jes!

Tänään teki mieli karkkia tai edes jotain jälkkäriä. En saanut sellaista, mutta selvisin kunnialla. Ei kiukuttelua, ei kaakaojauheen tai sokerin lusikoimista suoraan purkista eikä muutakaan epätoivoista sokeriaddikti-touhua. Jes mikä fiilis! Nyt nukkumaan. :)

terveiset remontin keskeltä.

Blogin hiljaiselämä senkun jatkuu vaan. Meillä on ollut vähän kiirus keittiöremontin suhteen, kun se pitää olla maanantaihin mennessä valmis keittiökalusteiden asennusta varten. Tehokkaiden työtuntien (vain taaperon päiväuni- ja yöunitunnit) puutteesta johtuen työ etenee hitaammanpuoleisesti, tosin nyt ollaan jo voiton puolella. Iltamyöhällä kun istahdan hetkeksi sohvalle vetämään henkeä, en jaksa edes ajatella tietokoneen avaamista ja teksin naputtelemista, vaikka olisi tässä välissä ollut kirjoitettavaakin. Mitään sisustus- tai remonttiblogia en todellakaan aio tästä tehdä, mutta ehkä laitan teille ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan tuo keittiö vihdoin on valmis. Siitä tulee muuten ihana. :)

Niin, olen sitten viime kirjoituksen jälkeen syönyt karkkia ehkä noin joka päivä. En mitään kovin suuria määriä, mutta olenpa kuitenkin. Aluksi en edes halunnut maistaa muuta kuin "aitoja" makuja, siis salmiakkia ja lakritsia. Ällötti ajatus e-koodeilla kyllästetyistä karkeista, joiden maussa ei ole mitään aitoa (tai herkullista). Sitten yhden erityisen rankan ja hermoja raastavan remonttipäivän jälkeen marssin Makuuniin. Sielläkin jouduin pinnistelemään, jotta sain pussiin edes jotain täytettä: esimerkiksi entiset lempparini Haribot jäivät lokeroihinsa odottamaan muita herkuttelijoita. Vähitellen olen kuitenkin luisunut takaisin tuttuihin e-koodikarkkeihin, viimeksi eilen herkuttelin Lidlin jelly beans-nameilla. Ovat muuten yllättävän hyviä!

Summa summarum: karkkilakon jälkeen muutama päivä oli valoisaa, nyt olen taas lähes aloituspisteessä. Ennen kuin sanon "kyllä, kyllä kultaseni!" jättimäisille, esanssisenmakuisille karkkipusseille aion TAAS ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää herkuttelua. Ei joka päivä voi olla karkkipäivä.

Huoh, taas sama kierre. Eikö tämä karkkiaddikti ikinä opi?!

40/91.

Tänään olisin halunnut perussalmiakkeja. Niitä, joiden pakkauksessa on mustavalkoinen salmiakkikuvio. Ruokakaupassa käydessäni etsiskelin kyseistä salmiakkiaskia (huom! pieni aski olisi riittänyt), mutta harmikseni Lidlissä sellaisia nameja ei löytynyt. Katselin karkkihyllyä, josko olisin löytänyt jotain muuta herkuteltavaa. Vähän teki mieli tavallisia Panttereita tai pientä lakupötköä, mutta en ostanut mitään eikä tehnyt edes tiukkaa. Jes!

39/91.

Päätin lopettaa karkkilakon.

En lopeta lakkoa siksi, että tahtoisin karkkia niin kovin paljon etten enää kestä. Lopetan lakon, koska minulla meni herrrmo. Ja nyt minulla on ongelma, sillä en osaa selittää mihin ja miksi hermo meni. Yritän silti.

Olen tavallisestikin sitä mieltä, että ruokavaliossa (samoin kuin monessa muussakin asiassa) kultainen keskitie ja maalaisjärki ovat hyviä juttuja. Nykyisin tuntuu, että ne on ihan "out" ja kaikki viedään äärimmäisyyksiin. Olen kyllästynyt siihen, että kaikesta ruoasta saa syövän tai tuhoaa maapallon. Tokikin ruoan terveellisyys on tärkeää ja kyllä itsekin tahdon elää luontoa säästäen, mutta kohtuus kaikessa! Ruoasta menee nautinto, kun juustoa syödessä miettii tekevänsä suuren ympäristörikoksen ja oliiviöljyn kuumetessa pannulla muistaa, että kyseistä öljyä ei saisikaan käyttää paistamiseen. Se ei riitä, että käyttää osaksi luomua, pitäisi ostaa kaikki mahdollinen luomuna ja mielellään myös lähitilalta. Ei riitä, että vähentää lihan käyttöä, pitäisi alkaa kokonaan kasvissyöjäksi. Ilmeisesti mielellään ihan vegaaniksi. Eikä riitä, että tekee ainakin 90% lapsen ruoista itse, ilmeisesti on huono äiti heti kun antaa lapselleen joskus purkkiruokaa (siis esimerkiksi reissussa). Ruokavaliot on vedetty jo pari vuotta överiksi ja minua on ärsyttänyt se alusta asti. Lisäksi olen tässä parin viime viikon aikana kuullut ja lukenut monia kärkeviä kommentteja ruokavalioihin liittyen ja koska olen tällä hetkellä aika väsynyt, nämä kommentit ovat saaneet minut ärsyyntymään ja kyllästymään. Siksi pinnani katkesi ja karkkilakko päättyi. En tahdo syödä hiilarittomasti, sokerittomasti, kalorittomasti, lisäaineettomasti, mauttomasti, totaalikieltoja noudattaen. Tahdon syödä kultaista keskitietä noudattaen, terveellisesti ja maukkaasti, luomua suosien mutta myös ei-luomua käyttäen, myös herkut sallien. Päätin, että pyristelen eroon kaikista totaalikielloista ja muista äärimmäisyyksistä. Siis myös karkkilakosta.

Tein päätökseni eilen, mutta en ole vielä(kään) syönyt karkkia. Lakon lopettaminen ei siis tarkoita, että ryntään Makuuniin irtokarkkiostoksille ja jatkan hillitöntä mässyttämistä. Aion edelleen yrittää karkin, sokerin ja herkkujen vähentämistä, maltillista syömistä. Mikään ei kuitenkaan ole enää kiellettyä.

Että näin. Tällainen paatos tähän iltaan. :)

ps. Vähän kyllä harmittaa tämän lakon päättyminen, sillä lakko on sujunut helposti ja hienosti.

33/91.

Yli kuukausi ilman karkkia! Huikea fiilis? No, ei ihan. Paino on noussut varmaan pari kiloa (vaaka rikki, mutta farkut kiristää) ja olo on lähes yhtä nuutunut ja "tukkoinen" kuin karkkia syödessäkin. Osa syy tähän ei-niin-loistavaan oloon on varmasti tappajaflunssa, jota olen viimeisen viikon potenut, samoin siitä johtuva totaalinen liikkumattomuus. Nyt flunssa on onneksi (suurin piirtein) takana päin ja olen into piukeana palaamassa kuntosalille ja jumppatunneille. Juoksukengätkin polttelevat tuolla kaapissa pitkästä aikaa.. Suurin syy tähän painavampaan ja väsyneeseen oloon on kuitenkin se, että olen karkin puutteessa syönyt muita herkkuja joka päivä. En syö herkkuja enää samalla tahdilla kuin alkuvuodesta, mutta en silti muista kovinkaan montaa herkutonta päivää viime kuukausilta. Nyt on aika ryhdistäytyä!
Lokakuun ajan myös herkut ovat pannassa, poikkeuksena lauantai. Lauantaisin saan syödä pullaa, lettua, jäätelöä tai marenkia (joka ei ole karkkia, muistutus eräälle), muut päivät joudun sinnittelemään ilman makeaa suuhunpantavaa. Auts! Miksi elämä täytyykään tehdä näin vaikeaksi..