nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

39/91.

Päätin lopettaa karkkilakon.

En lopeta lakkoa siksi, että tahtoisin karkkia niin kovin paljon etten enää kestä. Lopetan lakon, koska minulla meni herrrmo. Ja nyt minulla on ongelma, sillä en osaa selittää mihin ja miksi hermo meni. Yritän silti.

Olen tavallisestikin sitä mieltä, että ruokavaliossa (samoin kuin monessa muussakin asiassa) kultainen keskitie ja maalaisjärki ovat hyviä juttuja. Nykyisin tuntuu, että ne on ihan "out" ja kaikki viedään äärimmäisyyksiin. Olen kyllästynyt siihen, että kaikesta ruoasta saa syövän tai tuhoaa maapallon. Tokikin ruoan terveellisyys on tärkeää ja kyllä itsekin tahdon elää luontoa säästäen, mutta kohtuus kaikessa! Ruoasta menee nautinto, kun juustoa syödessä miettii tekevänsä suuren ympäristörikoksen ja oliiviöljyn kuumetessa pannulla muistaa, että kyseistä öljyä ei saisikaan käyttää paistamiseen. Se ei riitä, että käyttää osaksi luomua, pitäisi ostaa kaikki mahdollinen luomuna ja mielellään myös lähitilalta. Ei riitä, että vähentää lihan käyttöä, pitäisi alkaa kokonaan kasvissyöjäksi. Ilmeisesti mielellään ihan vegaaniksi. Eikä riitä, että tekee ainakin 90% lapsen ruoista itse, ilmeisesti on huono äiti heti kun antaa lapselleen joskus purkkiruokaa (siis esimerkiksi reissussa). Ruokavaliot on vedetty jo pari vuotta överiksi ja minua on ärsyttänyt se alusta asti. Lisäksi olen tässä parin viime viikon aikana kuullut ja lukenut monia kärkeviä kommentteja ruokavalioihin liittyen ja koska olen tällä hetkellä aika väsynyt, nämä kommentit ovat saaneet minut ärsyyntymään ja kyllästymään. Siksi pinnani katkesi ja karkkilakko päättyi. En tahdo syödä hiilarittomasti, sokerittomasti, kalorittomasti, lisäaineettomasti, mauttomasti, totaalikieltoja noudattaen. Tahdon syödä kultaista keskitietä noudattaen, terveellisesti ja maukkaasti, luomua suosien mutta myös ei-luomua käyttäen, myös herkut sallien. Päätin, että pyristelen eroon kaikista totaalikielloista ja muista äärimmäisyyksistä. Siis myös karkkilakosta.

Tein päätökseni eilen, mutta en ole vielä(kään) syönyt karkkia. Lakon lopettaminen ei siis tarkoita, että ryntään Makuuniin irtokarkkiostoksille ja jatkan hillitöntä mässyttämistä. Aion edelleen yrittää karkin, sokerin ja herkkujen vähentämistä, maltillista syömistä. Mikään ei kuitenkaan ole enää kiellettyä.

Että näin. Tällainen paatos tähän iltaan. :)

ps. Vähän kyllä harmittaa tämän lakon päättyminen, sillä lakko on sujunut helposti ja hienosti.

dietin jälkeen & kesäloma.

Niin, kolmen päivän dietti on ollut jo hetken taakse jäänyttä elämää. Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä herkuttelua. Olen syönyt viikonlopun aikana jäätelöä, macaron-leivoksia, dominoita, voisilmäpullia, kuivakakkua, niitä uusia Tupla-keksejä/suklaapaloja ja osuuden neljästä karkkipussista. Hups! Viikonlopun teema on siis taas kerran repsahdus.

Vielä siitä kolmen päivän ruokavaliosta. Ruoat olivat hyviä ja sain uusia reseptejä, joita varmasti jatkossakin käytän (muun muassa nizzansalaatti ja mango-avokado-rapusalaatti). Tajusin syöväni jatkuvasti vähän liian vähän ja ehkäpä myös liian yksipuolisesti. Ruokavalio herätti pienen innostuksen terveellisempään syömiseen ja mikä tärkeintä: se toimi! Osittain. Kun syö tarpeeksi ja monipuolisesti ja niin, että hiilareita ja proteiineja saa sopivassa suhteessa niin näköjään karkinhimo pysyy poissa. Siis se verensokerin heittelystä ja nälästä johtuva karkinhimo. Se ei kuitenkaan poista kiukutuksesta tms. johtuvaa "nyt ansaitsen kyllä karkkia"-oloa. Siihen en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin tiukempi itsekuri. Eihän tämä makeanhimosta irti rimpuilu mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii itsekuria, ruokavalioremonttia ja motivaatiota.

Motivaatio.. Voi huokaus. Se on tällä hetkellä vähän kadoksissa, olenhan nyt melkein puoli vuotta yrittänyt päästä eroon liiallisesta makeansyönnistä ja olen epäonnistunut siinä aika surkeasti. Onhan herkutteluni vähentynyt hurjasti, mutta silti karkiton elämäni on lähinnä huono vitsi ja yhtä suurta repsahdusta. Tällä hetkellä motivaatio on nollassa ja itseluottamus (tämän asian suhteen) samoin. Aina kun iskee pienikin makeannälkä, annan periksi koska "sorrun kuitenkin jossain välissä niin miksi kituuttaisin hetken ilman makeaa". Niinpä taidan pitää tämän kuun loppuun asti kesälomaa karkittomaan elämään pyrkimisestä ja aloitan sitten heinäkuun alussa uudelleen, toivottavasti itseluottamusta ja motivaatiota uhkuen. En silti vetäydy kesälomalle täältä blogista vaan kirjoittelen miten kesäloma vaikuttaa karkin-/makeanhimooni. Toivottavasti makeansyönti ei pyöri koko ajan mielessä kun se ei ole kiellettyä. :)

hetkellinen luovutus.

Blogissa on ollut hiljainen viikko, sillä elämäni on ollut tällä viikolla masentavan herkuttelupainoista. Onnistuin jo hyvin vähentämään herkuttelua, mutta sitten lähiviikkoina herkuttelu on taas alkanut pikkuhiljaa ryöstäytyä käsistä. Tällä viikolla olen syönyt joka päivä karkkia, edes muutaman kovan salmiakin verran. Olen niin heikko! Ja herkuttelua täynnä on tämä viikonloppukin.. Eilen oli ystäviä katsomassa lätkää, tarjolla oli karkkia (Ässämix) ja sipsejä, tänään euroviisustudiossa luvassa maitosuklaalla kuorrutettuja Pollyja ja Hedelmäaakkosia. Huomenna tulee ystäviä syömään ja jälkkäriksi teen kakun. Toivon kovasti, että en sorru ostamaan karkkia myös huomista lätkäfinaalia varten, luvassa kun on varmasti niin huikea finaali ettei siihen tarvita enää karkkia tekemään siitä makeampaa. :)

Mutta ensi viikosta lähtien aloitan taas ihan herkuttoman tai ainakin karkittoman linjan. En saa edes lakritsia. Tiedän, että se tulee olemaan tuskaa, mutta tämä jatkuva herkuttelu (ja repsahduskierre) on myös tuskaa ja myös vähän noloa. Ihmiset kyselee koko ajan: "no, mites sun karkkilakko..?" ja minä mutisen suu täynnä karkkia, että "ihan hyvinhän se, vähän tässä oon taukoa pitänyt.". No, nyt se karkkilakko taas jatkuu. Tai siis ei juuri nyt, mutta maanantaista alkaen. Viikonlopun aikana mietin myös ne palkinnot, jotka saavat  minut jatkamaan karkkilakkoa hirveästä karkinhimosta huolimatta. Kerron ne teille alkuviikosta.

liikuntakärpänen listitty.

Tämä ei oikeastaan liity mitenkään karkittomaan elämään, mutta on silti pakko tilittää. Liikuntakärpänen puraisi joskus kuukausi sitten ja olen ollut koko ajan innostuneena menossa salille, uimaan, lenkille jne. MUTTA. Joku suurempi taho ei nyt ilmeisesti halua, että voin hyvin kehossani ja saan harrastaa liikkuntaa. Olen ollut flunssassa, flunssassa ja flunssassa. Siitepölynuhassa. Migreenin kourissa. Jonkun oksennustaudin tyyppisen vaivan armoilla (paha, oksettava olo ja maha kouristelee, mutta ei tule oksennusta). Hermopinne kädessä niin etten pysty edes maitopurkkia nostaa. Tänään taas migreeni JA hermopinne. Ja kuin ihmeen kaupalla migreeni helpotti parin särkylääkkeen jälkeen ja ajattelin tehdä kevyen treenin jumppakuminauhalla (lenkkeily ois liian pomppivaa, kahvakuulailu tai sali liian rankkaa migreenin jälkeen) niin kuminauha katkesi heti treenin alussa. Tein siis uuden päätöksen. En liiku enää ikinä. Liikuntakärpänen, RIP.

karkkipäivä?

Valvoin suuren osan viime yöstä pientä flunssapotilasta hoitaen. Siinä puoliunissani, itsekin nuhaisena pientä hoivatessa näin jostain syystä silmissäni Jumbo Remix-pussin ja lupasin itselleni sellaisen tänään. Nyt painin valtavan kysymyksen äärellä: sallinko itselleni kyseisen pussin vaiko en. (Tosi valtava kysymys.. ;D) Tiedän, että jossain vaiheessa iskee karkinhimo, sillä väsyneenä tarvitsen karkkia (tai siis koen tarvitsevani), mutta toisaalta tiedän myös, että tämänpäiväinen karkinhimo johtuu väsymyksestä ja siitä, että hölmönä lupasin itselleni karkkia. Tuleva karkinhimo ei siis ole oikeaa karkinhimoa ja siksi minun pitäisi pystyä vastustamaan karkkihampaan kolotusta ja olla ilman herkkuja. Lisäksi on huono tapa opettaa itselleni, että lapsen sairastaminen + yövalvominen = karkkipussi palkinnoksi. Kyllä äitien pitäisi hoitaa sairas lapsensa ihan ilman erityistä "palkkiota". Tiedän siis tekeväni kaikilla tavoin väärin (tämän karkittoman elämän suhteen), jos sallin itselleni karkkia, mutta silti jostain syystä en halua luopua karkkipussistani kun olen sen jo periaatteessa itselleni luvannut. Nyt on siis kyse vain ja ainoastaan itsekurista tai oikeastaan sen puutteesta. Ehkä syön pussista vain pienen osan ja pyydän miestäni piilottamaan loput.. Tai voisinhan ostaa jonkun pienemmän pussin, mutta tuo kyseinen pussi houkuttelee tänään kovasti.. Se makean ja kirpeän sekoitus, johon sekoittuu vähän salmiakkia.. Aah. :)

Tähän flunssaiseen aamuun hilpeyttä ovat tuoneet alla olevat videoklipit:

                                                          

päivä 28.

Söin tänään karkkia.

Olin kaupassa (väsyneenä, nälkäisenä ja kipeänä) ja päätin, että nyt loppui karkkilakko. Miehelle perustelin lakon lopettamisen sillä, että syön mielettömiä määriä muita herkkuja kun en saa karkkia ja silloin lakossa ei ole mitään järkeä. Mies myönteli, että no niinhän se on.. Karkkihyllyn kohdalla arvoin vielä hetken, että ostanko karkkia vai vieläkö pystyn lakkoilemaan. Sitten ojensin käteni ja tartuin tarjouksessa olleeseen Hyvää makumaasta-karkkilaatikkoon. Kyllä. Karkkipussi ei riittänyt vaan piti sitten saada kokonainen laatikko, muistaakseni 600g. En jaksa nyt nousta ja kävellä suuren asuntomme (= kaksio) keittiöön katsomaan laatikon tarkkaa painoa. Karkit painaa mahassa.
Kun laitoin karkkilaatikkoa ostoskärryihin sanoin, että ostan tämän nyt kun se on tarjouksessa, mutta en vielä tiedä avaanko sen vai säästänkö myöhemmäksi. Ha! Sehän avautui heti kotiin päästyämme. "Maistan vain yhden", totesin ja tarjosin miehellenikin (silloin ei voi mäkättää karkinsyönnistä jos sitä syö itsekin). Sen jälkeen olen käynyt salaa napsimassa aina muutaman (eli kourallisen) karkin ja nyt laatikosta on syöty ainakin puolet. On vähän paha olo ja hirveä morkkis. Olen pettynyt itseeni ja turhautunut. Haluaisin oppia elämään ilman karkkia ja ilman joka päiväistä herkkuhetkeä. No, ehkä eläkeikään mennessä opin. Tai sitten painan eläkeikäisenä 200 kg. Jompi kumpi.

päivä 21.

Aamulla iloitsin siitä, ettei minulla ole ollut karkinhimoa aikoihin. Siis pariin päivään. Eilen kävin leffavuokraamossa enkä edes huomannut siellä olevia irtokarkkeja, en edes sitä niiden ihanaa tuoksua. Katsoin leffaa kaipaamatta karkkia. Puhuin karkista kaipaamatta karkkia. Parantunut karkkiaddikti? Todellakin!

Iloitsin kuitenkin liian aikaisin. Tänään kävellessäni kauppaan aloin haaveilemaan karkkipussista ja vaati todellista mielenlujuutta lähetä kassalle ilman minkäänlaista karkkipussia tai patukkaa. Seisoskelin karkkihyllyllä pitkään kiduttamassa itseäni ja nappasin kännykällä suttuisen (sala)kuvankin - en todellakaan tiedä miksi. Olen vissiin vähän sekaisin. Ehkä sekoilen karkkipuutoksen vuoksi?

Oi voi, miten tekeekään mieli karkkia!

päivä 7 - osa 2.

Oikeesti. Typerä, typerä, typerä karkkilakko. Tää on ihan kauheeta. Saatanpa huomenna ostaa karkkia. Yritän vielä tsempata itseäni, mutta karkit huutaa kaupassa mun nimeä.


Tein eilen voisilmäpullia ja söin niitä neljä tai viis. Uups.

päivä 7.

Tekee mieli karkkia ihan helkutisti ja kiukutta. Murrr.

päivä 6.

Melkein viikko ilman karkkia eikä karkinhimo vieläkään ota laantuakseen. Koska tää helpottaa?!!? Tää on piinaavaa. Tuntuu, että karkit on ajatuksissa 24/7. Eilen oli taas aika lähellä etten repsahtanut.

Kidutan itseäni miettimällä, mitä karkkeja söisin, jos nyt lopettaisin lakon. Lista on jo aikamoinen:
Omareita
Vanhoja autoja
Niitä salmiakkiautoja, joita on Lauantaipussissa.
Toffeepalloja
Niitä pieniä, punaisia apinoita
Colakäärmeitä
Vaahtokarkkeja
Hedelmäpullonavaajia
Lakumattoja
Kipparinpiippuja
....

Eilen istuin auton kyydissä matkalla kauppaan ja bongasin vastakkaisella puolella katua kävelevällä tytöllä kaupan läpinäkyvässä muovipussissa karkkipussin. Ja se oli vielä Ässämix Jumbo-pussi, eli äärettömän hyvä mässytyskarkkisäkki. Voi kuinka ärsytti. Melkein itketti. Voisitteko ihmiset oikeesti olla kantamatta niitä herkkujanne niin julkisesti?! :D

päivä 3.

Olin aamupäivällä vaunulenkillä ja nautin suunnattomasti auringonpaisteesta, sopivan kirpeästä pakkasesta sekä jalan alla narskuvasta lumesta. Ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski Mars-himo. Mars-patukka ei todellakaan ole suosikkikarkkini, se on vähän liian äklönmakea. Mutta tänään tuntui hetken siltä, että en vaan voi elää ilman Marsia. Himoitsin sen rapsakkaa suklaakuorta, venyvää toffeeta sisällä.. Nam. Koko loppumatkalla en saanut aivoihini mahtumaan mitään muuta ajatusta kuin Mars, Mars, Mars. Ihan kuin silmieni edessä olisi pyöritetty jatkuvaa Mars-mainosta. Hullua!

Tänään tuntui myös ensimmäisen kerran siltä, että voisin luovuttaa. Mitä järkeä on kiduttaa itseään karkkilakolla? Tai enkö voisi sallia itselleni ainakin lakun ja salmiakin, kun ne olivat juuri yhdeksän kuukautta pannassa raskauden vuoksi. Tai jos syö patukan silloin tällöin niin ei kai karkkilakko siihen kaadu..? Heikkouden hetki. Arvelen, että tänään tai viimeistään huomenna saan ensimmäisen karkkiraivarin. Siis sellaisen taaperoikäisen lapsen raivokohtauksen, jossa suunnilleen heittäydyn kaupan lattialle karkkihyllyn eteen ja kiljun "mutku mä haluuuun karkkia!". Mies, jos luet tätä niin tervetuloa vaan kotiin. ;)