helpotusta karkinhimoon.

Kun karkinhimo ja päänsärky olivat piinanneet kaksi vuorokautta, marssin kauppaan ja ostin niitä Pandan mansikkalakuja. Olivat hyviä ja veivät sekä päänsäryn että karkinhimon. Tänään olen saanut nauttia elämästä ilman minkäänlaista karkkihampaan kolotusta, ihanaa! Tuli siis taas kerran todistettua, että totaalikieltäytyminen ei kannata ja kulunut toteamus "kohtuus kaikessa" pitää paikkansa tässäkin asiassa.

Ai niin, luin tänään sanomalehdestä, että Kate Middletonin lempikarkki on Haribon Starmix-sekoitus. Siinä samassa aloin tykätä Katesta enemmän kuin aiemmin, sillä mäkin tykkään Starmixistä ja oikeastaan kaikista Haribon karkeista. Vitsit, että ihmisten on helppo saada mut tykkäämään itsestään. Kertoo vaan tykkäävänsä samoista karkeista. Oon vähän heikko ihminen. :D

Katesta puheenollen.. En ole ollut kovin kiinnostunut kuninkaallisista, mutta huomisten kuninkaallisten häiden kunniaksi olisi ihana viettää päivä juoden vaaleanpunaista skumppaa ja teetä ja syöden macaron-leivoksia ja muita söpöjä leivoksia. Välillä voisi jopa vilkaista tv:stä häiden kulkuakin ja yrittää bongata julkkiksia, ainakin Victoria Beckhamin vauvamasuineen. Taidanpa silti jättää väliin.

lakua.

Pysyin eilen vahvana ja pärjäsin illan ilman karkkia. Seuraukset? Näin koko yön unta karkeista, heräsin todella väsyneenä ja olen ollut koko aamupäivän karkinhimon vallassa. Tuleeko tästä joskus helpompaa vai onko loppuelämäni tällaista kidutusta..?

Näin siis yöllä useammankin karkkeihin liittyvän unen. Tarkimmin muistan unen, jossa löysin jostain Tarjoustalon kaltaisesta halpisliikkeestä lisäaineetonta lakua. Sitä oli sellaisissa muovilaatikoissa (n. 1 kg/laatikko) ja irtomyynnissä lakritsimattosuikaleina. Otin jo sen lakulaatikon ostoskoriini, muistin sitten karkittoman elämän projektini, palautin kiltisti laatikon kasaan ja tyydyin muutamaan pieneen lakritsimattosuikaleeseen. Enhän sentään olisi voinut poistua kaupasta ilman lakua, kun olen juuri tuota lisäaineetonta versiota kaikkialta metsästänyt. Uni oli todentuntuinen ja muistan siitä tarkkoja yksityiskohtiakin (esimerkiksi punaiset Snörenit ja saippuakarkit lakujen vieressä, autonhuoltotarvikkeet viereisellä käytävällä sekä edelläni kassajonossa olleen ostoskorista pilkistävän hiuslakan ja Nivean naamarasvan). Herättyäni pystyin melkein maistamaan tuoreen lakritsin maun suussani. Toivon silti nähneeni unta, sillä muuten minusta voi olla aika epäedustava kuva huomisessa paikallislehdessä ja alla otsikko: "Karkinhimoinen unissakävelijä huvitti ja ihmetytti aamuvirkkuja asiakkaita Tarjoustalossa".

Nyt kun koko postaus näyttää koskevan lakua niin totean vielä tähän, että keksin noin viikko sitten uuden keinon rajoittaa karkinsyöntiäni (mutta pääsiäsien takia en vielä ottanut keinoa käyttöön). Kun karkinhimo on niin voimakas, etten ihan oikeasti enää pärjää sen kanssa, saan ostaa karkkia. Mutta vain ja ainoastaan Pandan Natural-sarjaa (Fresh Herb, Strawberry ja Original). Kyseisen sarjan pussit ovat 125g painoisina sopivankokoisia ja niissä ei ole e-koodeja. Täydellistä! Olen jo pitkään tykännyt sarjan Fresh Herb-lakuista, mutta noita kahta muuta vaihtoehtoa en ole vielä edes kokeillut. Kaverini oli ostanut Strawberry-pussin ja suositteli minulle sitä hedelmäkarkin korvikkeeksi. Kiitos vinkistä Elisa!
Ja tämä ei ollut Pandan maksama mainospuheenvuoro vaan edelleen mainostan firmoja tyhmänä ihan ilman korvausta. :) Tosin nyt olen kyllä hehkuttanut Pandaa jo niin paljon, että saisivat lähettää kiitokseksi muutaman Natural-pussin. ;D

karkkia. karkkia. karkkia.

Tänään on ollut ihan kamala päivä. Olen kipeä 735. kerran tänä talvena (vaikkei enää talvi olekaan). Illaksi sovittu ja innolla odotettu sali+uinti-tapaaminen ystävän kanssa meni mönkään, samoin huominen ystävän vierailu. Aurinko paistoi koko päivän, mutten jaksanut nauttia siitä kuumeisena. Kaupassakäynninkin hoidin ilmeisen koomassa, sillä en tajunnut ostaa itselleni minkään sortin välipalaa. Söin sitten välipalaksi kovia rusinoita ja vauvan maissinaksuja (joihin ei ole lisätty suolaa, maitojauhetta, säilöntä- tai lisäaineita ja siltä ne sitten maistuvatkin). Vauva sen sijaan on ollut kovin energinen ja ehti päivän aikana muun muassa heittää rakasta äitiään kännykällä silmäkulmaan, pissata päiväpeitolle ja käydä maistelemassa pellettejä kissojen vessasta. Kaiken lisäksi mies teki tosi pitkän työpäivän ja odottaa nyt telkkarista tulevaa futismatsia (kaljatölkki  on jo valmiina jääkaapissa). Ei siis ihme, että tekee mieli on pakko saada karkkia. Koko päivän on ollut piinaava karkinhimo ja jos joku tulisi nyt sanomaan, että karkinhimo menee ohi vartissa niin sillä ihmisellä olisi sen jälkeen takapuolessa kengän kuva ja se ei todellakaan haalistuisi vartissa. ;) Koko illan olen halunnut vetää lenkkarit jalkaan, juosta lähikauppaan ja palata kotiin karkkipussin kera. Itsehillintäni on kuitenkin tänään ollut yllättävän hyvä ja nyt kaupatkin ovat jo onneksi sulkeneet ovensa. Selvisin karkitta! Tai jos en selvinnyt niin ainakin joudun fillaroida nelisen kilometriä ABC:lle karkkipussin saadakseni.

Äh, pakko myöntää että karkinhimo laantui huomattavasti, kun sai kunnon päivällisen. Jos siis onnistuisin oikeasti syödä tasaisin väliajoin ja saisin nälän pidettyä loitolla niin karkinhimo kyläilisi ehkä hiukan harvemmin.

jes!

Eilen oli perjantai ja selvisin siitä herkuttelematta. Neljää palaa valkosuklaaata päiväkahvin kera ja marjamurupaistosta jäätelönokareen kanssa ei nimittäin lasketa herkutteluksi, ainakaan juhlapäivänä. Siispä rohkenen todeta: hyvä minä!

Tänään illalla luvassa luonnonraikasta lakritsaa ja huomenna suklaakakkua ystävien kera. Niitä odotellessa lähden ulos nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta, leikkipuistosta ja pääsiäisriehasta. Iloista pääsiäisen aikaa!

hauskaa pääsiäistä!

Pakko vielä hypätä ihan toiseen aiheeseen.. Maailman huonoimpana viherpeukalona (kaktuksetkin kuolevat kuivuuteen minun käsittelyssäni) täytyy ihmetellä tätä meidän rairuohojen kasvutahtia. Olen parturoinut ruohoja jo moneen otteeseen ja joka aamu ne yllättävät viidakkomaisella olemuksellaan. Täytyy siis tänäänkin järjestää pieni rairuohojen trimmaustuokio.

Kuten voitte kuvista todeta, leikkausjälkeni ei ole kaikkein tasaisinta. Otsahiukseni vaatisivat hieman lyhennystä, mutta tämän rairuohojen parturointituloksen nähtyäni en ehkä uskalla itse tarttua saksiin. :)

tiput vaanimassa munia.

viidakkotiput

karkkihirviö.

Eilen oli ihan mieletön karkinhimo koko päivän. Ei auttanut kromitabletit, pakastettu mango ja banaani, lakritsitee, lempisarja dvd:ltä, vauvan kanssa kikattelu.. Ei mikään.

En silti antanut karkinhimolle periksi vaan päätin pärjätä ilman karkkia. Seurauksena päänsärky ja karkkihirviöksi muuttuminen. Olin ihan mielettömän kiukkuinen aina välillä. Saatoin olla ihan "normaali", siis tavallisen hyväntuulinen ja yhtäkkiä tuli sellainen hetkellinen järjetön raivo. Tajusin kyllä, ettei ole mitään miksi pitäisi olla kiukkuinen, mutta en vaan yksinkertaisesti voinut itselleni mitään. Mies oli ärsyttävä, lapsen kitinä ärsytti, kissatkin ärsyttivät. Jos mies sanoi jotain niin se ärsytti tai jos jätti sanomatta niin sekin ärsytti. Ja hymyillessään mies nauroi mun karkinhimolle, mutta kun hän ei hymyillyt niin hän mökötti.
Voi kuinka helppo ihminen (ja eritoten vaimo) olenkaan näinä karkinhimopäivinä. Olisi kaikille helpompaa, että kävisin hakemassa karkkipussin ja olisin taas iloisempi itseni. Ainakin näin yritin miehelle eilen vakuuttaa. Mutta hän muistutti, että karkinsyönnin jälkeen olisin kiukkuinen morkkiksen ja verensokerin heilahtelun takia. Aivan totta. Huh, tästä karkinhimosta on oikeasti päästävä eroon, ihan jo avio-onnen vuoksikin.

Ai niin, koristelin eilen meidän rairuohot pääsiäismunilla ja tipuilla. Muutama pieni suklaamuna ja hedelmärae jäi yli ja tieto niiden olemassaolosta piinasi minua suuresti. Niinpä kaivoin ne kaapista ja tyrkkäsin ne miehelleni, jotta hän voisi syödä ne ja saisin ehkä mielenrauhan. Tämäpä saikin älyväläyksen ja työnsi ne takaisin minulle sanoen "eikun syö sä nää, kun sulla on niin kamala karkinhimo". Voi ärrinmurrin kuinka ärsytti! Sillä hetkellä ei ollut kyllä tietoakaan aviomiehen tuesta karkkilakkoilijaa kohtaan. Onneksi mies itsekin tajusi mokansa, otti karkit ja söi ne "piilossa" toisessa huoneessa. Kiitos siitä, mussu. Pus. :)

motivointia.

Kertauksen vuoksi totean, että tahdon lopettaa karkinsyönnin tai ainakin vähentää sitä. Motivaattorina tässä toimivat muun muassa kuvottava olo karkinsyönnin jälkeen, masentava tieto itsekurin heikkoudesta sekä halu hillitä ylimääräistä sokereiden ja lisäaineiden saantia. Kun karkinhimo iskee, nämä seikat ovat kuitenkin täysin toissijaisia ja siksi karkiton elämäni on ollut yhtä suurta repsahdusta. Siksi ajattelin nyt muistin virkistykseksi kirjottaa listan asioista, joita sokeri saa aikaan elimistössämme. Listalla ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta jospa tämä taas hetkeksi innostaisi vähentämään sokerin syöntiä.

Sokeri on pahasta koska..
- joidenkin lähteiden mukaan sokeri on suurin syy ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen.
- myös finnien syynä voi olla sokeri.
- hampaat reikiintyvät helposti.
- sokeri saa verensokerin epätasapainoon, sillä sokerinsyönti aiheuttaa elimistössä insuliinipiikin.
- sokerista saa tyhjiä kaloreita, jolloin energiansaanti on liiallista ja kiloja kertyy.
- sokeri lisää b-vitamiinin tarvetta eli suuria määriä sokeria syövillä voi olal b-vitamiinin puutos.
- sokerin liikakäyttö vaikuttaa haitallisesti aivojen välittäjäaineisiin. Ärtyisyys, ylivilkkaus ja stressaantuneisuus voivat johtua sokerinsyönnistä.
- verisuonet kalkkeutuvat -> sydän- ja verisuonitautien riski kohoaa. Ettekö usko? Kas näin: sokeri hajoaa elimistössä fruktoosiksi ja glukoosiksi. Fruktoosi lisää triglyseridien ja LDL-kolesterolin tuotantoa.
- sokeri on karsinogeeni sillä syöpäsolut tarvitsevat glukoosia ravinnokseen.
- sokeri heikentää vastustuskykyä, sillä se tukahduttaa kasvuhormonin eritystä.
 - vireystilaa säätelevien hormonien tuotanto heikkenee, kun veren sokeripitoisuus muuttuu sokerinsyönnin seurauksena. Siksi siis pian karkkipussin syömisen jälkeen iskee väsymys.

Sokeri ei siis todellakaan ole elimistömme ystävä. Näistä sokerin haitoista huolimatta en ole valmis luopumaan sokerista täysin, saatika sitten myös hiilihydraateista. Olen "perusruokavalion" kannattaja: elimistömme tarvitsee rasvaa, proteiinia, hiilihydraatteja.. Mutta kaikkea kohtuudella. Jostain poimin kuitenkin tällaisen lauseen: "Sokerille pahasti addiktoituneella ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa sokerin syönti kaikissa muodoissaan kokonaan." Höh! Inhaa, jos en pääse karkkiaddiktiostani eroon luopumatta sokerista ja hiilihydraateista kokonaan. Yritän silti, en aio lannistua.

Tein myös Leipätiedotuksen Sokeritestin. Tein testin kuvitteellisen herkuttelupäivän perusteella: aamupalaksi puuroa, välipalaksi myslipatukka ja smoothie, jossa on tölkkihedelmiä (sokeriliemessä). Lounaan höysteeksi pikkuisen ketsuppia ja jälkkäriksi pannukakkua. Illalla 400g irtokarkkeja ja puolen litran siideri. Sokeripaloja 155,5. HUPS! Tulos oli tällainen: "Yli 34 palaa. TÄYS HUTI! Sokerinsaantisi ylittää kaikki sallitut rajat. Ei mikään ihme, jos olo on äkäinen, väsyttää etkä muutenkaan ole ihan vedossa. Missään nimessä et voi jatkaa näin! Päätä itsellesi erillinen herkuttelupäivä ja syö kunnon aterioita. Välipaloiksi kannattaa syödä esimerkiksi leipää, hedelmiä ja vähäsokerisia ja -rasvaisia maitotuotteita. Huomaat eron varmasti!" Alle 22 palaa päivässä on suositeltava määrä. Söin siis kuvitteellisena päivänä koko viikon sokeripalat. Olen sanaton.

ps. Mitä tykkäätte blogin uudistuneesta ulkoasusta?

täällä taas.

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, koska meillä ei ole toiminut netti (eikä tv). Ja koska viikonloppuna herkuttelin niin paljon, että olin liian kiireinen kirjoittamaan. :D Tein lauantaina aamupalaksi skonsseja ja iltapäiväherkuksi taiteilin macaron-leivoksia (tarvitsen siinä vielä harjoitusta). Lauantai-ilta kului Pandan yrittilakua mutustaessa ja siinä sivussa napsin myös suuren osan virpojille tarkoitetuista nameista. Myös sunnuntaiaamuna "jouduin" leipoa skonsseja, sillä lauantain aamupalasta jäi paljon tuorejuusto-kermavaahto-vadelmasörsseliä yli enkä jaksanut keksiä siitä mitään muutakaan herkkua. Skonssit on kyllä todella herkullisia! Vauvan kummitäti kehui aloittaneensa viikonloppuaamunsa skonsseilla ja seuraavana päivänä selasin uusinta Kotivinkkiä ja sieltä silmiini sattui niiden ohje. Pakkohan niitä sitten oli kokeilla ja heti ekan kerran jälkeen päätin, että näistä tulee meidän viikonlopun aamiais-/brunssiherkku. Suosittelen.

Eilen en syönyt yhtään karkkia. Hiphei! Virpojille varattuja kovia karkkeja jäi vähän yli ja vanhempani täällä käydessään herkuttelivat niillä. Minä katsoin tyynenä sivusta ja olin itsestäni kovin ylpeä. "Muut tuossa mutustelevat karkkia ja minun ei edes tee mieli", tuumin. No, tänään nälkäisenä niitä sitten tuli napsittua - mutta ei onneksi paljoa, vain noin kymmenen. Sitten ne loppuivat. Olen kuitenkin nyt vaihteeksi kovin motivoitunut elämään (lähes) ilman karkkia, joten tänään pilkoin banaania ja mangoa pakastimeen ja aion niiden avulla jatkossa nitistää karkinhimon. Kyllä tämä tästä.

Pakko vielä todeta, että vaikkei sitä ehkä tätä blogia lukiessa huomaa niin olen onnistunut vähentämään karkin ja muidenkin herkkujen syömistä aika hurjan paljon. Herkuttelen toki edelleen paljon, mutta enää ei ole kahden viikon mässytysjaksoja, joiden aikana syön joka päivä vähintään sen 350g karkkia. Ei tämä räpistely siis ihan turhaa ole ollut. :)

Tässä vielä kuva lauantain macaron-leivoksista. Yllättävän hyvin onnistuin, mutta ei ne todellakaan täydellisiä ole. Leivoksista tuli vähän liian isoja, kun en tajunnut kuinka paljon ne uunissa leviää. Ja jos joku tietää miksi nuo halkeilivat uunissa ja miten sen voisi estää niin mielelläni otan vinkkejä vastaan!

eilinen.

Tapahtui eilen:
Heräsin. Ensimmäisenä ajatuksena oli, että jes, eilisestä jäi karkkia. Toisena ajatuksena iski morkkis edellisillan herkuttelusta. Morkkiksen takia sysäsin orastavan karkinhimon tunteen syrjään enkä maininnut siitä edes miehelleni. Söimme aamupalan, sitten mies lähti töihin. Kun ulko-ovi kolahti kiinni, aloin availla keittiönkaappeja. En edes tajunnut mitä teen, olin kuin huumattu tai jotenkin muuten sekaisin. Availin vimmalla keittiönkaappeja kunnes yläkaapissa näin sen: karkkilaatikon jämät! En edes ehtinyt ottaa tuolia alleni vaan varvistellen ja vähän hyppien yletyin karkkilaatikon kulmaan ja sain sen kiskottua alas. Otin vain "muutaman" (eli kourallisen) ja laitoin loput takaisin hyllyyn. Ajattelin, ettei mies edes huomaa minun napsineen karkkeja. Söin karkit muutamassa minuutissa, palasin kaapille. Hypin ja varvistelin, yletyin karkkilaatikkoon, otin taas kourallisen karkkia. Laitoin muutaman karkin kädestäni takaisin laatikkoon, kun en halunnut ahnehtia. Palautin laatikon hyllylle. Söin karkit ja palasin kaapin luo. Kolmas kerta, sama homma. Sitten päätin, että nyt saa riittää.
Vietimme vauvan kanssa päivän ystäviemme luona.
Kotiin palattuamme laskin vauvan leikkimään olohuoneen matolle, menin keittiöön hakemaan välipalaa ja palasin olohuoneeseen karkkilasti kourassani. Söin karkit, palasin kaapille. Otin taas kourallisen ja nyt en enää vaivautunut edes laittamaan karkkilaatikkoa takaisin kaappiin. Pikkuhiljaa (eli noin vartissa) söin loput karkit. Laitoin karkkilaatikon tiskikoneeseen ja mietin: "voi paska".
Mies tuli kotiin. Kului muutama tunti. Käytiin seuraava keskustelu:
Minä: Laitoitko ne loput karkit piiloon?
Mies: Joo.
Minä: No, olisit piilottanut kunnolla.
Mies: ??
Minä: Niin että löysin ne ihan helposti. Ne on nyt syöty.
Mies luulee, että huijaan. Naurua.
Minä: Siis ihan oikeasti.
Mies nauraa edelleen.
Minä: Hei! Söin. Ne. Kar-kit.
Mies katsoo epäuskoisena ja kysyy: Siis ihan oikeasti?
Minä: No joo.
Repeän nauruun nähdessäni miehen epäuskoisen ilmeen. Tajuan tilanteen huvittavuuden. Minulta, aikuiselta ihmiseltä (ja äidiltä, "esimerkiltä"), pitää piilottaa karkit ja sitten maanisesti kaivan kaappeja kunnes löydän karkkikätkön ja tuhoan sen. Aika lapsellista touhua.
Mies katsoo edelleen epäuskoisena, mutta alkaa pikkuhiljaa uskoa, etten pilaile. Hän näyttää järkyttyneeltä ja toteaa: "Olen koko illan odottanut koska alat kinuta niitä karkkeja ja oon ollut ylpeä kun et ole maininnut niitä. Mut olitkin jo syönyt ne."
Hillitöntä naurua.

Surullista
Pakko päästä eroon tästä repsahduskierteestä.

säälittävää.

En haluaisi nyt kertoa tätä, mutta kai se on pakko.. Hitsin vanhemmat, kun opettivat minut niin rehelliseksi! Elämä olisi ajoittain paljon helpompaa, jos ei kokisi niin suurta tarvetta puhua totta ja kertoa aina koko totuutta.

Huoh.. Jaarittelen vähän ensin, kun en halua tunnustaa pahaa tekoani. (Ja samalla yritän selittää miksi tein mitä tein.)

Söin lounaan 11 maissa. Sen jälkeen kävin parin tunnin vaunukävelyllä, touhusin kaikenlaista lapsen kanssa, tein kahvakuulatreenin ja riensin sen jälkeen tukka putkella vauvauintiin. Uinnin jälkeen kävimme kaupassa (kello oli jo 19 ja ylikin) ja tarkoituksena oli ostaa valmis broileri "pikaruoaksi". No, broileria ei ollutkaan tarjolla, joten nälkäisenä ja väsyneenä suuntasimme pakastealtaalle (ei näin), tartuimme pakastepizza-laatikkoon (ei näinkään) ja matkalla kassalle nappasin vielä mukaani KILON KARKKILAATIKON (ei todellakaan näin). Ihan vaan kauppiaalle kiitokset, että olit pistänyt kilon (saippuanmakuisia) karkkeja myyntiin hintaan 2,99 €. Ei ole reilua.


Kotona pizzaa odottaessani avasin karkkilaatikon ja ahdoin karkkia suuhuni kuin henkeni kaupalla. AAAARGH. 

Edellisiä repsahduksiani ei enää edes voi kutsua repsahduksiksi tai sitten tämä oli joku jättisupermegamahtavuusemärepsahdus. :D Ja koko my life without candy on yksi suuri vitsi. Tämmöinen repsahdus repsahduksen perään-meininki syö vähän itseluottamusta.
t. luuseri ;)

ps. Onneksi paha saa palkkansa eli minulla on paha, paha, paha olo karkinsyönnistä. Ha!

edit: piirsin kuvan itsestäni tällä hetkellä. :D
paint ei ole ystäväni.

himo.

Ihan hirveä karkinhimo on piinannut jo monta tuntia. Hermot on pikkasen kireellä, kun mikään ei auta. Join lakritsiteetä, söin vadelmalakritsipurkkaa, tein pitkän kävelylenkin, kävin joogassa.. Ja joogasta palatessani kävelin kotiin kiertotietä, etten ohittaisi kauppaa. En nimittäin olisi pystynyt kävelemään kaupan ohi vaan olisin marssinut sisään ja suoraan karkkihyllylle.

Voi kun saisi edes lettuja ja kermavaahtoa ja omenahilloa tai täytekakkua tai voisilmäpullan. Tai karkkia.

viikonloppu & haaste.

Olipa viikonloppu.. Tyydyn toteamaan, että torstaista sunnuntaihin elämä oli yhtä suurta repsahdusta. En edes yritä luetella kaikkea herkuttelemaani, saati sitten keksiä hyviä perusteluja herkuttelulleni. Olin ahne, makeanhimoinen ja possu, siinä syyt koko viikonlopun kestäneelle mässäilylle. Mutta nyt se on loppu! Tästä lähtien syön makeaa vain ja ainoastaan lauantaisin. Pullaa, leivoksia, karkkia, kakkua, jäätelöä.. Kaikki nämä ovat sallittuja vain lauantaisin. Piste.

Pakko kuitenkin vielä todeta, että en oikeasti herkutellut ihan hirveän paljoa entiseen verrattuna, mutta kyllä tämä silti lasketaan suuuureksi repsahdukseksi.

Anni Consummatum est.-blogista haastoi minut ja siksi joudutte nyt lukea seitsemän asiaa minusta. Pahoittelut. ;)

1. Olen maailman huonoin laulaja, siis ihan oikeasti. Kaikki, jotka ovat joskus kuulleet minun laulavan (voikohan sitä raakkumista edes kutsua laulamiseksi..?) myöntävät tämän tosiasian turhia korulauseita lausumatta. Tästä huolimatta laulan joka ilta lapselleni Sininen uni-laulun. Pieleen se menee aina, mutta lapsi nukahtaa silti. (Pilaankohan ressukan musiikkikorvan jo vauvana?)

2. Poden jonkin sortin identiteettikriisiä, sillä olen aina harrastanut paljon liikuntaa ja ollut vahva. Nyt olen ihan rapakunnossa enkä tunne olevani itseni/omassa vartalossani. Vertaan tunnetta siihen, kun ihminen kokee olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin, mutta tämä minun "tilani" ei tietenkään ole yhtä vakava juttu. Ahdistusta se silti aiheuttaa.

3. Haaveilen omasta kahvilasta. Konsepti, nimi ja nimikyltin fontti ovat jo suunniteltu.

4. Niin, fontti.. Olen jonkin sortin fonttinipo. Ennen kuin aloitan tekstin kirjoittamisen, valitsen sillä hetkellä silmääni miellyttävän fontin. Jos fontti on ruma, en pysty keskittymään. Ammattikorkeakoulussa kaikki tekstit piti kirjoittaa Trebuchet-fontilla ja jossain välissä en enää voinut sietää sitä. Siksi esseitä kirjoittaessani vaihdoin ensin fontin joksikin toiseksi ja sitten lopuksi vasta vaihdoin fontiksi Trebuchet:n. Perusfonteista Times New Roman on kaikkien aikojen inhokkifonttini, lempparini on ollut nyt pitkään Courier.

5. Entisiä haaveammattejani ovat toimittaja ja kielenkääntäjä. Silti kielioppitaitoni ovat kaikkea muuta kuin hyvät, kuten varmasti jokainen tämän blogin lukija on huomannut. (En muuten yleensä oikolue blogitekstejäni, kirjoitan vain ajatukseni ylös ja julkaisen ne. Siksi tekstit saattavat olla todella epäloogisia, sekavia ja täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Sori.)

6. Olen harkinnut Marttoihin liittymistä. Siis ihan tosissani.

7. Söin äsken lakua. :/

Tarkoituksena olisi kai haastaa 15 blogia (kirjoitin ensin 156 blogia, hah siinäpä olisikin tekemistä), mutta haastan vain kaksi. Nämä kaksi valitsin sillä perusteella, että blogien kirjoittajilla on jotain yhtiestä kanssani (olihan haasteen aiheena minä, minä, minä). Haastan suden jälkiä ja kouristuksia-blogin, koska blogin kirjoittaja on myös melko tuore äiti (ja vanhan puutalon omistaja. Sellainen minäkin haaveilen joskus tulevaisuudessa olevani). Toisena haastan Mirkkuukoukku-blogin, sillä myös sen kirjoittajaa Mirkkua piinaa sokeriaddiktio.

karkkiostoksia.

Kävin kaupassa (ilman miehen valvovaa silmää). Ostin lakupatukan, Haribon nallekarkkeja ja tummaa suklaata. Niin että olen tosiaan hyvin päässyt yli karkkiaddiktiostani ja karkinhimo ei ikinä koskaan enää iske. ;) Puolustuksekseni totean, että lakupatukan jakoi kaksi ihmistä (pilkoin sen miehelleni ja itselleni jäätelön sekaan), nallekarkit sekä tumma suklaa tulevat huomenna koristamaan kuppikakkuja. Eli en sentään ahtanut kaikkea ostamaani karkkia suuhuni heti.

Ostin pari viikkoa sitten tarjouksesta hyviä lakuja ja pyysin miestäni piilottamaan ne. Tänään se ryökäle tunnusti, ettei muista mihin ne on jemmattu! Huomispäivän projektini on siis (kuppikakkujen teon lisäksi) etsiä piilotettu karkkipussi, mutta ei kerrota sitä miehelleni. Kun sitten löydän pussin, syön lakut ja tuhoan todistusaineiston (eli tyhjän karkkipussin) ja toivon, että mies on jo unohtanut koko pussin olemassaolon. Eikö kuulostakin hyvältä suunnitelmalta?

Jos joku karkkitehtailija eksyy joskus blogiini, niin hälle tiedoksi: karkittomasta elämästä huolimatta aion herkutella suklaamunilla ja muilla pääsiäiskarkeilla, joten niitä voi lähettää minulle testattavaksi. Kiitos. ;D

hiljaista.

Tajusin juuri, etten ole syönyt kromitabletteja ainakaan viikkoon. Silti karkkia ei ole tehnyt mieli mitenkään erityisen paljon. Tai siis, karkkia ei ole tehnyt mieli lähes ollenkaan. Hiljaista on siis ollut tämän karkkiaddiktin päässä, kun siellä ei ole koko ajan joku ajatus kiljumassa karkinsyönnin puolesta ja sitten joku toinen yrittämässä sanoa, että ei karkkia saa joka päivä syödä. Ja en ole hullu vaikka tää hullulta kuulostaakin! :) Ihan varmasti te karkkiaddiktitoverit tunnistatte tällaisen tilanteen:
Ääni 1: Karkkiaaaaa. Karkkiaaaaa. Nallekarkkeja. Tv-mix. Suklaarusinoita. Lakua. Pätkistä. Karkkiaaa!
Ääni 2: Ei saa syödä karkkia. Se on vaan turhia lisäaineita, sokereita ja kaloreita.
Ääni 1: Karkkiaaaaa. Karkkiaaaaa. Nallekarkkeja. Tv-mix. Suklaarusinoita. Lakua. Pätkistä. Karkkiaaa!
Ääni 2: Hyss. Ei karkkia. Viiden päivän päästä on karkkipäivä, sitten saa ostaa pikkupussin.
Ääni 1: KARKKIAAAAAA! KARKKIAAAA! KARKKIAAAA!!
Ääni 2 sanoo vielä jotain, mutta en enää kuuntele, sillä olen jo matkalla kauppaan.

Olen kyllä tälläkin viikolla "vahingossa" syönyt vähän suklaata, sillä eilen olin mammakaverillani ja siellä kahvin kanssa söin muutaman palan suklaata ja toissapäivänä ostin SpiceIce:sta pyörremyrskyn, johon valitsin kahta erilaista suklaata mausteeksi. En edes tajunnut syöväni karkkia (vaikka suklaatahan ei lasketa karkiksi) ennen kuin kahvitteluseuralaiseni huomautti asiasta. Tai siis kysyi "miten karkkilakko sujuu?" ja katsoi jäätelöannosta merkitsevästi. :D (Terveisiä vaan Sintskalle.) Mutta näistä vahinkorepsahduksista huolimatta karkinhimo ei siis ole ollut mikään ylitsepääsemätön vaan päinvastoin sitä ei oikeastaan ole ollut. Uskaltaisinkohan jo siirtyä kokeilemaan karkkipäivää? Jotenkin se vaihtoehto houkuttaa näin viikonlopun lähestyessä. Toisaalta onko järkeä opettaa itseä siihen, että lauantaisin saa karkkia, kun nyt kuitenkin yritän opetella tuntemaan sen oikean karkinhimon kaikista niistä opituista karkinsyöntitilanteista..? Ehkä mulle karkkipäivä tarkoittaa jatkossa sitä, että saan syödä kerran viikossa karkkia, jos sitä sattuu jonain päivänä tekemään mieli. Mutta etten saa syödä karkkia vain siksi, että nyt on karkkipäivä. Hmm.. 

Äh, kuinka vaikeaksi ihminen voikaan oman elämänsä tehdä!

sadepäivä.

Tällaisena sateisena, harmaana päivänä (joita muuten rakastan, jos niitä ei ole liian usein) on ihana käpertyä sohvankulmaan karkkipussin kanssa fiilistelemään. Nyt kun yritän päästä karkista eroon, pitää keksiä uusi "perinne" tällaisille päiville. Kävin vauvan kanssa vaunukävelyllä (ja nautin ihanista vadelmanpunaisista hai-saappaistani), nostin pikkuisen sisälle jatkamaan unia, keitin vadelmalla maustettua valkoista teetä (vadelma on näköjään tämän päivän teema) ja katson nyt Gilmoren tyttöjä. Sadepäivän kaava ei siis olekaan sohvannurkka+karkkipussi+kirja vaan vaunukävely kumisaappaiden kera+teetä+dvd-boksi. Toimii. :)

viikonlopun tilinpäätös.

Sain torstaina sen kaipaamani Jumbo Remixin - ja söin sen lähes kokonaan yksin. Vasta kun paha olo oli tulossa, jätin karkkipussin rauhaan ja tarjosin jämät (ööh, ehkä kymmenen karkkia..) miehelleni. Mutta hei, lopetin siis karkinsyönnin ennen pahaa oloa! Erävoitto minulle.

Karkinsyöntini ei kuitenkaan jäänyt yhteen karkkipussiin: perjantaina söin puolikkaan lakritsimaton ja lauantaina kävin ystäväni kanssa Makuunissa karkkiostoksilla - mutta ostin karkkia vain viidellä eurolla eli todella vähän "entiseen minääni" verrattuna. Paljon on tullut herkuteltua viikonlopun aikana ja se on vähän tyhmää, sillä yhtenäkään päivänä ei edes ollut oikeasti karkinhimoa. On tietysti huono juttu, että söin karkkia vaikken sitä erityisemmin himoinnutkaan. Toisaalta olen iloinen, että en ole tuntenut karkinhimoa muutamaan päivään (mutta varmasti se iskee taas huomenna). Tuntuu, että olen ehkä jo vähän parantunut karkkiaddiktiostani. Ennen monen herkuttelupäivän kierre oli lähes mahdoton katkaista ja vaati vähintään itkua ja hampaiden kiristystä. Nyt ajatus karkittomasta viikosta ei tunnu yhtään pahalta, sillä olen saanut herkutella viikonloppuna ihan tarpeeksi (ja vähän liikaakin). Ehkä pian voin sallia itselleni ihan jokaviikkoisen karkkipäivän? Se olisi fantastista.

Iloisin ja luottavaisin mielin kohti uutta karkitonta viikkoa siis! :)