päivä 31.

Eilen olin kovin motivoitunut pitämään herkuttelua ja liikuntaa koskevat päätökseni. Tänään on toinen ääni kellossa.

Heräsin aamulla pää täynnä räkää ja koko päivä on mennyt aivastellessa ja niistellessä. Tämä ei varmaankaan ole enää rokotusten sivuvaikutuksista johtuvaa vaan jotain mälsää kausiflunssaa. Myös vauva on flunssainen, mutta ei onneksi ihan yhtä tukkoinen kuin minä. Ajattelin, että vietämme päivän nukkuen ja lepäillen, mutta vauva oli ilmeisesti eri mieltä. Ehkä pienen kurkku on kipeä tai muuten olo kurja, sillä olen yrittänyt puoli kahdestatoista asti nukuttaa tuota väsynyttä pikkuihmistä, huonolla menestyksellä. Kerran vauva nukahti parvekkeelle (lähes tunnin nukuttamisen jälkeen), mutta juuri silloin alkoi kova, puuskittainen tuuli, joka pääsi (hienosta tuulensuojakyhäelmästäni huolimatta) herättämään vauvan noin kolmen minuutin unien jälkeen. Oi kuinka iloisia olimme, sekä minä että vauva. Sen jälkeen olen yrittänyt kaikilla keksimilläni tavoilla vaivutta pienokaisen uneen, mutta hän on sitkeästi vastustanut unta. Nyt hytkytän häntä kantoliinassa ja taistelussa vauva vs uni jälkimmäinen alkaa ehkä vihdoin olla  voiton puolella. Hiphei!

En todellakaan ole maailman kärsivällisin ihminen, mutta tämän päiväisestä unisirkuksesta ja ehtymättömästä räkäpäisyydestäni huolimatta en ole hermostunut tänään ja siitä olen aika ylpeä. Ja ansaitsen palkinnon. Varsinkin kun vauva saa tänään uuden turvaistuimen + taaperokärryn ja mies uuden puvun, ehkä kaksikin. Tasapuolisuuden nimissä minunkin on saatava jotain ja olen päättänyt tyytyä vaatimattomaan, muutaman (tai ehkä viiden) euron hintaiseen tuotteeseen eli Makuunin karkkipussiin. Aion ostaa ainakin jee-jeeitä, joista olen haaveillut päiväkausia sekä hedelmämatoja, jotka ovat tämänpäiväinen himoni kohde.

Sitä paitsi ajattelin alunperinkin, että herkkurajoitukset tulevat voimaan vasta helmikuussa. Tammikuun tavoitteeni eli karkittoman elämän olen jo pilannut useaan otteeseen, joten yksi Makuunin irtokarkkipussisäkki ei enää kaada pyrkimystäni karkittomuuteen. Mutta huomenna.. huomenna alkaa ihan oikesti herkuton helmikuu ja huomisesta alkaen sitoudun eilen kirjoittamiini päätöksiin täysillä. Ihan varmasti.

päivä 30.

Hyvää Makumaasta-laatikossa on 680g karkkia. Söin sellaisen laatikon yksin noin 24 tunnissa. On kyllä hyvä karkkilakko!

Herkuttelu on nyt ryöstäytynyt ihan käsistä, koska olen hoitanut rokotuksesta kipeytynyttä itseäni karkilla ja muilla herkuilla. Eilen oli miehen toisen nimen nimipäivä ja tämän suuren juhlapäivän kunniaksi oli pakko leipoa jotain makeaa. Tein cupcakeja, joihin tuli banaania (terveellistä!), Mars-patukan palasia ja kinuskikastiketta, päälle sitten kermavaahto-rahka-tomusokeriseos ja keltaiseksi värjättyä sokeria. Niitä tuli yhteensä 21 kpl, joten totesin miehelle, että hän voi viedä niitä maanantaina töihinkin. Mutta eipä voikaan, sillä niitä on enää muutama. Ja ei, meillä ei ole käynyt vieraita. Olemme vain kunnostautuneet ahkerina cupcake-syöpöttelijöinä. Söin yhden iltapalan alkupalana, toisen iltapalaleipien kera ja kolmannen iltapalan jälkiruokana. Tänä aamuna söin niitä aamupalalla ainakin kaksi, ehkä kolmekin. Ja kas kummaa, tänä aamuna vauvauinnissa en meinannut mahtua uimapukuuni.

Ostin tänään uimahalliin kymppikortin ja aion nyt ryhdistäytyä kuntoilun (ja toivottavasti myös ruokailun) saralla. Entisessä elämässäni (siis ennen vauvaa) harrastin liikuntaa 5-6 kertaa viikossa, nyt liikkumiseni rajoittuvat äiti-vauvajoogaan ja vaunukävelyihin. Ei mikään ihme, että en voi enää herkutella samaan tahtiin kuin aiemmin. Ei myöskään mikään ihme, että viimeiset raskauskilot istuvat sitkeästi vyötärölläni. Uusi päätös: harrastan liikuntaa vähintään neljästi viikossa, en herkuttele viikolla (paitsi keskiviikkoisin meidän mammatapaamisessa + kyläreissuilla, jos jotain on tarjolla) ja viikonloppuna saan syödä kohtuullisen määrän karkkia perjantaina tai lauantaina ja yhden pullan tai vastaavan sunnuntain päiväkahveilla.

päivä 29.

Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en aio syödä karkkia. Tänään en todellakaan aio syödä karkkia.

päivä 28.

Söin tänään karkkia.

Olin kaupassa (väsyneenä, nälkäisenä ja kipeänä) ja päätin, että nyt loppui karkkilakko. Miehelle perustelin lakon lopettamisen sillä, että syön mielettömiä määriä muita herkkuja kun en saa karkkia ja silloin lakossa ei ole mitään järkeä. Mies myönteli, että no niinhän se on.. Karkkihyllyn kohdalla arvoin vielä hetken, että ostanko karkkia vai vieläkö pystyn lakkoilemaan. Sitten ojensin käteni ja tartuin tarjouksessa olleeseen Hyvää makumaasta-karkkilaatikkoon. Kyllä. Karkkipussi ei riittänyt vaan piti sitten saada kokonainen laatikko, muistaakseni 600g. En jaksa nyt nousta ja kävellä suuren asuntomme (= kaksio) keittiöön katsomaan laatikon tarkkaa painoa. Karkit painaa mahassa.
Kun laitoin karkkilaatikkoa ostoskärryihin sanoin, että ostan tämän nyt kun se on tarjouksessa, mutta en vielä tiedä avaanko sen vai säästänkö myöhemmäksi. Ha! Sehän avautui heti kotiin päästyämme. "Maistan vain yhden", totesin ja tarjosin miehellenikin (silloin ei voi mäkättää karkinsyönnistä jos sitä syö itsekin). Sen jälkeen olen käynyt salaa napsimassa aina muutaman (eli kourallisen) karkin ja nyt laatikosta on syöty ainakin puolet. On vähän paha olo ja hirveä morkkis. Olen pettynyt itseeni ja turhautunut. Haluaisin oppia elämään ilman karkkia ja ilman joka päiväistä herkkuhetkeä. No, ehkä eläkeikään mennessä opin. Tai sitten painan eläkeikäisenä 200 kg. Jompi kumpi.

päivä 27.

Tiedättekö niitä päiviä, jolloin tuntuu että koko maailma on kääntynyt sua vastaan vaikkei oikeasti mitään ihan kamalaa ole tapahtunut? Tänään on juuri sellainen päivä.
Vauva ei ole nukkunut koko päivänä, vaan on ollut ihan yliväsynyt ja siksi kiukkuisempi kuin ikinä. Olo on ollut epätoivoinen, riittämätön ja surkea pienen raivokasta itkua kuunnellessa. Ja kun vihdoin kerran sain hänet nukkumaan niin meidän naapuritalon mummo aloitti lumityöt (vaikkei ole satanut lunta) eli hakkasi metrin korkuista, jäätynyttä lumikasaa metallilapiolla niin, että vauva heräsi siihen mekkalaan. (Myöhemmin sama mummo muuten rapsutti lapiolla koivun rungosta lunta. Eikö ole oikeasti parempaa tekemistä?!)

Kaikki mahdolliset mummot ja elämäänsä kyllästyneet keski-ikäiset matamit ovat mulkoilleet ja kyylänneet mua, kun jouduin käydä kitisevän vauvan kanssa terveyskeskuksessa hakemassa itselleni muutaman rokotteen. Yksi nainen tuijotti mua koko sen ajan, kun puin vauvalle talvitamineita ja mutisi jatkuvasti miehelleen jotain meistä. Kuulin vain yksittäisiä sanoja, joten en tiedä mitä hän sanoi, mutta ärsytti suunnattomasti. Kuiskiminenkaan ei ole kohteliasta, mutta ois se kuitenkin ehkä kivempaa kuin että mutistee niin, että toinen tajuaa että siitä puhutaan muttei kuule mitä sanotaan. Ja voi ihan avata suunsa ja sanoa suoraan, jos on jotain asiaa.

En meinannut saada tietokonettakaan auki, kun läppärimme on ihan hajoamispisteessä eikä mies ole useista lupauksista huolimatta vienyt tätä korjaukseen. Tunnin räpeltämisen jälkeen kone kuitenkin aukesi.
Ja sain kolme rokotusta: kumpaankin käsivarteen ja toiseen kankkuun. Ne särkee todella paljon ja se kiukuttaa. Olisin halunnut mennä purkamaan päivän aiheuttamaa kiukkua kuntosalille, lenkille tai johonkin, mutta rokotusten aiheuttaman lihaskivun takia en voi tehdä tänään mitään kovin liikunnallista. Sitä paitsi kerran menin rokotuksen jälkeen salille ja mun käsi oli kaksi viikkoa kipeä! En siis suosittele.

No, tämän kaiken urputuksen ja jupinan tarkoitus oli havainnollistaa, että tänään ei ole ollut kovin nautinnollinen ja ihana päivä. Meinasin marssia kauppaan ja hukuttaa kiukkuni karkkipussiin, mutta onneksi pystyin juuri ja juuri vastustamaan kiusausta.  Nyt oli kyllä repsahdus lähempänä kuin kertaakaan aikaisemmin (jos ei lasketa mukaan sitä viime lauantain repsahdusta). Ja onneksi sain vähän herkkuja kuitenkin. Mies nimittäin toi töistä tullessaan sellaisen ison pussin erilaisia jogurtilla päällystettyjä herkkuja ja vielä ihan pyytämättä. :)

Täytyypä vielä todeta, että mulla on asiat ilmeisesti aika hyvin, kun mun "kauhein päivä ikinä" koostuu vauvan kiukuttelusta, mulkoilevista mummoista ja särkevistä raajoista.

päivä 26.

Tekee mieli karkkia. En edes keksi mitään kirjoitettavaa, kun ajattelen vaan karkkia, karkkia ja karkkia. Ostin tänään kolme pakettia Läkerol Dentsejä sekä pussin Ässä mix-purkkaa, mutta en ole vielä ehtinyt maistaa mitään noista. Onneksi pian on helmikuu ja karkkipäiväkokeilu. Nyt näyttää kyllä pahasti siltä, että karkinhimo jää heti kiusaksi, kun syö vähänkään karkkia. Voi siis olla, että parin karkkipäivän jälkeen joudun palaamaan karkkilakkoilijaksi.

Nyt syömään kanasoppaa, jälkkäriksi on mandariiniyllätys-kakkua. Ruoan jälkeen sit pari Dentsiä, ihan vaan happohyökkäyksiä torjumaan.. :)

päivä 25.

Voi hemmetti kuinka tekee mieli karkkia! Kävin tänään ravintolassa syömässä (söin ihan mielettömän hyvää vuohenjuusto-pestopastaa). Oon syönyt myös jogurttirusinoita, bebeleivoksen ja pullaa, mutta ei auta. Karkinhimo on ja pysyy. Ja karkinhimoa ei ainakaan vähennä se, että mies rouskuttaa tuossa vieressä Pandan lakumixiä. Yyh, miten epäreilua.

Tämä karkkilakossa olo on ollut toisaalta kidutusta, toisaalta yllättävän helppoa. Yleensä karkinhimo iskee iltaisin, kun katsotaan telkkarista jotain hyvää sarjaa tai sitten päivisin, kun vauva nukkuu päiväunia ja mulla olisi aikaa herkutella. Mulla on kuitenkin ollut tällainen "karkkilakkoilijan selviytymispakkaus", jonka avulla olen (nipin napin) selviytynyt kiperimmistäkin karkinhimohetkistä. Selviytymispakkaukseeni kuuluu:
- h&m:n herkullisen tuoksuiset huulikiillot (mint strawberry ja vanilla cupcake)
- kirjaston kattava valikoima Fit-lehtiä (kannustavat syömään terveellisesti)
- sukkapuikot (pitävät kädet kiireisinä, ei ehdi kaivata karkkipussia)
- salmiakkipurkka ("suut makiaks")

Ystävä ehdotti karkin tilalle myös Läkerol Dents-xylitolpastilleja, mutta mä mietin että onkohan ne karkkeja..? Toisaalta tuolla nettisivuilla lukee näin: "Pehmeä kuin unelma, toffeinen kuin karamelli on Läkerol Dents Caramel Mint ksylitolipastilli, joka uskomatonta kyllä on terveysvaikutteinen. Todistetusti. Nauti täysin siemauksin Dents karamellipäivästä joka päivä. Luvallisesti." Ehkä niitä ei siis voi laskea karkeiksi, vaan vähän niinkuin purkan korvikkeeksi? Ehkä käyn huomenna kaupassa hakemassa niitä. Nuo maut vaan kuulostaa niin herkullisilta, että joudun ostamaan ainakin kolme askia (sweetmint, caramel mint ja strawberry cream). Ja jos nuo ovat yhtä herkullisia kuin miltä kuulostavat niin vedän varmaan päivässä (tai tunnissa) kaikki kolme rasiaa. Sen jälkeen istunkin sitten loppupäivän vessassa, koska xylitolillahan on laksatiivisia vaikutuksia. Eli jos en huomenna kirjoita tänne mitään niin terveisiä vaan vessasta. :D
Niin ja ihan selvyyden vuoksi totean, että mulle ei sitten makseta mitään minkään tuotteen mainitsemisesta tai mainostamisesta. Oon niin hölmö, että mainostan tuotteita ihan ilmaiseksikin.

Oon muuten rakastunut kermavaahtoon. Se on niin hyvää letuissa, vohveleissa, kaakaossa, kahvissa, jäätelöannoksessa, mangovaahdossa, hedelmärahkassa.. Nam!

päivä 24.

Tekee mieli karkkia. Haluaisin punssinappeja (kyllä, tykkään niistä vaikken olekaan mummoikäinen), vanhoja autoja ja luonnonraikasta lakritsia. Niin ja niitä pieniä, pyöreitä hedelmäkarkkeja joita oli lauantaipussissa kun olin pieni ja joita saa Makuunista. Onkohan niiden nimi jee-jee? Anyway, karkinhimo on siis tullut takaisin. Aaaargh!

Menen paistamaan vohveleita.

päivä 23.

Tänään ei ole tehnyt mieli karkkia! Tulevaisuus näyttää siis valoisalta, kun karkinhimo ei enää iske heti karkkipäivän jälkeen. Olen riemuissani. Ihmettelen koko ajan itsekseni, että mitä ihmettä, ei karkinhimoa tänäänkään? Tänään on sentään sunnuntai, olen ollut treeneissä (ja vauvauinnissa) ja.. joku muukin karkinhimon laukaiseva tekijä tässä päivässä oli, mutta en enää muista sitä. Sitä paitsi olen selvinnyt tänään oikeasta tulikokeesta. Mies nimittäin söi karkkia ja minäkin vahingossa työnsin käteni karkkipussiin (ööh, matkalla aamupalalle), mutta sitten kiskaisin sen hädissäni pois kun tajusin mitä olen tekemässä. Meinasi käydä köpelösti ja taas se oli nälän syytä. Olin nimittäin jo heti herätessä kovin nälkäinen ja olen tottunut siihen, että napsin kaapista karkkia nälkään ruokaa tehdessäni.. Siis jopa aamulla. Muistan yhdenkin aamun kun kaurapuuroa keitellessäni söin bilar-pussin alkuruoaksi. Ja ne oli vielä pikakaurahiutaleita eli en olisi joutunut montaa minuuttia odottamaan.

Tästä päivästä uskaltaisin päätellä, että nyt kun olen päässyt pahimmasta karkkiriippuvuudestani eroon, pystyn vastustamaan karkin kutsua kunhan pidän huolen, ettei kamala nälkä pääse yllättämään. Hip hip hurraa! :)

päivä 22.

Söin eilen karkkia. Söin tänäänkin karkkia. Mutta tähän on oikein hyvä syy!

Eilen haimme Kotipizzasta ruokaa, kun emme jaksaneet kokkailla. Pizzojen mukana tuli kummallekin kaksi karkkia (Liigalaku ja Tuttifrutti, se Leafin versio) ja päätin syödä ne. Mies ei halunnut (tai uskaltanut) syödä mun karkkeja ja sanoi, että voin kyllä syödä itse ne vaivaiset kaksi karkkia "koska se on vähän niin kuin jälkiruoaksi tarkoitettu". Niinpä sitten söin ne. Siinä meinasi kyllä käydä hassusti..  Nautiskelin vasta ensimmäisestä karkista (Liigalakusta) kun mies oli jo syönyt kummatkin omansa ja meinasi sitten syödä munkin oman! On kuulemma niin tottunut siihen, että mä ahmaisen karkit heti, että ajatteli viimeisen karkin olevan tietysti hänelle. Pöh! Jos mies olisi syönyt sen karkkini, hän olisi kyllä saanut lähteä Makuuniin ostamaan minulle yhden Tuttifrutin. :) No, joka tapauksessa huomasin, että kaksi karkkia maistui hyvältä ja ne riitti ihan hyvin.

Eiliset jälkiruokakarkit kissankarvojen kera.

Tänään kokoonnuimme tyttöjen kanssa viettämään päivää yhdessä hyvän ruoan ja mitä parhaimman seuran parissa. Olin jo ennakkoon päättänyt, että jos siellä syödään karkkia niin minäkin syön. Tähän oli myös hyvä syy. Olen miettinyt tässä viime viikon aikana, että mitähän käy kun ensimmäisen kerran syön karkkia ja jääköhän heti karkinhimo "päälle". Sen takia olen halunnut testata karkinsyöntiä (kyllä, karkkilakon aikana) ja nyt siihen tarjoutui hyvä tilaisuus. Kaupassa emme sortuneet ostamaan karkkia, mutta takaisin meille päästyämme yksi tytöistä kaivoi kassistaan täytelakuja, Jumbo Remixin ja suklaalevyn. Aah! Niinpä herkullisen pizzan, mansikka-basilikapannacottan ja american cheesecaken lisäksi herkuteltiin karkeilla. :)

En voi tietenkään vielä kertoa jäikö makeanhimo päälle, mutta sen voin todeta, että vaikka karkit maistuvat edelleen hyvältä niin karkinsyönnin jälkeinen olo ei ole mitenkään erityisen hyvä. Lisäksi karkki ei olekaan niin herkullista kuin muistin. Apua, olenko todella vierottumassa karkista?! Jotenkin pelottavaa.

päivä 21.

Aamulla iloitsin siitä, ettei minulla ole ollut karkinhimoa aikoihin. Siis pariin päivään. Eilen kävin leffavuokraamossa enkä edes huomannut siellä olevia irtokarkkeja, en edes sitä niiden ihanaa tuoksua. Katsoin leffaa kaipaamatta karkkia. Puhuin karkista kaipaamatta karkkia. Parantunut karkkiaddikti? Todellakin!

Iloitsin kuitenkin liian aikaisin. Tänään kävellessäni kauppaan aloin haaveilemaan karkkipussista ja vaati todellista mielenlujuutta lähetä kassalle ilman minkäänlaista karkkipussia tai patukkaa. Seisoskelin karkkihyllyllä pitkään kiduttamassa itseäni ja nappasin kännykällä suttuisen (sala)kuvankin - en todellakaan tiedä miksi. Olen vissiin vähän sekaisin. Ehkä sekoilen karkkipuutoksen vuoksi?

Oi voi, miten tekeekään mieli karkkia!

päivä 20.

Kun tulin vaunulenkiltä ja avasin kotioven, lattialla kökötti Citymarketin mainoslehtinen ja siinä heti päällimmäisenä loisti irtokarkkitarjous. Julmaa pilaa.

Tajusin tuosta tarjouksesta, etten edes tiedä mitä karkit nykyisin maksaa! Käsittämätöntä. Ennen tiesin suunnilleen kaikkien karkkipussien hinnat (ja kilohinnat), nyt en tiedä yhdenkään pussin hintaa. Jokohan Makuunin irttarit on yli euron sadalta grammalta? En edes muista paljonko se typerä makeisvero on. Siitä puheen ollen: kun kuulin makeisverosta, uhkasin muuttaa maasta. Ärsyttää, että karkkia ja muita herkkuja verotetaan ankarasti, koska yhteiskunta tarvitsee lisää rahaa. Ymmärtäisin, jos vero lätkäistäisiin terveyshaittoihin vedoten, mutta ei. Julkisesti myönnettiin, että ei terveydellä ole mitään tekemistä veron kanssa vaan valtion kassaan nyt vaan tarvitaan lisää rahaa. Pöh.
No, ehkä en voi valittaa kun olen itsekin yhteiskunnan elätti ollessani vanhempainvapaalla. Vaikka kyllähän siitäkin joutuu veroa maksamaan.

Herkuttelin tänään mangovaahdolla. Mangot vaan soseeksi, kerma vaahdoksi ja sitten ne sekoitetaan, tarvittaessa lisätään vähän sokeria. Kuulostaa tosi simppeliltä (ja onkin sitä), mutta on ihan tajuttoman hyvää. Kiitosta vaan Gordon Ramsey. Kyseisen herran keittokirjasta nimittäin bongasin tuon ohjeen. Noin vaikeaa reseptiähän ei olisi voinut itse keksiäkään. :)

päivä 19.

Joogatunnin lopuksi istuttiin lattialla ja ohjaaja pyysi meitä "kääntämään katseen sydämen taakse, itsensä sisimpään". Sillä hetkellä iski kauhea karkinhimo enkä voinut ajatella enää mitään muuta kuin karkkia. Ehkä olen vain syntynyt karkkiaddiktiksi enkä voi muuttaa itseäni? :)
Oikeasti en usko siihen, että ihminen syntyy jonkinlaiseksi eikä voi muuttaa itseään tai käyttäytymistään. Mielestäni tuollaisella uskomuksella vain perustellaan omaa, yleensä huonoa, käytöstä. Olen kuitenkin valmis harkitsemaan mielipiteeni muuttamista, jos tuo väite on käypä peruste jokapäiväiselle karkinsyönnilleni. :) Ja jos se, että olen syntynyt karkkiaddiktiksi tarkoittaa etten tule koskaan lihomaan karkinsyönnistä, se ei pilaa hampaitani eikä terveyttäni.

En muuten enää voi katsoa MTV:tä, koska siellä näkyy aina mainostauolla tämä:

päivä 18.

En jaksanut tehdä ruokaa, joten sön lounaaksi ne vähät ruoanjämät, jotka löysin jääkaapista. Liian kevyt lounas kostautui heti ja iltapäivän herkutteluhetki ryöstäytyi käsistä. Söin niin paljon Jaffa-keksejä, että nyt on paha olo. Kaduttaa vähäsen. Ja harmittaa, koska nyt Jaffa-keksit on loppu.

Karkinhimoa ei ole ollut moneen päivään ja jaksan edelleen ihmetellä sitä. Ennen himoitsin karkkia joka päivä, vaikka olisin syönyt paljon muitakin herkkuja. Nyt riittää pulla (tai paketillinen keksejä) päivässä ja silti karkinhimo pysyy poissa. Karkinhimoa ei laukaissut edes se, että näin kadulla pojan syömässä Twix-patukkaa. Tai se, että lukemassani kirjassa eräs hahmo söi viinikumeja. En ole sortunut, vaikka olen mennyt kauppaan nälkäisenä, väsyneenä ja karkkia himoiten. Olen todella hämmentynyt. Luulin, etten pääsisi karkkiaddiktiostani ikinä eroon ja nyt näyttää siltä, että voisin hyvinkin onnistua. Jos siis tahtoisin. Mutta en kuitenkaan usko olevani valmis luopumaan karkista kokonaan. Ehkä en kuitenkaan tarvitse sitä ihan joka päivä tai edes ihan joka viikko.

ps. Kirjassa hahmo imeskelee viinikumeja. Ei viinikumeja imeskellä, niitä pureskellaan. Eikö?

päivä 17.

Käväisin tänään Tarjoustalossa ja eksyin karkkiosastolle.. Siellä oli joulukarkit tarjouksessa, joten jouduin ostamaan karkkia vähän varastoon. :) Pandan konvehtirasia oli euron, lakumix 1,5€ ja puoli kiloa Marianneita vain 2€. Nyt vaan pitäisi pysyä lujana, etten syö näitä tammikuun puolella. Se voi olla hieman ongelmallista, mutta yritän. Jos en onnistu, olen heikko ja huono ihminen. Ja sitä paitsi joudun tiedottamaan herkuttelusta tänne blogiin, se kannustaa pitämään karkit kääreissään.

Herkuttelusta puheen ollen.. Mies teki meille tänään jäätelöannokset ja mäkin sain vaniljajäätelöni päälle kinuskikastiketta ja turkinpippurirouhetta. Nam! Ja eilen illalla iski kamala himo Jaffa-kekseihin. Tänään sitten ostin niitä kaappiin "pahan päivän varalle" ja sehän oli tietysti iso, iso virhe. Avasin pakkauksen ruokaa laittaessani ("otan vain yhden, välipalaksi") ja söin vajaassa kymmenessä minuutissa puolet pakkauksesta. Siis ehkä noin 15 keksiä. Huh.

päivä 16.

Olen jo aika tottunut siihen, etten saa syödä karkkia. Niin tottunut, että eilen kaupassa ihmettelin sitä kuinka jotkut ihmiset voivat ihan vapaasti kävellä karkkihyllyn luo ja nakata kärryynsä karkkipussin. Outoa! :)

Tänään väsyttää, yö oli vähän hankala ja aamuvarhaisella lähdettiin uimahalliin vauvauintiin. Yleensä väsyneenä himoitsen karkkia niin paljon, että sitä himoa ei yksinkertaisesti pysty vastustamaan. Nyt on pienen pieni karkinnälkä, mutta se on hyvin hallittavissa. Olen kovin voitonriemuinen: karkinhimo on ehkä laantumassa lopullisesti! Mutta iloa himmentää hiukan se, että en edelleenkään halua luopua karkista kokonaan.

päivä 15.

Olemme lähdössä matkalle helmikuun lopulla ja matkakuumeilu on nostanut mieleen monta karkkeihin liittyvää muistoa matkoilta. Tässä muutamia niistä.

- Tunisiasta en löytänyt länsimaisia karkkeja, joten jouduin viikon ajan tyytymään sokerikuorrutettuihin pähkinöihin ja koviin, paikallisiin karkkeihin (kovat karkit on tylsiä, kun niitä ei oikein voi pureskella). Tuskaisaa.

- Tunisian reissusta viisastuneena seuraavalle matkalle, Kap Verdelle, ostin lentokentän tax free-myymälästä muutaman pussin karkkia. Söin ne lomamatkan ensi päivinä. Matkan viimeisinä päivinä olin niin epätoivoinen, että puolitosissani harkitsin, että joku lähettäisi minulle Suomesta FedExillä karkkipussin. En edes tiedä miten FedEx toimii ja olisiko sen kautta edes mahdollista lähettää pussillista karkkia. Kalliiksi se olisi varmasti tullut, mutta siitä huolimatta harkitsin sitä.

- Häämatkalle ostin taas lentokentältä karkkia, muistaakseni noin 1,5-2 kiloa. Eihän ne riittäneet kahdeksi viikoksi millään. Onneksi hotellissamme oli pieni matkamuistomyymälä, josta sai kahdenlaisia Haribon pusseja (Bams ja Tagada, kummatkin lemppareitani ja Suomessa niitä saa vain irtokarkkeina Makuuneista ym.). Olin ihan superonnellinen! Minusta on kuva Bams-pussi kädessä, karkki suussa ja jättivirne naamalla. Minusta ei ole elämäni aikana otettu montaakaan valokuvaa, jossa olisin yhtä onnellisen näköinen kuin siinä kuvassa. Ilman tuota pikkupuotia olisinkin ollut pulassa, sillä kuubalaisesta pikkukylästä ei varmasti olisi löytynyt  minkäänlaista karkkikauppaa. :)

- Aina käydessäni Tallinnassa tai Tukholmassa pistäydyn paikalliseen ruokakauppaan ihastelemaan ja ihmettelemään paikallista karkkivalikoimaa. Ihmettelen miehelle, kuinka esimerkiksi Fazerin pussit ovat eri näköisiä kuin Suomessa ja harmittelen, kun näen jonkun karkkipussin, jota ei Suomesta löydy. Lopulta kiikutan muutaman pussin kassalle, vähän niin kuin matkamuistona.. Ja laivan tax freessä menetän suunnilleen järkeni. Juoksen ympäri karkkihyllyjä heitellen karkkipussin (tai oikeastaan karkkisäkin) toisensa jälkeen ostoskoriin ja yritän vakuuttaa miehelle tarvitsevani kaikki ne karkit. "Kato kun näitä ei saa Suomesta.", "Nää on TOSI paljon halvempia kun ostaa tän ison pussin.", "Nää on tarjouksessa.", "Näitä mä aina pienenä sain tuliaisena laivalta" ja "No nää on tätä iltaa varten ja tää on huomispäiväksi ja sit tää on kotimatkaa varten".

Tein äsken Tallink Siljan nettisivuilla ostoslistan niistä karkeista, joita juuri nyt ostaisin jos pääsisin laivalle. No, innostuin vähän siitä klikkailusta, en varmasti ostaisi noita kaikkia joita listalle tuli. Listan loppusummaksi tuli nimittäin 103,75€. Listalla oli muun muassa Pollyja, Ananas-karkkeja, Dumleja, Turkinpippureita, paljon lakua, monta Haribon pussia, Kalevin suklaalevyjä (appelsiinin ja vihreän teen makuista suklaata!), Tobleronea, M&M's, KitKateja, Lion 10-pack, suklaarusinoita ja lakritsiveneitä. Nam. Tahdon laivalle! :D

Asuin lapsena ulkomailla muutaman vuoden ja niiltä ajoiltakin on monta rakasta muistoa, esimerkiksi:

- Ison kaupungin karkkihylly. Hylly täynnä toinen toistaan herkullisempia karkkeja. Crunchie, Raider (eli nykyinen Twix), Snickers, Mars, Lion, Eclairs, Murray Mints, Fruit and nuts-suklaalevy, jotain salmiakin tapaista, ehkä joku Haribon pussi.. Aah, sitä valinnan vaikeutta.

- Päivä jolloin löysin Snören-lakunauhaa karkkikaupasta. Tuulahdus Suomea keskellä vierasta maata. Juoksin kaupasta vanhempieni luo kiljuen "Snöreniä! Snöreniä!" ja suostuttelin heidät ostamaan minulle pussin sitä. Äiti ei syö karkkia eikä siis voinut käsittää miksi Snörenin löytyminen toiselta puolelta maapalloa oli niiiiin siistiä.

- Pääsin kerran viikossa karkkiostoksille. Kerran ostin yhden Mars-patukan ja sain sen kestämään koko viikon. Otin siitä pienen palan kerrallaan ja piilotin loput kirjoituspöytäni ylälaatikkoon. Voi sitä itsehillinnän määrää, mihin se on kadonnut?!

- Toisen lapsen kommentti: "syöt niin paljon karkkia, että sulla on tekohampaat jo rippikouluikäisenä". Rippikoulusta on jo enemmän kuin hetki aikaa ja edelleen on ihan omat hampaat suussa. Ha.

- Aina kun tuli Suomeen lomalle, marssin jo lentokentällä salmiakkiostoksille. Vanhempani vaihtoivat kuulumisia meitä vastaan tulleiden sukulaisten kanssa minun kiirehtiessä etsimään avoinna olevaa kioskia. Seuraavana päivänä odotin kuumeisesti aamupalan jälkeistä hetkeä: loman ensimmäinen ruokakauppareissu. Pääsin tutkimaan karkkihyllyn uutuudet ja maistelemaan suomalaisia karkkeja.

Nämä muistot ehkä osoittavat sen, että karkki on ollut tärkeä osa elämääni jo melko kauan. Olen melko varma, että karkilla tulee olemaan jatkossakin jonkinlainen rooli elämässäni. Toivon kuitenkin, että karkkilakon jälkeen namien rooli ei ole niin tärkeä ja hallitseva kuin ennen lakkoa.

Tähän loppuun on pakko todeta, että odotan tulevalta lomamatkaltani ehkä eniten välilaskua Lontoon Heathrown kentälle. Voi sitä karkkien (ja aikakauslehtien) määrää, jonka sieltä aion ostaa! Toivottavasti löydän sieltä Starburst-karkkeja, joita en ole enää aikoihin löytänyt Suomesta.

päivä 14.

Perjantai. Entisessä elämässäni tänään olisi viikonlopun ensimmäinen karkkipäivä. Olisin aamupäivästä asti odottanut iltaa ja karkkipussia. Kaupassa olisin ravannut karkkihyllyä päästä päähän ja tuskaillut valinnan vaikeutta miehen odottaessa kärsivällisesti vieressä. Lopulta olisin todennäköisesti napannut jonkun Fazerin Jumbo-pussin, todennäköisesti Remixin tai TuttiFrutin. Uskolliset ystäväni, jotka maistuvat aina hyvältä. Olisin syönyt päivällisen kiireellä ja sen jälkeen olisin napsinut nameja suuhun pikku hiljaa. Oikeastaan pussi olisi auennut jo ennen päivällistä. Parin tunnin päästä pussi olisi jo tyhjä.

Tänään olen ollut kaksi viikkoa karkkilakossa. Lakko alkaa ehkä vihdoinkin tehota. En ole himoinnut karkkia koko päivänä. Siis vaikka on perjantai ja viikonloppu ja karkki kuuluu siihen yhtälöön. Ja ihmeellistä kyllä, alan jopa innostua elämästä ilman karkkia! En ehkä vieläkään ole valmis luopumaan karkista kokonaan ja lopullisesti. Alan kuitenkin ymmärtää, että ilman karkkiakin on elämää ja ehkä jopa parempi olo. Ruoka maistuu paremmalta ja olen innostunut syömään entistä terveellisemmin. Ööh, siis jos ei ota lukuun kaikkia syömiäni herkkuja. Olen reippaampi, rauhallisempi ja ihoni on paremmassa kunnossa. Olen karistanut muutaman raskauskilon. Osaan iloita elämästäni ilman karkkipussia ja osaan käsitellä kiukun ja harmin karkitta. Voisin kliseisesti todeta, että ihmeitä todella tapahtuu. Tämä on suuren luokan ihme. Huomenna kaikki voi silti olla toisin.

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille!

päivä 13 - osa 2.

Päänsärky katosi, joten jatkanpa vähän kirjoittelua. Vauva nukkui tänään pitkät päiväunet ja ehdin sillä aikaa leipoa salmiakkikeksejä ja sitruunapiirasta. Nyt odottelen miestä kotiin ja vauvan kummia kylään niin pääsee herkuttelemaan. :) Leipoessa mielenlujuuteni oli todellisessa testissä, sillä kekseihin tuli turkinpippurouhetta ja arvatkaapa tekikö mieli kumota loput siitä rouhepussista suoraan suuhun! Yllätin itsenikin hillitsemällä itseni: laitoin pussin kiltisti kaappiin odottamaan seuraavaa leipomiskertaa enkä edes nuolaissut turkkarirouheen kuorruttamaa lusikkaa. Kekseihin tuli muuten myös kinuskikastiketta, joten mielenlujuuteni on jatkossakin aikamoisella koetuksella. Vanilijajäätelö, kinuskikastike ja turkinpippurirouhe on nimittäin ihan ehdottomasti lempijäätelöannokseni. Siinä rouhe olisi kuitenkin jo melkeinpä karkkia, joten en aio syödä sellaista annosta tämän karkkilakon aikana. Tai ainakin yritän olla syömättä.

Ostin syksyllä keittiön koristukseksi tuollaisen melko ison purkin, jonka sitten täytin vaahtokarkeilla. Joulun aikaan siinä oli vuorotellen pipareita ja minitorttuja, mutta nyt purkki seisoo tyhjillään kun en keksi millä sen täyttäisin. Vaahtokarkeilla täytettynä purkki on todella söpö, mutta jos täytän sen vaahtiksilla niin aivan varmasti käyn napsimassa niitä. Olen miettinyt, että täyttäisinkö sen pähkinöillä, kuivatuilla hedelmillä tai jollain vastaavalla, mutta olen hylännyt ne, koska pähkinöitäkin pitäisi olla ehkä noin kaksi kiloa että purkki täyttyisi kokonaan. Hedelmäkulho on erikseen enkä tiedä mitä hedelmät edes tykkäisivät tuollaisessa ihan ilmatiiviissä rasiassa. Keksit on purkissa tylsännäköisiä. Äh! No, tällä hetkellä purkki on tyhjänä lautaskaapissa ja odottaa inspiraatiota. Ehkä annan purkin asustaa kaapissa karkkilakon loppuun asti ja täytän sen sitten taas niillä vaahtokarkeilla.

päivä 13.

Eilen teki mieli karkkia niin, että luulin kuolevani. Tänään ei ole tehnyt mieli karkkia ollenkaan. Karkinhimoni tekee siis ihmeellistä aaltoliikettä. Kun karkkia ei tee mieli koko päivänä, luulen tyhmänä, että karkinhimo hellittää ja pääsen siitä kohta eroon ikuisiksi ajoiksi. Turha toivo. Seuraavana päivänä se iskee taas kovempana kuin koskaan.

Päähänkin koskee.

päivä 12 - osa 2.

Tahdon karkkiaaaaaaaaa!

päivä 12.

Vanhempani kävivät meillä eilen iltakahvilla ja toivat samalla leipomosta tuoreet hillomunkit. Nam. Sen jälkeen iskikin sellainen karkinhimo, että voi apua.. Sokerin syöminen siis todella ruokkii sokerihimoa! Koko ilta ja vielä aamukin meni kiukutellessa. Voi miesparkaa! Nyt mieli on jo iloisempi, vaikka olenkin taas tänään miettinyt, että eihän karkkilakko siihen kaadu jos kerran sortuu herkuttelemaan..? :) Melkeinhän olisi viisasta kokeilla karkinsyöntiä kerran tämän lakon aikana, ihan vaan kokeillakseni että maistuuko karkit edes niin hyvältä kun muistan. Eikö vaan?

Olen lueskellut tänään kirjastosta lainaamaani Kaksplussaa (nro 9/2010), jossa on juttua perheiden herkuttelutottumuksista. Oli mielenkiintoista lukea muiden kokemuksista, kun toiset pitävät tiukasti kiinni karkkipäivästä ja toiset taas herkuttelevat pitkin viikkoa, muutaman namin kerrallaan (keksin juuri kutsua sitä karkin tissutteluksi :D ). Meilläkin pitää kohta (siis vuoden päästä..) miettiä, että syökö äiti karkit salaa piilossa tai lapsen nukkumaanmenon jälkeen vai pitääkö äidinkin esimerkiksi opetella oikeasti herkuttelemaan maltilla ja vain karkkipäivänä. Luulenpa, että äiti syö maltilla karkkeja ja kun lapsi on mennyt nukkumaan niin "karkkihiiri" käy tyhjentämässä pussin pohjalle jääneet namit.. Vaikka onhan se vähän huijausta. En vaan haluaisi opettaa lastani samanlaiseksi karkkimonsteriksi kuin itse olen. Toisaalta, enpä minäkään tätä karkinsyöntiä ole vanhemmiltani oppinut eli kai se karkkiaddiktio tulee jos on tullakseen.

Olisi kiva kuulla, miten muissa perheissä karkinsyöntiä harrastetaan (lasten kanssa vai lapsilta piilossa) tai millaisia herkuttelukäytäntöjä teidän perheessä oli lapsena. Meillä isä yritti kuulemma joskus syödä Marianne-karkin minulta salaa toisella puolella taloa, mutta kuulin karkkipaperin rapinan ja olin salamana paikalla vaatimassa itsellenikin "namnamoo". Neuvolassa oli epäilty, että kuulossani on jotain vikaa, mutta tämän tapahtuman jälkeen kukaan ei enää uskonut etten kuulisi normaalisti. :)

päivä 11.

Pään sisällä kuuluu edelleen jatkuvasti "karkkia, karkkia, haluan karkkia..", mutta ääni ei enää huuda vaan puhuu sellaisella vähän normaalia hiljemmalla äänellä. Ehkä se jo viikon päästä kuiskaa? :D Ja ei, en ole hullu.

Mies sanoi, että olen pärjännyt yllättävän hyvin ilman karkkia. Itsekin olen vähän yllättynyt, vaikka vaikeaa tää on kyllä ollut. Ja oisin varmasti repsahtanut jo moneen kertaan jos en raportoisi tänne blogiin kuulumisiani ja herkuttelujani. Kiva, että joku viitsii aina välillä käydä täällä lukemassa näitä epämääräisiä kirjoituksia! :) Olisi kiva myös kuulla jotain kommentteja, joten kirjoitelkaa ihmeessä niitä. Sana on vapaa. :)

Välillä meinaan vähän niin kuin vahingossa, vanhasta tottumuksesta, ostaa karkkia. Eilen teki mieli namia, joten meinasin kaupan kassalla napata ostosten sekaan Sisu-askin, ihan vaan että saa jotain makeaa suuhun. Onneksi muistin ajoissa, etten voikaan syödä niitä. Vähänkö ärsyttäisi, jos olisin ostanut sen ja nyt se aski piinaisi mua kaapissa (tai jos mies olisi syönyt sen). Ja tänään vaunulenkillä kävin kirjastossa ja lainasin sieltä kasan mielenkiintoisia lehtiä. Ajattelin hakea kaupasta karkkia ja viettää rentouttavan luku- ja herkutteluhetken vauvan päiväunien ajan. Mutta oi voi, enhän voinutkaan ostaa karkkia. Nyyh. Kotona keitin kardemummakahvia ja kaivoin pakastimesta (onnettoman pienen) jäätelöannoksen. Kun kannoin niitä olohuoneeseen ja valmistauduin rentoutumaan niin itkuhälytimestä kuului vauvan ilmoitus: olen herännyt. Siinä vaiheessa harmitti vietävästi, että olen typerässä karkkilakossa. Jäätelö nimittäin ehti sulaa ja kahvi jäähtyä kun riisuin vauvalta talvitamineet, vaihdoin vaipan ja annoin ruokaa. Toisin kuin malttamattomat toverini jäätelö ja kahvi, hyvä ystäväni karkki ei olisi välittänyt moisesta viivytyksestä. Mutta ei se mitään, kahvi maistui kylmänäkin ja sulasta jäätelöstä sain ihan yhtä monta kaloria kuin kiinteästäkin. :) Ja sainpahan ainakin herkuttelutuokiooni hyvää seuraa, kun vauva katseli herkkujani himoiten. "Vuoden päästä sitten, kultaseni."

päivä 10.

Tajusin tänään, että tästä karkkilakosta on ollut jotain hyötyä! Vähänkö mahtavaa!
Mulla oli eilen aika kauhea päivä ja normaalisti olisin sellaisen päivän jälkeen marssinut Makuuniin ja poistanut pahan mieleni mässytyksellä. Eilen oli sunnuntai ja treenit eli englanninlakupäivä ja sadepäivä, jolloin parasta on käpertyä irtokarkkien ja kirjan kanssa sohvan nurkkaan. Kaiken tämän lisäksi vaunulenkillä näin tyhjän karkkipussin maassa (älkää heitelkö roskia luontoon älkääkä ainakaan karkkipusseja mun kävelyreiteille!) ja treenejä ennen pukukoppiin astuessani ensimmäinen juttu jonka huomasin oli ässämix-karkkipussin karkit ympäri kopin lattiaa. Mutta näistä jutuista huolimatta mun karkinhimo ei ollut mikään ihan mahdoton, päinvastoin. Karkkia teki kyllä mieli, mutta ei yhtään niin paljon kuin edellisinä päivinä. Jee! Ehkä mä alan pikkuhiljaa "parantua".

Oon muuten ihastunut kermavaahtoon. Sitä pitäis saada joka päivä kahvissa, kaakaossa, hedelmäsalaatissa, jälkkärissä, letuissa, ihan missä vaan. Kermis on namia. :)

päivä 9.

Tein tänään jälkiruoaksi herkullisia suklaalla kuorrutettuja päärynöitä, joihin käytin viimeiset After Eight-konvehtini. Eivätpä enää piinaa mua kaapissa. Samalla karkkilakon säännöt selkenivät: karkkia saa käyttää jälkiruoissa ja leivoksissa, mutta kohtuuden rajoissa. En siis saa joka päivä tehdä suklaa-lakritsi-turkinpippurimuffinsseja valkosuklaa-kuorrutteella ja nallekarkeilla koristeltuna. :)

Odotan jo malttamattomana tammikuun loppua, jotta saan karkkipussin kouraani. Tosin jos aion pysyä karkkipäivä-suunnitelmassani, en voi marssia Makuuniin karkkiostoksille heti helmikuun ensimmäisenä päivänä vaan mun pitää malttaa helmikuun ensimmäiseen viikonloppuun asti. Voi tuska.

Ai niin. Kävin tänään vaa'alla.. Karkiton viikko + jokapäiväinen läjä muita herkkuja = -1,4 kg. Hmm.

päivä 8.

Yli viikko ilman karkkia! Ohhoh. Tuskainen viikko onkin ollut. Jatkuvan karkinhimon lisäksi mun kiusana on ollut joka yö painajaiset tai muuten vaan vauhdikkaat ja levottomat unet. Voiko sekin johtua karkinhimosta? :D Oon myös lihonut ehkä kaksi kiloa, kun olen vetänyt joka päivä jättisatsin muita herkkuja karkkien sijasta. Tänään olin yksissä juhlissa ja pääsin siellä herkuttelemaan erilaisilla kakuilla ja suolaisilla piirakoilla. Lisäksi tein valmisjauhe-cappucchinon kermavaahdolla ja tyhjensin makeanhimooni myös vauvan puoliksi syödyn mangososepurkin. Mutta ei auta, kauhea karkinhimo on taas päällä.

Säälittävin karkinkorvike ikinä.

Tää karkkilakko on ollut aika hankala, koska himoitsen karkkia melkein 24/7. Luulin, että parin päivän karkkilakkoilun jälkeen himo olisi helpottunut, mutta pah ja pöh, ei todellakaan ole helpottanut. Ehkä pitäis olla kokonaan herkkulakossa, koska eihän sokerinhimo sillä laannu, että lopettaa vaan karkin syönnin. Tajusin myös tässä yksi päivä, että mulla ei oikein ole motivaatiota tähän lakkoon. Tiedän kyllä, etten voi syödä niin paljon karkkia kuin ennen (eli melkein joka päivä ja kerralla yleensä vähintään 350 g), mutta en halua luopua karkista kokonaan. Karkki vaan yksinkertaisesti kuuluu mun elämään, kai se on vaan hyväksyttävä. :)

Tänään päätin, että saan ostaa viikonloppuherkuksi jogurttipäällysteisiä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä/marjoja, vaikka eihän nekään kauhean kevyitä ja terveellisiä ole. Mutta voi pee kuinka kalliita ne on! Haalin kaupan hyllystä jogurttipäällysteisiä vadelmia ja mangopaloja ostoskärryyni, mutta sitten veinkin en takaisin hyllyyn kun kaksi pienen pienen pikkuruista pussia olisi maksanut NELJÄ EUROA! Oh my. Siis ne oli oikeesti ihan tosi pikkuisia pusseja. Ja vieressä oli "CandyKing-tyylisesti" pähkinöitä ja jogurttiherkkuja, mutta hinta oli 17,90/kg. Sairaan kallista. (Oon pihi.)

Tällä hetkellä mun tavoite on se, että oisin tammikuun ajan ilman karkkia ja sen jälkeen saisin syödä karkkia kerran viikossa. Oikeesti vaan kerran viikossa. Ja jos karkinsyönti menee taas ihan mahdottomaksi niin jatkan sitten karkkilakkoa. En kyllä tiedä pystynkö sitkuttelemaan ilman karkkia edes tätä yhtä kuukautta. :/

päivä 7 - osa 2.

Oikeesti. Typerä, typerä, typerä karkkilakko. Tää on ihan kauheeta. Saatanpa huomenna ostaa karkkia. Yritän vielä tsempata itseäni, mutta karkit huutaa kaupassa mun nimeä.


Tein eilen voisilmäpullia ja söin niitä neljä tai viis. Uups.

päivä 7.

Tekee mieli karkkia ihan helkutisti ja kiukutta. Murrr.

päivä 6.

Melkein viikko ilman karkkia eikä karkinhimo vieläkään ota laantuakseen. Koska tää helpottaa?!!? Tää on piinaavaa. Tuntuu, että karkit on ajatuksissa 24/7. Eilen oli taas aika lähellä etten repsahtanut.

Kidutan itseäni miettimällä, mitä karkkeja söisin, jos nyt lopettaisin lakon. Lista on jo aikamoinen:
Omareita
Vanhoja autoja
Niitä salmiakkiautoja, joita on Lauantaipussissa.
Toffeepalloja
Niitä pieniä, punaisia apinoita
Colakäärmeitä
Vaahtokarkkeja
Hedelmäpullonavaajia
Lakumattoja
Kipparinpiippuja
....

Eilen istuin auton kyydissä matkalla kauppaan ja bongasin vastakkaisella puolella katua kävelevällä tytöllä kaupan läpinäkyvässä muovipussissa karkkipussin. Ja se oli vielä Ässämix Jumbo-pussi, eli äärettömän hyvä mässytyskarkkisäkki. Voi kuinka ärsytti. Melkein itketti. Voisitteko ihmiset oikeesti olla kantamatta niitä herkkujanne niin julkisesti?! :D

päivä 5 - osa 2.

Onko After Eightit edes karkkia? Eikö ne ole ennemminkin pieni, sivistynyt makupala ruoan jälkeen tai kahvin kanssa nautittavaksi?

päivä 5.

Tuttavani ihmetteli, miksi olen karkkilakossa. "Jos itseltään kieltää jotain, sitä tekee vain enemmän mieli. Mikset mielummin vähennä karkin syömistä niin, että syöt pari karkkia aina kun tekee mieli?" Niin, miksi kiellän karkin itseltäni kokonaan? Kun karkinhimo iskee, olen itsekin sitä mieltä ettei tässä lakossa ole yhtään mitään järkeä. Mutta on karkkilakolleni oikeasti syy. Olen kokeillut kaikki mahdolliset keinot karkin syönnin hillitsemiseksi ja yksikään niistä ei ole toiminut. Vertaan itseäni alkoholistiin, vaikkei tilanteeni tokikaan ole yhtä vakava. Alkoholistikaan ei voi päättää juovansa vain yhden kaljan/ryypyn/tms. silloin tällöin. Kun alkoholisti ottaa yhden juoman, juominen todennnäköisesti ryöstäytyy taas käsistä. Sama tilanne on minulla karkin kanssa. Ehkä surullista, ainakin koomista, mutta ihan totta.

Tässä muutamia esimerkkejä, miten olen yrittänyt hillitä karkinsyöntiäni:

Karkkipäivä: Karkkipäiväni on aina perjantai tai lauantai. Ongelmana on vain se, että mielestäni karkki kuuluu viikonloppuun, joten karkkia pitäisi saada oikeastaan sekä perjantaina että lauantaina. Mielellään myös sunnuntaina. Niinpä karkkipäivä onkin kolmena päivänä viikossa. Lisäksi karkkia pitää saada erityissyistä myös viikolla, esimerkiksi lohdukkeeksi silloin kun on ihan kamala päivä ja kaikki menee pieleen (bussi on myöhässä, kengät ja sukat kastuu ja ihmiset on ilkeitä). Myös huonosti nukutun yön jälkeisen iltapäiväväsymyksen selättämiseen voi pitää käyttää karkkia - ja näitä päiviähän etenkin äideillä riittää. Ja kun päivä on mennyt oikein hyvin ja elämä on ihanaa niin mikä olisi päivälle täydellisempi päätös kuin sohva ja pussillinen irtokarkkeja. Ja elokuvaa ei voi, siis ei vaan yksinkeraisesti voi, katsoa ilman karkkeja. Niin, ja pussillinen lakua kruunaa rauhallisen lukutuokion hyvän lehden tai kirjan parissa.


"Odota 15 minuuttia niin karkinhimo katoaa"-neuvo: Joo, niin katoaa - ja tulee 30 sekunnin kuluttua takaisin. Jos karkinhimo iskee, ei auta vaikka odottaisi 15 tuntia. Karkkia on vaan yksinkertaisesti saatava.
Kerran olimme vieraassa kaupungissa lomamatkalla ja illalla iski karkinhimo. Hotellin aulassa oli karkkiautomaatti ja meillä ei ollut lantin lanttia. Voiko olla turhauttavampaa ja piinallisempaa tilannetta! Vaadin, että lähdemme "iltakävelylle" eli etsimme kioskin tai huoltoaseman, josta saan helpotusta karkinnälkääni. Kävelimme ympäri kaupunkia ainakin puolitoista, ehkä kaksikin tuntia ennen kuin löysimme huoltoaseman. Voi sitä helpotuksen tunnetta kun sain ensimmäisen karkin suuhuni. Aah.


"Syö vain muutama karkki": Ei auta, siitä tulee vain kiukkuiseksi ja joutuu tehdä toisen kauppareissun. Minulle ei riitä yksi laku- tai suklaapatukka. Kun syön "vähän" karkkia, syön suklaapatukan, pari lakupötköä ja hedelmäkarkkiaskin. Vähintään.

Olen syönyt tasapainoisesti, riittävästi, monipuolisesti ja tasaisin väliajoin, siis kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Ja silti karkinhimo iskee.  Olen kokeillut kromi-tabletteja, joiden pitäisi vähentää makeanhimoa. Ehkä toimii jollakin, mutta ei minulla. Olen lukenut useita kirjoja aiheesta, mistään kirjasta en ole löytänyt yhtäkään neuvoa tai niksiä joka toimisi. Hypnoosia en ole vielä kokeillut, ehkä joudun pian turvautumaan siihen.

Täytyy kyllä myöntää, että tästä blogin kirjoittamisesta on ollut hyötyä. Vaikkei tätä ehkä kukaan luekaan, niin silti tämä motivoi olemaan ilman karkkia. En yksinkertaisesti halua kirjoittaa tänne: päivä X - söin karkkia. Suosittelen siis kaikille karkkilakkoilijoille! :)

päivä 4.

Eipä ole pelkoa, että pääsisin laihtumaan karkkilakon aikana. Eilen oli ihan hirveä karkinhimo, joten söin sitten noin 15 koristeltua piparia, kourallisen kuivattuja inkiväärinpaloja (on muuten hyviä!), joulutortun, pullan ja pari lusikkaleipää. Nyt on vieressä iso kuppi kaakaota kermavaahdolla. No, eipä lakon ideana ollutkaan laihduttaa vaan yksinkertaisesti saada mahdottomaksi mennyt karkinsyöntikierre katkeamaan. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Tulipa tänään mieleen sellainenkin, että olisi pitänyt miettiä tälle karkkilakolle jonkinlaiset säännöt. Nyt kun en ole laatinut itselleni mitään tarkkoja sääntöjä, yritän keksiä porsaanreikiä, joiden avulla saan herkutella. Näköjään ainakin kaikki muut herkut ovat sallittuja. Mutta saako kaakaon sekaan sulattaa palan tummaa suklaata? Saako cupcakeihin käyttää turkinpippuri-murskaa tai ranskanpastilleja? Saankohan syödä vaikkapa Mars-jäätelöä, sehän on melkeinpä samaa tavaraa kuin kyseinen suklaapatukkakin, lisänä vaan vähän jäätelöä. Voi näitä elämän suuria kysymyksiä. :)

En saanut vielä ennustamaani karkkiraivaria ja selvisin eilisiltaisesta kauppareissusta kunnialla: en edes vilkaissut karkkihyllyille päin. Hyvä minä! :)

Jos tätä blogia eksyy lukemaan joku, joka ei syö lainkaan karkkia niin hänelläpä riittää varmasti ihmeteltävää. Mutta tällaista tämä karkkiaddiktin karkiton elämä on, ihmetelkää tai ymmärtäkää. Tai säälikää. :D

päivä 3.

Olin aamupäivällä vaunulenkillä ja nautin suunnattomasti auringonpaisteesta, sopivan kirpeästä pakkasesta sekä jalan alla narskuvasta lumesta. Ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski Mars-himo. Mars-patukka ei todellakaan ole suosikkikarkkini, se on vähän liian äklönmakea. Mutta tänään tuntui hetken siltä, että en vaan voi elää ilman Marsia. Himoitsin sen rapsakkaa suklaakuorta, venyvää toffeeta sisällä.. Nam. Koko loppumatkalla en saanut aivoihini mahtumaan mitään muuta ajatusta kuin Mars, Mars, Mars. Ihan kuin silmieni edessä olisi pyöritetty jatkuvaa Mars-mainosta. Hullua!

Tänään tuntui myös ensimmäisen kerran siltä, että voisin luovuttaa. Mitä järkeä on kiduttaa itseään karkkilakolla? Tai enkö voisi sallia itselleni ainakin lakun ja salmiakin, kun ne olivat juuri yhdeksän kuukautta pannassa raskauden vuoksi. Tai jos syö patukan silloin tällöin niin ei kai karkkilakko siihen kaadu..? Heikkouden hetki. Arvelen, että tänään tai viimeistään huomenna saan ensimmäisen karkkiraivarin. Siis sellaisen taaperoikäisen lapsen raivokohtauksen, jossa suunnilleen heittäydyn kaupan lattialle karkkihyllyn eteen ja kiljun "mutku mä haluuuun karkkia!". Mies, jos luet tätä niin tervetuloa vaan kotiin. ;)

päivä 2.

Himoitsin karkkia ensimmäisen kerran heti aamulla, noin 40 minuuttia heräämisen jälkeen. Pitäisikö huolestua?

Päihdelinkin (www.paihdelinkki.fi) sivuilla voi testata riippuvuutensa esimerkiksi alkoholin, tupakan tai rahapelien suhteen. Karkkiaddikteille testiä ei ikävä kyllä löydy, mutta luin muiden testien kysymyksiä ja tupakointi-testin ensimmäinen kysymys sai minut huolestumaan. Kysymys kuului: Kuinka pian heräämisesi jälkeen tupakoit ensimmäisen kerran? 5 minuutin kuluessa / 6-30 minuutin kuluessa / 31-60 minuutin kuluessa / 60 minuutin jälkeen. Voiko samaa luokitusta käyttää karkkihimoon? Jos en olisi käyttänyt aamun ensimmäistä 35 minuuttia joogaan, olisin ajatellut karkkia jo 5 minuutin sisällä heräämisestäni ja se olisi ainakin tupakka-testissä aika huolestuttava tulos. Hmm..

Heti aamulla iskeneen karkinhimon lisäksi vihlova hammas ja se fakta, että olen ylpeä jo yhdestä  karkittomasta vuorokaudesta vahvistaa motivaatiotani olla karkkilakossa ainakin kuukauden. Tai viikon. Tai niin kauan kun pystyn.

Tätä kirjoittaessani syön tomusokerikuorrutteella, nompparelleilla ja sokerirakeilla koristeltuja pipareita. Niitä ei onneksi lasketa karkiksi. Sitä paitsi piparit on tehty ruisjauhoista, joten ne ovat terveellisiä! ;)

päivä 1.

Karkkilakon ensimmäinen päivä ja olen jo tehnyt karkkilakkoilijan suurimman virheen. Kotonani on karkkia! Ostin eilen reilun 600 gramman irtokarkkipussin ja siitä jäi vahingossa viisi karkkia kulhoon. Aamulla kömmin unissani keittiöön ja nappasin kulhosta kolme karkkia suuhuni. Niitä pureskellessani muistin lakkopäätökseni ja harmikseni jouduin jättämään loput kaksi karkkia miestäni odottamaan. Kävelin teemukini kanssa olohuoneeseen ja mikäs se siellä odottikaan.. piparkakkutalo, karkeilla koristeltu piparkakkutalo. Piparkakkutalo jää helposti syömättä, joten tänä jouluna päätin kuorruttaa talon karkeilla niin että se varmasti tulee syötyä. Nyt se odottaa pöydällä syömistä ja minä en voi syödä sitä. Voi miten typerä olo!
Ja avatessani ruokakaapin löysin joululahjaksi saamani After Eight-rasian, jossa oli jäljellä vielä muutama suklaa. Luulin tuhonneeni senkin rasian jo kokonaan!

Mies lupasi piilottaa After Eight-suklaat ja minä päätin pysyä piparkakkutalosta erossa ja antaa muiden herkutella sillä. Näistä houkutuksista huolimatta en ole vielä sortunut (aamupalakarkkeja lukuunottamatta) herkuttelemaan ja se on jo kaltaiselleni karkkiaddiktille suuri saavutus.