uudet säännöt.

Kuten edellisistä blogiteksteistä (ja blogin harvasta päivittymistiheydestä) on ehkä voinut päätellä, viime viikot ovat olleet hektisiä. Niin hektisiä, että jopa mun duracell-akku uhkasi tyhjentyä. Hämmentävää. Kun nauttii kaikesta mitä tekee, on vaikea käsittää että akkua täytyy silti ladata. Että ei voi paahtaa sata lasissa aamuseiskasta puoleen yöhön tai sen yli ja nukkua yöt pätkissä lasten heräillessä.

Kun sitten aamut alkoivat säännöllisesti ajatuksella "ei v****, taas uusi päivä", oli lyötävä jarru pohjaan. Oli taas kerran opeteltava hengittämään syvään ja rauhoittumaan, ei sääntäämään jokaiseen innostavaan puuhaan ja tarttumaan jokaiseen inspiroivaan ideaan. Mahtaville tarjouksillekin olen joutunut sanomaan "ei kiitos" ja "valitettavasti nyt ei onnistu". Huh, se tuntuu joka kerta yhtä kamalalta. Mutta joskus on pakko.

Mun aivot kävi sellaisilla ylikierroksilla, että päässä tuntui koko ajan huminaa, surinaa ja niin edelleen. Se syö keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden, muun muassa. Viikonloppuna pyhitin pari päivää levolle, esimerkiksi perjantaina torkuin sohvalla takkatulen rätinässä pari tuntia. Lauantaina kävin tekemässä rauhassa (ei siis "kiirekiirekiire,teeäkkiäettäpääsetjatkamaantöitätaiolemaanperheenkanssaäkkkiiii!!"-nauha päässä pyörien kuten yleensä) ja istuin vielä infrapunasaunassakin. Illalla tein vähän töitä, mutta ihan leppoisasti vaan, ja sitten menin ajoissa sänkyyn piikkimaton päälle köllimään ja kirjaa lukemaan. Pää onkin nyt ollut hiljaisempi, syke ja hengitystahti rauhallisemmat. Oi miten ihanaa!!

Eilen illalla meinasi taas iskeä stressi kaikista asioista, jotka odottavat tekemistä, joiden deadline lähestyy, jotka haluaisin tehdä ja niin edelleen. Pää surisi taas enkä osannut tehdä pientäkään päätöstä (varma merkki stressistä mulla). Unohdin työt suosiolla, käperryin sohvalle miehen kainaloon katsomaan Top Gearia ja söin kuulkaa vieraita varten ostetun keksipaketinkin!


Terkut sohvalta!

Mun on nyt pakko opetella ottamaan itselleni rauhoittumisaikaa. Mun on löydettävä liikunnan lisäksi muitakin rentoutumiskeinoja, sellaisia, joissa mieli ja kroppa saavat levätä. Lisäksi mun oli laadittava itselleni työ/vapaa-aikaa koskevat säännöt, koska silloin kun työstä tykkää ja toimisto on kotona, on työtä ja vapaa-aikaa tosi vaikea erottaa toisistaan.

Miksi? Siksi, että en ole kovin mukava äiti tai puoliso stressaantuneena. Siksi, että silloin en ole kovin hyvä ystävä tai viihdyttävää seuraa. Siksi, että en halua olla väsynyt ja ylikierroksilla. Siksi, että silloin liikunta ei ole niin hauskaa kuin yleensä eikä kunto kehity. Ja myös siksi, että hyvinvointi-/terveys-/liikunta-alalla työskennellessä haluan olla esimerkkinä asiakkailleni ja muillekin ihmisille. Parin tunnin yöunilla, turbonappi pohjassa koko päivän tohottaessa en todellakaan ole hyvä esimerkki, paitsi varoittava sellainen. Ja siksi, että pidän töistäni todella paljon ja haluan tehdä niitä jatkossakin. Jos jatkan näin, olen jossain välissä syvässä suossa nimeltä Uupumus. Sinne en halua, joten nyt oli toimittava.

Niinpä laadin itselleni säännöt.

Ne ovat tässä:
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä tms. lasten kanssa ollessani (Jos leikkivät rauhassa keskenään eivätkä tarvitse mua, sitten saan hoitaa kiireisen asian.)
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä klo 21 jälkeen illalla. Enkä käytä SoMeakaan tuon aikarajan jälkeen.
- työnteko on lopetettava tavallisesti klo 22 mennessä, poikkeuksia voi olla silloin tällöin
- sängyssä on oltava 22.30, jotta on aikaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa
- pidän joka päivä vähintään 15 minuutin rauhoittumistauon, mielellään iltapäivällä (Tänään yritin tätä kun kerrankin kumpikin lapsi oli päiväunilla, mutta teemukillinen kesti vain kuuden minuutin ajan. Sitten aloin jo touhottaa töitä.)
- pidän yhden totaalivapaapäivän viikossa: ei töitä, ei opiskelua, ei mitään niihin liittyvää (tai jos ihan vähän kuitenkin?)
- etsin rauhoittumis-/rentoutumiskeinoja ja käytän niitä säännöllisesti

Tämä viimeinen kohta on ehkä kinkkisin. Kun.. No.. Joka kerta joogatessa huomaan, kuinka hyvää se tekisi mulle. Mutta kun se on niin hidasta ja tylsää! Koko tunnin vilkuilen kelloa ja mietin, onko vielä kauan jäljellä. Ja ajatus karkaa noin sekuntin välein uuteen asiaan, hirveän raskasta koittaa keskittyä vain hengitykseensä. Ja pahinta on se, kun tulee hyviä ajatuksia ja haluaisin kirjoittaa ne ylös ja sitten kuuluu opettajan ääni, joka kehottaa päästämään irti päähän tulevista ajatuksista. Eiii, en halua!!

Joskus olen huomannut, että joksu ja uinti ovat mukavan meditatiivisia, rentouttavia ja rauhoittavia lajeja. Mutta ylikierroksilla käydessä on vain yksi vaihde: "täysii!". Ei hyvä.

Käsityöt? Eiih. Toimii hyvässä seurassa eli meidän kerran kuukaudessa kokoontuvassa Viiniä&Villasukkia-illassa, mutta ei muuten. Ja ne V&V-illassa neulotut silmukatkin joudun useimmiten purkamaan (ihan vaan kun en keskity tekemiseen vaan höpöttämiseen).

Kirjoja luen iltaisin, mutta ylikierroksilla niihinkin on vaikea keskittyä.


Venyttely olisi ihan hyvä juttu.


Ja rauhallinen luontoretkeily. Jos malttaisi rauhoittua.

Kun en muuta enää keksinyt, marssin tänään Prismaan ja ostin itselleni palapelin. Nyt on 1500 palan edestä rauhoittumismahdollisuutta. Edellisestä palapelistä onkin aikaa, sillä kokosin sellaista viimeksi raskausajan vuodelevossa johon taisin joutua kun en, kas kummaa, malttanut kuunnella kroppani viestejä, rauhoittua ja levätä välillä. Vielä mä sen opin!

Olen nauttinut kummankin lapsen raskausajasta, mutta ihan kamalasti en kaipaa sitä aikaa kun tuijotin vuorotellen tätä..



.. ja tätä.

(Siis oikeasti.. Huoneessa pelkkä tikittävä kello ja päässä ajatus "älä synny vielä, älä kiltti synny vielä!". Hajottavaa, mutta myös opettavaista.)

Kroppa ja mieli tarvitsee rauhoittumista ja se on nyt opeteltava. Tai se kannnattaa opetella nyt, sillä myöhemmin voi olla liian myöhäistä.



Rauhaa ja rakkautta ja kaikkea.
-S-

ps. Joku saattaa nyt miettiä, että eikö tämän tyyppinen teksi ole ollut joskus aiemminkin..? No, mitäpä mä kerrasta oppisin.. Kaikki uudet taidot vaativat toistoja, myös rauhoittumisen opettelu. ;)

(lähes) itkun arvoinen salitreeni.

Ensin pahoittelut kaikille teille, jotka luette tätä esimerkiksi karkkilakkovertaistuen toivossa: viime aikoina blogissa on ollut tällä saralla aika hiljaista. Siihen on syynsä: herkuttelen mättöpäivänä hyvillä mielin karkilla ja yritän sitten elää loppuviikon ilman karkkia. Välillä se onnistuu, toisinaan ei. Jos oikein väsyttää ja päivä on ollut karsea, saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen vartissa, mutta ei sillä niin väliä. Se on elämää. Toisinaan jaksaa tsempata ja miettiä, ettei namit auta ketutukseen eikä väsymykseen, silloin karkit jää kauppaan. Tästä kuviosta ei siis kauheasti saa kirjoitettavaa.

Tein pari viikkoa sitten itselleni uuden saliohjelman, vähän tavallisesta poikeavan. Siitä voi lukea lisää täältä. Eilen tein tuon salitreenin toistamiseen. Jep, todella usein ehdin salille.. Ja tässä välissä on ollut vain yksi täysin pannukakkumahalaskuepäonnistunutsurkea tankoilutreeni, joten hirveästi treenaan nykyisin. Terkkuja vaan sille, jonka mielestä olen itsekän, kun olen aina treenaamassa.

Niin, tein siis salitreenin tokaa kertaa ja välillä taas istuin penkillä ja kirosin itseäni, miksi teinkään noin kamalalta tuntuvan treeniohjelman. Mutta kun treenin jälkeen istuin voipuneena autoon, tuli melkein itku. Olo oli jotenkin niin mahtavan hyvä ja onnellinen. Mietin, että tästä mä tykkään - ja tässä mä olen ihan hyvä! Salilla saan onnistumisen kokemuksia, toisin kuin tankotanssissa jossa edelleen tunnen itseni kömpelöksi, kankeaksi, heikoksi, motorisilta taidoilta surkeaksi ja välillä vähän pullukaksi. (Aaaargh! Vihaan sitä kun pienissä shortseissa ja topissa tuntuu siltä, että nyt alkaa dietti - sit normaalivaatteissa tai treenivaatteissa ajatus tuntuu ihan hullulta.)

Niin, salitreeni tuntui hyvältä, mutta muuten liikunta on nyt ollut jotenkin ihan liian hajanaista ja tavoiteetonta, päämäärätöntä. Ehkä tämä on jotain alkukankeutta, kun työt alkoivat noin kuukausi sitten?

Nautin nimittäin aivan mielettömästi työstäni jumppaohjaajana, mutta se on vähän mutkistanut mun liikuntajuttuja. Työtuntihan ei ole sama asia kuin oma treeni. Ensinnäkin: tunnista riippuen voi olla, että en tee oikeastaan mitään itse (esim. core-tunnilla lähinnä näytän liikkeet ja sit korjailen sanallisesti ja välillä myös kosketuksella ihmisten liikkeitä), toisilla tunneilla teen osan jutuista (esim. kyykyt, mutta skippaan punnerrukset kun en näe silloin mitä jumppaajat tekee), Piloxing-tunnilla teen oikeastaan koko tunnin lähes täysillä mukana. Toinen juttu, joka erottaa treenin ja työn on se, että treenin aikana keskityn vain siihen ja unohdan koko muun maailman. Työssä mietin koko ajan sataa juttua: tehtävää liikettä ja sen ohjeistusta, vaihtoehtoisia liikkeitä, rytmiä, "saakohan ne tämän liikkeen oikeasti tuntumaan", seuraavan liikkeen ennakointia, suunnitelmia, "miksi tuo on noin totinen vihaako se tätä tuntia", mitä seuraavan liikkeen jälkeen tulikaan, "tulikohan liian rankka tästä kohdasta", tsemppaamista ja niin edelleen. Esimerkiksi kolmen työtunnin putken jälkeen aivoissa surisee ja väsyttää, kropassa ei usein niinkään. Ja kolmanneksi: en a) ehdi treenata itse kun yritän yhdistää työn, kodinhoidon, lapset, puolison, ystävien tapaamisen edes joskus jne. b) voi treenata itse kun lihakset kipeänä tai väsyinä on ikävä ohjata tunteja ja c) halua antaa lapselleni kuvaa, että pitää olla 24/7 liikkumassa. Olen yrittänyt selittää, ettei äiti aina töissä jumppaa vaan liikuttaa muita, mutta niin vaan aina "äiti lähtee jumppaamaan".

Nyt haaveilen siitä, että saisin tehtyä itselleni jonkin realistisen treeniviikkosuunnitelman ja tavoitteita myös. Treeneissä pitää näköjään olla joku tavoite, edes tietty toistomäärä tms., jotta saan onnistumisen kokemuksen ja hyvän fiiliksen. Muuten olen liian ankara itselleni ja mietin, että olisit voinut tehdä asiat vielä paremmin. Voisinkin tehdä listan tankotempuista, jotka haluaisin oppia esimerkiksi vuoden vaihteeseen mennessä. Ja tehdä kehonhuolto-ohjelman, sillä staattiset venytykset eivät tunnu hyödyllisiltä, pelkkä pilatesrullailu ei riitä ja ylikuormitetut aivot eivät iltaisin enää tuota muistista dynaamisia venytyksiä ja muita liikkeitä, joita voisin käyttää. Niinpä löhöän sohvalla. "Lepo palauttaa." Öh. Haluaisin änkeä treeniohjelmaani myös yhden aerobisen treenin, esimerkiksi uintia tai juoksua. Ja sitten tuo itkun arvoinen salitreeniohjelma, se on pidettävä kyydissä - edes kerran parissa viikossa.

Tämä yllä oleva olkoon muistilappuni, tällaiset pitää suunnitella. Kerron ne sitten teillekin, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

:) S

svoli convention.

Niin, viime viikonloppuna oli siis Svoli Convention. Mahtava viikonloppu olikin, olin valinnut todella hyvät tunnit. Viikonlopun jälkeen päässä surisi ja pörisi kaikenlaista ajatusta ja ideaa tulevia tunteja ajatellen ja vähän muutenkin.

Tässä vähän fiiliksiä mun valitsemilta tunneilta, muitakin tunteja siellä oli tarjolla.

Lauantai:

Eka tunti oli Functional Body (Jari Karppinen). Tunnilla tehtiin toiminnallisia harjoitteita ja liikkuvuusliikkeitä, joissa huomioitiin myös faskiat. Tunti oli hyvä ja sain sieltä pari uutta "tärppiä". Olin kuitenkin myös positiivisesti yllättynyt itsestäni: tällaisia juttujahan mä jo teetän tunneillani! Ehkä se fysioterapeutin koulutus näkyy juuri tässä, en vedä perinteisiä jumppajumppajumppa-tunteja vaan mietin asioita vähän laajemmin ja teetän erilaisia juttuja tunneilla. Osa tykkää, osa ei.

Toinen tunti oli Crazy Crosstraining (Pia Niemi). Ihan sairaan hauskaa! Juostiin rinkiä ja tehtiin muun muassa burpee-liikettä aina kun musiikki loppui. Sit tehtiin pareittain, ryhmittäin, joukkuettain erilaisia liikkeitä - niistä osa todellakin tulee mun Teho30'-tunnille, ehkä ujutan jotain vähän mun muillekin tunneille.. ;)

(Samaan aikaan olisi ollut myös tunnit Syvävenyttelyn työpaja, Vilja Eskelinen ja Trikkaus - uudenlaista akrobatiaa, Vellu Saarela. Olisin halunnut niihin myös!)

Lounastauon jälkeen oli Taina Avon Upea ryhti ja keskivartalon kannatus - apuna keppi. Taas se mukava tunne, että näinhän mä jo teen asioita, mutta samalla taas sain muutaman uuden liikkeen. Kiva tunti. Tällä tunnilla huomasin, etten kauheasti huomioi itse jumppaajana ollessani ohjaajan musiikkivalintoja. Taina kertoi tunnin aluksi valinneensa biisejä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Tästä huolimatta en yhtään muista mitä musiikkia jumpassa soi tai edes minkälaista.

Seuraavaksi oli Core á a Nathalie (Rosenberg). Taas tuli pari uutta liikevariaatiota, mutta ei mitään mullistavaa. Tunti oli ihan kiva, mutta olin ehkä vähän pettynyt koska odotukset tunnista olivat korkealla. Syytän tuntimanuaalia, josta seuraavat lainaukset: "Uudenlainen core-tunti", "The class.. is mostly full of new, innovative and fun ways to blast your core.." No, siinä liikuttiin ehkä enemmän musiikkiin kuin core-tunnilla yleensä mutta siinäpä se.

Päivän vika tunti oli Kylli Kukkin Lempeä Hathajooga. Ajattelin ennen tuntia että *haukotus*, joogahan on tylsää ja hathajooga erityisesti. Mutta eipä ollutkaan! Kyllä huomasi, että on todella taitava joogaope: liikkeet nivoutuivat tosi kivasti yhteen, niissä oli hyvä flow ja lempeä liike ja venytys tekivät tosi hyvää päivän päätteeksi. Voisin mennä uudelleenkin. Kyllin puheet pernan hieromisesta ja äiti maan syleilyssä olemisesta oli välillä ehkä vähän liikaa mulle, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eipä siinä sen kummempaa.

Toka päivä alkoikin sitten Hanna Kiviharjun Yin-Yang-tunnilla: ensin puoli tuntia sykettä nostattavaa liikuntaa yhdistämällä joogaa, tasapainoa ja kamppailulajiharjoitteita. Sitten lopputunti rauhallista yin-joogaa. Tykkäsin. Tää on SATSin oma konseptitunti, joten SATSilla kävijät, käykää kokeilemassa!

Sitten oli Kehon linjaukset kuntoon-workshop, myös Hanna Kiviharjun pitämä. (Oon sattunut Hannan tunneille myös aiemmin Conventionissa ja Naantalin Superpäivillä, tosi hyvä, selkeä ja innostava ohjaaja.) Siellä jutusteltiin kollegoiden kesken ja sain taas paljon ajateltavaa. Ja vertaistukea. ;)

Päivän kolmas tunti oli tanssija Minna Tervamäen Minnan Metodit-tunti. (Kotona yksi neljävuotias balleriinan urasta haaveileva oli aika kateellinen tästä. Pyysin Minnan kanssani kuvaan tunnin jälkeen ja siihen se kateus sitten laantuikin. "En ole kade kun ei sillä edes ollut balettimekkoa!")
Minnan Metodit oli tuttu juttu siinä mielessä, että kirjahyllystä löytyy kyseinen teos. (Tein siitä joskus Kg-lehteen kirjaesittelyn.) Oli kiva kuulla miten ammattitanssija huoltaa kehoaan ja miten hirveästi siihen tuntuukaan menevän aikaa! Sain tältäkin tunnilta muutamia uusia jippoja, esimerkiksi perinteiseen selän rullaukseen ihan uusia huomioitavia juttuja.

Toisiksi viimeinen tunti oli Kati Kauravaaran Hyvinvointia selälle. Tosi selkeä, hyvin rakennettu, rauhallinen mutta tehokas tunti. Ja taas löytyi muutamia uusia liikevariaatioita kokeiltavaksi. Tässä vaiheessa iski kyllä vähän väsymys ja selkärangan rullauksia tehdessä tuli sellainen olo, että "oikeasti - taasko?!". Ensi kerralla täytyy siis valita vähän erilaisia tunteja monipuolisesta tuntitarjonnasta.

Viimeinen tunti oli Marco Bjurströmin Power Stretch. Vähänkö hyvä ohjaaja tuo Marco! Ja todella hyvä tunti. Liikkeistä monet oli joogasta lainattuja ja manuaalin mukaan se on "kokonaisvaltainen kehonhalintaan ja liikkuvuuteen keskittyvä harjoitus". Niin olikin. Jos asuisin Helsingissä tai edes vähän lyhyemmän kuin tunnin junamatkan päässä, ottaisin Power Stretch-tunnin viikko-ohjelmaani. Juuri tuollaista voimaa ja liikkuvuutta yhdistelevää tuntia tarvitsisin. Käykää kokeilemassa, jos teillä on mahdollisuus!

Näillä eväillä ja ideoilla on taas superisti intoa suunnitella omia tunteja. Sain myös vinkkejä siitä, miten tulla entistä paremmaksi ohjaajaksi. Lohduttavaa oli se, että myös nuo "superohjaajat" sekoilivat sanoissa - ja osaa näytti jopa vähän jännittävän ennen tuntia! Luonnollistahan se on, ihmisiä kun ollaan. Mutta kiva, että en ole ainoa joka sekoilee. ;)