kaksi tavoitetta tästä päivästä eteenpäin.

Mun tämän päivän työt oli peruttu, kun koulun sali oli koulun omassa käytössä. Harmillista, varsinkin kun edellisviikon torstain olin flunssassa. Mutta onni onnettomuudessa oli se, että pääsin tankotunnille toistamiseen tällä viikolla, jee! Ja kerrankin treeni sujui, JEEEEEEE!

Oon nyt pariin kertaan huomannut, että jos tankoilen kahdesti viikossa, treeni sujuu. Jos tankoilen kerran (tai vähemmän), ei suju. Niinpä tästä lähtien tavoite on, että treenaan vähintään kahdesti viikossa. Siis maanantain tunnilla ja ehkä perjantai-iltana miehen ollessa salilla.

Toinen tavoite tästä päivästä eteenpäin on vähentää herkuttelua. Siinäpä tuore ja yllättävä tavoite mulle..

Mutta ihan oikeasti, tällä viikolla on tullut mussutettua omenapiirakkaa, foccaciaa, suklaata, suklaata ja suklaata. Ja sen kyllä huomasi kun hyppii urheilutopissa ja mikroshortseissa. Joten nyt täytyy taas tsempata vähän. Kohtuudella saa herkutella, mutta ei näin paljoa.

Huomenna herkkupäivä muuten! :D

aamu-uintia ja koulutussäätöä.

Ensin iso kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet edellistä blogipostausta muun muassa facebook-vistein. Arvostan sitä todella. Ja voi kuinka lohduttavaa oli tietää, etten olekaan ainoa joka kyynelehtii harrastuksen vuoksi!

Me käytiin tänä aamuna koko perheenä uimassa. Se oli aika hauska tapa aloittaa aamu! Lapset sujautettiin unipuvuissa ulkovaatteisiin, syötettiin banaanit ja lähdettiin uimaan. Tehtiin miehen kanssa vuorotellen pienet uintitreenit toisen pulikoidessa lasten kanssa (aika paljon aikaa vietettiin myös porealtaassa ja saunassa - ihana nauttia lämmöstä heti aamusta!).

Uidessa mietin tankotanssia. Mietin sitä, että taidan olla liian järkevä hurahtaakseni johonkin lajiin. En todellakaan väitä, että tankoilijat olisivat tyhmiä, vaan että minä analysoin ja pohdin asioita niin paljon (siis järkeistän), etten anna itsen hurahtaa siihen, tai muuhunkaan lajiin. Terveys on liikunnassakin se ykkösjuttu ja siksi haluan liikkua monipuolisesti (kestävyys, lihaskunto jne.), en vain yhtä liikuntalajia harrastaen. Terveyteen liittyy sekin, että pelkään loukkaantumista enkä siksi uskalla edes kokeilla liikkeitä, jos epäilen ettei lihaskuntoni tai liikkuvuuteni riitä. Ja koska en halua loukkaantua, saada rasitusvammoja tai joutua ylikunto-tilaan, muistan kevyet treenipäivät ja lepopäivät - eli en ehdi tankoilla läheskään yhtä paljon kuin haluaisin. En siis voi olettaa olevani yhtä taitava kuin joku, joka on hurahtanut lajiin.

Mietin myös sitä, että rintauinnista saattaa olla hyötyä omiin tankoiluongelmiini. Vatsalihakseni eivät tunnu olevan tarpeeksi vahvat tankoiluun - no, uidessa syvät vatsalihakset vahvistuvat jatkuvasti työskennellessään. En osaa tankoillessa aina (ikinä) käyttää selän lihaksia vaan yritän rimpuilla ylös pelkästään käsivoimin - rintauinnissa en myöskään osaa käyttää selän voimaa jos en siihen erikseen keskity, vaan kauhon pelkillä käsillä. Kummassakin tarvitaan kevyehkö puristus sisäreisistä, kummassakin pitää hallita monta asiaa samaan aikaan (miksi se on mulle niin vaikeaa?!) ja kumpaankin lajiin kuuluu nilkan ojennus.



(Kuva Instagramista, @weirderbetter)

Niin että aionpa jatkossakin tehdä kestävyystreenini uiden.

Aamu-uinti oli muuten mahtava alku päivälle, mutta meillä tuli vähän kiire seuraavaan paikkaan eli kirjaston satutunnille. Se alkoi 9:30 ja me tultii uimalasta vartin yli ysiltä. Siitä äkkiä kauppaan ostamaan aamupalaa. Ei kovin fiksua. Kaupassa oli järjestys muuttunut, joten en löytänyt valmiiksi täytettyjä Reissumiehiä - niinpä otin minicroissateja ja juotavaa sokerilitkujogurttia lapsille ja miehelle. Ne tykkää, mutta mun omatunto kolkutti. Itselle ostin Skyrin ja Barebar-patukan sekä Starbucksin kahvijuoman, joka oli niin jäätävän pahaa etten meinannut saada sitä juoduksi! Kofeiinin tarve kuitenkin voitti ja tölkki tyhjeni melko nopsasti. Mutta olipa siinä järkevä aamupala! Not.

Ensi kerralla teen siis aamupalaeväät valmiiksi ja kahvia vaikka termariin.

Sitten ihan muuhun asiaan. Olen päättänyt kouluttautua vähän lisää. Olen asiasta ihan into piukeena. Mutta.. En ole vielä ilmottautunut koulutukseen. Kohta se on varmaan täynnä ja minä jään rannalle ruikuttamaan, mutta en vaan saa ilmottauduttua. Olen monesti alkanut täyttää ilmottautumista, mutta sitten iskee epävarmuus. Onko mulla nyt varmasti rahaa tähän? Haluanko mä tätä todella? Riittääkö mun resurssit, jaksanko varmasti ja saanko kouluhommat hoidettua? Pärjäisinkö, osaisinko, tykkäisinkö? Jahkaan, vaikka haluan. Voisiko joku siis hoitaa ilmottautumisen mun puolesta? :D

harrastuksen ja parisuhteen yhtäläisyyksistä.

Olipa taas tankotanssitunti. Menin sisään ihan into piukeana, "jee onpa kiva päästä treenaamaan". Mutta ei. Ei vaan sujunut. Ei mikään. Ja mun pää ei kestä sitä. Se alkaa hajota. Silloin tekeminen menee puristamiseksi. Tai sitten muutun jauhosäkiksi, jota opettaja tulee tuuppimaan ympäriinsä, heittää mut niihin asentoihin, auttaa. Enkä silti tajua liikettä. Ai mihin mun jalan pitää mennä? Ai mikä suunta? Ai millä lihaksilla?

Lähdin tunnilta kiroillen ja ärrimurrina. Ja *syvä sisäänhengitys, että pystyn kertomaan tämän aika säälittävän faktan elämästäni* autoon istuessa tuli itku. Harmitusitku. Sillä tykkään tuosta lajista ihan todella paljon, mutta noin 95-prosenttisesti se saa mut tuntemaan itseni huonoksi. Kuten olen aiemminkin täällä kertonut, tunneilla tuntuu että olen heikko, kömpelö, tyhmä ja lihava. Että kaikki muut on parempia ja että minä vaan junnaan samoissa liikkeissä. Ja sitten vielä inisen ja vingun siellä tunnilla.

Kotiin ajaessa ajattelin, että harrastukset ja parisuhde on aika samanlaisia juttuja. Joskus sitä vaan sattuu rakastumaan väärään tyyppiin. Tiedät, että et voi hyvin siinä suhteessa, mutta rakkauden takia et halua lähteä. Se ehkä vaatii sulta liikaa tai haluisi että olisit erilainen. Ehkä se saa sut tuntemaan itsesi huonoksi tai ehkä teidän maailmat ei vaan muuten osu ihan yksiin. Mutta kun sä rakastat sitä niin kovasti. Ja silti, jossain syvällä sisimmässä tiedät, että jos tekisit sen kipeän, kipeän päätöksen ja lähtisit suhteesta, voisit niin kovin paljon paremmin.

Ajattelin, että mun ja tankotanssin suhde on tällainen. Ja että mun ja kestävyysurheilun suhde on ihan toisenlainen.
Kestävyysurheilu on see tylsä ja väritön tyyppi, josta et todellakaan ole kiinnostunut. Aluksi. Mutta se tyyppi onkin just se, joka tuo sussa parhaat piirteet esiin. Se seurassa tunnet itsesi hyväksi, hauskaksi, taitavaksi, kiinnostavaksi, kauniiksi. Joo, arjessa ei ehkä ole ilotulituksia ja romanttisia yllätyksiä, vaan tasaisen tavallista elämää. Mutta tiedät että siihen tyyppiin voi luottaa. Ja että se rakastaa eikä se ole lähdössä mihinkään. Ja se on mahtavaa.

Mun mielestä kestävyysurheilu on tylsää ja tasapaksua, noin niin kuin ajatuksena. Mutta kun sitten lähden juoksemaan, uimaan tai pyöräilemään, se onkin ihan kivaa. Välillä on tylsempiä hetkiä, sitten tulee taas hetkeksi loisto-olo, sit taas tasaisen varmaa etenemistä. Ja kun nyt olen vähän pureskellut mun "saavutuksia", on myönnettävä että kestävyysurheilu saa mut tuntemaan itseni hyväksi ja taitavaksi. Kolmen tunnin triathlon ja "no menen iltahölkälle kauniisiin maisemiin ja juoksen ihan rennon juoksun"-kymppi Midnight Runissa alle 54 minuutin saa hymyn palaamaan huulille. Ehkä oon valinnut väärän rakkaan, ehkä tässä olisi mulle Se Oikea?

Mutta ehkä se on vaan se alun ihastumisvaihe? Jos vaihtaisin tankotanssin triathloniin, pysyisikö hymy huulilla? Ehkä nuo ok-tulokset on vaan alkuhuumaa ja aloittelijan tuuria? Koska eihän parisuhdekaan oikeasti yleensä vaihtamalla parane.

Ajattelin, että nyt pitää hylätä rakas, mutta mielen pahoittava harrastus. Itkin miehen olkapäätä vasten, hei hei tankotanssi.

Ja sitten tajusin. Minä ja mun mies. Siinäpä esimerkki mulle ja tankotanssille.

Meidän parisuhde on nimittäin ollut pitkä ja kivinen, ei todellakaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Ollaan alettu seurustelemaan teini-ikäisinä ja ollaan vuoroin kasvettu askel askeleelta aikuisemmiksi. Kasvetaan edelleen. Ja kun toinen ottaa harppauksen eteenpäin ja toinen jää taakse, olisi helppo luovuttaa. Sanoa heipat ja jatkaa elämää yksin tai ehkä jonkun toisen kanssa. Mutta me ei olla haluttu. Ollaan sisulla ja hammasta purren jatkettu vaikeiden hetkien yli. Ja aina tulee se hetki, kun kaikki on taas hyvin. Kun me puhutaan taas samaa kieltä, nähdään sama maailma, ollaan samassa veneessä. Ja ollaan taas vähän vahvempia yhdessä.
Siihen, että me ollaan edelleen yhdessä, on tarvittu luja tahto ja sitkeyttä.

Joten miksi en voisi sitä samaa lujaa tahtoa ja sitkeyttä käyttää tankotanssissa?

Ja päätin: minähän en rakastani jätä. Näillä eväillä aion vielä oppia monia, monia tankotanssitemppuja. Lujalla tahdolla ja sitkeällä treenaamisella, ajan kanssa, aion tulla notkeammaksi ja vahvemmaksi. Kehonhallintani tulee kehittymään ja toivottavasti joskus vielä tulen ymmärtämään myös miten liikkeisiin mennään, miten niistä voi siirtyä toisiin liikkeisiin ja niin edelleen.

Joskus mä vielä mietin: jes, mä osaan tän. Ja sitä ennen yritän taas olla vertailematta omaa kehitystä muiden kehitykseen. Yritän muistaa, että puolitoista tuntia päivässä treenaava kehittyy nopeammin kuin puolitoista tuntia viikossa treenaavaa. Ja yritän muistaa, että:

hymyilyttää.

Olen elänyt pitkään ankeaa väsysumumasennuskiukku-kautta, mutta nyt on muutosta ilmassa!

Olin torstaina aivan rättiväsynyt ja flunssainen, joten joudin perua illan tunnit ja chillailla lasten kanssa kotona. Jotain kummallistakin tapahtui, innostuin nimittäin askartelusta! Minä ja liima ei tulla toimeen, en osaa leikata siististi ja kaikki näprääminen on mun kömpelöille sormille turhan vaikeaa ja sähikäismielelle turhauttavaa. Mutta torstaina istuin pari tuntia keittiön pöydän ääressä ja tein hamahelmiaskarteluja ja -koruja. Googlettakaapa hamahelmet, kuvahaussa tulee vaikka millaisia makeita töitä vastaan!

Torstai-illan vietin sohvalla lukien, samoin meni perjantai: päivä chillaillen ja ilta lukien. Ja kas kummaa, lauantaina olin täynnä energiaa ja mikä parasta, flunssa tipotiessään!

Mun täytyisi välillä muistaa ladata pattereitani, myös ilman sairastelua.
Mutta kun maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa, ettei meinaa ehtiä!

Nyt oon ihan sähköjänis, en malta odottaa että pääsen illalla ohjaamaan piloxing-tunnin ja sitten salille. Yksi jumppakin odottaa suunnittelua ja mulla on kaikkia hauskoja ideoita, hihihii. Teho30'-naiset, odottakaa vaan keskiviikkoa!

Olo tuntuu kymmenen kiloa kevyemmältä ja samalla siltä, että joku on nostanut painavan rinkan mun selästä. Olkapää vihottelee, pienempi lapsi huusi puolet yöstä ja aamu alkoi vanhemman lapsen oksentaessa meidän matolle ja mun tyynylle, mutta silti hymyilyttää. Pienet jutut ei nyt haittaa, niistä kyllä selvitään.

Muistakaa ihmiset ladata akkuja, se tekee ihmeen hyvää!
(En mä tätä kauaa muista, vaan ahnehdin taas hirveästi puuhaa ja unohdan levätä, alan hajamieliseksi, ärtyisäksi ja valittavaksi ämmäksi. Ja sitten sairastun, lepään ja saan taas energiaa. Mutta joskus mä vielä opin ja lepään ajoissa!)

voiko flunssaa hoitaa suklaalla?

Niinhän se sitten iski, flunssa. Ihan täydellä teholla. Ja nyt tekisi mieli viettää koko ilta sohvalla suklaata syöden. Flunssahan on hyvä syy herkutella ja rentoilla, eikö?

Flunssaisena kannattaa tosiaan rentoilla ja levätä, se on totta. Tosin ihan ihan pienessä flunssassa kevyt liikunta, esimerkiksi kävely raittiissa ilmassa, voi helpottaa tautia.

Herkuttelu flunssaisena ei kuitenkaan ole järkevää. Elimistö tarvitsee energiaa ja ravintoaineita voittaakseen taudin (mahdollisimman nopeasti) ja siksi kipeänä ruokavalio kannattaa pitää mahdollisimman terveellisenä.

Kasvikset ja hedelmät ovat sairastaessa hyvää ravintoa, mutta salaatti ei ehkä maistu varsinkaan nenän ollessa tukossa. Onneksi on smoothiet. Oma lempparini juuri nyt on porkkana-inkiväärismoothie, johon tulee siis porkkanaa (2-3 kpl), pala inkivääriä ja lisäksi ainesosia fiiliksen mukaan, esimerkiksi jotain sitrushedelmää tai ananasta. Nesteeksi käytän maustamatonta jogurttia, vettä tai vaikka vihreää teetä. (Maustamaton jogurtti on ehkä huono vaihtoehto räkäisenä, sillä maitotuotteiden väitetään lisäävän limaneritystä.)

Inkivääriä kannattaa muutenkin käyttää flunssaisena, sillä se muun muassa auttaa taistelemaan tulehduksia vastaan ja lievittää kipua. Lisäksi se tuo ruokaan makua, tervetullut juttu silloin kun mikään ei maistu miltään.

Ruoaksi kannattaa tehdä erilaisia keittoja, esimerkiksi kanakeittoa. Keitosta saa kätevästi myös nestettä, jota kipeänä tarvitsee vielä tavallista enemmän. Keittoon kannattaa lisätä valkosipulia, joka saattaa helpottaa tukkoista oloa.

Koska sohvaseuraksi kaipaa kuitenkin jotain suuhunpantavaa, on tee hyvä vaihtoehto. Teestä saa nestettä, se lämmittää mukavasti ja sen höyryä on mukava hengitellä. Teen joukkoon voi raastaa inkivääriä, puristaa sitruunan mehua tai lisätä sekaan lusikallisen hunajaa.

Niin ja se suklaa.. Sokeri tekee elimistölle hallaa ja sairaana elimistö on jo valmiiksi tavallista suuremman rasituksen alaisena. Lisäksi virukset ja bakteerit villiintyvät sokeria saadessaan, joten jos haluat parantua pikaisesti, jätä suklaa kauppaan!

Pikaisia paranemisia flunssakohtalontovereille ja muut: pysykäähän terveenä! :)

nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

i love me, ilman messuja.

Olen viikonlopun aikana törmännyt tooodella moniin kuviin ja reportaaseihin i love me-messuilta. En ihmettele. Ne ovat vuoden ainoat messut, joihin itsekin haluaisin aina päästä. Siellähän on siis kaikenlaista terveys-, liikunta- ja kauneusjuttua ja paljon muutakin.

Tänä vuonna tajusin liian myöhään eli torstaina, että messut ovat nyt. Olisin voinut järjestää viikonlopun ohjelman uusiksi ja mennä messuilemaan, mutta päätin toisin. Tiesin, että osa viikonlopusta menee treenisalilla uutta Piloxing-koreografiaa tehden ja halusin olla edes osan viikonlopusta kotona perheen kanssa. Messut saivat tänä vuonna mennä sivu suun. Päätin kuitenkin tehdä viikonlopusta jollain tavalla "i love me-mäisen". Eli sellainen nautinnollisen, ihanan, hemmottelevan viikonlopun.

Aloitin lauantaiaamun croissant- ja jogurttiaamiaisella. Eräs tuttava kävi hakemassa laatikollisen omppuja, sitten leivottiin tyttären kanssa kääretorttupohja. Kymmenen maissa hyppäsin pyörän selkään ja poljin salille koreografiaa hiomaan. Matkalla nautin ihanasta auringonpaisteesta, renkaiden alla rahisevista lehdistä ja kuulaankirpeästä ilmasta. Mitä mainioin syyssää!



Perillä hinkkasin reilut kaksi tuntia koreografiaa. Välillä kurtistelin kulmia ja mietin, että miten hiivatissa tämä juttu meni. Välillä sujui hyvin, sitten ei taas niin millään. Oli vähän sellainen olo, että huominen tunti on varmaan tosi hyvä. Epätoivon fiilikset kuuluu kuitenkin tuohon mun prosessiin ja nautin suunnattomasti siitä, että saan harjoitella ja hioa juttuja rauhassa - tosin ei haittaisi, jos aikaa harjoitella olisi enemmän.



Välillä kun pää meinasi juuttua mäenosaamäenmuistatästäeitulemitään-vaihteelle, heittelin kärrynpyöriä ja mietin, että olisi niiiin siistiä osata kaikkea hienoa ja tehdä maheita esityksiä. Vähän kuin fitness-kilpailijat, siis ne oikeat, joilla kuuluu vapaaohjelma kisoihin. Tai kilpa-aerobicaaja. Olisi kiva, jos joku järjestäisi sellaiset karvalakkikisat (tai -tapahtuman), joihin voisi tällaiset ei-bikinikroppaiset, kankeat ja ei-kovin-vahvat osallistua. Saisi hyvällä syyllä treenata temppuja tuntikausia. Anyone?

Lauantaihin kuului myös kääretortun syöntiä (mansikkahilloa, mascarponea ja sulatettua valkosuklaata, mmmm. Resepti uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä!), Lego-leikkejä ja Linnanmäen valokarnevaalit. Oli aika kaunista, taas kerran. Mä olin vain useasta vaatekerroksesta huolimatta ihan jäässä ja siellä hytistessä kuvaaminenkin unohtui. Siksi paras (eli ainoa) otos on näinkin hieno:



Tämä on otettu tärisevin käsin maailmanpyörästä. Se oli ihan jäätävän pelottavaa! En ymmärrä mitä on tapahtunut, koska ennen olin se joka rynni kaikkiin hurjimpiin laitteisiin ja nautti suunnattomasti. Nyt yritin epätoivoisesti esittää tyttärelle (ja kaikille maailmanpyörässä romanttisella ajelulla oleville pareille) coolia, vaikka puristin gondolin keskellä olevaa tolppaa epätoivoisesti ja juttelin pään sisällä rauhoittavia, etten ala kirkumaan kauhusta. Tytär hyöri ja pyöri ja gondoli heilui ja iik. Mutta hienot maisemat sieltä oli.

Kaiken kaikkiaan lauantai oli oikein rento ja mukava päivä, joka latasi akkuja. Se tulikin tarpeeseen, mutta nyt jaksaa taas painaa. Täytyy jatkossakin muistaa, että välillä pitää latautua, muuten hyytyy.

Myös näistä on näin syyspimeällä ollut apua akkujen latautumiseen.


Nyt alan täyttelemään tämän päivän ruokapäiväkirjaa. Ravintojuttua tulossa myöhemmin!

lapsellisesti eroon makeanhimosta.

Makeanhimo tekee minusta tosi hurmaavan ja helpon ihmisen.

Makeanhimohan kiusaa silloin kun on väsynyt (tänään), kiukkuinen (tänään), lapset todella koettelee hermoja (tänään) ja silloinkin, kun pää on kipeä (tänään). Niinpä jo aamupäivällä Fazerin sininen kummitteli mielessä ja kun sitten jouduin piipahtamaan kaupassa, soitin ensin miehelleni.

- Moi.
- Moi. Oon menossa kauppaan. Sano mulle, etten saa ostaa suklaata.
- Et saa ostaa suklaata.
- Ei hitsi. Tää oli sun kannalta kurja juttu. Tiedän, että pyysin itse kieltämään, mutta nyt alkoi ärsyttää. Hyvä sun on siellä toimistossa istua kahvikuppi kädessä ja jaella kieltoja. Tuu ite tänne kylmään tihkuun työntämään vaunuja ja kuuntelemaan kitinää ja karjuntaa pääkipuisena ja väsyneenä. Urpå.
- ...
- Sori. Moi.

Ja sit melkein ostin suklaata. Ihan vaan kostoksi kun meni kieltämään sen minulta.

Aah, me naiset. Tai ainakin minä. Vaikee. Mutta onneksi vain välillä.

Tämä sai taas miettimään sitä, miten hurjan voimakas tunne(?) makeanhimo voikaan olla. Tuntuu, että yhtä voimakas kuin kiukku. Ja siksipä aion kokeilla lapseni kiukunpoistokeinoa makeanhimohirviön taltuttamiseen. Kokeile säkin! Se menee näin:

Nosta etusormi pystyyn ja piirrä sillä ilmaan pieni mykkyrä. "Piirrän pienen makeanhimon." (Tai kiukun.)
Piirrä isompi mykkyrä. "Piirrän suuremman makeanhimon."
Piirrä jättisuuri mykkyrä. "Piirrän jättisuuren makeanhimon."
Avaa koko kämmen ja kuljeta sitä edessäsi sivulta sivulle, ylhäältä alas. "Ja pyyhin sen pois."

Voilà! Makeanhimo on poissa. Tai ainakin hymy huulilla, sen verran höhlää keinoa tuli juuri kokeiltua!

(lähes) itkun arvoinen salitreeni.

Ensin pahoittelut kaikille teille, jotka luette tätä esimerkiksi karkkilakkovertaistuen toivossa: viime aikoina blogissa on ollut tällä saralla aika hiljaista. Siihen on syynsä: herkuttelen mättöpäivänä hyvillä mielin karkilla ja yritän sitten elää loppuviikon ilman karkkia. Välillä se onnistuu, toisinaan ei. Jos oikein väsyttää ja päivä on ollut karsea, saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen vartissa, mutta ei sillä niin väliä. Se on elämää. Toisinaan jaksaa tsempata ja miettiä, ettei namit auta ketutukseen eikä väsymykseen, silloin karkit jää kauppaan. Tästä kuviosta ei siis kauheasti saa kirjoitettavaa.

Tein pari viikkoa sitten itselleni uuden saliohjelman, vähän tavallisesta poikeavan. Siitä voi lukea lisää täältä. Eilen tein tuon salitreenin toistamiseen. Jep, todella usein ehdin salille.. Ja tässä välissä on ollut vain yksi täysin pannukakkumahalaskuepäonnistunutsurkea tankoilutreeni, joten hirveästi treenaan nykyisin. Terkkuja vaan sille, jonka mielestä olen itsekän, kun olen aina treenaamassa.

Niin, tein siis salitreenin tokaa kertaa ja välillä taas istuin penkillä ja kirosin itseäni, miksi teinkään noin kamalalta tuntuvan treeniohjelman. Mutta kun treenin jälkeen istuin voipuneena autoon, tuli melkein itku. Olo oli jotenkin niin mahtavan hyvä ja onnellinen. Mietin, että tästä mä tykkään - ja tässä mä olen ihan hyvä! Salilla saan onnistumisen kokemuksia, toisin kuin tankotanssissa jossa edelleen tunnen itseni kömpelöksi, kankeaksi, heikoksi, motorisilta taidoilta surkeaksi ja välillä vähän pullukaksi. (Aaaargh! Vihaan sitä kun pienissä shortseissa ja topissa tuntuu siltä, että nyt alkaa dietti - sit normaalivaatteissa tai treenivaatteissa ajatus tuntuu ihan hullulta.)

Niin, salitreeni tuntui hyvältä, mutta muuten liikunta on nyt ollut jotenkin ihan liian hajanaista ja tavoiteetonta, päämäärätöntä. Ehkä tämä on jotain alkukankeutta, kun työt alkoivat noin kuukausi sitten?

Nautin nimittäin aivan mielettömästi työstäni jumppaohjaajana, mutta se on vähän mutkistanut mun liikuntajuttuja. Työtuntihan ei ole sama asia kuin oma treeni. Ensinnäkin: tunnista riippuen voi olla, että en tee oikeastaan mitään itse (esim. core-tunnilla lähinnä näytän liikkeet ja sit korjailen sanallisesti ja välillä myös kosketuksella ihmisten liikkeitä), toisilla tunneilla teen osan jutuista (esim. kyykyt, mutta skippaan punnerrukset kun en näe silloin mitä jumppaajat tekee), Piloxing-tunnilla teen oikeastaan koko tunnin lähes täysillä mukana. Toinen juttu, joka erottaa treenin ja työn on se, että treenin aikana keskityn vain siihen ja unohdan koko muun maailman. Työssä mietin koko ajan sataa juttua: tehtävää liikettä ja sen ohjeistusta, vaihtoehtoisia liikkeitä, rytmiä, "saakohan ne tämän liikkeen oikeasti tuntumaan", seuraavan liikkeen ennakointia, suunnitelmia, "miksi tuo on noin totinen vihaako se tätä tuntia", mitä seuraavan liikkeen jälkeen tulikaan, "tulikohan liian rankka tästä kohdasta", tsemppaamista ja niin edelleen. Esimerkiksi kolmen työtunnin putken jälkeen aivoissa surisee ja väsyttää, kropassa ei usein niinkään. Ja kolmanneksi: en a) ehdi treenata itse kun yritän yhdistää työn, kodinhoidon, lapset, puolison, ystävien tapaamisen edes joskus jne. b) voi treenata itse kun lihakset kipeänä tai väsyinä on ikävä ohjata tunteja ja c) halua antaa lapselleni kuvaa, että pitää olla 24/7 liikkumassa. Olen yrittänyt selittää, ettei äiti aina töissä jumppaa vaan liikuttaa muita, mutta niin vaan aina "äiti lähtee jumppaamaan".

Nyt haaveilen siitä, että saisin tehtyä itselleni jonkin realistisen treeniviikkosuunnitelman ja tavoitteita myös. Treeneissä pitää näköjään olla joku tavoite, edes tietty toistomäärä tms., jotta saan onnistumisen kokemuksen ja hyvän fiiliksen. Muuten olen liian ankara itselleni ja mietin, että olisit voinut tehdä asiat vielä paremmin. Voisinkin tehdä listan tankotempuista, jotka haluaisin oppia esimerkiksi vuoden vaihteeseen mennessä. Ja tehdä kehonhuolto-ohjelman, sillä staattiset venytykset eivät tunnu hyödyllisiltä, pelkkä pilatesrullailu ei riitä ja ylikuormitetut aivot eivät iltaisin enää tuota muistista dynaamisia venytyksiä ja muita liikkeitä, joita voisin käyttää. Niinpä löhöän sohvalla. "Lepo palauttaa." Öh. Haluaisin änkeä treeniohjelmaani myös yhden aerobisen treenin, esimerkiksi uintia tai juoksua. Ja sitten tuo itkun arvoinen salitreeniohjelma, se on pidettävä kyydissä - edes kerran parissa viikossa.

Tämä yllä oleva olkoon muistilappuni, tällaiset pitää suunnitella. Kerron ne sitten teillekin, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

:) S

svoli convention.

Niin, viime viikonloppuna oli siis Svoli Convention. Mahtava viikonloppu olikin, olin valinnut todella hyvät tunnit. Viikonlopun jälkeen päässä surisi ja pörisi kaikenlaista ajatusta ja ideaa tulevia tunteja ajatellen ja vähän muutenkin.

Tässä vähän fiiliksiä mun valitsemilta tunneilta, muitakin tunteja siellä oli tarjolla.

Lauantai:

Eka tunti oli Functional Body (Jari Karppinen). Tunnilla tehtiin toiminnallisia harjoitteita ja liikkuvuusliikkeitä, joissa huomioitiin myös faskiat. Tunti oli hyvä ja sain sieltä pari uutta "tärppiä". Olin kuitenkin myös positiivisesti yllättynyt itsestäni: tällaisia juttujahan mä jo teetän tunneillani! Ehkä se fysioterapeutin koulutus näkyy juuri tässä, en vedä perinteisiä jumppajumppajumppa-tunteja vaan mietin asioita vähän laajemmin ja teetän erilaisia juttuja tunneilla. Osa tykkää, osa ei.

Toinen tunti oli Crazy Crosstraining (Pia Niemi). Ihan sairaan hauskaa! Juostiin rinkiä ja tehtiin muun muassa burpee-liikettä aina kun musiikki loppui. Sit tehtiin pareittain, ryhmittäin, joukkuettain erilaisia liikkeitä - niistä osa todellakin tulee mun Teho30'-tunnille, ehkä ujutan jotain vähän mun muillekin tunneille.. ;)

(Samaan aikaan olisi ollut myös tunnit Syvävenyttelyn työpaja, Vilja Eskelinen ja Trikkaus - uudenlaista akrobatiaa, Vellu Saarela. Olisin halunnut niihin myös!)

Lounastauon jälkeen oli Taina Avon Upea ryhti ja keskivartalon kannatus - apuna keppi. Taas se mukava tunne, että näinhän mä jo teen asioita, mutta samalla taas sain muutaman uuden liikkeen. Kiva tunti. Tällä tunnilla huomasin, etten kauheasti huomioi itse jumppaajana ollessani ohjaajan musiikkivalintoja. Taina kertoi tunnin aluksi valinneensa biisejä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Tästä huolimatta en yhtään muista mitä musiikkia jumpassa soi tai edes minkälaista.

Seuraavaksi oli Core á a Nathalie (Rosenberg). Taas tuli pari uutta liikevariaatiota, mutta ei mitään mullistavaa. Tunti oli ihan kiva, mutta olin ehkä vähän pettynyt koska odotukset tunnista olivat korkealla. Syytän tuntimanuaalia, josta seuraavat lainaukset: "Uudenlainen core-tunti", "The class.. is mostly full of new, innovative and fun ways to blast your core.." No, siinä liikuttiin ehkä enemmän musiikkiin kuin core-tunnilla yleensä mutta siinäpä se.

Päivän vika tunti oli Kylli Kukkin Lempeä Hathajooga. Ajattelin ennen tuntia että *haukotus*, joogahan on tylsää ja hathajooga erityisesti. Mutta eipä ollutkaan! Kyllä huomasi, että on todella taitava joogaope: liikkeet nivoutuivat tosi kivasti yhteen, niissä oli hyvä flow ja lempeä liike ja venytys tekivät tosi hyvää päivän päätteeksi. Voisin mennä uudelleenkin. Kyllin puheet pernan hieromisesta ja äiti maan syleilyssä olemisesta oli välillä ehkä vähän liikaa mulle, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eipä siinä sen kummempaa.

Toka päivä alkoikin sitten Hanna Kiviharjun Yin-Yang-tunnilla: ensin puoli tuntia sykettä nostattavaa liikuntaa yhdistämällä joogaa, tasapainoa ja kamppailulajiharjoitteita. Sitten lopputunti rauhallista yin-joogaa. Tykkäsin. Tää on SATSin oma konseptitunti, joten SATSilla kävijät, käykää kokeilemassa!

Sitten oli Kehon linjaukset kuntoon-workshop, myös Hanna Kiviharjun pitämä. (Oon sattunut Hannan tunneille myös aiemmin Conventionissa ja Naantalin Superpäivillä, tosi hyvä, selkeä ja innostava ohjaaja.) Siellä jutusteltiin kollegoiden kesken ja sain taas paljon ajateltavaa. Ja vertaistukea. ;)

Päivän kolmas tunti oli tanssija Minna Tervamäen Minnan Metodit-tunti. (Kotona yksi neljävuotias balleriinan urasta haaveileva oli aika kateellinen tästä. Pyysin Minnan kanssani kuvaan tunnin jälkeen ja siihen se kateus sitten laantuikin. "En ole kade kun ei sillä edes ollut balettimekkoa!")
Minnan Metodit oli tuttu juttu siinä mielessä, että kirjahyllystä löytyy kyseinen teos. (Tein siitä joskus Kg-lehteen kirjaesittelyn.) Oli kiva kuulla miten ammattitanssija huoltaa kehoaan ja miten hirveästi siihen tuntuukaan menevän aikaa! Sain tältäkin tunnilta muutamia uusia jippoja, esimerkiksi perinteiseen selän rullaukseen ihan uusia huomioitavia juttuja.

Toisiksi viimeinen tunti oli Kati Kauravaaran Hyvinvointia selälle. Tosi selkeä, hyvin rakennettu, rauhallinen mutta tehokas tunti. Ja taas löytyi muutamia uusia liikevariaatioita kokeiltavaksi. Tässä vaiheessa iski kyllä vähän väsymys ja selkärangan rullauksia tehdessä tuli sellainen olo, että "oikeasti - taasko?!". Ensi kerralla täytyy siis valita vähän erilaisia tunteja monipuolisesta tuntitarjonnasta.

Viimeinen tunti oli Marco Bjurströmin Power Stretch. Vähänkö hyvä ohjaaja tuo Marco! Ja todella hyvä tunti. Liikkeistä monet oli joogasta lainattuja ja manuaalin mukaan se on "kokonaisvaltainen kehonhalintaan ja liikkuvuuteen keskittyvä harjoitus". Niin olikin. Jos asuisin Helsingissä tai edes vähän lyhyemmän kuin tunnin junamatkan päässä, ottaisin Power Stretch-tunnin viikko-ohjelmaani. Juuri tuollaista voimaa ja liikkuvuutta yhdistelevää tuntia tarvitsisin. Käykää kokeilemassa, jos teillä on mahdollisuus!

Näillä eväillä ja ideoilla on taas superisti intoa suunnitella omia tunteja. Sain myös vinkkejä siitä, miten tulla entistä paremmaksi ohjaajaksi. Lohduttavaa oli se, että myös nuo "superohjaajat" sekoilivat sanoissa - ja osaa näytti jopa vähän jännittävän ennen tuntia! Luonnollistahan se on, ihmisiä kun ollaan. Mutta kiva, että en ole ainoa joka sekoilee. ;)

Pikaiset terkut Svoli Conventionista! Oli aivan mahtava viikonloppu: kymmenen liikuntatuntia (joista lähes kaikki kehonhuoltoa, corea, venytystä, joogaa jne. - nyt on venytetty ja vanutettu olo!), timanttisia ammattilaisia ohjaamassa ja mukavia keskustelu- ja vertaistukihetkiä ohjaajien ja vähän muidenkin kanssa.

Nyt pää surraa uusia ajatuksia, vanhoja ajatuksia, iloa ja intoa, rauhaa ja rakkautta ja kaikkea. :D Tätä pitää vähäm sulatella, mutta palaan asiaan myöhemmin ja kerron teille sittem lisää.

Teki muuten hyvää mennä tuollaiseen tapahtumaan ihan yksin enkä (onneksi?) edes törmännyt siellä tuttuihin. Kavereiden kanssa en olisi ehtinyt tarkastella asioita samalla tavalla kuin yksin enkä toisaalta olisi ajautunut keskusteluihin vieraiden kanssa. Ja yksin olo on vähän mun epämukavuusaluetta, joten oli taas mahtavaa venyttää mukavuusalueen rajoja ja huomata, ettei se olekaan niin kamalaa.

Uusi viikko alkamassa, mahtavaa! Reipasta alkavaa viikkoa.

lempeys toimii + flunssankarkoitusvinkki

Olen yrittänyt puhua itselleni ystävällisemmin ja olla muutenkin lempeämpi itseäni kohtaan. Ja arvatkaas mitä.. Se toimii! Olen vähemmän stressaantunut, vähemmän ärtynyt (paitsi aamulla väsymyksen takia olin just todella ärtynyt) ja !vähemmän makeanhimoinen!

Vaikka makeanhimo ei ole vaivannut, en silti ole pysynyt poissa karkkipussilta. Meillä oli kaapissa Lidlin kovia salmiakkisammakkoja ("ne on hyviä ja yksi-kaksi sellaista riittää kun tekee mieli jotain makeaa kahvin kanssa"). Jep. Tänään imuroidessa sammutin välillä imurin vain hakeakseni taas uuden salmiakkisammakon. Ja sitten ne loppui.

Meille ei voi todellakaan ostaa vierasvaroja tai muita herkkuja kaappeihin.


Tällä viikolla on ollut monesti olo, että olen tulossa kipeäksi. Nyt ei olisi mahdollisuutta sairastua, kun en haluaisi perua osallistumista viikonlopun Svoli Conventioniin, siis jumppajumppajumppa-ideapäivään. Ja kun omat jumpat on ma, ke, to ja su, en ehdi sairastaa missään välissä.

Siksi olen koittanut karkoittaa flunssaa "väärinkäyttämällä" Energy Boost-juomajauhetta (antioksidantteja ja vitamiineja, eikä se suuri kofeiiniannoskaan varsinaisesti haittaa kun meillä on taas yöt ollut todella katkonaisia). Lisäksi olen juonut teetä, paljon teetä. Lempparini on Clipperin sitruuna&inkivääri, tujauksella hunajaa. Jossain juuri luki, ettei hunaja teessä tee flunssalle mitään, mutta minä en usko. Uskon sen auttavan ja olipa kyseessä lumevaikutus tai ei, niin ihan sama. Hunajatee vie flunssan ensioireet, kokeiltu on.

Tänään oli aika tiukka piloxing kahden muokkaustunnin jälkeen ja nyt olen ihan valmis nukkumaan. Ensin pitäisi kuitenkin saada itsensä ylös sohvalta ja venytellä vähän. Nämä jumppatyöt vaatii aika paljon, mutta oi kuinka tykkäänkään niistä! Taas tänään olen miettinyt kuinka onnekas olenkaan, kun saan tehdä töitä joista oikeasti nautin. Töistä puheenollen.. Mun juttu tulee olemaan Kaksplussassa, lisää siitä joskus myöhemmin!