karkkipäivä?

Valvoin suuren osan viime yöstä pientä flunssapotilasta hoitaen. Siinä puoliunissani, itsekin nuhaisena pientä hoivatessa näin jostain syystä silmissäni Jumbo Remix-pussin ja lupasin itselleni sellaisen tänään. Nyt painin valtavan kysymyksen äärellä: sallinko itselleni kyseisen pussin vaiko en. (Tosi valtava kysymys.. ;D) Tiedän, että jossain vaiheessa iskee karkinhimo, sillä väsyneenä tarvitsen karkkia (tai siis koen tarvitsevani), mutta toisaalta tiedän myös, että tämänpäiväinen karkinhimo johtuu väsymyksestä ja siitä, että hölmönä lupasin itselleni karkkia. Tuleva karkinhimo ei siis ole oikeaa karkinhimoa ja siksi minun pitäisi pystyä vastustamaan karkkihampaan kolotusta ja olla ilman herkkuja. Lisäksi on huono tapa opettaa itselleni, että lapsen sairastaminen + yövalvominen = karkkipussi palkinnoksi. Kyllä äitien pitäisi hoitaa sairas lapsensa ihan ilman erityistä "palkkiota". Tiedän siis tekeväni kaikilla tavoin väärin (tämän karkittoman elämän suhteen), jos sallin itselleni karkkia, mutta silti jostain syystä en halua luopua karkkipussistani kun olen sen jo periaatteessa itselleni luvannut. Nyt on siis kyse vain ja ainoastaan itsekurista tai oikeastaan sen puutteesta. Ehkä syön pussista vain pienen osan ja pyydän miestäni piilottamaan loput.. Tai voisinhan ostaa jonkun pienemmän pussin, mutta tuo kyseinen pussi houkuttelee tänään kovasti.. Se makean ja kirpeän sekoitus, johon sekoittuu vähän salmiakkia.. Aah. :)

Tähän flunssaiseen aamuun hilpeyttä ovat tuoneet alla olevat videoklipit:

                                                          

karkkikeskusteluja.

Lueskelin pienessä karkinhimossani netin keskustelupalstoilta aiheeseen liittyviä keskusteluja. Sama kuvio toistui joka palstalla: joku epätoivoinen pyytää vinkkejä karkinsyöntikierteen katkaisemiseksi ja muut sitten jakelevat neuvojaan. Ihan kiva, mutta tuntuu, että neuvojat eivät itse ole kovin kovia karkinsyöjiä. Tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää neuvoillaan, mutta vähän kyllä ärsyttää neuvojat, jotka eivät varmaan ikinä ole olleet samanlaisia karkkiaddikteja kuin minä - ja ilmeisesti useat ystäväni ja tuttuni. Blogin aloittamisen jälkeen monet tuttuni ovat nimittäin "tulleet ulos sokerikaapista" eli tunnustaneet herkuttelevansa paljon ja usein. Kiva, että meitä herkkujen popsijoita on paljon, sillä vertaistuki on aina tarpeen. :)

Huvittavin keskustelupalstoilla toistuva neuvo on ehkä se, että "ole puoli vuotta karkitta niin ei tee enää mieli". No joo, mutta miten saa oltua sen puoli vuotta karkitta, kun jo puoli päivää on sulaa mahdottomuutta?! Tai miltäs kuulostaa tämä: "aina kun tekee mieli karkkia, syö hedelmiä. Hedelmäsokeri tyydyttää makeannälän." EIKÄ TYYDYTÄ. Jotta karkinhimo laantuisi hedelmiä mussuttamalla, joutuisin syödä vähintään koko Prisman hedelmäosaston tyhjäksi. Ja aaaargh näitä "älä osta herkkuja kaappiin ja karkinhimon iskiessä juo lasi vettä ja käy kävelyllä". Hei come on, ei toi auta jos on oikea karkinhimo!

Teetä ja purkkaa suositellaan monessa keskustelussa, samoin säilykepersikoita tai -päärynöitä raejuuston kera. Kuulostaa oudolta, mutta ehkäpä tuolle yhdistelmälle täytyy antaa mahdollisuus. Itsehän olen nyt turvautunut turkkilaiseen jogurttiin ja ananasmurskaan, mutta se ei todellakaan ole mikään kaikkein kevyin vaihtoehto.

Joitain toimiviakin neuvoja löytyi. Ne ovat sellaisia pidemmällä aikavälillä toimivia vinkkejä, joilla ei ehkä estä tai hillitse sitä juuri nyt jylläävää karkinhimoa, mutta joiden avulla saa pikkuhiljaa karkinsyöntiä vähennettyä. Kas tällaisia:
- syö kovia karkkeja, ne kestävät pidempään ja siksi ei tule syötyä niin montaa. (Totta, paitsi jos pureskelee kovatkin karkit kuten minä teen..)
- syö pahoja karkkeja. (Tätä täytyy kokeilla!!)
- osta karkkeja, joilla on paljon syötynä laksatiivisia vaikutuksia. (En tiedä tahdonko kokeilla tätä.)
- viipaloi banaani pakkaseen ja imeskele niitä jäätyneitä viipaleita.
- poista myös maissi ruokavaliosta, kun yrität eroon karkinhimosta, sillä maissia käytetään makeutusaineiden raaka-aineena ja se voi siten laukaista makeanhimon. (Tämä oli ihan uutta tietoa minulle.)
- jätä kauppaan karkit, joiden tuoteselosteessa on useita E-koodeja tai/ja joiden raaka-aineita et osaa lausua.
- mieti ja kirjaa paperille mitkä tilanteet ja tunteet ajavat mässäilemään. (Tätä olen nyt pääni sisällä yrittänyt tehdä ja siitä on ollutkin apua.)

Loppuun vielä lainaus yhdestä keskustelusta. Tämä oli mielestäni hauska vaikkei ehkä kaikkein toimivin: "Minä olen joskus harrastanut sellaista ajatusleikkiä, että kun olen siinä kaupan karkkihyllyllä sortumaisillani vaikkapa suklaalevyyn niin ajattelenkin olevani joku muu. Vaikkapa joku ohikulkeva ihannevartaloinen nainen ja kuvittelen hänen ylenkatsovan minua "siis meinaako toi syödä kokonaisen suklaalevyn, mä en ikinä pystyis", "tollaset punkerot ne vaan ei pysty pitämään itseään erossa suklaasta", "ei ihme että toikin on tollanen pullukka"." (En enää muista mistä keskustelusta poimin tämän, joten en nyt linkitä tätä mihinkään. Jos teen nyt jotain suunnattoman pahaa ja väärää niin kertokaa, poistan sitten tämän lainauksen.)

ps. Oletteko kuulleet, että vain yhtä karkkilaatua syödessä karkkiähky iskee nopeammin kuin erimakuisia karkkeja napsiessa? Kuulin tämän joskus vuosia sitten, mutta olin unohtanut sen. Onneksi uusin fit-lehti toimi muistinvirkistäjänä. Jos (kun) siis repsahdan herkuttelemaan, valitsen vain yhden sortin karkkeja.

herkkulöytöjä.

Mirkkuukoukku-blogin kirjoittaja Mirkku suositteli YogiTea-merkkistä lakritsiteetä makeanhimoon. Mirkun innoittamana kävin meidän pienessä lähikaupassa katsomassa, josko sieltä löytyisi kyseistä teetä ja löytyihän sitä! Tee jäi kuitenkin vielä kauppaan, sillä löysin myös toista lakritsiteetä (Pukka Licorice & Cinnamon Tea) enkä osannut päättää kumpaa ostan. :D Kummatkin olivat luomua ja suunnilleen samanhintaisiakin tuotteet olivat, joten en yksinkertaisesti osannut päättää kumpaa otan ja siksi jätin kummatkin kauppaan. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt, että tavallisesta pikkumarketistakin löytyi tuollaisia vaihtoehtoja. Löysin kaupasta myös VegeBear's Fruit Jellies-karkkiaskin (100g) ja todennäköisesti käyn joskus ostamassa sellaisen kun haluan herkutella.

Teevaihtoehdot jäivät kauppaan ehkä myös siksi, että kaapissani on vielä vajaa pussillinen Forsmanin lakritsiteetä. Ehkäpä juon sen ensin loppuun ennen kuin ostan uutta lakritsiteetä. Kaupasta lähti kuitenkin mukaani Forsmanin suklaateetä, jota kohtaan minulla oli suuria ennakkoluuloja. Tee ei tuoksu kovin hyvälle, mutta juomassa maku on etäisesti suklainen. Tuomioni kyseisestä teestä: ei niin pahaa kuin oletin. Ehkä se voi joskus auttaa makeanhimooni.

Voi kuinka onnellinen voikaan olla jo siitä, että kaupasta löytyy tuollaisia kivoja herkkuvaihtoehtoja. :)

ihme päivä.

En ole syönyt karkkia tai mitään makeaa tänään! Eikä ole edes tehnyt tiukkaa vaan päinvastoin herkuton päivä onnistui vähän niin kuin vahingossa. En ymmärrä mitä on tapahtunut.

Mies osti päiväkävelyllä suklaapatukoita, kun nälkä iski. Hän tarjosi sellaista minullekin, mutta kieltäydyin. Myöhemmin päiväkahvin kera tarjoutui toinen tilaisuus herkutella suklaalla, mutta kieltäydyin taas. Lounasta odottaessani melkein avasin ostamani lakupussin (löysin ihania sekundalakuja alehinnalla ja mies piilotti ne kotona namipäivän varalle), mutta maltoin kuitenkin mieleni ja ruoan jälkeen niitä ei enää tehnytkään mieli. Hei mitä ihmettä?! Ihanaa. :)

ylä- ja alamäkiä.

Päätin siis torstaina, etten herkuttele viikonloppuna ollenkaan.. Perjantainaaamuna olin tosi päättäväinen ja luottavainenkin sen suhteen, että pärjäisin herkuttelematta. Aamupäivällä karkinhimo alkoi nostamaan päätään, mutta tein kaikkeni sen latistamiseksi: muistin ottaa kromitablettini, join lakritsiteetä, söin lakritsivadelmapurkkaa, join vettä (koska joskus jano voi muka ilmetä karkinhimona), söin välipalaksi turkkilaista jogurttia ja ananasmurskaa.. Iltapäivällä vanhempani tulivat käymään ja tarjosin heille pullaa. Karkinhimosta huolimatta en ottanut edes pientä pullaviipaletta ja olin tosi ylpeä itsestäni. Kunnes sitten hain keittiöstä lisää kahvia ja palasin olohuoneeseen pullaviipale kädessäni. Mitä tapahtui?!

Pullanviipalekaan ei rauhoittanut karkkihampaani kolotusta ja aloin epäilemään, että nyt on sellainen päivä, että on pakko saada karkkia. Olin ihan tuskainen enkä voinut keskittyä mihinkään. Kaupassa menin kiertelemään karkkihyllyä ja sieltä eksyi ostoskärryihin pussillinen lakua ja toinen hedelmäaakkosia.. Kröhöm.. Mutta syötiin ne puoliksi miehen kanssa eli en sentään syönyt kahta pussia karkkia yksin.

Karkkipussit rauhoittivat makeannälän niin hyvin, että lauantaina ja tänä aamuna ei ole tehnyt herkkuja mieli ollenkaan. Tästä syystä karkittomaan elämääni tuli taas uusi tavoite/sääntö: Saan syödä karkkia hyvällä omallatunnolla silloin, kun olen oikean karkinhimon kourissa (koska se iskee aika harvoin), mutta tämä edellyttää sitä, että opin tuntemaan koska karkinhimo on oikea, eikä johdu nälästä, väsymyksestä, verensokerin heittelystä, kiukusta tai mistään muustakaan "väärästä" syystä. Tämä on mielestäni fiksua senkin takia, että en varmasti voi olla loppuelämääni karkkilakossa ja siksi on järkevää opetella tunnistamaan oikea ja väärä karkinhimo sekä opetella vähitellen myös maltillista herkuttelua ison karkkisökin tuhoamisen sijaan.

repsahduspäivä.

Tänään tuli syötyä vähän kehnosti.. Tai oikeastaan aika umpisurkeasti. Kas näin:

Aamupalaksi suklaatryffeleitä, vadelmateetä ja kaksi ruisleipää (Joo, tässä järjestyksessä. Karkkia heti heräämisen jälkeen.. Tai siis suklaata niin sitä ei lasketa!)
Lounaaksi vähän makaronilaatikkoa, paljon juustokakkua, pari palaa suklaata.
Välipalana tonnikala-oliivitäytteinen sämpylä, rooibosteetä ja puolikas suklaakakku. (Minut houkuteltiin pahoille teille! Yritin kyllä kovasti vastustaa sitä kakkua.)
Toisena välipalana (melkein heti edellisen välipalan perään) caffe mocha, jossa oli suklaakastiketta ja kermavaahtoa.
Iltapalaa en taida uskaltaa syödä, kun herkkukiintiö alkaa olla täynnä. :D

Huomenna reipastun ja viikonloppuna en herkuttele yhtään. Ihan oikeasti.

p.s. Voisiko joku ystävällisesti syödä meidän kaapista pois tuon kaneli-vaahterasiirappipullan..?

viikko takana, ikuisuus edessä.

Karkitonta elämää on nyt viikko takana ja yhtenäkään päivänä en oo tainnut olla karkitta. :D Olen lähes joka päivä mutustanut murun synttärilahjaksi saatua tummaa suklaata ja sitä on vieläkin jäljellä pieni hippunen. Pussi ei edes ollut kovin iso, mutta se on niin tujua, että sitä voi syödä tosi pienen palan kerrallaan. Muutamana päivänä olen enemmän tai vähemmän vahingossa napsinut muutaman kovan karkin meidän pöydältä. Ja eiilen tein sen ehkä suurimman virheen, jonka karkkilakkoilija/laihduttaja/elämäntaparemontoija/tms. voi tehdä: menin kauppaan superväsyneenä ja supernälkäisenä. Niinpä kaupasta lähti mukaan pieni lakritsipatukka, tällainen Pandan luonnonraikas patukka. Olen kuitenkin iloinen, että selviydyin yhdellä pienellä herkulla, sillä teki kyllä mieli ostaa iso pussi lakua tai sellainen melkein kilon laatikko saippuakarkkeja (eli karkkeja, jotka maistuu saippualle tai ei millekään, mutta jotka on halpoja ja niitä on helppo mässyttää).

Avasin lakupatukan heti autossa ja ensimmäinen pieni suupala maistui niiiiiiin hyvälle. Suljin silmät ja nautiskelin mausta ihan kunnolla. Yleensä lappaan karkkia suuhuni hirveällä vauhdilla, joten hitaasti herkuttelu ja makuun keskittyminen on ihan uutta. :) Toisen suupalan jälkeen iski kuitenkin himo: "pakko saada lisää". En osaa selittää tätä nyt kunnolla, mutta tuntuu, että "lisää, lisää, lisää, tahdon tätä LISÄÄ!!"-olo ei ollut oma valintani vaan kroppani villiintyi makeasta ja vaati sitä lisää minun ihmetellessä, että mikäs nyt iski. Olo tuli syöksähtäen, ihan kuin joku saalistaja, joka piileskelee kolossaan ja sitten saaliin nähdessään iskee siihen silmänräpäyksessä. Kuulostaapa oudolta. :D Mutta siltä se ihan oikeasti tuntui. Karkinhimon voimakkain aalto meni ohi aika nopeasti, kun tiesin, etten yksinkertaisesti voi saada enempää (koska mies ei varmasti olisi kääntänyt autoa, jotta olisin päässyt takaisin kauppaan). Koko illan pieni makeanhimo oli kuitenkin läsnä ja jouduinkin turvautumaan persikanpuolikkaisiin ja johonkin vaahtojälkiruoka-pussiin, joka meidän kaappiin oli jäänyt. Tuo makeanhimo johtui kuitenkin ihan varmasti siitä, että en ollut syönyt moneen tuntiin mitään.

(Mitä ihmettä, olen syönyt jotain saippuanmakuisia karkkeja ihan vain siksi, että saan karkkia kehooni?! Säälittävää. :D)

päivä 7.

Joka päivä särkee päätä ja väsyttää ihan hirveästi, johtuukohan karkkilakosta? Taitaa ottaa kropallakin koville kun yrittää pärjätä ilman liika-annosta sokeria ja lisäaineita. :D

Selviydyin viikonlopusta jäätelön avulla, mutta vähän kyllä kiukutti taas tämä lakko. Lauantaina ajattelin ostaa lisäaineetonta lakua, mutta sitä ei löytynytkään mistään! Ostin siis kerran aikaisemmin Lakumestan lisäaineetonta lakua Prismasta, mutta nyt sitä ei ollut siellä enkä löytänyt sitä muualtakaan. Nyyh. Löysin lakritsia, jossa oli vain yksi lisäaine (väri), mutta en ostanut kun kerran saan vain lisäaineetonta syödä. Ja tää tiukkuus ei nyt johdu mistään lisäainehysteriasta vaan siitä, että mun on pakko pitää säännöistä tiukasti kiinni tai homma ryöstäytyy taas käsistä. Sitä paitsi ihan tyhmäähän se on tehdä "luonnollista" lakritsia ja sitten tunkea siihen väriainetta, jotta laku on mustaa. Kai sitä vois vähän haaleamman värisenäkin syödä.

Eilen ei edes tehnyt mieli karkkia eikä tänäänkään ole tähän mennessä karkinhimo iskenyt. Kamalaa! En tiedä miten pärjäisin, jos karkinhimo ei enää joskus olisikaan seuranani. En enää olisi oma itseni. Mutta samalla se olisi todella ihanaa, jos ajatukset eivät enää pyörisi karkin ympärillä lähes jatkuvasti. Äh. Tahdon irti tästä karkkiorjuudesta, mutta samalla en halua luopua karkista kokonaan. Onko muilla sama ongelma?

päivä 4.

Unohdin aamulla ottaa kromitablettini ja karkinhimo on ollut kaverinani koko päivän. Otin sen äsken ja kappas, karkinhimo lähti. Perjantain kunniaksi motivaatio karkittomaan elämään on nollassa. Miksi muka haluaisin luopua karkista?! Idioottimaista, että edes haaveilen eläväni ilman karkkia. Sehän on (melkein) sama kuin luopuisi vapaaehtoisesti parhaasta ystävästään. Idioottimaisuudesta huolimatta en voi luovuttaa neljäntenä päivänä. Jatkan siis karkittomalla linjalla, vaikka koenkin sen typeräksi. (Tunnustus: en ole edelleenkään ollut yhtään päivää täysin karkitta vaan olen mutustanut pienen palan 80% suklaatani joka päivä. Sitä on vieläkin vähän jäljellä - onneksi.)

Sain tänään kuulla Suomen ainoasta sokeririippuvaisten vertaistukiryhmästä, Sokrusta. En tiedä kokoontuuko ryhmä enää, mutta jos kokoontuu niin olisi mielenkiintoista joskus mennä sinne vierailulle. Jaetaanko ryhmässä toimivia vinkkejä, joiden avulla pääsee eroon sokerihimosta vai puhutaanko siellä sokereiden ja hiilareiden pahuudesta? Jutellaanko siellä ehkä noloista tilanteista, joita karkinhimo on aiheuttanut tyyliin: "olin pyytänyt miestäni kieltämään minulta karkinoston ja kun mies sitten kaupassa ei antanut lupaa karkkiin niin sain hirveät raivarit ja koko kauppa katsoi kun kiukuttelin karkkihyllyn edessä kuin kaksivuotias"? (Näin ei muuten ole käynyt mulle..) Tai kehitelläänkö siellä yhdessä sokerittomien herkkujen reseptejä? Tahdon tietää mitä siellä tehdään! Löysin muuten myös Sokrun perustajan Heidi Kanniston haastattelun sokeririippuvuudesta, sen voi kuunnella tästä.

Nyt menen tekemään yhtä maailman herkullisimmista pizzoista. Resepti on Olivia-lehden täydellinen ohje ja löytyy täältä. Suosittelen lämpimästi ja kehoitan suhtautumaan reseptiin avoimin mielin. Artisokan sydämet on hyviä, vaikka en sitä aluksi uskonutkaan. Mukavaa perjantai-iltaa.

päivä 3.

Palaan vielä eiliseen aiheeseen eli kromiin. Kromi vaikuttaa verensokerin säätelyyn ja sitä kautta sen väitetään hillitsevän makeanhimoa. Kuulostaa melko järkevältä. Miksi sitten tutkimuksissa ei ole vahvaa näyttöä kromin toimivuudesta? Ehkä siksi, että makeanhimoa on monesta syystä ja kromi ei poista kaikkia niitä syitä.

Itselläni on ainakin neljää erilaista makean-/karkinhimoa: on oikeaa karkinhimoa, jolloin haluan herkutella ja syödä karkkia. Tällaista karkinhimoa ei oikeastaan ole kovin usein, ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Joskus karkinhimoni on tunnesyömistä, jolloin haluan lohduttaa tai palkita itseäni karkeilla. Onneksi silloin, kun elämä on tasaista arkea, tunnesyömistä ei tarvita. Karkit ja muut herkut ovat myös totuttu tapa, josta on mahdollista oppia pois tai voinhan myös vaihtaa terveellisempään naposteltavaan. Mutta usein karkinhimoni johtuu verensokerin voimakkaasta laskusta (tulen ärtyneeksi ja karkkia on pakko saada tai saan raivarit). Ehkäpä tähän karkinhimoon voisin saada avun kromista. Jos tabletit todella auttavat ja vievät pois verensokerikarkkihimon, olen jo selättänyt yhden ison karkkipeikon - ehkä sen kaikkein isoimman. Tunnesyömisen sijasta voin esimerkiksi lähteä lenkille tai salille tai käpertyä teemukin ja lehden kanssa nojatuoliin, tapaherkuttelusta voin opetella pois ja oikeaan karkinhimoon auttaa itsekuri (tai joskushan voi jopa antaa itselleen luvan karkkeihin).

Olen jo paljon luottavaisempi tämän karkittoman elämän onnistumisen suhteen. Minä pystyn tähän!

päivä 2.

Aloitin eilen kromitabletit, vaikka en usko(nut) niiden tehoon. Mutta kas kummaa, tänään ei ole tehnyt mieli karkkia!! En muista milloin viimeksi olisi ollut tällainen olo, ettei tee yhtään mieli karkkia.
Söin mammatapaamisessa ihanaa juustokakkua, nam nam. Kakkuherkuttelukaan ei laukaissut makeanhimoa, vaikka yleensä sokerin syönnin jälkeen tekee mieli lisää sokeria. Ehkä nuo kromitabletit auttavat ihan oikeasti?!

Googlen avulla löysin kiloklubin artikkelin makeanhimosta ja siinä sanotaan näin: "Ei ole myöskään olemassa ihmepillereitä, jotka taltuttaisivat makeanhimon. Esimerkiksi kromilla on vuosikymmenien maine makeanhimon taltuttajana, mutta on syytä tietää, että tämän muotivillityksen pani aluilleen eräs maailman johtavista kromin kaupallistajista. Tieteellinen näyttö kromin vaikutuksesta makeanhimoon käytännön painonhallinnassa on ollut kuitenkin hyvin vähäistä." (Koko juttu löytyy täältä.) Olen aina skeptinen kaikenlaisia ihmelääkkeitä ja superruokia kohtaan, mutta tarkemmin kun ajattelen niin ihan sama onko niiden toimivuudesta tieteellistä näyttöä vai ei. Pääasia, että ne toimivat ja tämän päivän perusteella kromi toimii minulla, oli se sitten lumevaikutusta tai ihan oikeaa vaikutusta. En kuitenkaan vielä lähde tämän enempää hehkuttamaan kromin makeanhimoa taltuttavaa ominaisuutta vaan tyydyn toteamaan, että kohta se karkinhimo varmaan iskee taas.


Edit: Äh, tajusin juuri että söin vahingossa yhden karkin mammatapaamisessa! Siinä jutustelun lomassa nappasin karkin suuhuni, mutta onneksi vain yhden. En yhtään tajunnut siinä vaiheessa, että teen jotain kiellettyä. Pöh! :/

synttäreistä ja keväästä.

Eilen oli siis 25-vuotissynttärini. Mieheni teki mielettömän herkullisen kakun, jonka koristuksen minä ideoin ja yhdessä toteutimme. Kakun täytteeksi tuli sitruuna- ja salmiakkivaahtoa. Yhdistelmä kuulosti todella hyvältä ja sitä se olikin. Päätin jo tehdä vauvan 1-vuotissynttäreille saman kakun, tosin eri koristuksilla.

Kakkuun valikoitui vahingossa perinteinen "poikateema" eli autokakkuhan siitä tuli, mutta onneksi se ei näin aikuisena haittaa. Jos olisin täyttänyt kaksi tai viisi vuotta, olisin ehkä saanut jonkinlaiset raivarit. :) En ole tehnyt vielä kovin montaa marsipaanikakkua ja se kyllä näkyy lopputuloksessa. Samoin siinä näkyy se, etten ole kovin pitkäjänteinen ihminen enkä jaksa väkertää kauaa saman asian kimpussa. Kakku on siis vähän hutaisten koristeltu ja viimeistelevä silaus puuttuu, mutta silti siitä tuli mielestäni todella hieno.

Synttärilahjaksi sain mieheltä ja vauvalta mielettömän hemmottelupaketin, joka sisälsi the Body Shopin vartalovoidetta, vadelmalla maustettua valkoista teetä (luomu), omenasiiderin (luomu), käsintehtyä maitosuklaata, käsintehtyä 80 % tummaa suklaata ja sen kanssa nautittavaksi punaviiniä (myyjä, joka oli myös tehnyt kyseisen suklaan suositteli tätä yhdistelmää). Kaiken kruunasi kaunis kortti. Täydellinen syntymäpäivälahja. Kiitos rakkaat. <3

Joka vuosi yllätyn, kuinka paljon rakastankaan kevättä. Pidän hirmuisesti kaikista vuodenajoista, mutta jotenkin kevät tuntuu omimmalta. En ikinä muista rakastavani kevättä, sillä eihän sitä kai voi rakastaa. Kaikki valittavat kevätmasennuksesta, loskasta, tiepölystä, likaisista ikkunoista, lumen alta paljastuvista koirankakoista jne. Ja silti kevään tullessa olen suunnattoman onnellinen. Nautin kevätauringon lämmöstä, loskan alta paljastuvasta asfaltista, hiekoitushiekan (hassu sana!) narkumisesta jalan alla, lintujen laulusta, katupölyn tuoksusta.. Pidän puroista, joita sulava lumi muodostaa. Innostun taas lenkkeilystä ja tahdon tehdä perusteellisen kevätsiivouksen. Olen täynnä energiaa. Suunnittelen kesää ja selailen kevään värikkäitä, inspiroivia aikakauslehtiä. Hymyilen paljon. Hurraa, kevät on täällä!

"Matka on määränpäätä tärkeämpi", on joku joskus todennut. Ehkä rakastan kevättä osittain siksi, että se on matka kesään. Kevät on lupaus lämpimmistä ilmoista, kesälomasta, kesän herkuista: herneistä, kirsikoista, mansikoista, vadelmista.. Kevät vihjailee kevyistä mekoista ja varvassandaaleista, ulkona nautituista aamuteestä ja järveen pulahtamisesta. Kesän tullessa haaveet törmäävät todellisuuteen: aurinko ei paistakaan tai sitten on liian kuuma, hyttyset kiusaavat ja mökkiteillä on ruuhkaa. Kevät ei onneksi muista näistä kertoa.

Tervetuloa kevät, olen kaivannut sinua!

uusi alku.

Tänään se siis alkoi. Karkiton elämä. Hui. Alku ei ollut ihan kaikkein sujuvin, sillä aamupuuroa valmistaessani rouskuttelin nälkääni kourallisen kovia karkkeja. Lisäksi sain eilen synttärilahjaksi suklaata ja aion kyllä syödä tässä lähipäivinä. Mutta pehmeä lasku onkin ehkä viisas valinta..? Aamulla kaupassa iski kamala salmiakkihimo, mutta sen verran itsekuria sentään löytyi, että jätin salmiakit ostamatta. Alku se on sekin! :)

Tiedän, etten pysty elämään täysin karkitonta elämää, joten olen keksinyt itselleni muutamia porsaanreikiä. Saan ostaa tiettyjä herkkuja, esimerkiksi oikein tummaa suklaata (mielellään luomua) ja lisäaineetonta lakua. Jonkun salmiakin aion lisätä vielä listalle, mutta en tiedä minkä. Aika näyttää. Nämä ovat sellaisia, joita ei voi eikä halua ahmia puolta kiloa kerralla ja joita ei voi syödä joka päivä, koska ovat sen verran kaliita. Lisäksi saan syödä karkkia, jos sitä on jossain tarjolla (mutta en saa silloinkaan tyhjentää koko kulhoa). Varmasti ajoittain tulee heikko hetki ja ostan jotain muutakin karkkia, mutta toivottavasti näitä repsahduksia ei tapahdu kovin usein. Projektini ei kuitenkaan kaadu yhteen, kahteen tai useampaan repsahdukseen vaan tämä on nyt pidemmän aikavälin juttu. Toivottavasti.

Karkiton elämä on siis lyhyt kuvaus pyrkimyksestäni, mutta tarkempi määrittely kuuluu suunnilleen näin: yritän lopettaa lisäaineilla kyllästettyjen karkkien ylettömän mässytyksen ja siinä samalla säästän rahaa ja syön terveellisemmin. Tavoitteenani on päästä eroon elämääni hallitsevasta karkinhimosta tai ainakin saada niskalenkki siitä.

Karkittoman elämän palkinnot ovat vieläkin mietinnässä. Haluaisin kovasti Tallinnaan kevään kuluessa, joten ehkä kuukauden karkittomuus palkitaan päivä Tallinnassa-risteilyllä? Ja Lontooseenkin pitäisi päästä, mutta ehkä se on sitten puolen vuoden tai vuoden kitumisen jälkeen ajankohtaista. Palaan vielä myöhemmin tähän asiaan.

En lupaa kirjoittaa blogia ihan joka päivä, mutta pyrin kuitenkin raportoimaan edistyksestäni useita kertoja viikossa. Tsemppiä minulle! :)

Tämä on nyt vähän tosi sekava postaus, koska kirjoituksessa ei ole päätä eikä häntää. Laitan tähän nyt kuvat, jotka reissussa otin tätä blogia varten ja kirjoitan niistä jonkun pienen kuvatekstin.

 Mitään yhteistä tekijää tai "juonta" näillä kuvilla ei ole (paitsi herkuttelu).

Kas näin:

Kun saavuimme Lontooseen ja olimme vaihtaneet terminaalia niin marssin heti WHSmithin pikkupuotiin ja ostin Starbursteja (ja kasan juorulehtiä). Ne olivat hyvää seuraa vetelehtiessäni hiljaisella lentokentällä, muun matkaseurueen nukkuessa. Ai että Starburstit on hyviä!!

(Söin kentällä myös muutaman Crunchien, namnamnam.)

 

Perillä maltoin seuraavaan aamupäivään asti, ennen kuin piti päästä kauppaan.
 Tosin saapuessamme oli niin myöhä, että suurin osa kaupoista oli kiinni ja pimeällä liikkuminen kun ei ole muutenkaan suositeltavaa niin en sitten pyytänyt keneltäkään kyytiä 24h-kauppaan..

Kaupasta mukaan tarttui iso läjä herkkuja, seuraavissa kuvissa osa niistä herkuista.

Skittles-pussi (joita tuli ostettua reissun aikana "muutama")

 

Ihan maailman paras suklaalevy

 

Mint-choc-suklaapatukka (se on kätevän pieni eli sitä ei edes lasketa herkuksi. Eikä tuollainen edes köyhdytä kukkaroa, sillä patukka maksoi noin 0,15€.

Stoney-juomaa, kai se limuksi luokitellaan. Ihanan pippurista ja hyvää.

 

Matkalla bongasin myös tällaisen hauskan karkkikaupan. Ei ihan sellainen kun haaveitteni karkkikauppa. (Haaveilen siis oman, maailman söpöimmän karkkikaupan omistamisesta.)

Gotta have sweet!

Näitä kovia karkkeja on vielä iso kulho jäljellä.

Lentokentällä kävin noin kuuden tunnin aikana yhteensä neljästi Starbucksissa. Maistoin strawberries & crème frappuccinoa, caramel frappuccinoa sekä white chocolate mochaa, joka oli lempparini ja jota joisin joka päivä jos se olisi mahdollista. (Kyseisen firman kannattaisi siis ehdottomasti tuoda kahvila Suomeen, mielellään tänne kotipaikkakunnalleni.) Juuri ennen Suomeen lentämistä join haikeana viimeisen white chocolate mochani ja nautiskelin kahvista kerrankin viimeiseen pisaraan asti. Hyvä ettei kyynel ollut silmäkulmassa, kun mietin etten saa yhtä hyvää kahvijuomaa pitkään aikaan. Kotiin päästyäni googletin jostain syystä kyseisen juoman ja löysin suureksi onnekseni tällaisen sivun: Mommy's Kitchen. Ah! Jääkaapissa on nyt ainekset odottamassa ja maailman ensimmäinen Sini's white chocolate mocha tulee syntymään muutaman päivän sisällä. Katsotaan nyt onko se edes lähellekään niin hyvää kuin Starbucksin versio.

taas täällä.

Mahtava reissumme on nyt ohi, paluu arkeen on koettu ja karkittoman elämän alku lähenee. Olen koko päivän ahkerasti syönyt reissulta ostettuja karkkeja, ihan vain että saisin karkit pois kaapeista ja voisin aloittaa kitumisen elämän ilman karkkia. Eclairsit ja Starburstit on nyt loppu, ei-minkään-makuisia kovia karkkeja on vielä iso läjä syötävänä. Samoin miehen suklaalevy. Ja pussi lakua. Näin nimittäin lisäaineetonta lakua käydessäni ruokakaupassa ja pakkohan sellainen oli mukaan napata. Kohta maistetaan, onko niistä lisäaineista mitään oikeaa hyötyä. ;) Ja ihan selvyyden vuoksi on pakko mainita, että en todellakaan mennyt karkkihyllylle tiirailemaan sattuisiko sieltä löytymään jotain hyvää matkaan mukaan. Nuo lakut oli asetettu ovelasti esille leipähyllyn ja säilykkeiden väliin, joten en voinut välttyä näkemästä niitä. Syyttäkää siis Prismaa tai lakujen esittelijää tai tomaattimurskaa (kun sitä olin menossa hakemaan), mutta älkää minua.

Yritän pohtia mikä olisi sopiva päivä aloittaa karkiton elämäni. Tänään se ei vielä onnistu eikä huomennakaan. Sunnuntai ei käy, kun silloin syödään kakkua eli saan paljon sokeria elimistööni eli elimistö vaatii karkkia. (Mitä enemmän syön täytekakkua tms. muuta tosi makeeta herkkua, sitä enemmän himoitsen karkkia.) Ja maanantai ei sovi, koska ei syntymäpäivänä voi tehdä mitään tällaisia suuria elämänmuutoksia, eihän? Ehkäpä 25-vuotias itseni herää tiistainaamuna ja huomaa, että on vihdoin kasvanut eroon jatkuvasta karkinhimostaan? Toivossa on aina hyvä elää. Tiistaina se siis alkaa. My life without candy, for real.

Viikonlopuksi tiedossa siis motivaation etsiskelyä, sisun ja innon kasvatusta, hyvien karkinhimoa hillitsevien vinkkien keräilyä sekä miehen psyykkistä valmennusta. Viimeinen tarkoittaa sitä, että tsemppaan miestä kestämään karkittoman vaimon anovat katseet ja syvät huokaukset kaupassa karkkihyllyn kohdalla sekä tietysti asiaan kuuluvat karkinhimokiukuttelut.

Kirjoitan viikonlopun aikana myös matkan herkutteluista postauksen, joten käykääpä kurkkaamassa jossain välissä. :) Mukavaa viikonloppua!!

väärennetty ruoka.

Joko kaikki on nähnyt Silminnäkijän Väärennetty ruoka-ohjelman, joka tuli maanantaina kakkoselta? Jos joku ei ole vielä sitä katsonut, suosittelen lämpimästi. Löytyypi täältä.

Juttu tuli minulle juuri sopivaan aikaan, koska olen pikkuhiljaa herännyt miettimään kuinka paljon lisäaineita ruoissamme (ja karkeissamme) on. On varmasti totta, että kohtuullinen määrä lisäaineita ei ole terveydelle haitaksi, mutta mitäs sitten kun lisäaineita saa sekä ruoasta että karkista, ehkä vielä juomastakin. Ja kun tätä "altistusta" jatkuu kymmenen, kaksikymmentä vuotta, niin ne kaikki nautitut lisäaineet eivät muka vieläkään ole vaaraksi terveydelle? En usko.

Lisäaineet on melkein mahdoton jättää kokonaan ruokavaliosta pois, mutta ajattelin jatkossa tutkia ostoksilla ruokien ainesosalistoja hieman tarkemmin. Eineksiä emme pahemmin syö ja niin tulee jatkossakin olemaan. Joitakin tuotteita, joita olemme tähän asti ostaneet valmiina, ajattelin jatkossa tehdä itse. Siihen menee enemmän rahaa ja aikaa, mutta ainakin lopputulos on lisäaineeton ja aidompi.

Haaveilen kovasti myös, että jaksaisin leipoa meidän perheen leivät jatkossa itse. Leipominen on kuitenkin mukavaa puuhaa ja stressikin lievenee taikinaa vaivatessa. Leivän leipominen inspiroi, sillä leipätaikinaan voi laittaa melkein mitä vain höysteeksi. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin erilaiset juuresraasteet, juustoraaste, puuronjämät, erilaiset pähkinät ja siemenet, leseet, rusinat ja niin edelleen. Sitä paitsi itse tehty leipä on niiiin paljon parempaa kuin mikään kaupassa myytävä. Tosin hyvä ruisleipä-ohje on vielä löytymättä. Jos jollain sellainen on niin pistäkääpä jakoon!

lohduketta

Olen oikeasti todella kyllästynyt ja turhautunut tähän karkilla ja muilla herkuilla kuorrutettuun elämääni. (Karkilla-sanasta jäi äsken r-kirjain pois. Jos en olisi huomannut sitä, lauseesta olisi tullut aika huvittava.) Välillä, itse asiassa aika useinkin, iskee epätoivo: olenko loppuelämäni herkkujen orjana? Pohdin, pilaanko herkuttelulla terveyteni ja hampaani? Turhaudun, kun yritän pyristellä irti herkkukierteestä ja päädyn syömään niitä entistä enemmän. Yksi asia kuitenkin lohduttaa: minulla on paljon kohtalontovereita.

Blogiani on käyty lukemassa jo lähes 1500 kertaa ja vain pieni osa blogin lukijoista on ystäviä/tuttuja/sukulaisia. Okei, jotkut käyvät sivullani kerran ja toteavat, että ei kiinnosta. Ja osa teistä käy lukemassa höpinöitäni, vaikka ongelmat eivät kosketa itseä. Mutta osa lukijoistani painii samojen ongelmien kanssa ja vaikka on kurjaa, että muutkin kärsivät herkkuaddiktiosta niin se on myös äärettömän lohduttavaa. En ole mikään friikki, vaan himo sokeria, herkkuja ja karkkia kohtaan on melko yleistä. Kohtalontovereita on kaikkialla. Kamalaa, mutta myös ihanaa!

On todella lohduttavaa kuulla, että ystävä on ostanut kahdeksalla eurolla irtokarkkeja Makuunista. Tai että tuttava on tehnyt yömyöhään (eli kauppojen aukioloajan ulkopuolella) sokerista, kaakaojauheesta ja pienestä tilkasta maitoa makeaa (ja varmasti ällöttävää) tahnaa ja syönyt sitä hädän hetkellä eli tyydyttääkseen epätoivoisen karkinhimonsa. On mukavaa, että ihmiset, joiden olen luullut elävän äärettömän terveellistä elämää, tunnustavat herkkuttelevansa lähes päivittäin. Osa ihmisistä kertoo herkuttelevansa usein, mutta toisaalta tuntuu että herkuttelu on jonkinlainen tabu. Tai no, tabu on liian voimakas ilmaisu, mutta herkuttelu koetaan heikkoudeksi, jota ei haluta tai kehdata myöntää. Herkutteluun pätee siis sama totuus kuin moneen muuhunkin arkiseen, "häpeälliseen" asiaan: puhukaa asiasta avoimesti niin huomaatte, että muilla on ihan samanlaisia ongelmia.

Tsemppiä kaikille kohtalontovereilleni!

päätös.

Kun tulen lomalta, alkaa oikeasti my life without candy. En enää halua syödä karkkia. Tiedän, että tästä tulee vaikeaa, mutta haluan voittaa vaikeudet ja päästä irti karkista. En halua ylimääräistä sokeria ja lisäaineita kehooni. En halua antaa rahojani makeisfirmoille enkä halua pilata hampaitani. En halua olla sokerin orja.

Miten aion onnistua tavoitteessani? En tiedä. En uskalla uskoa onnistuvani. Tässä kuitenkin muutamia keinoja, joiden avulla yritän onnistua.

- Toivon saavani mieheltäni paljon tukea asiassa, vaikka toki päävastuu karkittomasta elämästä on itselläni. Mieheni tykkää herkuista melkein yhtä paljon kuin minä (tosin hän suosii suolaisia herkkuja makeiden sijaan) ja siksi tiedän, ettei hän tule aina olemaan kovin hyvä tukija karkittomassa elämässäni. Jos hän haluaa herkutella, olisi varmasti mukavampaa antaa minullekin lupa herkkuihin. Voin kuvitella, että sipsipussin hohto ja houkutus himmenee, kun vaimo kärvistelee vieressä karkinhimoisena.  Ja itseni tuntien voin jo nyt myöntää, että karkinhimoisena tulen syyttämään miestäni tästä kaikesta. "Sä et vaan anna mun ostaa karkkia kun sun mielestä mä oon läski." Ja selvyyden vuoksi, mieheni ei ole koskaan viitannut mihinkään tällaiseen (ehkä osittain siitä syystä että en ole läski).

- Ymmärrän, että yksi tai kaksi (tai kaksikymmentä) repsahdusta ei tarkoita, että minun pitäisi lopettaa karkittomuus ja palata takaisin karkkien kyllästämään elämääni. Repsahduks(i)en jälkeen kokoan itseni ja jatkan valitsemallani tiellä. Repsahdukset kai vähän niin kuin kuuluvat kaikenlaisiin elämäntapamuutoksiin ja dietteihin, ainakin silloin kun muutokset tehdään yhtäkkiä ja ehdottomasti. (Tiedän, että totaalikieltäytyminen lisää himoa siihen kiellettyyn kohteeseen. Olen kuullut ja lukenut sen tuhansia kertoja. Mutta kohtuullisuus ja asteittainen karkkien vähentäminen ei ole toiminut minulla, kuten olette ehkä huomanneet.)

- Lisämotivaationa toimivat palkinnot. Saan palkinnon oltuani karkitta kuukauden sekä kolme, kuusi ja kaksitoista kuukautta.  Palkintojen pitää olla äärettömän motivoivia, ei mitään tyyliin "kun olen ollut kuukauden karkitta, saan ostaa Me Naiset tarjoushintaan 1,95€" tai "vuoden karkkilakon jälkeen pääsen Chico'siin syömään". Palkintobudjetti on kuitenkin rajallinen, olenhan kotiäiti.. Tosin jos säästän kaikki rahat, jotka entisessä elämässäni laittaisin karkkeihin, olen vuoden päästä lähes miljonääri. ;)

Kate Moss for Longchamp, kuva täältä.

Jos budjettia ei olisi, puolen vuoden karkkilakkoilun jälkeen saattaisin ostaa syötävän söpön Lolita-pöytävalaisimen ja vuoden karkittoman elämän jälkeen saisin palkkioksi Kate Moss for Longchamp-malliston travel bagin hiekanvärisenä. Nyt täytyisi kuitenkin keksiä hieman kevyemmälle kukkarolle sopivat motivaattorit. Ja ikävä kyllä kevyempi, parempi ja terveempi olo ja sokeriaddiktiosta vapaa elämä eivät riitä palkinnoksi. Nyt tuokin kuulostaa tarpeeksi hyvältä ollakseen ainoa karkittoman elämän palkinto, mutta kun armoton karkinhimo iskee, minulla on oltava mielessä jotain johon keskittyä. Joku esine tai asia, johon keskittää kaikki ajatukseni niin, että tahto saada se tavara tai muu juttu on suurempi kuin tahto saada sokeria ja lisäaineita kehooni. (Vau, tuopa ei kuulosta yhtään materialistiselta..) Nyt pitäisi vain keksiä, mitä ne palkinnot voisivat olla. Kylpyläloma? Uudet verhot? Lehtitilaus? ... Jos teillä lukijoilla on ideoita, kertokaa!