikan tullen palaisi karkkipussille. Karkkipussi ei ole ystävä. Mutta miksi se on niin vaikea käsittää..?! (Niin, ystävä.. Mä olen myös tosi huono soittamaan ystäville tiukan paikan tullen. Ehkä sitä pitäisi harjoitella? Ehkä ystävän kanssa asioista jutteleminen auttaisi paremmin kuin karkkipussin tyhjentäminen.)

Mut nyt hetkeksi vielä omppujen pariin. Sen jälkeen pääsen taas uuden iltarutiinini pariin: piikkimatto ja pari sivua kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Eräänä iltana olin kyllä nukahtanutkin piikkimatolle!

(pssst. En tiedä korostinko sitä vielä tarpeeksi, mutta tästä narinasta huolimatta tykkään työstäni ja ohjaamisesta todella paljon.)

(pssst2. Toivottavasti teksti näyttää vain minulla yhdeltä pitkältä pötköltä ja kappalejaot näkyvät teillä. Jos eivät näy, pahoittelen! En saanut asiaa korjattua.)

vuoden paras teko.

Tein vuoden parhaan teon, itselleni. Lupasin huomenna alkavan jumppakauden kunniaksi pitää huolen kehostani ja mielestäni.

Olen todella taitava tekemään elämästä pelkkää stressaamista, suorittamista ja aikatauluttamista. En voi sietää pitkäkestoista oleskelua ja ajan tuhlaamista, joten yritän saada kaikki pienetkin hetket käytettyä hyväksi johonkin. Tosi hyvä piirre tiettyyn rajaan asti, mutta liika on liikaa. Siinä vaiheessa kun ulkona vaunuja heijatessa käyn läpi mielessäni missä järjestyksessä teen päikkäriaikaan hoidettavat asiat (muun muassa niin, etten turhaan käytä aikaani huoneesta toiseen kulkiessa vaan suunnittelen reittini niin, että voin hyödyntää about kaikki askeleeni. Ja ei, emme asu valtavassa kartanossa), tiedän että suunnitelmallisuus ja aikataulutus ovat menneet liian pitkälle. Taas kerran.

Tämän lisäksi liikun lasteni kanssa aina jalan, koska mies tarvitsee autoa töissä. Lasten kanssa lähteminen venyy usein esimerkiksi kiukun tai kakan takia ja niinpä aina ja joka kerta on kiire. Ja koska vihaan myöhästymistä, stressaan koko matkan siitä, ehditäänkö nyt varmasti ajoissa (hups, oltiin kymmenen minuuttia etuajassa). Stressaan töitä ("oliko tämä juttu nyt ihan ok?", "vihaakohan kaikki mun jumppaa?", "mitä jos en muista/osaa/jne?"), stressaan parisuhdetta ("miksi toi on noin hiljainen, onko se ihan kyllästynyt muhun?", "miksi se hymyilee, mitä sillä nyt on mielessä, eihän se koskaan hymyile"), stressaan kasvatusasioita (kukapa ei), stressaan raha-asioita (kukapa ei), stressaan sitä kun remontti ja puutarhatyöt ei etene (elämä on nyt vähän täynnä muutakin), pahimmillaan stressaan kaikesta.

Ja sitten laiminlyön levon, ravinnon ja venyttelyt, hieronnan ja muut kehonhuoltotoimenpiteet.

Mutta näin ei tule jatkumaan. Jatkossa pidän huolen sekä kehoni että mieleni hyvinvoinnista entistä paremmin. Muun muassa näin:

- teen vapaa-ajalla asioita joista nautin (kirjaan tai sisustuslehteen uppoaminen, lasten kanssa leikkiminen pyykkivuoren unohtaen, iltatee ja keskustelu miehen kanssa, treffit ystävien kanssa, tankotanssi - valitettavasti vain kerran viikossa, nautinnolliset ateriat, viikonlopun kahvilakäynti tai namipussi, ilahduttavat tapahtumat kalenterissa - esimerkiksi ensi perjantain Viiniä & Villasukkia-ilta)
- en tee vapaa-ajallani aikaani tuhlaavia juttuja, joista en oikeasti nauti (kuten ei-ihan-parhaiden-blogien selailu: keskityn vain lemppareihini, tv:n "turha" katselu - urheilua ja pari laatusarjaa katson kyllä)
- en pode huonoa omatuntoa vaikken käytä kaikkea aikaani hyödyksi
- työnnän aktiivisesti pois mielestäni asiat, joita stressaan mutta joihin en voi vaikuttaa, muistan hengittää syvään ja miettiä, että oikeasti mun elämä ja mun stressinaiheet ovat tässä maailmassa aika mitättömiä. Jos mä mokaan töissä, se voi olla iso katastrofi minulle, mutta ei muille. Se ei hetkauta Putinia, ei vaikuta nälänhätään tai ebolan leviämiseen eikä muutenkaan ole niin kovin iso juttu.

Ja kehoa aion huoltaa näillä keinoilla:
- venyttely ja putkirullailu iltaisin



- hieronta säännöllisesti tai ainakin epäsäännöllisesti noin parin kuukauden välein
- yksi kunnon lepopäivä viikossa
- palautteleva uinti tai lenkki

- jooga
- riittävästi unta
- rauhoittuminen ennen nukkumaanmenoa: piikkimatto ja kirja
- laadukas ravinto (mutta myös rento suhtautuminen ruokaan ja herkutteluun)
- kompressiopöksyt ovat mietinnässä. Olen tykännyt paljon kompressiosäärystimistä, joten ehkä olisi hankittava myös ne trikoot?


(Kuvat blogin arkistoista kaivettuja.)

Haastan teidät kaikki mukaan tähän vuoden parhaaseen tekoon: pysähdy hetkeksi miettimään hyvinvointiasi. Onko kaikki hyvin? Oletko energinen, iloinen, onko mieli ja keho kevyet? Jos ei, mitä voisit tehdä toisin? Nukkua enemmän, liikkua eri tavalla, lopettaa dietti, opetella stressinhallintakeinoja? Omasta hyvinvoinnista on tärkeä pitää huolta, muista se!

Mukavaa sunnuntaita!
-S-

vohveli-ilta.

Hyvää nimipäivää minulle! Vietin sitä syömällä vohveleita iltapalaksi oman perheeni ja isovanhempien kanssa. Oikein mukava ilta ja eeeihän vohveleita oikeastaan lasketa herkuksi.. Tein niistä vielä himpun verran terveellisempiä käyttämällä ohrajauhoja.

Kävin tänään piiitkästä aikaa kokeilemassa Fit-tuntia, siis sellaista perinteistä jumppatuntia. Hauska kokemus! On kiva aina välillä olla jumpassa asiakkaana, saa hyvällä omatunnolla sählätä askelien kanssa ja muistaa taas millaista onkaan olla jumppaajana. Tänään oli kiva olla jumppaaja, sillä ohjaaja oli iloinen, selkeä ja informatiivinen.

Sain taas muistutuksen siitä, että taidan olla ihan hyvässä kunnossa. Jostai syystä en meinaa uskoa sitä, ehkä syy on tankotanssissa jossa olen liian heikko, liian kankea, liian kaikkea. Mutta tänään tein ihan tosissani, asenteella ja ajatuksella enkä silti hikoillut tai hengästynyt, lihaksissakin tuntui vain sellainen "juoksit lauantaina kympin ennätysvauhtia, vedit sunnuntaina piloxingin ja maanantaina suunnittelit jumppia kolmisen tuntia. Anna meidän levätä"-tuntemus. (Siis mitä, eikö teidän lihakset juttele teille?! Meillä on usein hyviä keskusteluja. ;D)

Huomenna aion antaa kropan ja mielen levätä. Enkä herkuttele yhtään.