lapsellisesti eroon makeanhimosta.

Makeanhimo tekee minusta tosi hurmaavan ja helpon ihmisen.

Makeanhimohan kiusaa silloin kun on väsynyt (tänään), kiukkuinen (tänään), lapset todella koettelee hermoja (tänään) ja silloinkin, kun pää on kipeä (tänään). Niinpä jo aamupäivällä Fazerin sininen kummitteli mielessä ja kun sitten jouduin piipahtamaan kaupassa, soitin ensin miehelleni.

- Moi.
- Moi. Oon menossa kauppaan. Sano mulle, etten saa ostaa suklaata.
- Et saa ostaa suklaata.
- Ei hitsi. Tää oli sun kannalta kurja juttu. Tiedän, että pyysin itse kieltämään, mutta nyt alkoi ärsyttää. Hyvä sun on siellä toimistossa istua kahvikuppi kädessä ja jaella kieltoja. Tuu ite tänne kylmään tihkuun työntämään vaunuja ja kuuntelemaan kitinää ja karjuntaa pääkipuisena ja väsyneenä. Urpå.
- ...
- Sori. Moi.

Ja sit melkein ostin suklaata. Ihan vaan kostoksi kun meni kieltämään sen minulta.

Aah, me naiset. Tai ainakin minä. Vaikee. Mutta onneksi vain välillä.

Tämä sai taas miettimään sitä, miten hurjan voimakas tunne(?) makeanhimo voikaan olla. Tuntuu, että yhtä voimakas kuin kiukku. Ja siksipä aion kokeilla lapseni kiukunpoistokeinoa makeanhimohirviön taltuttamiseen. Kokeile säkin! Se menee näin:

Nosta etusormi pystyyn ja piirrä sillä ilmaan pieni mykkyrä. "Piirrän pienen makeanhimon." (Tai kiukun.)
Piirrä isompi mykkyrä. "Piirrän suuremman makeanhimon."
Piirrä jättisuuri mykkyrä. "Piirrän jättisuuren makeanhimon."
Avaa koko kämmen ja kuljeta sitä edessäsi sivulta sivulle, ylhäältä alas. "Ja pyyhin sen pois."

Voilà! Makeanhimo on poissa. Tai ainakin hymy huulilla, sen verran höhlää keinoa tuli juuri kokeiltua!

sokeriton elämä vai kohtuukäyttö?

Äh, miten pienistä asioista voikaan tehdä niin vaikeita..?! En osaa päättää millaista elämää eläisin. Perhe-elämää? Kyllä kiitos. Liikunnallista elämää? Jes. Terveellistä elämää? Kelpaa. Julkkiselämää? Ei, en halua. Sokeritonta elämää? Ööööh.. En tiedä.

Sokeriton elämä vaikuttaa hulluttelulta, johon osa ihmisistä on tässä fitness-hysteriassa syöksynyt. Mutta samalla se tavallaan lupailee ratkaisua mun pitkäaikaiseen ongelmaan, joten vähän sokerittomuus kuitenkin kiinnostaisi.

Joka päivä törmään jossain johonkin sokerittomuutta käsittelevään kirjaan, tv-ohjelmaan, lehtiartikkeliin, facebook-statukseen tai blogipostaukseen. Aina tulee sellainen olo, että joo-o, sokerittomuus on ratkaisu mun karkinhimoon. Ensimmäiset kolme viikkoa tulee olemaan vaikeita, mutta sitten sokerikoukku helpottaa ja pääsen vihdoin eroon tästä ärsyttävästä himosta.

Mutta sitten alan miettiä mitä se sokerittomuus oikeasti merkitsisi. Se merkitsisi luopumista todella monesta asiasta. Esimerkiksi palautusjuomasta, joka ei tietenkään ole välttämättömyys elämässä, mutta helpottaa kummasti silloin kun ei heti pääse ruokapöydän ääreen. Joutuisin tarkasti lukea jokaisen ostamani tuotteen ainesosaluettelon ja jättää hyllyyn esimerkiksi peston, leipäpaketit ja ketsupin. Ja proteiinipatukat, joista on tullut keskiviikkopäivieni pelastus. Kun on sauvakävelyohjaus klo 16-17 ja jumpparyhmät alkaen klo 19, ei välissä ehdi syödä kunnon ruokaa. Silloin proteiinipatukka + hedelmä vie nälän ja antaa energiaa, mutta ei paina vatsassa tunnilla hyppiessä.

Joutuisin myös kieltäytyä kaikista kahvipöytätarjottavista ystävien ja sukulaisten luona, kahvilakäynneilläkin pitäisi tyytyä tavalliseen tee- tai kahvikupposeen.

Monet ihmiset eivät voi allergioiden vuoksi syödä kyseisiä juttuja, mutta että ihan omasta päätöksestä rajoittaisin niin monia juttuja ruokavaliosta? Tuntuu hölmöltä idealta. Never!

Mutta sitten alan taas pohtia, että olisiko se nyt kuitenkaan niin paha hinta siitä, että pääsisi makeanhimosta eroon.. Ja sitten taas, onko se makeanhimo nyt kuitenkaan niin kamala juttu. Ehkä pitäisi vain kasvattaa itsekuria.

Ja toisaalta pian makeanhimo voi olla tiessään tai ainakin helpottanut. Univelkahan nimittäin kasvattaa makeanhimoa. Samoin stressi, jota myönnän kokevani aika paljon kun yritän yhdistää kotiäitiyden ja työt ja unohdan vapaa-ajan. Ei mene kauaakaan siihen, että saan taas nukkua parempia öitä. Ei menee montaakaan vuotta niin minulla on työaika jolloin keskityn töihin ja vapaa-aika, jolloin olen lasten kanssa ja teen omia hommia. Ja kun stressiä on vähemmän ja unta enemmän, makeanhimo pienenee. Eikö? Näin aion uskotella itselleni, älkää tulko murskaamaan mun unelmia. (Tiedän, siitä se stressi vasta alkaa kun yrittää yhdistää "ihan oikean" työelämän ja perhe-elämän. Hysss, älkää kertoko ettei mun illuusio mene rikki!)

Eli jatkan makeanhimon kanssa taistelua ja odotan helpompaa elämänvaihetta? Vai annanko sokerittomuudelle kuitenkin mahdollisuuden? Tässä blogipostauksessa ei ollut päätä eikä häntää, koska ei niitä ole näissä ajatuksissakaan. Jos teillä on viisaita sanoja tai arvokkaita kokemuksia aiheesta sokerittomuus ja makeanhimo, jakakaa ne kommenttiboksissa.

raakasuklaakokeilu 2.0.

Kokeilin noin puolitoista vuotta sitten raakasuklaan tekoa (siitä voit lukea täältä: ) eikä raakasuklaa oikein hurmannut mua.

Vähän aikaa sitten ostin valmista raakasuklaata (CoCoVin minttusuklaa) ja se oli ihan hyvää. Siitä heräsi ajatus kokeilla raakasuklaan tekoa uudelleen, koska mulla oli edelleen suklaapakkaus kaapissa. Tänään ostin sitten kaakaovoita ja chiliä ja ryhdyin puuhaan.

Kuinka helppoa se olikaan! Sulatin kaakaovoin vesihauteessa, sekoitin sen kaakaojauheeseen, maustoin sen tilkkasella hunajaa ja jaoin kahteen kulhoon. Toiseen lisäsin minttuaromia (tää ei nyt varmaan ollut sen oikea nimi) ja kaakaonibsejä, toiseen chilin palasia. Sitten vaan lusikoin ne muotteihin ja hetkeksi pakkaseen.



Tähtisuklaa on chiliä, sydämenmuotoinen on "minttukrokantti" (kaakaonibseistä tulee kiva krokanttimainen koostumus). Hyvää oli, tällä kertaa maustaminen onnistui. Ja makeanhimo lähti helposti kahdella konvehdilla, olisi varmaan lähtenyt yhdelläkin. Oli kuitenkin pakko maistaa yksi kappale kumpaakin.

Aion todellakin tehdä näitä jatkossakin ja aloin jo suunnittelemaan erilaisia sekoituksia. Ainakin jotain marjaa voisi laittaa suklaan sekaan ja jossain näin raakasuklaata, johon oli upotettu lisäaineetonta lakritsia. Nammm!

Nike & macarons.

Olen himoinnut koko päivän karkkia. Kävimme aamulla kaupassa ja jouduin käyttää kaiken tahdonvoimani, että pääsin karkkihyllyn ohi ilman karkkipussia. Selvisin siitä kuitenkin, huh. Nyt leuat ovat kipeät, sillä olen jauhanut jatkuvasti turkinpippuri-purkkaa, mutta ei se auta.. Kellarin pakkasessa olisi jäätelöä, mutta en aio antaa edes sille periksi. Tämä on tuskallista, mutta aion selviytyä tästä torstaista ilman herkkuja. Tämän päivän aseet makeanhimoa vastaan: suuri satsi ruokaa ja välipalaa, purkka, kahvi ja maalla-lehti.

Ajatukset ovat jo vapussa ja erityisesti vapun herkuissa. Ja tietysti myös säässä: toivottavasti paistaa aurinko! Olen suunnitellut tekeväni munkkeja (tietysti) ja ajattelin myös kokeilla macaron-leivoksia - taas kerran. Olen kokeillut kyseisten leivosten tekoa kahdesti ja kummallakin kerralla olen epäonnistunut. Ensimmäisellä kerralla lopputulos oli niin karsea, että heitin leivoksen roskiin. Toisella kerralla leivokset maistuivat hyvältä ja olivat omalla tavallaan sympaattisia, kun olivat niin rumia: halkeilleita, lituskoja ja epämääräisen muotoisia. Tällaisia:

Leivontaguru-ystäväni epäili, että pidin näitä liian kauan uunissa. Ensi kerralla siis kyttään uunin vieressä ja yritän ottaa leivokset pois juuri oikealla hetkellä. Oih, toivottavasti onnistun! Macarons ovat kyllä ehkä lempparileivoksiani, niin söpöjä ja herkullisia. Söisin niitä ehkä mielummin kuin karkkeja.

Sitten ihan muuhun aiheeseen.. Kuulin tänään, että Nike järjestää nyt 26.-28.4. ystävämyynnin, jossa myydään siis Niken treenivaatteiden näytekappaleita. Haluaisin sinne niiiiin kovasti! Rakastan Niken vaatteita, erityisesti viime mallistossa oli ehkä noin tsiljoona vaatetta jotka olisin halunnut itselleni. En taida kuitenkaan päästä kyseiseen ystävämyyntiin, joten harmitus on kova. Suosittelen kuitenkin kaikille Helsingin seudulla liikkujille, että käytte katsastamassa ystiksen tarjonnan. (Mutta älkää tulko tänne kertomaan mitä ihanuuksia löysitte! :D)

väsymys.

Tänään täällä on Hyvin Väsynyt Äiti. Tänään kaikesta huomaa, että olen nukkunut viimeksi hyvin ja ilman yöherätyksiä joskus pari vuotta sitten, ehkä toukokuussa 2010. (Ehkä tuossa edellä ei johdu siitä, etten muistaisi koska lapsi syntyi vaan siitä, että yöheräilyt alkoivat jo aikaisemmin, kiitos raskausvaivojen.) Lapsi nukkui viime yön aika hyvin, herätti vain pari kertaa. Sain siis nukkua paremmin kuin yleensä ja paradoksaalisesti tälläisten öiden jälkeen olo on pahimmillaan. Normaalisti olen niin yliväsynyt, etten samalla tavalla huomaa väsymystä. Väsynyt olo on silloinkin, mutta tällaisina päivinä olo on tuhat kertaa väsyneempi. Pää on pelkkää hattaraa, kroppa painaa tonnin ja silmäluomet valuvat kiinni jopa kävellessä (välillä "nukun" vaunulenkillä kun on aurinkolasit päässä, suora tie ja lapsikin unessa). En uskalla edes istua hetkeksikään etten nukahda. Ja hoidettavia hommia on tietysti niin, etten ehdi ottaa päikkäreitä..

Tällaisina väsypäivinä tekee kovasti mieli karkkia, niin myös tänään. Kai se kroppakin tietää, että sokerista saisi hetkellisen piristyksen. No, tänään kroppa ja minä joudumme pärjäämään ilman sokeria, lakritsiteen voimalla.

Ps. Aika hätkähdyttävää ajatella, etten ole nukkunut kohta kahteen vuoteen YHTÄÄN kokonaista yötä! :O Älkää kuitenkaan ottako tätä valituksena! Mieluimmin tuo ihana, rakas tytteli kuin mitkään maailman parhaat yöunet. :)

herkuttomuutta ja herkkuja.

No niin, eilen siis aloitin "sokerittoman elämän". Tällä kertaa ei oikeastaan ole edes tarkoitus karkki- tai herkkulakkoilla (sillä se tuntuu aina olevan aika lyhytaikainen ratkaisu) vaan pyrkiä löytämään sellainen ruokavalio ja -rytmi, etten koko ajan himoitse makeaa. Lisäksi tietysti pitää katkaista siivet jatkuvalta sokerihumalalta ja sokeririippuvuudelta.

Eilen kieltäydyin rahkapiirakasta, joka näytti herkulliselta (ja kuulemma olikin tosi hyvää). Puolen yön aikoihin olin kuitenkin aika nälkäinen ja sekä jääkaappi että hedelmäkori olivat (aika) tyhjiä, joten turvauduin helppoon ratkaisuun: söin pullan, jossa oli rahka-rusinasisus. Söin sen kylmänä, joten se ei edes ollut mitenkään kovin herkullista. Vähän harmitti, kun ei ollut mikään pakko saada herkkua-hetki enkä edes nauttinut pullasta mitenkään suunnattomasti vaan söin sen nälkääni.

Tänään kävin katselemassa naapurikaupungin uutta kauppakeskusta lapsosen ja vanhempieni kanssa. Menivät lurjukset Arnold's Donuts:iin kahville! Katselin tyynesti vierestä kun mummo ja pappa mussuttivat donitsejaan (ja jakoivat kilpaa palasia myös lapsoselle..), itse tyydyin latteen. Hyvähyvä! Illalla ystävä tuli kylään ja silloin söin teen kanssa kolme minisuklaamunaa (siis sellaisia oikeasti pikkuriikkisiä munia). Ja ne riittivät hyvin! En olisi kaivannut yhtään enempää makeaa. En muuten myöskään potenut syyllisyyttä niistä munista, vaikka normaalisti herkutteluani seuraa syyllisyys. Miksi kestin päivällä muiden herkuttelun? Käytiin ennen kahvittelua ravintolassa, olin siis kylläinen. Miksi illalla riitti ihan pieni herkku? Olin juuri syönyt.

Näettekö tässä jonkinlaisen kaavan?
Nälkä -> ei-niin-kovin-nautinnollinen herkuttelu -> harmitus tai morkkis.
Ei nälkää -> ei herkuttelua tai pieni herkuttelu -> ei harmitusta tai morkkista.

Olen aiemminkin tiennyt, että osa herkuttelustani johtuu nälästä, mutta alan koko ajan enemmän epäillä, että suurin syy herkutteluun on se, etten syö tarpeeksi. Siksi ruokavalio onkin nyt tarkasti syynissä. (Ruokapäiväkirjaakin pidin puolitoista päivää ja sitten kyllästyin.) Nälän aiheuttamaa herkuttelua aion hillitä myös näin:

- kaapissa aina rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä (välipalapatukoita). Onhan noissakin kaloreita ja sokeria, mutta eivät ole samanlaista tyhjää energiaa kuin suklaapatukka tai pulla.
- myös laukussa aina joku hätävaraeväs. (Kaikille miehille vinkki: jos olette naisenne kanssa shoppailemassa, pitäkää taskussa rusinalaatikkoa. Kun nainen alkaa kiukuttelemaan, ojentakaa rusinat hänelle. Kiukku katoaa. Näin olen kuullut useasta lähes luotettavasta lähteestä.)
- jääkaapissa valmiiksi kuorittuja ja lohkottuja vihanneksia (ehkä myös hedelmiä), jotta ruoantekoruoka on terveellistä eikä esimerkiksi vierasvaraksi tarkoitettu keksipaketti.
- jääkaapissa aina myös rahkaa ja kaapissa ananasmurskapurkki. Herkullinen välipala tai salin jälkeen lusikoitava nälänloitontaja(hmm..?), jos palautusjuoma on unohtunut tai päässyt loppumaan.

Näillä mennään nyt. Varmaan unohdin taas jotain (muistamattomuushan oli sokeriaddiktin tunnuspiirre..).
On kyllä käsittämätöntä, miten vaikeaa terveellinen ruokavalio (muka) voi olla, vaikka mä tiedän kuitenkin näistä asioista aika paljon. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja liikunta-/terveysalan ammattilaisella voi olla surkea ruokavalio, huono ryhti ja selluliittia.

sekalainen seurakunta.

Ajattelin tehdä nyt tällaisen sekalaisen postauksen. Mielessäni on pari viikkoa ollut muutama asia, joista on ollut tarkoitus mainita blogissa, mutta sairasteluiden ynnä remontoinnin vuoksi en ole ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa. Eli..

* Vickan ja sairaalakassi. Ruotsin Victorialle ja Danielille, ehkä maailman sympaattisimmalle julkkisparille, syntyi vauva. (Onnea heille!) Ensimmäinen ajatukseni oli: mitä Victorian sairaalakassi sisälsi? Omassani oli silloin aikoinaan iso läjä Lidlin keksisuklaapatukoita, siis niitä twixin kaltaisia. Ne olivat synnytyseväät. No okei, oli siellä myös palautusjuoma (synnytyshän on kuin maraton) ja pillimehuja. Kyllä niillä eväillä yksi vauva maailmaan ponnistetaan. Lisäksi sairaalakassissa oli Se Karkkipussi. Karkkipussi, jonka olin koonnut jo muutama viikko ennen laskettua aikaa ja jonka sisältö oli kovin synkkä. Lakuja, salmiakkia, erilaista lakua, kovia salmiakkeja, täytelakuja, väkeviä salmiakkeja. Lakritsi ja salmiakki ovat kovin rajoittuneesti sallittuja odottajalle, sillä ne nostavat verenpainetta. Minä onneton en saanut syödä niitä laisinkaan, sillä (valkotakki)verenpaineeni huiteli aika korkealla muutenkin. Syytän kyllä korkeasta verenpaineestani sitä, että pidätän hengitystä koko verenpainemittauksen ajan ja sydän hakkaa hulluna. On mahdotonta olla rento ja rauhallinen silloin kun sitä oikeasti edellytetään. No, oli korkeahkon verenpaineen syy mikä tahansa niin fakta on se, että raskausaikana en voinut puputtaa lakua enkä salmiakkia ja tietysti himoitsin kumpaakin aivan järjettömästi. Kestin kuitenkin sitkeästi, sillä tiesin että lopussa odottaa palkinto: Se Karkkipussi. Ai niin ja vauva myös!

Kirjoittajan huomio: Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa tosikoille (jos heitä tätä blogia eksyy lukemaan), että vaikka taisteluni karkinhimoa vastaan on totista totta eikä siinä ole (melkein) mitään huvittavaa niin kirjoitan tätä blogia kuitenkin aika kieli poskella. Suurin ongelmani ei siis oikeasti ole selluliitti ja vauva oli odotetumpi ja tärkeämpi kuin mitkään maailman mässyt. Huumorintajuisille pahoittelut tästä täsmennyksestä, kyllä mä tiedän, että te tajuutte.

* Raakasuklaa. Oletteko maistaneet? On kuulemma hyvää, on kuulemma pahaa. On kuulemma terveellistä (vai ehkä "terveellistä"). Tai ainakin terveellisempää kuin tavallinen suklaa. En ole kovinkaan kova suklaafani, joten en ole ollut raakasuklaasta kovin kiinnostunut. Jostain kuitenkin luin, että sen avulla voisi päästä eroon makeanhimosta. Enää en muista mikä jutussa oli ideana. Ehkä vain se, että makeanhimo talttuu pienellä määrällä raakasuklaata eikä enää tarvitse ostella niitä kaupan lisäainenameja ja vetää niitä kilokaupalla. Olisi hauska maistaa sellaista, ehkä?

* Salmari. Olin yllättynyt, kun ystäväni kertoi ottavansa ajoittain salmaripaukun lämmikkeeksi ollessaan syväjäässä. Lisäksi se toimii kuulemma epätoivoisessa makeanhimossa. Olin epäuskoinen. Ajatus jäi kuitenkin kytemään.. Meillä on kotona aika viileää (+ 16-18 astetta) talvisin ja mikään ei ole piinaavampaa kuin tulla pakkasesta sisään Ihan Jäässä ja hytistä koko loppupäivä seitsemän villapaidan ja kahden viltin alla hampaat kalisten. Paukku salmaria voisi ratkaista tuon kaiken? Toiseksi piinaavinta on kärvistellä makeanhimossa (tai olisiko se kuitenkin piinaavainta? Ei, kyllä palelu kuitenkin on kamalampaa). Paukku salmaria voisi viedä makeanhimonkin pois? Tätä täytyy kokeilla. Kiitos I.

* Eräänä iltana makeanhimon kourissa kävin läpi keittiökaappien sisältöä. Löysin säilyketölkillisen persikanpuolikkaita ja jääkaapissa oli rahkaa, sitä pehmeämpää. Soseutin persikanpuolikkaat haarukalla ja sekoitin rahkapurkin kanssa. Aivan sairaan hyvää! Ja niin nopeaa, että tätä pystyy valmistaa kaikkein akuuteimmassakin karkkinhimossa. Siis jos vaan kaapissa on persikkaa ja rahkaa. Jos tämän teko edellyttää menoa kauppaan, osta samantien karkkia. Because you're worth it.

lauantain opetukset.

Tuli lauantai, karkkipäivä. Odotin koko päivän innolla iltaa ja sitä hetkeä, kun saa ottaa karkkipussin esiin ja herkutella.

Tuli se hetki. Kaivoin kaapin perältä nallekarkkipussin, jonka olin avannut jo edellislauantaina. Ensimmäiset nallekarkit osasin syödä rauhallisesti nautiskellen, mutta sitten käsi alkoi lappaa karkkia suuhun kiihtyvällä tahdilla ja varmasti alle vartissa pussi oli tyhjä. Hups. Taisi olla nälkä.
Opetus nro 1: SYÖ KUNNOLLA ENNEN HERKUTTELUA.

Onneksi kaapissa oli myös toinen karkkipussi, Haribon Stjärne mix. Sekin sitten avautui (nooooou!) ja käsi kulki edelleen vauhdilla karkkipussin ja suun väliä. Onneksi karkit alkoivat maistua.. hmm.. tympeiltä(?) ja olin kerrankin fiksu ja osasin jättää pussin hetkeksi rauhaan. Palasin kuitenkin karkkipussille vielä myöhemmin jostain kumman syystä ja sittenhän se tuttu karkinjälkeinen paha olokin iski.
Opetus nro 2: ÄLÄ PIDÄ VARAKARKKEJA KAAPISSA.
Opetus nro 3: LOPETA KARKINSYÖNTI ENNEN KUIN ON PAHA OLO.

Tänä aamuna teki taas mieli karkkia (ylläri, sillä karkinsyöntihän ruokkii karkinhimoa) ja tiesin, että nyt on ratkaisevat hetket käsillä. Jos nyt söisin loput Stjärne mix-pussista, karkkia tekisi mieli myös sunnuntai-iltana, maanantaiaamuna jne. jne. ja karkkikierre olisi taas valmis. Pystyinkin vastustaa karkinhimoa, hetken. Kunnes ärsyynnyin jostain mitä mieheni teki ja "kostona"/kiukkua lievittääkseni menin kaapille ja kiskaisin karkkipussista kourallisen nameja suuhuni. Ei näin.
Opetus nro 4: ÄLÄ ANNA PERIKSI KARKINSYÖNNIN JÄLKEISELLE KARKINHIMOLLE VAAN KATKAISE KIERRE HETI ALKUUNSA. Perään ainakin sata huutomerkkiä, sillä tämä on ehkä tärkein opetus.
Opetus nro 5: ÄLÄ TUNNESYÖ.

kierre.

Olen selviytynyt parin viikon ajan melko hyvin lauantaisesta karkkipäivästä. Tarkoitan tällä sitä, että karkkipäivää seuraavana päivänä (toisin sanoen sunnuntaina) ei ole ollut mikään ihan hirveä karkinhimo. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen herkutellut lauantaisin maltillisesti vain ehkä maksimissaan 300g painoisella karkkipussilla (sen Jumbopussin tai 500g irttarisäkin sijaan).

Mutta mitä tapahtuu, kun syö lauantaina karkkipäiväkarkit ja sunnuntaina vaalivalvojaiskarkit? Maanantaiaamuna on kamala karkinhimo ja on tyhjennettävä kiposta eilisillan karkkijämät. Illalla mies onneksi tajusi salilta tullessaan tuoda suklaalevyn, sillä sinä iltana oli olo, että on IHAN oikeasti saatava karkkia. Suklaisen maanantain jälkeen tiistaiaamuun herätessä ensimmäisenä ajatuksissa oli karkit ja se, että niitä on saatava. Onneksi tiistaina oli hääpäivämme ja olimme sopineet viettävämme sitä rauhallisesti kotona, leffaa katsoen ja thairuokaa syöden. Arvasin, että ruoan jälkeen tekee mieli makeaa, joten kävin jumpasta tullessani hakemassa meille pussillisen lakuja. Ja taas aamulla oli karkinhimo.

Siinä vaiheessa tajusin onneksi kamppailla karkinhimoa vastaan. Eilisillan vietin urheilulehtiä lukien ja herkuttelin mango-passionsmoothiella ja myslipatukalla. Tänään ei ole ollut karkinhimoa.

Karkinsyönti siis todellakin ruokkii karkinhimoa. Onneksi tulevana viikonloppuna en taida ehtiä/jaksaa herkutella laisinkaan, sillä olen menossa tänne. Ihana sporttiviikonloppu siis tulossa! Toivottavasti pysyn terveenä.

Pohdintaa.

Lauantain karkkipäivästä on ikuisuus, kohtahan olen jo kärvistellyt kaksi päivää karkitta. Ostin tänään sellaisia lasten herkkuvanukkaita makeanhimon varalle ja onneksi kuivakaapissa on herkullinen teevalikoima, johon kuuluu muun muassa omenapiirakan, polkkakarkin, lakritsin ja suklaan makuiset teet. Harmi vain, etteivät ne yleensä toimi karkinhimossa, yleismakeanhimossa kylläkin.

Olen vähän flunssainen ja toivon, että flunssa puhkeaisi kohta "täyteen kukkaan", jotta saisin sairastaa sen pois eikä se häiritsisi elämääni ja treenejäni kovin montaa viikkoa laimealla läsnäolollaan.

Alkava flunssa sai minut pohtimaan tällaista: saako kipeää lasta hemmotella herkuilla vai opettaako silloin lapsen lohtusyömäriksi? Muistan kuinka itse kipeänä sain limsaa ja jotain herkkua, pötkötin sohvalla viltin alla ja luin äidin kirjastosta tuomia kirjoja. Kurjasta olosta huolimatta se oli ihanaa! Nykyisin kun olen kipeä, väsynyt tai muuten vain muka elämän kaltoin kohtelema, tahtoisin hautautua sohvalle peiton alle kirjan ja herkkujen kera. Olen siis pienenä oppinut, että tuo tuttu kaava tuo lohtua ja mukavuutta kurjuuden keskelle. En nyt tarkoita syyttää vanhempiani karkinhimostani, sillä olen edelleen kiitollinen siitä, että sain viettää sairaspäiväni tuolla tavoin. Siksi tahtoisinkin tarjota lapselleni samat edut hänen sairastaessaan. En kuitenkaan tahdo tehdä hänestä samanlaista mukavuudenhaluista karkkiaddiktia kuin itse olen. Onko ihminen kuitenkin syntyjään makeanhimoinen, mukavuutta tavoitteleva olento vai opetammeko me vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset aina uudelle sukupolvelle vanhat tottumuksemme, jotka olisi oikeasti ehkä hyvä jättää opettamatta? Ja onko se oikeastaan kovin haitallista, jos tässä vauhdikkaassa ja viriketulvan täyttämässä maailmassa silloin tällöin tahtoo käpertyä sohvalle herkuttelemaan ja lukemaan, rentoutumaan? Ehkä sallin sen lapselleni. Ai niin, ja itselleni myös. Ilman huonoa omaatuntoa.

oppitunti numero yksi (ja kaksi).

Kävin aamulla bodypumpissa ja join sen jälkeen palautusjuoman. Tuhdin juoman jälkeen olin muutaman tunnin niin täynnä, että meinasin jättää lounaan välistä. Sitten tajusin, että sorrun aivan varmasti herkuttelemaan, jos en syö kunnon lounasta. Niinpä söin kiltisti ruoan enkä ottanut edes jälkiruoaksi mitään makeaa. Lisäksi kävin tänään kahvilassa sekä kaverini luona kahvilla enkä herkutellut kummassakaan paikassa, wuhuu! Olin niiiin tyytyväinen itseeni.

Sitten tuli kaikenlaista ja yhtäkkiä olin korvannut päivällisen melkein pussillisella Enkeli-suklaapatukoita. Oh no! Nyt on todella harmistunut olo.

Terveellisemmän ruokavalion oppitunti numero yksi on siis: älä ikinä (IKINÄ!) jätä ateriaa syömättä. Ja oppitunti numero kaksi: älä pidä kaapissa mitään herkkuja.

Ehkä vielä joskus opin..

22/91.

Nyt tekee mieli karkkia. Aivan sairaasti. Apuaapuaapuaa.


Näin karkinhimoisena ei tule mieleen yhtäkään niistä asioista, joita listasin makeanhimon varalle. Onneksi on tämä blogi niin pystyin lunttaamaan täältä. Listassa on kuitenkin yksi ongelma: se ei toimi. Juon jo teetä. En voi lähteä salille, sillä olin jo pumpissa. En voi jatkaa villapaita-projektia, sillä askartelin äsken tapettiliisterin kera ja se kuivatti kädet niin, että jo ajatus langasta koskemassa ihoon sattuu. En voi lukea hyvää lehteä, sillä kirjoitan blogia. Sitä paitsi vaikka lehtikori on täynnä lehtiä, niistä yksikään ei juuri nyt tällä hetkellä kiinnosta. Jäätelöä ei tee yhtään mieli ja muuta makeaa meillä ei ole. Paitsi tummaa suklaata ja Fazerin ananaskarkkeja, asia josta voisin kiukutella miehelleni jos jaksaisin. Törkeää, ettei hän ole syönyt niitä kaapeista pois toistuvista pyynnöistä huolimatta. Kyllähän nyt sen verran pitäisi toista tukea karkkilakossa, että auttaisi tyhjäämään kaapeista loput karkit pois. Eikö vaan?

Niin, lista ei siis toimi. Yritän kuitenkin selviytyä, sillä en voi nyt retkahtaa.

8/91.

Selailin hiukan Pirkko Saarnian Irti makeanhimosta -kirjaa, se vaikuttaa ihan lupaavalta! Palaan nyt kirjan pariin ja jos saan sieltä vinkkejä tai apua karkinhimooni niin kerron ne teillekin.


ps. Tullessani tänne blogiini iski pienen pieni karkinhimo, tai oikeastaan vain hetkellinen ajatus karkista. Syypää: nuo punssinapit tuossa blogin nimen taustalla. Äh!

antakaa mulle karkkia.

Paperilla tämä viikko on ollut huikean hieno: olen viettänyt mukavan päivän Porvoossa erinomaisessa seurassa, olen ostanut omakotitalon, olen tallannut Tallinnan katuja, tavannut ystäviä jne. Todellisuudessa viikko on ollut täynnä veemäisiä ihmisiä (ei ystäviä, vaan ulkopuolisia), univelkaa, väsymystä, päänsärkyä, raivoa ja vaikka mitä. Kaiken kukkuraksi tunnen nyt syyllisyyttä siitä, että olen ollut naama nurinpäin koko viikon, vaikka olisi pitänyt olla superkiva viikko ja hymy kuin lottovoittajalla. Tuntuu hemmotellulta kakaralta, joka ei osaa olla mistään kiitollinen. Todellisuudessa muistelen lämmöllä ja ilolla noita viikon kivoja tapahtumia, mutta harmittelen silti viikon tyhmiä juttuja ja sitä, että viikosta jäi ei-niin-kovin-hyvä fiilis.

Tämän alkunarinan viesti oli se, että viikkoni on ollut hetkittäin aika rankka, tyhmä ja ärsyttävä ja siksi nyt tekee mieli karkkia. Karkinhimo on vaivannut ihan aamusta asti ja se on todella voimakas. Niin voimakas, että en suostuisi juuri nyt mennä kauppaan, sillä karkkihyllyn houkutus olisi liikaa. Toiset suuntaavat rankan viikon jälkeen baariin, minä tahtoisin suunnata karkkihyllylle. Voi kuinka houkuttelevalta tuntuukaan ajatus perjantai-illasta sohvan syleilyssä, käsi karkkipussissa.. Aah. Melkein jo annoin itselleni luvan sortua herkuttelemaan, mutta sitten tajusin etten yksinkertaisesti voi tehdä sitä. En tahdo enää harrastaa lohtusyömistä ja juuri sitähän tämäniltainen karkinmussutus olisi. Jos tahdon oikeasti eroon lohtusyömisestä (tai edes lohtukarkeista), minun täytyy löytää joku muu kanava jonka kautta pystyn purkaa pettymyksen, ärsyynnyksen ja muut negatiiviset tunteet. Niinpä yritän nyt miettiä mikä se kanava voisi olla. Ajattelin kokeilla kuntosalia. Odotan iltaa ja sitä, että saan vetää raivolla rankan salitreenin. Toivon sen auttavan. Ja jos salitreenin jälkeen negatiiviset tunteet ovat poissa, mutta karkinhimo tallella niin kuka ties voin salliakin itselleni pienen herkun. Täytyy kuitenkin olla tarkkana ja tiukkana: karkinhimon täytyy olla puhdasta karkinhimoa. Saattaisin nimittäin sortua myös palkintoherkutteluun tällaisen viikon jälkeen. On hyvin todennäköistä, että illalla päässäni on tämänkaltainen ajatus: "olen ollut jo melkein kaksi viikkoa karkitta ja eilenkin kestin todella reippaasti sen kun mies söi vieressä tuliaiseksi tuomiani M&M's-karkkeja. Niin ja Alku-karkitkin ovat saaneet olla lasipurkissa rauhassa, en ole edes meinannut syödä sellaista. Ja tänään sain harmituksen purettua salitreenillä sen sijaan, että olisin hukuttanut tunteeni karkkipussiin. Hyvä! Ja kaiken muun lisäksi ansaitsen karkkipussin ihan vain koska kestin rankan viikon ihan hyvin.".

No, yritän selviytyä viikonlopusta ilman karkkia (tai jättimäistä lastia muita herkkuja). Sen sijaan palkitsen itseni salitreenillä ja muistelemalla viikon ihania, mukavia ja hauskoja hetkiä teekupposen äärellä. Nyt pyykkivuoren kimppuun, puuh.

punaista.

Heinäkuu on ehkä hyvä kuukausi olla ilman karkkia, sillä kaupat ja torit ovat nyt pullollaan herkullisia marjoja ja hedelmiä. Normaalisti en syö todellakaan tarpeeksi kyseisiä ruoka-aineita (vaikka kovasti yritän tsempata asiassa, jotta olisin tyttärelleni hyvänä esimerkkinä), mutta nyt kaupan HeVi-osasto saa minut sekaisin. Yhtenä iltana avasin jääkaapin ja huomasin, että saan kootttua tällaisen herkullisen, punasävyisen iltapalalautasen. Melkein yhtä hyvää kuin karkki.

Mansikoita, kirsikoita ja vesimelonia. Namnam.

Ja mieheni vaatimuksesta napsasin toisenkin kuvan, "ettei blogin lukijoille tule virheellinen käsitys meidän ruokavaliosta". Niin, meidän iltapala ei koostunut ainoastaan tuosta kevyestä herkuttelulautasesta vaan tässä koko totuus iltapalastamme:

Marjoja ja makkaraa.

En yleensä edes tykkää makkarasta, mutta nyt mies oli ostanut jotain juustomakkaraa ja se oli yllättävän hyvää! On kyllä silti tainnut tulla tämän kesän makkarakiintiö täyteen, kun olen syönut jo kolme makkaraa. Mielummin grillaan vaikka lörtsyjä (jotka onkin muuten aivan ihania grillattuina).

arkista kesälomailua.

Olen nyt ollut "kesälomalla" karkittomasta elämästä muutaman päivän. Maanantai-iltana kaupassa sorruin karkkipussiin (koska lähdin kauppaan nälkäisenä), mutta pussi oli tavallista namipussiani pienempi, jaoin sen mieheni kanssa ja osasin nautiskella siitä. Sen jälkeen ei olekaan tehnyt mieli karkkia! Aivan käsittämätöntä. "Jos kiellät jotain itseltäsi, himoitset sitä vain enemmän", toitottavat ravintoterapeutit ja life coachit aina. Se taitaakin olla totta. Lisäksi olen nyt yrittänyt pitää huolen siitä, etten päästä nälkää liian suureksi vaan muistan syödä välipaloja. Välipalaihastukseni (turkkilainen jogurtti + ananasmurskapurkki) ei kyllä ole ihan kaikkein kevyin välipalavaihtoehto, mutta aivan sama. Pääasia, etten syö karkkia jatkuvasti.

Tämä "kesälomailu" on kuitenkin ollut arkista puuhastelua kotona. Vaikka täällä pystyisinkin pitämään välipaloilla nälän ja karkinhimon kurissa, epäilen, että mökkireissulla tulee taas syöpöteltyä kaikella mahdollisella makealla. Siellä ei muista syödä välipaloja tai muitakaan ruokia tarpeeksi tiheästi ja sitten nälkäänsä syö karkkia, kakkua, pullaa, mitä nyt vaan saa käsiinsä.

Pakko vielä myöntää, että vaikka karkinhimoa ei ole ollut niin olen silti herkutellut. Maanantaina leivos ja puolikas salmiakkimarenki(!) ystävän luona, eilen puolitoista munkkia ystävän seurassa ja tänään ihanan kakunpalan vanhempieni seurassa. Nyt yritän olla viikonloppuun asti herkuttelematta. Toivottavasti viikonloppuna on hyvä sää (säätiedotus ei kyllä näytä lupaavalta), sillä lauantaina aion suunnata perheeni kanssa kohti paikallista kahvilaa, josta saa herkullisia jäätelöannoksia ja sunnuntaina menemme ystäväpariskunnan luo grillaamaan. Nam nam.

pikapäivitys

Kolmen päivän ruokavaliokokeilu on nyt ohi, onneksi. Mulle ei kyllä sovi yhtään tuollainen ennaltalaadittu menu. Jos tahdon syödä turkkilaista jogurttia ja ananasmurskaa aamupalaksi niin kyllä ärsyttää kun pitääkin syödä 1 dl veteenkeitettyä kaurapuuroa ja kourallinen pähkinöitä. Pyh! MUTTA.. Makeanhimoa ei ollut tämän kolmen päivän aikana! Tosin se ei tarkoita sitä, etten olisi lipsunut ruokavaliosta ja syönyt makeaa. ;)

On ollut niin kiireisiä päiviä tässä, että painun pehkuihin. Huomenna emännöin me&i-kutsuja ja sen jälkeen lähden mökille, joten voi olla että kirjoittelen vasta sunnuntaina seuraavan kerran. Tarkoitus on kyllä kertoa vähän enemmän myös dietin toisesta ja kolmannesta päivästä sekä ruokavaliomuutoksen vaikutuksista.

Nauttikaa auringosta ja lämmöstä! :)

dietin ensimmäinen päivä.

No niin, ensimmäinen hiilarihimosta eroon-dietin päivä alkaa olla pulkassa. Makeaa on tehnyt mieli välillä, mutta ei kovin voimakkaasti ja nekin makeanhimo-hetket ovat johtuneet siitä, että ateriavälit ehtivät venyä liian pitkiksi. Tein jopa suklaakakun tänään (olin luvannut sellaisen tuttavalle jo aiemmin) eikä tehnyt edes pahaa, vaikka tiesin etten saa siitä palaakaan. Normaalisti olisin tehnyt toisen kakkusen itselleni "kun kerta toikin sai".

Bongasin siis vuoden 2008 Kauneus & Terveys-lehdestä (nro 2) kolmen päivän kuurin, jonka pitäisi hillitä hiilarihimoa. Tuo kuuri ei siis ole mikään ihmedietti, vaan siinä on ideana se, että syö tasapainoisesti ja riittävästi. Kuurissa on otettu huomioon muun muassa ruokien matala GI (glykeeminen indeksi) ja lehden ruokavalion on laatinut Hanna Skyttä, joka opiskelee (tai on opiskellut lehden ilmestymisen aikaan) naturopaattista ravitsemustiedettä. Kuurin päivittäinen energiansaanti on alhainen ja sopii vain laihduttajalle ja hyvin kevyttä toimistotyötä tekevälle, muille suositellaan ruokamäärän lisäämistä kolmanneksella. En ole jaksanut miettiä kovin tarkkaan miten paljon kolmannes on, joten olen syönyt vähän enemmän kasviksia ja hedelmiä ja yhden ylimääräisen leivän. Kai minä hengissä pysyn.

Kuurin ensimmäinen päivä (suluissa ylimääräiset ruoat):
Ennen aamiaista - ½ sitruunan mehu sekoitettuna lämpimään veteen. Tämän pitäisi stimuloida ruoansulatusta
Aamiainen - Omeletti, jossa kananmuna ja kaksi valkuaista, pinaattia, tomaattia ja herkkusieniä. Siivu kalkkunaleikettä ja viipale täysjyväleipää (toinen samanlainen leipä ja leikkele), teetä.
Välipala - ½ purkkia raejuustoa, ½ purkkia tonnikalaa vedessä, varsisellerin paloja
Lounas - Vietnamilainen kanasalaatti, jossa 100 g broilerinfileesuikaleita, ½ porkkana, pavun ituja, 2 dl kiinankaalia, ½ ruukkua minttua, ½  ruukkua korianteria, ½ rkl cashewpähkinöitä ja päällä limettimehua ja valkosipulia. Lisänä viipale täysjyväleipää.
Välipala - pieni omena, 30 g juustoa (vesimelonia).
Päivällinen - 100 g lohta, 2 dl parsa- ja kukkakaalia, 2 dl vihersalaattia ja 1 dl kidneypapuja.
Iltapala - 2 dl luonnonjogurttia, marjoja, ½ dl pähkinäsekoitusta ja teetä

Ruoat ovat olleet tosi hyviä, vain aamun sitruunavesi oli aika vaikea saada alas. Ihana mieheni lupasi myös osallistua kuuriin, ettei tarvitse tehdä kaksia ruokia. En kuitenkaan kertonut kuurista sen tarkemmin, joten koko päivä on ollut täynnä (ikäviä) yllätyksiä. Hänellä on kuitenkin "erivapauksia", esimerkiksi hän syö lounaan töissä. Mies oli myös aika kauhuissaan kun kuuli, ettei saa kolmeen päivään kahvia, joten kahvinjuontikin on hänelle sallittua. Kauhistuneimmalta hän näytti, kun kerroin välipalan sisältävän hänen inhokkiruokaansa, raejuustoa. No, raejuustoa ei tarvinnut syödä, mutta sitten myöhemmin hän sortui syömään yhden keksin. Ihan varmasti sen raejuustottomuuden syytä!

ps. Blogissa vierailuita yli 4100! Ohhoh, mahtavuutta. Kiitos kaikille vierailijoille!

kuudestoista päivä.

No niin, nyt aiheeseen josta on pitänyt sunnuntaista asti kirjoittaa.. Löysin mökiltä vanhan kauneus&terveys-lehden (2/2008) ja siinä oli juttua turhien sokereiden karsimisesta tasapainoisen, luonnollisen ruokavalion avulla. Mukana oli ohjeet kolmen päivän kuuriin. Ajattelin kokeilla kuuria ensi viikolla. Kuten varmasti olen moneen kertaan täälläkin maininnut niin en yleensä usko mihinkään "ihmedietteihin" tms., mutta tätä voin kokeilla kun se kestää vain sen kolme päivää. Jos kuuri olisi esimerkiksi viikon pituinen, se jäisi kyllä kokeilematta. Raportoin sitten kuurin aikana ja sen jälkeen tuntemuksistani täällä. Ja jos tästä kuurista ei tämän postauksen jälkeen kuulu mitään niin olen unohtanut sen. Siinä tapauksessa olisi kovin ystävällistä, jos joku muistuttaisi minua siitä. :)

kuudes ja seitsemäs päivä.

Enää en voi todeta, että söin karkkia viimeksi silloin kun Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden. Sen sijaan voin muistella sitä, kuinka sorruin Sirkusaakkos-pussiin sinä kamalana päivänä jolloin ensin jätin lapseni lempilelun bussiin ja huomasin sitten Suomenlinnaan päästyäni, että olen tiputtanut autonavaimet johonkin - tai ehkä jättänyt ne vaikkapa auton katolle. Tästä syystä löysin itseni kaupan kassalta karkkipussi kädessä viisi minuuttia ennen kaupan sulkeutumista. Mutta oikeastaan Sirkusaakkos-pussilla ei ollut mitään merkitystä, kun olin jo aamupäivällä vahingossa maistanut uutta suklaakrokanttia (joka oli muuten herkullista).

Söin siis eilen karkkia ja se oli täysin tunensyömistä. Olin turhautunut, harmistunut ja surullinen, koska olin hävittänyt omaisuuttani oikein urakalla ja siinä samalla sössin meidän mukavan lauantaipäivän, jota ei sitten koskaan vietettykään Suomenlinnassa.. Illalla oloni oli aivan hirveä, sillä morkkis karkinsyönnistä oli valtaisa. Miksi karkista eroonpääsy on näin hankalaa?! No, morkkiksella ei silti tainnut olla minkäänlaista vaikutusta, sillä koko tämän päivän on tehnyt mieli karkkia. Makuunin irttareita, All Sorts-englanninlakuja, suklaata.. Karkin sijaan ostin puutarhakukkia, kävin kahdeksan kilometrin juoksulenkillä ja nautiskelin teestä ja herkullisesta iltapalasta. Auttoiko? Ei. Karkkia tekee silti mieli kamalasti.

Laitan tähän loppuun vähän kesäfiilistelyä eli muutaman kuvan miniretkeltämme Suomenlinnaan.

ps. Olenkin nyt tykästynyt tähän vaaleaan ja simppeliin blogipohjaan eli blogi pysyy ainakin hetken tämännäköisenä.