prkl! eli sisulla vuoteen 2015

Meidän liikuntakeskuksen ensi vuoden kalenteri julkaistiin eilen. Kun näin, että maanantain tankotanssitunti on tippunut pois kalenterista, tuli itku. Ja mä en itke kovin usein. Nyt kyyneleet valui vuolaasti poskilla, koska viikon ainoa tunti on samaan aikaan kuin mun omat jumppaohjaukset. Itku kesti kuitenkin vain pari minuuttia. Sitten pyyhin kyyneleeni ja totesin, että mun harrastustan ei jää tähän! "Musta tulee v**u parempi kuin kukaan koskaan uskookaan!", mä taisin uhota.

Sisu on jotain, mitä mulla on, mutta se on ollut pitkään kateissa. Nyt se löytyi. Täytyi vaan kaivaa tarpeeksi syvältä.

Olen niin kovin monta kertaa meinannut lopettaa tankoilun, kun se ei ole sujunut niin kuin olisin halunnut. Olen miettinyt, enkö tykkää lajista tarpeeksi kun olisin vastoinkäymisten edessä valmis luopumaan siitä. No, nyt sekin sitten selvisi: en voisi kuvitellakaan oikeasti lopettavani tankotanssia. Pienien vaikeuksien edessä soitan suutani ja uhoan lopettavani, mutta nyt kun tuli suurempi ongelma, mun polte treenata on kovempi kuin koskaan.

Oikeastaan tämä voi olla tosi hyvä juttu, monellakin tapaa.
Ensinnäkin, oon ihan puupää kun opettelen liikkeitä. En tajua mikä käsi tulee mihin, mikä on ulkojalka, mihin suuntaan vartaloa taivutetaan. Tunnilla ei kehtaa pyytää kahdettakymmenettä kertaa uusintanäyttöä liikkeestä, mutta kotona treenatessa voin selata Youtube-videota yhä uudelleen, pysäyttää, kokeilla, unohtaa, katsoa, kokeilla.. ja vähitellen oppia. Ja nauttia siitä oppimisprosessista. Pitää hauskaa.



Yksi mun kriiseilyn aihe tankotanssissa on ollut se, että vaikka tykkään siitä (kuin hullu puurosta), en saa siinä onnistumisen kokemuksia. En nimittäin saa oikeastaan kauheen isoja fiiliksiä siitä, että pääsen johonkin asentoon. Haluaisin vaan päästä tanssimaan. Hiomaan ja harjoittelemaan koreografiaa. Siihen on kuitenkin matkaa, koska ensin pitää osata niitä liikkeitä. Niinpä päätin nyt oppia nauttimaan myös matkasta, siis niiden liikkeiden opettelusta. Aina kun opin uuden liikkeen, olen askeleen lähempänä koreografiaa ja siksi on mahtavaa oppia uusia temppuja.

Tää mun sisukkuus (toivottavasti pitkäaikainen sellainen!) johti eilen jo siihen, että kokeilin muutamaa liikettä joita en ole tunnilla koskaan uskaltanut kokeilla. Vaikka pelotti, pystyin jotenkin hengittää pelon ja kivun pois ja vain suorittaa liikkeen. Ja tsädäm, yhtäkkiä olinkin asennossa, jossa en koskaan ennen ole ollut. Jee! Ja vaikka se ei ollut kaunis, se oli alku. Voin hioa samaa liikettä vaikka kaksi kuukautta, kun itse päätän mitä harjoittelen. Tässä jade ja russian split minun ja ammattilaisten tekemänä. Hieman täytyy vielä hioa! :D

(Tuo toinen kuva Pinterestistä.)





(Oona Kivelän kuva täältä: http://weheartit.com/tag/russian%20split)

Mun paha, paha tapa on verrata itseäni niihin, jotka kehittyy nopeammin/kestää kipua paremmin/ovat vahvempia ja venyvämpiä ja niin edelleen. Kun treenaan itse, en koko ajan panikoi sitä, että apua nyt muut osaa ja minä en ja miksi olen taas kaikkein huonoin. Lisäksi nyt on enemmän kuin hyvä syy välillä käydä jonkinlaisissa workshopeissa tai vaikka vihdoin tehdä vierailu Pole4Fitin tunneille, kun siitä olen haaveillut noin kaksi vuotta mutta en ole saanut aikaiseksi. Vielä kun löytyisi treenikaveri, jonka kanssa välillä pohtia ja pähkäillä ja vaihtaa kokemuksia niin asiat olisivat melkeinpä täydellisesti.



Jos rehellisiä ollaan, niin onhan tässä myös paljon harmituksen aiheita. Ei enää ihania tankokamuja, ei kannustavaa ja perseelle potkivaa opettajaa, jolta saa tukea ja turvaa ja vinkkejä. Ei jonkun muun suunnittelemia treenejä, ei muiden ohjaamia alkulämmittelyjä (mä kotona aina luistan niistä ja venyttelenkin ihan liian vähän.) Mutta turha jäädä harmittelemaan, kun ei asialle nyt mitään voi.

Nyt on siis sisua ja intoa treenata. Vuosi 2015 tulee olemaan mahtava tankoiluvuosi!

Tosin.. on nuo lapset ja mies, tuore yrittäjä. On huomionkipeä kissa, työt, sukutriathlonista tohkeilevat sukulaiset ja sen myötä oma triathloninnostuksen heräily. Ja kaikenlaista muutakin. Eli realistisesti ajateltuna mun mahtava tankoiluvuosi tulee sisältämään ehkä maksimissaan kaksi treeniä viikossa ja toivottavasti jonkin verran venyttelyä. En tule olemaan ensi vuonnakaan maailman huipuilla (ylläri! :D), mutta paljon parempi kuin tällä hetkellä. Paljon parempi kuin näissä kuvissa, joita vuoden päästä tulen punastelemaan: "Oonko ollut noin huono! Ja vielä laittanut kuvia nettiin! Voi apuaaa.."

Toivottavasti myös juuri sun vuosi tulee olemaan mahtava!

sunnuntaisarja 1/12: miksi muutokset pienin askelin ja juo lisää vettä.

Ajattelin aloittaa alkavan vuoden kunniaksi (ja joulun huonojen ruokatottumusten innoittaamana) uuden blogipostaussarjan. Postaan aina sunnuntaina jonkin pienen, terveelliseen elämään liittyvän vinkin. Itsekin sitten seuraavalla viikolla noudatan sitä vinkkiä ja seuraavan sunnuntain postauksessa kerron, miten meni ja huomasinko mitään eroa. Nämä vinkit eivät ole mitään maailmoja mullistavia vaan varmasti vanhoja tuttuja juttuja. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti ja sitäpaitsi.. vaikka terveellinen elämä on paperilla kovin simppeli ja helppo juttu, ei se oikeassa elämässä sitä aina ole. Siksi näistä pienistä vinkeistä voi löytyä haastetta, vaikkei sitä heti arvaisi!

Miksi kaksitoista osainen sarja?
Siksi, että muutoksia ei kannata tehdä kertarysäyksellä. Uuden vuoden kynnyksellä tehdään kaikenlaisia lupauksia ("en herkuttele koko vuonna!", "aloitan liikunnan ja treenaan ainakin viidesti viikossa", "lupaan venytellä joka ilta, syödä puoli kiloa kasviksia päivittäin ja meditoida viikoittain".), mutta jo helmikuun puolella lupaukset unohtuvat. Miksi? Koska haukkaamme liian ison palan kakkua.

Isot muutosryppäät tai liian korkealle asetetut tavoitteet eivät motivoi kauaa. Jos asettaa tavoitteeksi tiputtaa 25 kiloa painoa, voi tuntua masentavalta nähdä vaa'an näyttävän kilon tai viiden kilon painonpudotusta. Tuntuu siltä, että tavoitteeseen on vielä hirveän pitkä matka. Ajatuksiin alkaa hiipiä epäilyksiä: pystynkö tähän todella? Mitä jos en onnistu?
Oikeastihan jo viiden kilon painonpudotus on mahtava juttu. Tavoite kannattaakin pilkkoa tarpeeksi pieniin paloihin, jotta edistymisen näkee ja siitä pystyy iloita.

Otetaan vielä toinen esimerkki. Lupaat uuden vuoden kunniaksi juosta maratonin. Heti tammikuun toisena päivänä lähdet innolla lenkille - ja juokset (liian kovalla vauhdilla) kolme kilometriä. Heii, enää reilut 39 kilsaa lisää niin maraton on siinä! Kannustavaa? No ei. Jos sen sijaan otat ensimmäiseksi tavoitteeksi juosta viisi kilometriä, kolmen kilsan lenkkihän on aika hyvä aloitus. Seuraava etappi voi olla 7-10 km, sitten 12-15 km, 20 km ja niin edelleen. Ja aina kannattaa muistaa palkita itsensä tavoitteeseen päästyään! Juoksijalla palkinto voisi olla esimerkiksi Spotify Premium-kuukausi (mainoksetonta musiikkia lenkille, jee!), kompressiosukat, uusi juoksupaita, hieronta ja niin edelleen. Nyt kuulostaa kannustavalta, eikö vaan?!

Kun uuden vuoden lupausta tai elämänmuutosta pohtii, kannattaa myös miettiä onko muutos sellainen, jonka voi ottaa pysyväksi osaksi elämäänsä. Jos herkuista ei halua luopua ikuisiksi ajoiksi, ei kannata ehkä luvata ettei syö mitään herkkuja kuukauteen/vuoteen/tms. Sen sijaan voisi luvata esimerkiksi herkuttelevansa vain joka toinen päivä (kohtuullisesti!) tai pitävänsä tiukasti kiinni karkkipäivästä. On paljon todennäköisempää pystyä noudattamaan lauantain karkkipäivää seuraavat viisi vuotta (juhlapäivät poislukien) kuin olla viisi vuotta herkuttelematta kertaakaan. Ja kun kerran repsahtaa, on helppo ajatella "no, ensi viikolla syön taas herkkuja vain karkkipäivänä". Jos taas oli vannonut ettei koskaan ikinä milloinkaan enää herkuttele, yksi repsahdus tuntuu suurelta epäonnistumiselta ja silloin on helppo luovuttaa.

Jaa että mitä jos ei tule sitä repsahdusta? Jos jotain olen omasta kokemuksesta ja laihdutus- ym. ammattilaisten kanssa toimiessani oppinut niin tämän: jokaiseen muutokseen liittyy repsahdukset. Tärkeintä ei ole välttää niitä, vaan selviytyä niistä kunnialla.

No, sitten vihdoin tämän viikon vinkkiin. Terveellisen elämän vinkki 1/12 on tämä: juo enemmän vettä.

Elimistömme tarvitsee vettä, mutta usein unohdamme juoda riittävästi. Siksi haastankin sinut tällä viikolla juomaan päivittäin 2-3 litraa vettä päivässä. Pieni varoituksen sana: kun kastelet rutikuivaa kukkamultaa, virtaa vesi samantien mullan läpi aluslautaselle. Näin tapahtuu myös meillä ihmisillä ja siksi ensimmäisinä päivinä voit joutua käymään vessassa huomattavasti tavallista useammin.

Miksi vettä? Liian vähäinen vedenjuonti aiheuttaa monenlaisia oireita: päänsärkyä, väsymystä ja vireystilan laskua, huimausta ja heikotusta. Myös ummetus ja turvotus voivat johtua liian vähäisestä vedenjuonnista.
Laihduttajakin hyötyy vedenjuonnista sillä monesti näläntunne ja erilaiset ruoanhimot johtuvat janosta. Kannattaakin juoda iso lasillinen vettä ja odottaa hetki ennen kuin antaa periksi mieliteolleen. Myös ennen ruokailua on hyvä juoda iso lasillinen vettä, jolloin vesi täyttää mahaa, olo tuntuu kylläisemmältä eikä ruokaa tule syötyä niin paljoa.

Kurkista välillä pönttöön vessakäynnin jälkeen. Kun nestetasapaino on kunnossa, virtsa on vaalenkeltaista. Tummankeltainen väri kielii liian vähäisestä vedensaannista, haaleankeltainen taas liiallisesta vedenjuonnista.

Ja muista, nyt puhutaan vedenjuonnista. Ei mehusta (liikaa energiaa), kahvista tai teestä (diureetti, poistaa vettä elimmistöstä), maitotuotteista (hyviä ruokajuomana, mutta ei runsaasti käytettyinä mm. rasvan vuoksi) tai alkoholista (kuivattaa).

Kippis!

kun joulupukki nastalenkkarit toi.

Toivottavasti teillä oli mukava ja rentouttava joulu! Meidän joulu oli aikamoista suhaamista paikasta toiseen, joten toiveissa ollut kotoilu ja hengailu ja kiireetön satujen lukeminen/majanrakentelu/Lego-leikkiminen jäi oletettua vähäisemmäksi. Muuten joulu oli aivan mahtava. (Ja vaikka jatkuva kyläily on välillä väsyttävää, ei voi valittaa: olen superkiitollinen kaikista sukulaisista ja ystävistä joita meillä on ja tapaan kaikkia mielelläni.)

Tein tietoisen päätöksen pitää joulun kolme päivää vapaana liikunnasta. Hyötyliikuntaa tuli kyllä kävelyn ja pulkkamäen muodossa ja tapaninpäivän iltana tein yin-joogaharjoituksen Yoogaian kautta. Muuten treenitauko piti ja teki hyvää. En ollut kaivannut taukoa treenistä, mutta oli virkistävää viettää kolme päivää sellaista elämää, ettei kukaan ole tulossa tai lähdössä treenaamaan eikä ruoka-aikoja tarvitse ajoittaa kenenkään urheilujen mukaan. Treenitauolla oli myös yllättäviä vaikutuksia. Ehdin esimerkiksi pohtia asioita, joita en yleensä arjen kiireissä ja liikunnan jälkeisissä endorfiinipöllyissä malta/ehdi/jaksa miettiä. Päällä vellova kolmenkympin kriisiin helpotti yhdeltä osalta näiden pohdintojen myötä, joten hirveän hyödyllistä tällainen treenaamattomuus välillä!

Joulupukki toi mulle lahjakortin nastalenkkareihin ja kävin sellaiset sitten heti tänään hakemassa. Olisin halunnut jotkut muut kuin Icebugit, koska suoraan sanottuna mua jo ärsyttää niiden Icebugien valtava hehkutus. Vilkaisu Salomonien ja Icebugien pohjaan ratkaisi kuitenkin asian tosi nopeasti: Icebugissa oli paljon enemmän nastoja ja pohja näytti muutenkin pitävämmältä. Kun kenkä vielä tuntui tosi hyvältä jalassa, ei auttanut kun kantaa kengät kassalle. Illalla lähdin heti koelenkille. Onneksi pimeässä, sen verran tyylikäs näky olin.. Mulla oli muun muassa ikivanha ja aika ruma (mutta tosi toimiva) hiihtotakki, lapselta lainattu pinkki kaulahuivi ja kaikki vaatteet ja varusteet muutenkin aivan eri värimaailmaa. Mutta ei sen niin väliä, pääasia että juoksu kulki.

Koska en ollut vielä tottunut nastalenkkareihin, aloin aina sipsuttelin tosi liukkaassa kohdassa, siis esimerkiksi autoteitä ylittäessä. Muutaman sipsutusaskeleen jälkeen muistin aina, että ai niin, nyt saakin juosta ihan kunnolla ja sitten vaihdoin taas suurempaan askellukseen. Hyvä oli pito enkä huomannut muutenkaan kengissä moitetta tuollaisella lyhyehköllä lenkillä. Siis tosi lyhyellä, jos Endomondoa uskoisi.



Mittasin matkan kartasta lenkin jälkeen, koska juoksin tuntematonta reittiä enkä yhtään osannut sanoa kuinka pitkä tai lyhyt lenkkiin oli. Kartasta mitattuna se oli noin 6,4 km eli juoksuvauhti oli pikkuisen yli 10 km/h. Sama vauhti kuin aina ennenkin, mikä oli ihan kiva huomata useamman kuukauden juoksutauon jälkeen. (Edut. Eipä ollutkaan kuukausien juoksutaukoa, sillä Kööpenhaminan reissulla kävimme aamulenkillä.)

Toivottavasti lumi pysyy maassa eikö pakkanen nouse kohtuuttomiin lukemiin, sillä olisi ihana käydä juoksemassa, hiihtämässä ja pulkkailemassa läpi talven. Olen vihdoin ymmärtänyt talviurheilun tärkeimmän mukavuustekijän eli kerrostetun pukeutumisen ja voi kuinka nautin kun ei tarvitse palella!

hyvän fiiliksen tankotreeni. kerrankin!

Mulla on jo pidempään ollut aika takkuamista tankotanssin kanssa ja kuten täälläkin olen pariin kertaan maininnut, olen harkinnut koko lajin lopettamista. Välillä enemmän, välillä vähemmän tosissani. Viimeksi maanantain treeneissä naureskeltiin polekaverin kanssa, että jos pelkää tippumista, ei kestä tankoilun kipua eikä liikkuvuudessskaan ole kehumista niin miksi piinasta itseään. Miksi ei vaihtaisi lajiin, jossa on hyvä tai jossa on edes mahdollisuus tulla hyväksi. (No koska tankoilu on silti älyttömän hauskaa ja tehokasta treeniä.)

Tänään oli jo aamusta sellainen olo, että on päästävä tangolla. Lasten mentyä nukkumaan pääsin sitten treenaamaan ja teinkin puolentoista tunnin treenin. Lämmittelin huolella (kerrankin), tein vähän voimaliikkeitä (ja huomasin voimassa pientä kehitystä!) ja sitten treenailin vähän vuorotellen ihan tuttuja liikkeitä ja sit niitä, jotka on mulle vaikeita tai jotka haluaisin oppia.

Videoin myös osan treeneistä ja se oli sekä kannustavaa, masentavaa että hyödyllistäkin. Kannustavaa siksi, että huomasin jotain pientä kehittymistä. Muistin ottaa matalammalta otteen, muistin kohottaa kroppaa, muistin viime hetkellä lapatuen jne. Pieniä virheitä, joita toistan joka tunti - ja nyt muistin korjata ne. Jesssss! Masentavaa videoiden katselu oli siksi, että välillä luulin tehneeni jonkun jutun hyvin, mutta pah, se näyttääkin tosi rumalta. Ja hyödyllistä, sillä huomasin uusia virheitä kuten sen että roikotan päätäni usein rumasti (pitkästä kaulasta on vain haittaa), unohdan mun poikittaiset vatsalihakset kun mietin mitä tekisin tai miten teen jne.

Yksikään videopätkä ei ole julkaisukelpoinen, sen verran rumaa mun tankoilu vielä on. Mutta kerrankin en masennu tästä vaan iloitsen vain mun saavutuksista. Sitä paitsi, osa liikkeiden kökköydestä johtui minimaalisesta tankoitseluottamuksesta. Kunhan taas saan sellaisen kunnon Yes, I can!-fiiliksen, uskallan taas tehdä rohkeammin, isomman, kauniimmin. Ehkä. Ja sitä odotellessa voin vain fiilistellä sillä, että onnistuin tänään ekaa kertaa ikinä liikkeessä nimeltä music box/ballerina. Siitä olisin voinut jopa laittaa kuvan, mutta onnistuin kääntymään liikkeeseen mennessä niin että pylly on kameraan päin. Ei se paras kuvakulma. Niinpä laitan teille Pinterestistä löytyneen kuvan, jossa joku tekee saman liikkeen (hieman kauniimmin kuin minä - mutta osasin!! Jee!)



On se kaunista kun sen osaa! Ja on se ihanaa, vaikkei sitä osaisikaan. Kädet rakoilla, kylki punaisena, kroppa mustelmilla, lihakset tärisee väsymystä ~ aaah. Tankotanssi, I love it.

Tavoitteenkin olen itselleni vihdoin keksinyt: oppia tekemään sopivan määrän liikkeitä sulavasti (ja yhdistellä niitä kauniisti) niin, että pystyisin tanssimaan jonkun biisin freestylena tai jopa suunnittelemaan koreografian.

Siinäpä tavoitetta.

Yoogaia.

Kokeilin äsken Yoogaiaa ja ihastuin. Yoogaia on nettipalvelu, joka tuo jooga-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunnit olohuoneeseen. Tunteja voi seurata livenä niin, että ohjaaja näkee sut ja voi neuvoa tai niin, että näet open muta hän ei näe sua (kätevää kun pyykkivuori on kasvanut kovin korkeaksi). Lisäksi tunnit tallentuvat palveluun ja ne ovat käytössä viikon ajan.

Olen kokeillut muutamaan otteeseen vähän samanlaista palvelua, mutta se jäi käyttämättä. Yoogaia sen sijaan oli ensivaikutelmaltaan sellainen, että innostuin kovasti ja harkitsen juuri ostavani vuoden tilauksen. Tai ehkä aluksi vain neljä kuukautta?

Jos kiinnostuit, kokeile palvelua ihmeessä! Yoogaiaa on mahdollisuus kokeilla vuorokauden ajan veloituksetta, kas tässä linkki: https://fi.yoogaia.com/

Sitten vaan kehoa huoltamaan! Ja ehkä tässä on ratkaisu myös johonkin "mitä mä sille hankkisin joululahjaksi?"-ongelmaan? Ja kuten tavallista, kehut perustuvat omaan tykästymiseen eli mitään yhteistyökuvioita tms. mulla ei Yoogaian kanssa ole.

itsekuri herkkuputken jälkeen.

Olen (useasti) ennenkin kirjoittanut kuinka parin herkkupäivän jälkeen paluu ruotuun on kamalaa ja vaikeaa ja hirvittävää. Nyt on taas tullut herkuteltua ihan liikaa enkä pysty lopettamaan! Kaapeissa on vielä miehen synttäreiden jäljiltä kakkua ja konvehteja, joten löydän itseni jatkuvasti keittiöstä herkkuja suussani.

Itsekuri herkkuputken jälkeen? Sitä ei vaan ole, piste. Niinpä herkkuputkia ei kai saa päästää syntymään? Täytyy taas ottaa itseä niskasta kiinni ja pitää mielessä: herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa. Ei tekosyitä vaikka joulukuu tuntuu olevan niitä pullollaan. Yksi päivä viikossa, that's it. Jaa miksi? Miksi en voi herkutella joka päivä vähän? Siksi, kun en pysty. Otan yhden, otan toisen, otan enää yhden vaan tai no vielä pari ja otan vielä kunnes *hups* herkut on loppu.

Ja vielä kertauksen vuoksi itselleni: en voi herkutella jatkuvasti koska silloin en voi hyvin. Mun olo ei tunnu hyvältä, mun vatsa ei tykkää, mun aikuisiän akne pahenee. Syön liian vähän herkkupäivinä, koska ruoka ei maistu. Palautuminen? Kehitys? Kaipaanko sellaisia asioita? Joo. En voi herkutella päivittäin, koska mun lompakko ei tykkää,siitä, mun hampaat ei varmasti tykkää siitö ja koska se kaikki sokeri ei vaan voi olls hyväksi mun kropalle.

Yksi herkkupäivä viikossa. Yksi, yksi, yksi. Yksi!

Miten tää voi olla näin vaikeaa.. *syvä huokaus*


Ps. Vaikka tässä herkkuasiassa tunnun junnaavan paikoillaan, joku juttu sentään edistyy. Tein tänään salilla sarjojen välissä käsilläseisontaa ja pysyin hetken siinä asennossa! Siis niin kauan, että ehdin käsillä seisoen kääntää päätä, ihmetellä asiaa peilistä, kääntää pään takaisin ja laskeutua ilman tömähdystä alas. Oon niin iloinen!! Käsilläseisonnasta on tullut kyllä ihan mun lempparijuttu, vaikka en vielä sitä kovin hyvin osaakaan. Joka paikassa huomaan skannaavani seiniä: onko tyhjää tilaa, voiko seisoa käsillä. Ja nyt en siis enää aina tarvitse seinääkään. Jes!

rakas joulupukki..

Olen vihdoin ehtinyt pysähtyä pohtimaan joulua ja tein joululahjatoivelistan. Maailmanrauhan lisäksi toivon..

... että ihmiset muistaisivat taas mistä terveellisessä ruokavaliossa ja liikunnassa on kyse. Terveydestä ja terveellisyydestä.

Muistan ajan, kun ihmiset söivät terveellisesti ja liikkuivat, jotta pysyivät terveinä ja jaksoivat arkea. Nykyisin ne, jotka liikkuvat, liikkuvat liikaa ja liian tehokkaasti. Sitten väsyttää, arki uuvuttaa ja kroppa hajoilee. Ja ne, jotka eivät niin innostu liikunnasta, eivät liiku lainkaan. Sitten väsyttää, arki uuvuttaa ja kroppa hajoilee. Ja kun uupuneeseen, väsyneeseen kroppaan syötetään polttoaineeksi pelkkää p*skaa tai vaihtoehtoisesti noudatetaan aivan liian tiukaksi vedettyä terveellistä ruokavaliota, on lopputulos ihan sama: väsynyt, kärttyinen tyyppi. Toisella rasvaprosentti yksinumeroinen, toisella vaakalukema kolminumeroinen, kumpikin takakireitä, naama nutturalla kulkijoita.

... että ihmiset oppisivat katsomaan terveysasioita vähän avarakatseisemmin.

Juuri tänään iltapäivälehden kansiotsikko kirkui diettisotaa. Miksi välimeren ja itämeren dietit sotisivat? Tai mitkä tahansa dietit? Yksi voi hyvin kasvissyöjänä, joku elää iloisesti karppiruokavaliota noudattaen ja kolmas voi mahtavasti jätettyään maitotuotteet pois. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkein tulisi jättää pois liha, hiilihydraatit ja maitotuotteet. Me olemme kaikki erilaisia ja siksi meille sopii erilaiset ruokavaliot. Kun ruokavaliota muuttaa, olisi hyvä pohtia voiko tämän muutoksen kanssa elää seuraavat viisi-kymmenen vuotta. Itse olen perseeseen ammuttu karhu karkkilakkoisena. Haluanko olla äkäinen seuraavat kymmenen vuotta? No en. Siksi en enää karkkilakkoile vaan yritän pysyä kohtuudessa. Ja olen ihan pikkuriikkisen kateellinen niille, jotka voivat ilman suurempia tuskia jättää karkit ja unohtaa niiden olemassaolon.
(En ikinä suosittelisi yhtä ja samaa ruokavaliota kaikille, juuri siksi että universaalia, kaikille sopivaa ruokavaliota ei varmasti ole. Kannatan kuitenkin lämpimästi kakkia vähentämään lihansyöntiä. Sen voi aloittaa esimerkiksi yhdellä viikottaisella kasvisruokapäivällä.)

... että ihmiset muistaisivat taas liikunnan ilon.

Salitreeni voi olla kivaa (oikeasti!!) ja siitä tulee iloinen mieli, mutta ollaan nyt ihan rehellisiä: onhan se aina jollain tavalla omaan napaan tuijottelua ja usein myös aika ulkonäkökeskeistä. Sain käsiini vanhan Fit-lehden, niiltä ajoilta kun se vielä kulki nimellä Fitness. Siellä esiteltiin esimerkiksi lumikenkäilyä. Tajusin (taas kerran) kuinka paljon sporttilehdet ovatkaan muuttuneet.. (Kiinteydy! Kasvata lihasta! TEHOKKAAMMIN! Pienennä rasvaprosenttia! Äkkiä! Ja sit joogaa, ettet ole niin stressaantunut ja suorituskeskeinen!) Ehkä ei aina tarvitsisi miettiä sitä tehokkuusajattelua ("tällä kasvaa lihas", "tällä treenillä kehityn") vaan voisi liikkua ihan pelkästään siksi, että se on ihanaa, kivaa, nautinnollista ja rentouttavaa. Siis esimerkiksi hiihtää, lumikenkäillä, luistella, uida, sauvakävellä, tanssia. Ei pumpata, bodata, spinnata ("TASO KOLME HEI, ei mitään mummospinniä!"). Koska vaikka pumppaus, bodaus ja spinnaus on kivaa, se saattaa myös kiristää pinnaa, koska aina pitää käyttää isompia painoja, tarkkailla sykettä ja niin edelleen.

... että ihmisillä olisi aikaa arkiliikunnalle. Etenkin lapsiperheillä.

Se, että lapsen kanssa kävelee tai pyöräilee kauppaan, kouluun, harrastukseen, vie aikaa. Ja aika on kortilla, kaikilla. Mutta arkiliikunta on tärkeä osa arkea. Liian usean päivä tuntuu menevän näin: aamulla herätään, istutaan aamupalalle, istutaan autoon, istutaan koulussa/töissä, istutaan autoon, istutaan ruokapöytään, istutaan sohvalle, istutaan autoon, mennään treeneihin ("katsokaa, mä oon reipas ja aktiivinen, tänäänkin treenaamassa!!"), istutaan autoon, istutaan taas sohvalle ja mennään nukkumaan. Sama seuraavana päivänä. Tunnin treeni päivässä ei riitä nollaamaan kaikkea sitä arjen passiivisuutta ja siksi olisi tärkeää opettaa jo lapsille arkiaktiivisuutta. Harmi, että arkiliikunta ei ole kovin trendikästä. Tai mediaseksikästä.

... iloa, ystävällisyyttä ja kiitollisuutta kaikille.

Lisäksi toivon itselleni..
... pyyhekumin, jolla saisin poistettua osan omasta suorituskeskeidyydestäni.
... korvatulppia, joilla voisin vaimentaa syyllistävän äänen sisälläni silloin, kun otan ns. Omaa Aikaa ja kerrankin lähden treenaamaan, ihan vain omaksi iloksi eikä muita liikuttamaan.
... ratkaisun avaimia kolmenkympin kriisiini.
(Lorna Janen treenivaatteetkin olisi tietysti ihania.)

Mukavaa joulun odotusta sinne Korvatunturille!

Terveisin Sini/My Life Without Candy

ps. En ole ollut ihan kiltti koko vuotta, vaan olen rähjännyt perheelleni tyhmistä asoista ja valittanut liikaa. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani ja piiskannut itseäni virheistä. Olen mielestäni ansainnut muutakin kuin pelkkiä risuja.

(todellakin) olen mitä syön.

Viime viikot on ollut aikamoista haipakkaa. Omat treenit on jäänyt vähiin, yleensä yhteen treeniin per viikko. Joskus olen saattanut ohjausten jälkeen käydä tekemässä muutaman leuavedon ja toes to bar-vatsarutistuksen, mutta siinäpä se. Samaan aikaan olen elänyt suklaadietillä eli herkutellut. En ehkä ihan kauheita satseja, mutta enemmän kun nyt lähiaikoina muuten.

Niinpä olo on pöhöttynyt, laiska, ankea, harmaa ja voisin vaikka veikata kerryttäneeni itselleni kiloja enemmän kuin yksi tai kaksi.

Kun sitten useammalta taholta sain kommenttia laihtumisesta, oli pakko katsoa peiliin. Jep. Jenkkakahvat eivät olekaan kasvaneet vaan sulaneet. Oikein hyvällä tahdolla ja sopivassa valaistuksessa voi ehkä nähdä pienen six-packin alunkin? Ei lämmitä mieltä. Olen nimittäin ajatuksissani edelleen pöhöttynyt, laiska, ankea, harmaa ja painava(mpi kuin yleensä).

Kun katson peiliin, näen ihan hyväkuntoisen ja hoikan, sporttisen tyypin. Ja kun en katso peiliin, tuttu juttu: olo on pöhöttynyt, laiska, ankea, harmaa ja painava(mpi kuin yleensä). Harmi juttu, että ihan koko päivää en voi seistä peilin edessä.

Sama juttu on ollut joskus toisinkin päin. Olo on ollut mahtava, "olen elämäni kunnossa"-tyyppinen. Silloin peilistä katsova tyyppi ei olekaan ihan siinä elämänsä kunnossa.

Vasta nyt (ai mikä hidas sytytys) olen todella ymmärtänyt että se, miten liikut ja erityisesti se, mitä suuhusi laitat, vaikuttaa suurin piirteen kaikkeen. "Olet mitä syöt"-lausahdus ei todellakaan ole huuhaata.

Kun syön terveellisesti ja treenaan, olo on sporttinen. Silloin olo on myös reipas ja iloinen, positiivinen. (Paitsi silloin kun lepoa on töihin ja treeneihin nähden liian vähän, jolloin olo on kaikkea muuta kuin iloinen ja positiivinen.) Ja kun olo ja mieli on kevyitä, on vaivatonta pitää yllä hyvää ryhtiä, on vaivatonta tarttua arkisiin askareisiin, on vaivatonta puuhailla lasten kanssa.

Kun syön huonosti, en viitsi nähdä vaivaa lähteäkseni treenaamaan. Olo on laiska ja nuhjuinen, ryhti painuu kasaan, kaikki tuntuu jotenkin tahmealta. Ajatuksetkin muuttuvat jotenkin sumuisemmiksi ja tylsemmiksi. Arki on todellakin vähän harmaata.

Älkää käsittäkö väärin. En silloinkaan istu koko päivää sohvalla koomailemassa vaan teen kotitöitä, puuhailen lasten kanssa, teen ihan samoja asioita kuin yleensä. En vaan ole niissä jotenkin samalla tavalla läsnä. Ehkä? Tai en tiedä, jotenkin se on erilaista.

Monen päivän herkkuputken jälkeen ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja skarpata. Heti en voi lähteä treenailemaan, sillä nyt on kurkkukipu ja kuumetta. Mutta ruokavaliota voi aina rukata. Niinpä nyt loppui taas jokapäiväinen herkuttelu (kerta viikossa on ok), lisää kasviksia ja hedelmiä ja yhtään ateriaa ei skipata. Vettäkin pitäisi muistaa juoda riittävästi.

Kumma kyllä miten terveellistä elämää on (muka) niin vaikea pitää yllä kiireisinä ajanjaksoina, vaikka fiksuja valintoja tekemällä (ja pienellä itsekurin poikasella) tekisi ihmeitä omalle ololle. Ja taas, kyllä mä nytkin olen oikeasti syönyt ihan ookoosti, mutta pienetkin muutokset, esimerkiksi välipalaunohdus, heilauttaa jo kaiken ihan päälaelleen.

Ei muuta kuin uuteen nousuun! :)