sunnuntaisarja 11/12: rasvatonta sen olla pitää?

Rasva puhuttaa ja herättää monenlaisia mielipiteitä. Monet tuntuvat elävän edelleen siinä uskossa, että rasvaton = paras vaihtoehto, aina. Toiset taas vannovat aitouden nimeen: aitoa voita sen olla pitää, ei mitään keinotekoista margariinia. Ja sitten ovat ne ihmiset (myös minä), joiden mielestä kasviöljyjä kannattaa syödä paljon ja eläinperäisiä rasvoja ei niin paljoa. Ja sitten ovat vielä ne kaikki muut, joilla on joku erilainen näkemys rasvoista.

Mielipiteitä on siis monia enkä ainakaan minä voi sanoa että joku olisi 100 % juuri se oikea teoria. Itse uskon kuitenkin mm. Valtion ravitsemusneuvottelukuntaa ja siksi kerron teille rasvoista tällaista:

* Rasvaa tarvitaan: Jos rasvaa vältellään liikaa, voi seuraukset olla terveydelle haitallisia. Vähärasvaisessa ruokavaliossa erityisesti välttämättömien rasvahappojen (omega-3 & omega-6) saanti jää usein liian vähäiseksi.

* Rasvassa kannattaa panostaa laatuun: Syö mieluummin tyydyttymättömiä eli "pehmeitä rasvoja" (pähkinät, siemenet, kasvipohjaiset öljyt jne.) kuin tyydyttyneitä "kovia rasvoja" (eläinperäiset rasvat)

Unohda siis rasvaiset juustot ja jogurtit, valmisruoat ja sipsit ym. rasvaiset herkut. Valitse juustoista enintään 17% rasvaa sisältäviä tuotteita ja maito, jogurtit ym. enintään 1% rasvaa sisältävinä. Syö kalaa (ainakin pari kertaa viikossa), siemeniä, pähkinöitä ja kasviöljyjä ja käytä vähintään 60 % rasvaa sisältävää kasviöljypohjaista rasvalevitettä. Pyri saamaan rasvasta noin 25-40 % päivittäisestä energiansaannista. Älä kuitenkaan liiottele määriä vaan ota huomioon, että rasva on energiatiheää ravintoa. Tämä tarkoittaa sitä, että pienessä määrässä rasvaa on paljon enemmän kaloreita kuin suuressa määrässä kasviksia. Esimerkki: oliiviöljy 100g = 884 kcal, tomaatti 100g = 23 kcal. Sinun pitäisi siis syödä lähes neljä kiloa tomaattia saadaksesi saman määrän kaloreita kuin 100 g oliiviöljyä on! (Okei, tyhmä esimerkki, koska ei kukaan syö 100g oliiviöljyä. Mutta tajusitte varmaan idean?)

Rasvasta ja kalasta puheenollen.. Kävin tänään kiireellä kaupassa (olin kassalla vasta sulkemisajan jälkeen, sori!) ja tajusin aivan liian myöhään olevani pyörällä liikenteessä.

Siinä olikin sitten vähän miettimistä miten saan kaikki ostokset kotiin asti kuljetettua. Lohi pääsi lopulta perunoiden kanssa tarakalla olevan lastenistuimen kyytiin. Kaveri ei ollut kauhean tyytyväisen näköinen.




Ihanaa alkavaa viikkoa!
-S-

ps. Nyt kun blogi päivittyy aika harvoin niin ikävän yllättäessä muistakaa mun Instagram-tili (@siniliisa)

mun ikioma projekti.

Tänään oli maailman mahtavin päivä! Tänään nimittäin polkaistiin käyntiin mun ikioma projekti.

Viime viikot/kuukaudet/vuodet ovat olleet sellaisia, että oma hyvinvointi ei ole ollut ykkösprioriteetti. Kaksi pientä lasta, kaksi aloittelevaa yritystä, kahden aikuisen epäsäännölliset työajat ja tulot, kalenteriin kirjatut minuuuttiaikataulut ja se vähäinen vapaa-aika suoritettuna esim. treenin parissa eivät ole se paras pohja hyvälle ja energiselle ololle. Nyt, aloittelevana PhysioTrainerina mietin, että mun on pakko voida hyvin, jotta voin olla hyvä esimerkki asiakkailleni ja mahdollisesti tuleville sellaisille. Ja jotta jaksan pyörittää yritystä ja jotta jaksan olla hyvä äiti ja vaimo ja ystävä ja ja ja..

Niinpä viime viikkoina olen yrittänyt aktiivisesti opetella olemaan suorittamatta kaikkea, ottamaan rennosti, unohtamaan ikuiset tehtävälistat ja tehokkuusajattelun. Lisäksi olen harjoitellut rennompaa asennoitumista kaikkeen (vaikeaa tällaiselle Stressi-Erkille).

Ja tein vielä jotain muutakin.

Palkkasin itselleni personal trainerin. ("Mitä, pt:lle pt?!" on moni ihmetellyt. Mutta kun en mä osaa itseäni komentaa enkä itselle sanoa, että kuule et sä voi tehdä kaikkea kivaa ja olla kaikkein paras kaikessa. Tartten siihen jonkun muun. Enkä mä näe itseäni salilla kaikista mahdollisista kulmista niin, että teenkö liikkeen oikein tai väärin.)

Tänään oli eka tapaaminen. Oli aivan mahtavaa. Olin unohtanut kuinka hyvä olo tulee siitä, kun tekee kunnon treenin salilla. Eikä treeni edes ollut sellainen oksennukset kurkkuun-treeni, jollaisia personal trainereiden treenien aina luullaan olevan, mut tiukka kuitenkin.

Ja kun treeni on jonkun toisen suunnittelema, se on näköjään vielä mahtavampaa, koska a) et voi neuvotella itsesi kanssa toistomääristä kesken treenin ja b) tulee tehtyä ehkä liikkeitä, joita et ole ikinä tehnyt ja mikäs sen virkistävämpää. Ai niin ja c) liikkeet tulee ehkä tehtyä isommilla painoilla kun joku muu päättää ne. Nimimerkillä: Luulin tehneeni isoilla painoilla, mutta esim. lantionnostossa olen käyttänyt 20 kg painotankoa ja tänään painoa olikin 55 kg. Hups.

Sanoinko jo että oli aivan sairaan siistii päästä kunnolla treenaamaan? Oon ollut koko päivän ihan fiiliksissä. Naamalla on kestohymy ja mieliala on loistava. Ja hyvä treeni tosiaan antaa energiaa: tavallisesti olen perjantai-iltana aivan puhki, mutta tällä viikolla pidin oman yksityisen diskon imurin ja lattialuutun kanssa. Pesin vessankin, just se paras puuha perjantai-iltaan.

Aaaaah, mä oon niin innoissani tästä! Treenin jälkeen kävelin kaupungilla hetken ennen junan lähtöä ja sattumalta kävelin Stadiumin ohi (olin ehkä saattanut aiemmin googlata missä se on). Synttärilahjaksi saatu Stadium-lahjakortti poltteli lompakossa ja ajattelin, että palkitsenpa itseni hyvästä treenistä jollain kivalla treenivaatteella. Sitten tajusin, että ei mun tarvitse palkita itseäni millään, koska se treeni itsessään oli "palkinto", nautin siitä ihan hulluna.

Kun sitten menin rautatieasemalle ja ostin lounasta, mietin otanko myös cafe latten ja macaron-leivoksen, "luksusta arkeen eli junamatkalle". Ja taas tajusin, että en mä tartte mitään luksusta koska se treeni oli mun luksusta. Ja sitten menin karkkikauppaan ja lehtikauppaan ja kummassakin tajusin, etten tarvitse mitään, vaikka rakastan lehtiä ja noh, taidattekin tietää mun suhteen karkkeihin. ;) Tajusin, että mun ajattelumallit on suoraan jostain naistenlehdistä: pitää olla arjessa luksusta ja pitää hemmotella itseään ja pitää palkita hyvistä treeneistä. Mutta kun ei tartte. Kun mulle treeni on just sitä, mitä jollekin muulle on kuohuviinilasillinen työpäivän päätteeksi, hemmotteleva kasvohoito tai jotain muuta ihanaa.

Treenaaminen on ihanaa.

(Oon vissiin edelleen jossain endorfiinipöllyissä.)

Viime päivinä on tullut muutama tunti liikuntaa, onneksi sopivasti sekaisin rankkaa ja kevyttä:
Su - Supertreeneissä tunnit: FasciaTraining, BodyAttack (Kimmo Jukurin ohjaama - ihan huippu!), Basic Gymnastics, PartyFit ja Bokwa Fitness.
Ma - Pari ohjausta + pari tuntia tankotanssia.
Ti - Piloxing
Ke - Pitkä suoretki lasten kanssa ja pari ohjausta
To - Tankotanssitunti(eka! toivottavasti ei vika.) lukiolaisille, 3 tuntia omia ohjauksia
Pe - pari tuntia treeniä pt:n kanssa

Saako huomenna levätä?

Loistavaa viikonloppua kaikille!

ps. Ai mun treenitavoitteet? Ne vois olla vaik tässä:


(Anteeksi ruma sana tuolla lopussa, sitä ei ole suunnattu teille.)

sunnuntaisarja 10/12: ajatus annoskokoihin.

Tähän mennessä sunnuntaisarjan kautta ollaan opeteltu muun muassa juomaan vettä, syömään kasviksia ja proteiineja, huolehtimaan kuidunsaannista, liikkumaan ja valitsemaan hyviä hiilihydraatteja. Tässä sarjan kolmanneksi viimeisessä osassa keskitytään annoskokoihin.

Vaikka söisit juuri lautasmallin mukaan, saisit oikeassa suhteessa hiilareita, proteiineja ja rasvaa ja herkuttelisit kohtuullisesti, voit silti laihtua tai lihoa vastoin tahtoasi. Miksi?

Siksi, että kun asioita yksinkertaistetaan rajusti, laihtumisessa ja lihomisessa on kyse vain yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, syötkö juuri sopivasti kulutukseesi nähden. Jos saat ruoasta enemmän energiaa kuin kulutat päivän aikana, paino nousee. Ja tietysi myös päinvastoin: jos ruoasta saatu kcal-määrä on pienempi kuin energiankulutuksesi, paino laskee.

Ja vaikka ruokailut olisivat kuinka optimaalisesti rakennettuja ja rytmitettyjä, voi kaikki mennä pieleen annoskokojen vuoksi.

Annoskokojen suhteen ei ole yhtä oikeaa kaavaa eikä sopivaa annoskokoa löydä kaverin syömisiä seuraamalla, sillä me kaikki kulutamme energiaa yksilöllisesti. Itse esimerkiksi syön yhtä isoja tai isompia annoksia kuin 25 kiloa painavampi mieheni ja silti kummankin paino pysyy tasaisesti paikallaan suurimman osan ajasta. (Ei puhuta nyt niistä herkkuputkista..)

Sairaalassa ollessani olin kyllä koko ajan nälkäinen, tällainen annos ei kauaa mua kylläisenä pidä..


Jos täytät lautasesi ravitsemussuositusten mukaisesti eli lautasmallia hyödyntäen, uskallan väittää näin:
annoskokosi on sopiva, kun olet aterian jälkeen kylläinen, mutta et ähkyssä ja ennen seuraavaa ateriaa (kolmen-neljän tunnin päästä) olet sopivasti nälkäinen.

Jos tuntuu, että olet aina ähkyssä tai paino nousee jatkuvasti, tässä muutama vinkki:

1) Valitse pienempi - Nykyiset lautaset ovat usein jättimäisiä. Osta kotiin pienempiä ruokalautasia, jolloin lautanen näyttää täydeltä, vaikka ruokaa on entistä vähemmän. Työpaikkaruokalassa voit levittää ruoan ilmavasti lautaselle, jolloin lautanen näyttää täydemmältä kuin onkaan. Ota myös mielummin liian vähän ruokaa ja hyödynnä santikierros, sillä todennäköisesti syöt kaiken lautaselle lappaamasi ruoan vaikka olisit jo kylläinen.

2) Keskity ruokailuun - Jos ahmit ruoan puolihuomaamattasi, aivojen kylläisyyskeskus ei pysy mukana ja syöt todennäköisesti enemmän kuin tarpeeksi. Unohda siis kirjat, lehdet, puhelimet ja muut viihdykkeet ja pyhitä ateriahetket ruokailulle, ja tilanteesta riippuen rauhoittumiselle tai seurustelulle.

3) Älä katso kilohintoja - Muistan, kun joskus sain 200g karkkipussin - se oli jättimäinen! Nykyisin 200g karkkipussi vaikuttaa mitättömän pieneltä siinä puolen kilon säkkien vieressä. Tuotteiden koot ovat kasvaneet parissa vuosikymmenessä valtavasti, joten en yhtään ihmettele miksi ylipaino on nyt paljon suurempi ongelma kuin 20 vuotta sitten. Ja meitä vielä kannustetaan ostamaan jättikokoisia pakkauksia hinnoittelemalla tuotteet niin, että superhypermegapaketin kilohinta on selkeästi halvempi kuin saman tuotteen kohtuukokoisella tuotepakkauksella. Iso buu tästä!

Itse muuten ostan usein ison namipussin, koska a) se on kilohinnaltaan halvempi (vaikka oikeasti pienempi maksaisi kuitenkin vähemmän!) ja b) "toi pieni on niin pieni, että mitä jos namit loppuu kesken?!". Jälkimmäinen pelko on turha ja typerä, sillä pienempi namipussi tyydyttäisi varmasti makeannälkäni, mutta en ehkä kärsisi karkkipäiviltä tutusta dilemmasta nimeltä On Jo Paha Olo Mutta Karkkeja On Vielä Kourallinen Jäljellä, Ei Niitä Voi Jättää Syömättä, Pakko Syödä Loppuun.
Tästä lähtien ostan vain pieniä namipusseja.

4) Älä kasvata nälkää liian isoksi - Jos olet ruoka-aikaan nälkäinen, hyvä. Jos olet sudennälkäinen, ei hyvä. Silloin tulet todennäköisesti syömään isomman annoksen kuin tavallisesti. Supernälkäisenä kannattaa juoda aluksi lasillinen tai pari vettä ja aloittaa vatsan täyttäminen kevyesti kasviksilla, jolloin vatsaan ei mahdu enää niin paljon (nälkäisenä aah, niin herkulliselta vaikuttavia) rasvaisia tai muuten runsaasti kaloreita sisältäviä pöperöitä.

Kun ruoan pääraaka-aineena on kasvikset, energiapitoisuus pysyy kohtuullisena.


5) Älä huijaa itseäsi - Syö ruoka-aikana, älä muulloin. Suklaapatukka lounaan ja välipalan välissä on ruokaa ja vielä kovin kaloripitoista sellaista. Ruokaa laittaessa napsitut makupalat ovat ruokaa ja kasvattavat päivän kalorimäärää. Ohimennen jääkaapista napsitut leikkele- tai juustosiivut ovat myös ruokaa. Kaikki lasketaan, ei vain aterioilla syöty ruoka. Älä siis huijaa itseäsi!

Kalorit, kalorit, kalorit.. En halua kuulostaa ihmiseltä, jonka mielestä ruoassa tärkeintä on kalorit (tai niiden vähyys), sillä se ei todellakaan ole tärkeintä. Jos tavoitteena on kuitenkin laihtuminen tai terveellisen, sopivasti energiaa sisältävän ruokavalion sisäistäminen, on kaloreihin alussa uhrattava ajatus tai pari. Ei onneksi loppuelämää. Ethän joka askeleellakaan joudu miettimään mitä nyt seuraavaksi pitääkään tehdä eteenpäin päästäkseen.

Nauttikaa ruoasta, kohtuullisissa määrin. :)
-S-

hyvää naistenpäivää!

Hyvää naistenpäivää kaikille!



Tätä päivää kannattaa juhlia, sillä me naiset olemme huippuja. Olemme myös erilaisia, mutta mahtavia yksilöitä jokainen. Tänään kannattaa tehdä jotain mistä nauttii ja josta tulee hyvä olo. Oli se sitten pitkä juoksulenkki, lasi kuohuvaa ja pala suklaata tai villasukan neulonta sohvatyynyihin uppoutuneena. Nauti ja kerää voimia, että jaksat taas olla upea! (Ei vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti.)

Tänään kannattaa myös olla kiitollinen. Meillä suomalaisilla naisilla kun on erityisen paljon syytä juhlaan. Vaikkei Suomikaan ole täydellinen maa eikä täälläkään kaikilla naisilla asiat ole kohdallaan, mutta naisen asema on täällä yleisellä tasolla hurjan paljon parempi kuin monessa muussa maassa. Täällä naiset saavat tehdä töitä, saavat äänestää, saavat ajaa autoa ja kertoa mielipiteensä. Vaikka naiset kokevat meidänkin maassa väkivaltaa, elämme kuitenkin todella turvallisessa maassa. Täällä väkivaltaan myös puututaan, täällä ei ole ok lyödä naista (tai miestä tai lasta tai eläintä). Täällä raiskaukset eivät ole naisten syytä ("mitäs oli pukeutunut liian paljastavasti", "kiltit tytöt eivät liiku ulkona pimeällä" jne. Nämä ovat jossain päin maailmaa "oikeutuksia" raiskaukselle). Suomessa tytöt saavat käydä koulua ja harrastaa "poikien" lajeja, me saamme valita itse puolisomme ja ammattimme ja monet muut asiat. Ja niin edelleen.

Jouluna toivotaan asioita joulupukilta, joten saako naistenpäivänä toivoa asioita joulumuorilta, äiti maalta tai joltain muulta naishahmolta? Siinä tapauksessa toivoisin, että..
* huonoissa oloissa elävien naisten asema kohentuisi. Tässä tärkeimmässä asemassa on tietysti kyseisten maiden olot, poliittiset tahot ja yleinen asenne, mutta myös me paremmissa oloissa elävät ihmiset voimme tehdä paljon. It
* länsimaissa jatketaan tasa-arvon ja naisten oikeuksien kehittämistä
* naiset eivät kokisi toisia naisia uhkana ja kilpailuna vaan ymmärtäisivät olevansa vahvempia tiiminä
* koko maailma voisi unohtaa epärealistiset naisihanteet (ja miesihanteet myös), jolloin ulkonäön murehtimiseen käytetty energia voitaisiin suunnata johonkin parempaan
* kaikki löytäisivät oman tapansa liikkua ja syödä terveellisesti - ei ulkonäkösyistä vaan siksi, että silloin voi paremmin ja jaksaa paremmin


Tässä vielä pari linkkivinkkiä:
www.internationalwomensday.com
www.naistenpankki.fi

Ja loppuun vielä video, joka onkin jo pitkään ehtinyt pyöriä ainakin facebookissa. Katso, jos et ole vielä nähnyt. Jos olet nähnyt, katso silti - ihan vain muistuttaaksesi itsellesi, että me ollaan hyviä, vahvoja, taitavia ja mahtavia. klikkaa tästä: #likeagirl



-S-

uudet säännöt.

Kuten edellisistä blogiteksteistä (ja blogin harvasta päivittymistiheydestä) on ehkä voinut päätellä, viime viikot ovat olleet hektisiä. Niin hektisiä, että jopa mun duracell-akku uhkasi tyhjentyä. Hämmentävää. Kun nauttii kaikesta mitä tekee, on vaikea käsittää että akkua täytyy silti ladata. Että ei voi paahtaa sata lasissa aamuseiskasta puoleen yöhön tai sen yli ja nukkua yöt pätkissä lasten heräillessä.

Kun sitten aamut alkoivat säännöllisesti ajatuksella "ei v****, taas uusi päivä", oli lyötävä jarru pohjaan. Oli taas kerran opeteltava hengittämään syvään ja rauhoittumaan, ei sääntäämään jokaiseen innostavaan puuhaan ja tarttumaan jokaiseen inspiroivaan ideaan. Mahtaville tarjouksillekin olen joutunut sanomaan "ei kiitos" ja "valitettavasti nyt ei onnistu". Huh, se tuntuu joka kerta yhtä kamalalta. Mutta joskus on pakko.

Mun aivot kävi sellaisilla ylikierroksilla, että päässä tuntui koko ajan huminaa, surinaa ja niin edelleen. Se syö keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden, muun muassa. Viikonloppuna pyhitin pari päivää levolle, esimerkiksi perjantaina torkuin sohvalla takkatulen rätinässä pari tuntia. Lauantaina kävin tekemässä rauhassa (ei siis "kiirekiirekiire,teeäkkiäettäpääsetjatkamaantöitätaiolemaanperheenkanssaäkkkiiii!!"-nauha päässä pyörien kuten yleensä) ja istuin vielä infrapunasaunassakin. Illalla tein vähän töitä, mutta ihan leppoisasti vaan, ja sitten menin ajoissa sänkyyn piikkimaton päälle köllimään ja kirjaa lukemaan. Pää onkin nyt ollut hiljaisempi, syke ja hengitystahti rauhallisemmat. Oi miten ihanaa!!

Eilen illalla meinasi taas iskeä stressi kaikista asioista, jotka odottavat tekemistä, joiden deadline lähestyy, jotka haluaisin tehdä ja niin edelleen. Pää surisi taas enkä osannut tehdä pientäkään päätöstä (varma merkki stressistä mulla). Unohdin työt suosiolla, käperryin sohvalle miehen kainaloon katsomaan Top Gearia ja söin kuulkaa vieraita varten ostetun keksipaketinkin!


Terkut sohvalta!

Mun on nyt pakko opetella ottamaan itselleni rauhoittumisaikaa. Mun on löydettävä liikunnan lisäksi muitakin rentoutumiskeinoja, sellaisia, joissa mieli ja kroppa saavat levätä. Lisäksi mun oli laadittava itselleni työ/vapaa-aikaa koskevat säännöt, koska silloin kun työstä tykkää ja toimisto on kotona, on työtä ja vapaa-aikaa tosi vaikea erottaa toisistaan.

Miksi? Siksi, että en ole kovin mukava äiti tai puoliso stressaantuneena. Siksi, että silloin en ole kovin hyvä ystävä tai viihdyttävää seuraa. Siksi, että en halua olla väsynyt ja ylikierroksilla. Siksi, että silloin liikunta ei ole niin hauskaa kuin yleensä eikä kunto kehity. Ja myös siksi, että hyvinvointi-/terveys-/liikunta-alalla työskennellessä haluan olla esimerkkinä asiakkailleni ja muillekin ihmisille. Parin tunnin yöunilla, turbonappi pohjassa koko päivän tohottaessa en todellakaan ole hyvä esimerkki, paitsi varoittava sellainen. Ja siksi, että pidän töistäni todella paljon ja haluan tehdä niitä jatkossakin. Jos jatkan näin, olen jossain välissä syvässä suossa nimeltä Uupumus. Sinne en halua, joten nyt oli toimittava.

Niinpä laadin itselleni säännöt.

Ne ovat tässä:
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä tms. lasten kanssa ollessani (Jos leikkivät rauhassa keskenään eivätkä tarvitse mua, sitten saan hoitaa kiireisen asian.)
- en lue sähköpostia/facebookin inbox-viestejä klo 21 jälkeen illalla. Enkä käytä SoMeakaan tuon aikarajan jälkeen.
- työnteko on lopetettava tavallisesti klo 22 mennessä, poikkeuksia voi olla silloin tällöin
- sängyssä on oltava 22.30, jotta on aikaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa
- pidän joka päivä vähintään 15 minuutin rauhoittumistauon, mielellään iltapäivällä (Tänään yritin tätä kun kerrankin kumpikin lapsi oli päiväunilla, mutta teemukillinen kesti vain kuuden minuutin ajan. Sitten aloin jo touhottaa töitä.)
- pidän yhden totaalivapaapäivän viikossa: ei töitä, ei opiskelua, ei mitään niihin liittyvää (tai jos ihan vähän kuitenkin?)
- etsin rauhoittumis-/rentoutumiskeinoja ja käytän niitä säännöllisesti

Tämä viimeinen kohta on ehkä kinkkisin. Kun.. No.. Joka kerta joogatessa huomaan, kuinka hyvää se tekisi mulle. Mutta kun se on niin hidasta ja tylsää! Koko tunnin vilkuilen kelloa ja mietin, onko vielä kauan jäljellä. Ja ajatus karkaa noin sekuntin välein uuteen asiaan, hirveän raskasta koittaa keskittyä vain hengitykseensä. Ja pahinta on se, kun tulee hyviä ajatuksia ja haluaisin kirjoittaa ne ylös ja sitten kuuluu opettajan ääni, joka kehottaa päästämään irti päähän tulevista ajatuksista. Eiii, en halua!!

Joskus olen huomannut, että joksu ja uinti ovat mukavan meditatiivisia, rentouttavia ja rauhoittavia lajeja. Mutta ylikierroksilla käydessä on vain yksi vaihde: "täysii!". Ei hyvä.

Käsityöt? Eiih. Toimii hyvässä seurassa eli meidän kerran kuukaudessa kokoontuvassa Viiniä&Villasukkia-illassa, mutta ei muuten. Ja ne V&V-illassa neulotut silmukatkin joudun useimmiten purkamaan (ihan vaan kun en keskity tekemiseen vaan höpöttämiseen).

Kirjoja luen iltaisin, mutta ylikierroksilla niihinkin on vaikea keskittyä.


Venyttely olisi ihan hyvä juttu.


Ja rauhallinen luontoretkeily. Jos malttaisi rauhoittua.

Kun en muuta enää keksinyt, marssin tänään Prismaan ja ostin itselleni palapelin. Nyt on 1500 palan edestä rauhoittumismahdollisuutta. Edellisestä palapelistä onkin aikaa, sillä kokosin sellaista viimeksi raskausajan vuodelevossa johon taisin joutua kun en, kas kummaa, malttanut kuunnella kroppani viestejä, rauhoittua ja levätä välillä. Vielä mä sen opin!

Olen nauttinut kummankin lapsen raskausajasta, mutta ihan kamalasti en kaipaa sitä aikaa kun tuijotin vuorotellen tätä..



.. ja tätä.

(Siis oikeasti.. Huoneessa pelkkä tikittävä kello ja päässä ajatus "älä synny vielä, älä kiltti synny vielä!". Hajottavaa, mutta myös opettavaista.)

Kroppa ja mieli tarvitsee rauhoittumista ja se on nyt opeteltava. Tai se kannnattaa opetella nyt, sillä myöhemmin voi olla liian myöhäistä.



Rauhaa ja rakkautta ja kaikkea.
-S-

ps. Joku saattaa nyt miettiä, että eikö tämän tyyppinen teksi ole ollut joskus aiemminkin..? No, mitäpä mä kerrasta oppisin.. Kaikki uudet taidot vaativat toistoja, myös rauhoittumisen opettelu. ;)