it's the final countdown..

Huomenna se alkaa..  Mutta sitä ennen syön viimeiset karkkini. Pantterit ja vanhat autot odottavat jo kaapissa.

hui!

Huomenna on viimeinen päivä, jolloin saan syödä karkkia. Sitten alkaa pitkä (piiiiitkä) kolmen kuukauden taistelu irti karkista. Hui! Olen oikeasti todella motivoitunut onnistumaan, mutta pelottaa hiukan, että miten tästä selviän. Koko vuosi on kuitenkin ollut yhtä karkkilakko-repsahdus-karkkilakko-repsahdus-kierrettä. Nyt ei tule repsahdusta, piste.

yksivuotissynttäreiden jälkeinen ähky.

Meillä pidettiin tänään yksivuotissynttärit suvulle ja muulle asiaankuuluvalle juhlaväelle. Kakkuja jäi sen verran yli (tein kaksi erilaista), että minun ei varmaan tarvitse alkuviikon aikana haaveilla muusta makeasta. Harmi, sillä karkkilakkoa ennen olisin halunnut vielä kuitenkin muutaman pussin ahmia. Eikun siis nautiskella. ;)

Kyselyn tulos on ainakin tällä hetkellä aika selvä: suurin osa on sitä mieltä, että kannattaisi vähentää karkinsyöntiä jo nyt ennen lakkoa ja siten totuttaa elimistö vähäsokerisempaan elämään. Taidanpa yrittää noudattaa tätä vaihtoehtoa, tosin nuo jääkaapissa kököttävät kakut voivat vähän sekoittaa suunnitelmia. :)

ps. Olen selvinnyt viikonlopusta ilman karkkia! Tai siis, kyllähän minä perjantaina tyhjensin irttaripussin, mutta tässä tarkoitan nyt viikonlopulla lauantaita ja sunnuntaita. Ehkä pientä totuuden kaunistelua?

apua!

Viimeiset päivät ennen "finaalikarkkilakkoa" ovat käsillä. Olen äärettömän motivoitunut tulevaan karkkilakkoon ja olen päättänyt, että nyt onnistun. Karkkilakko siis alkaa syyskuun ensimmäinen päivä ja loppuu marraskuun viimeisenä päivänä. Kolme kuukautta. Yhdeksänkymmentäyksi päivää. Ja minä, karkkiaddikti, aion pystyä siihen.

Karkkilakon alkuun on viisi päivää (jos tätä perjantai-iltaa ei laske mukaan) ja minä yritän kuumeisesti miettiä, mikä olisi paras tapa valmistautua siihen. Kannattaako viikonlopun ja alkuviikon aikana vetää karkkiöverit, jotta karkkilakon alkaessa karkkia ei tee todellakaan mieli? Vai kannattaako syödä karkkia kohtuullisesti, nautiskellen, jotta syyskuun ekana voin sanoa karkille: "Kiitos näistä viime päivistä, ystäväni ja näkemiin. Tapaamme jälleen joulukuussa. Olet ihana." Vai kannattaisiko tehdä pehmeä lasku karkkilakkoon vähentämällä karkkimäärää pikkuhiljaa näiden viiden päivän aikana? En ihan oikeasti tiedä mitä minun kannattaisi tehdä ja siksi pyydänkin apua teiltä, hyvät lukijat. Tuossa vieressä on (tai ainakin pitäisi olla) gallup, jossa voitte yhdellä napinpainalluksella kertoa mielipiteenne asiaan. Pyydän, auttakaa minua päättämään mikä olisi paras vaihtoehto! Ja jos jollain on joku parempi ajatus niin otan sen ilolla vastaan.

Mukavaa perjantai-iltaa toivottaa remonttireiska (toinen käsi karkkipussissa, toinen maalipensselin varressa).

väsytystaistelun häviäjä.

Viime yö oli ihan kamala. Remonttihommat venyivät aika pitkään puolen yön jälkeen ja sitten kun vihdoin pääsin nukkumaan, en oikein saanutkaan nukuttua. Aamulla olin sitten väsyneempi kuin aikoihin ja tiesin, että tästä päivästä tulee hankala. Kävin aamupäivällä bodupumpissa ja jo sen jälkeen ajatus karkista hiipi mieleeni. Tankkasin kehooni energiaa palautusjuoman ja ruoan muodossa ja hoin itselleni, että mieliteko karkkia kohtaan johtuu vain väsymyksestä. Koko päivän olen haikaillut karkin perään, mutta olen saanut tsempattua itseäni ihmeellisen hyvin. Kävin lapsen kanssa puistossa ja otin lompakon mukaan varmuuden vuoksi, mutta en antanut itselleni lupaa mennä ostamaan karkkia. Olin jo vähän ylpeä itsestäni tai siis siitä, kuinka olen torjunut karkin kutsun. Sitten mies tuli kotiin ja lähdimme rautakauppaan. Siellä mainitsin ilmoitusluonteisesti, että kotimatkalla täytyy pysähtyä kaupassa ostamassa karkkia. Kokeilin vain kepillä jäätä, en edes himoinnut karkkia oikeasti kovin paljoa. Toivoin, että mies olisi kieltäytynyt, mutta hän myöntyikin heti. Höh! Kaupassa en sitten osannut päättää mitä karkkia tahtoisin (salmiakkia? lakua? aarrearkku?), joten päädyin ostamaan kaksi pussia (Salta Bilareita ja Pandan Natural-lakuja). Se tuntuu pöyristyttävältä ja ehkä vähän ällöttävältä, mutta oikeasti söin nyt vähemmän karkkia kuin olisin syönyt, jos olisin ostanut esimerkiksi jonkin Jumbo-pussin. Ja tällä kertaa selvisin karkinsyönnistä ilman pahaa oloa!

täällä taas!

Huh, nyt toimii netti täällä uudessa kodissakin. On muuten yllättävän vaikeaa nykypäivänä olla ilman nettiä! Sen lisäksi, että en päässyt kirjoittamaan blogia tai piipahtamaan facebookissa (okei, siellä kävin kännykällä - dna muistaa varmasti mua hetken kuluttua kivalla pikku laskulla..), jouduin kärvistelemään ilman reittiopasta, nettipankkia ja kaikentietävää googlea. Kääk!

Muuton ja remontoinnin tiimellyksessä karkinhimo on ollut aaltoileva. Aina silloin, kun unohtaa syödä, iskee hirmuinen karkkihimo. Ja kun rankan päivän jälkeen takapuoli iskeytyy sohvaan, samalla aivoihin syöpyy ajatus: karkki kruunaisi tämän pienen lepohetken. Mutta jos ruoka-ajat ovat säännölliset ja kaiken lapsenhoidolta ja leikitykseltä irtoavan ajan käyttää vadelmien poimimiseen, tapetin repimiseen, muuttolaatikkojen siirtelyyn ja maalaamiseen niin ei ehdi ajatella karkkia eikä sitä sitten tee niin mielikään. Siksi olenkin nyt aika positiivisin mielin aloittamassa syyskuun alun karkkilakkoa. Nyt aion onnistua, ihan varmasti!

Ostin viime viikolla Citymarketista Candyking-irttiksiä, kun olivat tarjouksessa. (Pakkohan niitä silloin on ostaa!) Niitä mussuttaessani yritin keskittyä nauttimaan siitä mausta, pelkän ahmimisen sijaan. Mitä kävi? Paha olo tuli aiemmin kuin ennen! En tiedä johtuiko se siitä, että osasin nauttia niistä eri tavalla kuin ennen vai siitä, että karkinsietokykyni on laskenut tässä on/off-suhteessa. Hmm.. Positiiivinen juttu se silti oli, että ei enää voinutkaan syödä puolta kiloa nameja yhdellä istumalla.

ps. Lapsokainen täytti eilen vuoden. Olen siis taaperon äiti. Nyyh ja ihanaa.
Taaperon äitinä karkit pitää syödä piilossa tai nukkumaanmenoajan jälkeen, sen opin jo. Söin nameja sohvalla lapsen touhutessa lattialla. Yhtäkkiä lapsi tajusi karkkipussin ja sitten karkinsyönnistä ei tullut enää mitään. Pienokainen kiipesi koko ajan sohvalle ja tavoitteli karkkipussia käsiinsä. Pari kertaa äidin huomio herpaantui ja lapsi puristi nyrkissään muutamaa karkkia. Lopulta kysyin mieheltäni, voinko antaa lapsen maistaa karkkia, sellaista äärettömän vahvaa, väkevää salmiakkipääkalloa. Mies antoi luvan ja lapsi sai karkin suuhunsa. Suunnitelmani kuitenkin petti, sillä yök-reaktion sijaan lapsi totesi hullaantuneenta "mammam" ja tavoitteli kahta kauheammin karkkipussia luokseen. Hmm, keneltäköhön on tuon karkinhimon perinyt..

hetki hiljaisuutta.

Olen elänyt nettipimennossa jo lähes viikon enkä ole edes saanut tiedotettua asiasta, sillä viime viikonloppuksi suunniteltu muutto tapahtuikin pari päivää suunniteltua aiemmin ja yhtäkkiä olinkin ilman nettiä. Uuden netin saamme vasta kuun lopussa, joten blogi pysyy vielä hetken hiljaisena. Älkää silti kaikki lukijat karatko kokonaan pois!

Koko muutto on sujunut karkin voimalla. Olemme unohtaneet syödä, unohtaneet käydä kaupassa, unohtaneet tehdä ruokaa. Sitten nälkään ja energiavajeeseen syödään karkkia. Seuraus? Selluliittia, finnejä, ihmeellistä voimattomuutta ja väsyneisyyttä. Voi että, kuinka hyvää tuo karkki tekee kropalle.. Motivaatio syyskuun karkkilakkoon alkaa olla jo kohdillaan!

yök.

Olen himoinnut noin viikon ajan Jumbo TuttiFrutti-pussia ja tänään sitten sallin sellaisen itselleni muuttourakan evääksi. (Huono teko syy herkutella, tiedän kyllä.) Ahmin karkkeja kovaa vauhtia, vaikka ne eivät edes maistuneet kovin hyviltä. Karkki ei maistu oikeasti, mutta silti sitä on pakko syödä. Järjetöntä. Ja sitten on paha olo loppuillan ja vähän morkkiskin.

Syyskuun alussa aloitan viimeisen kerran karkkilakon ja jos en onnistu olemaan karkitta edes kuukautta niin sitten.. no, en tiedä mitä sitten. Ehkä luovutan ja muutan sohvalle syömään karkkia täyspäiväisesti. Mutta syyskyyssa siis viimeinen yritys.

terveisiä sohvalta.

Lidlin Milk Chocolate Peanuts-karkit on hyviä! :)

vahva ja heikko.

Viime viikolla tuli sitten herkuteltua karkilla oikein olan takaa. Syömäni karkkimäärä ei oikeastaan ollut edes kovin suuri, mutta sillä ei ole mitään väliä. Söin lähes joka arkipäivä karkkia ja se harmittaa. Loppuviikolla päätin sitten tsempata ja onnistuinkin siinä yllättäen. Torstaina ja perjantaina himoitsin Jumbo TuttiFrutti-pussia (haaveilen sellaisesta juuri nytkin), mutta en yksinkertaisesti antanut itselleni lupaa ostaa sellaista ja onnistuin jopa sulkemaan karkinhimon aika hyvin pois mielestäni. Turha sitä on miettiä, kun sille ei mitään voi tehdä. Eikö niin? Lauantaina totesin miehelleni kaupassa, että "no kai sitä sitten voisi pienen karkkipussin ottaa", aivan kuin se olisi ollut hänen ideansa vaikka itse sitä ajattelin. Mies vaan pyöräytti silmiä ja leikki, ettei kuullut mitä sanoin. Törkeetä! No, hänen kävellessään kassoille minä poikkesinkin karkkihyllylle. Ajattelin nappaavani pikaisesti jonkun karkkipussin ja palaavani kassajonoon ennen kuin hän huomaakaan minun poissaoloni. Sitten olisin ujuttanut karkkipussin kassahihnalle muiden ostosten sekaan ja mies olisi huomannut karkit vasta kotona. Suunnitelma oli hyvä, mutta karkkihyllyllä kohtasin uuden ja yllättävän ongelman. Minun ei tehnytkään mieli karkkia. Seisoin kaikkien niiden karkkipussien edessä hämmentyneenä ja yritin etsiä edes yhtä pussia, joka kutsuisi minua. Sellaista ei löytynyt. Havahduin siihen, kun mies seisoi selkäni takana. Totesin järkyttyneenä, ettei tee mieli karkkia ja käänsin selkäni karkkeja notkuvalle hyllylle. Siis mitä ihmettä!?

No, onneksi sunnuntai korjasi tämän tilapäisen mielenhäiriöni. Menin kuntosalilta suoraan vanhemmilleni nälkäisenä ja tein siellä terveellisen välipalan. Hah! Menittekö halpaan? En todellakaan tehnyt terveellistä välipalaa vaan söin sinne jättämäni suklaavohvelikeksipaketin tyhjäksi, kaivelin kaappia kunnes löysin äidin salmiakkikätkön ja sitten söin vielä pussillisen ihanaa, tuoretta lakritsia. Sen jälkeen lähdimmekin anoppini syntymäpäiville, jossa sai kakkua. Kuntosalitreenin aiheuttama kalorivaje on siis nyt korjattu.

Ai niin.. Olen huomannut itsessäni ajatusmallin, jota en oikein tajua. Kun kerran repsahdan herkuttelemaan, heitän samantien kirveen kaivoon ja syön seuraavan viikon ihan kamalan paljon herkkuja. Ajattelen, että eihän sillä nyt enää ole mitään väliä, kun herkuttelin jo. Oikeastihan fiksua olisi sallia pienet repsahdukset ja ajatella niin, että tänään herkuttelin, huomenna syön siis kevyemmin. Minun mallini on kuitenkin: tänään herkuttelin, huomenna siis jatkan herkuttelua. Pähkähullua! Onkohan tämä jonkin sortin syömis-/ahmimishäiriö. :|