karkkiöverit.

Vedin sitten kunnon karkkiöverit. Sellaiset, että todellakin tuli paha olo.

Viime kerrasta onkin aikaa ihan tosi kauan, niin kauan etten yhtään muista koska näin olisi tapahtunut. Luulin, että olisin jo päässyt yli tällaisesta, mutta kappas, en ollutkaan.

Pari viime päivää on tullut syötyä kulutukseen nähden liian köykäisesti. Esimerkiksi tiistaina piloxing ja sali-yhdistelmän jälkeen join palautusjuoman, mutta en sitten tainnut syödä myöhäispäivällistä enkä iltapalaa, koska olin niin ähkynä palkkarista.

Aterian tai aterioiden yli hyppääminen kostautuu mulla aina. Aina.

Tänään menin ohjaamaan Teho30- ja coretunnit. Jo ennen tuntien alkua huomasin, että olen syönyt liian vähän, on nälkä. Kotiin palatessa pysähdyin Valintatalossa ("haen mehukeittoa ja roskapusseja") ja Aakkoset-pussi aukesi jo kaupan parkkipaikalla. Kotona mussutin nameja muun muassa eteisessä lenkkarit jalassa. Söin sentään myöhäisen päivällisen (klo 21-22 on mun ilta-aterian aika, iltapala sitten pari tuntia myöhemmin. Jumppaohjaajan arki.) ennen kuin jatkoin karkkien napsimista. Mun jumppa loppui klo 20:30, taisin olla kaupasta ulkona 20:48 ja pussi oli tyhjä 21:25.

Yök.

En muista koska mulla olisi ollut näin kamala, etova olo. Jos jotain hyvää pitää sanoa niin ainakin motivaatio syödä terveellisesti on entistä kovempi. Ei enää tällaisia karkkiövereitä, ikinä. Please.

Älkää kokeilko tätä kotona vaan muistakaa syödä.

karkkihiiren kuulumiset.

Kuulkaa kun alkaa käydä aika vähiin karkkilakko- ja muut karkinsyönnin rajoittamiseen liittyvät blogikirjoitusaiheet.

Usein on niin kiire, etten ehdi miettiä karkkia. Kun on liian kiire, tekee hurjasti mieli karkkia. Silloin tiedän, että nyt pitää pysähtyä, ottaa kirja käteen ja rauhoittua. Näitä hetkiäkin on entistä vähemmän, koska olen tietoisesti haalinut elämääni rauhoittumishetkiä kuten online-joogan sekä kuukausittaiset Viiniä ja villasukkia -illat. Kun on liian vähän tekemisä.. HAH! Ei sellaista hetkeä ole. Mutta jos joskus olisin tylsää ja ajatukset kääntyisivät karkkiin, komentaisin itseäni hankkimaan parempaa tekemistä tai ajattelemista.



Kun on nälkä, tekee mieli karkkia. Kun syö tarpeeksi, karkinhimo lähtee pois. Jos syö koko päivän liian kevyesti, illalla on karkinhimo, joka on vain siedettävä. Se ei nimittäin lähde pois edes karkeilla, kokeiltu on. Ateriavälit pitää siis pitää riittävän lyhyinä.



Kerran viikossa syön karkkoa, jotta siitä ei tule mitään "en enää ikinä saa.."-peikkoa. Ennen herkuttelin illalla, mutta nyt olen huomannut vielä ihanammaksi herkkuhetkeksi lauantai-iltapäivän kahvitauon. Silloin on kiva rapistella irttaripussia, jossa on Ahaa-palasia, Pätkis-minibiteseja ja punssinappeja. Usein myös jonkinlaista (täyte)lakua. Nautitaan mielellään kirjan tai lehden kera. Aaah, se on mun viikon rauhallisin ja rennoin hetki. Joskus tekee mieli All sorts-englanninlakuja, silloin irttarit jää kauppaan ja herkut syödään vasta illalla Arrested Developement-sarjaa katsoen ja venytellen.



Näin tää homma tuntuu etenvän. Jouluna ruokarytmiä ei ollut, herkuttelua oli runsaasti ja joka päivä, uuteen vuoteen asti. Joulukiloja tuli muutamia, mutta en anna sen haitata (paljoa). Nyt syön taas säännöllisesti ja terveellisesti (oikeasti ihanaa!) ja liikun töiden merkeissä sekä lasten kanssa, joten eiköhän joulukilot ole kesään mennessä tippunut.



Karkkimonsteri sisälläni on kesytetty, ainakin toistaiseksi!

nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

paluu lohtusyöjäksi eli syöksy karkkipussille.

Mulla on ollut henkisesti aika rankka viikko. Ei mitään kovin dramaattista tai suurta, mutta paljon pieniä asioita.

Syksyn jumpat alkoivat ja vaikka se on toooosi toooosi toooosi kiva juttu, ekat viikot ovat aika raastavia. Miksi? Muun muassa siksi, että..
- uudet ryhmät jännittävät aina (onko oikeat tyypit löytäneet oikeille tunneille vai onko tehojumppaajat kevyellä tunnilla 65+ -väen ja aloittelijoiden kanssa seassa jne.) Nyt oli kyllä pääosin ihan oikeat tyypit oikeilla tunneilla ja ihania jumppaajia. <3 - Tällä kertaa oli myös joka ilta uusi "estradi" eli uusi paikka, uusi avain, uudet valokatkaisijat, uudet ilmastointijutut, uudet kaikki. - Oli myös uudet laitteet, vinkuva mikki ja häikkää ottava musiikkilaite. - Paljon muistettavaa kun on monen jumpan liikkeet ja ohjelmat, paljon "ylimääräistä" pikkujuttua jne. Tällaiset jutut on stressaavalle ihmiselle aika väsyttäviä. Jumpan ohjaaminen on fyysisesti rankkaa, mutta myös henkisesti. Koko ajan mietit sataa asiaa, yrität univelkaisenakin pysyä skarppina ja olet tuntosarvet ojossa: onko jumppaajat tyytyväisiä vai pitääkö jotain muuttaa kesken tunnin? Entä seuraavaksi tunniksi? Näin kauden alussa saa myös paljon palautetta tunneista. Tosi paljon tuli kiitosta ja positiivista kommenttia, mikä ilahduttaa aina. Oikeaa rakentavaa kritiikkiä otan mielelläni vastaan, sillä ainahan ammattitaitoa voi hioa. On kuitenkin myös paljon mielipideasioita, joiden vatvominen ei oikeastaan auta minua tai jumppaajia. Kuulin muun muassa että musiikki on liian lujalla ja liian hiljaisella - samassa jumpassa. Toisessa jumpassa se oli yhden mielestä aivan vääränlaista ja kolmas kommentoi ettei musiikkia olisi pitänyt olla lainkaan. Ja nyt ei puhuta rauhallisesta joogatunnista tms. vaan keppijumpasta. Lisäksi sain kuulla aika ahdistavaa sanankäyttöä ja huorittelua korjattuani yhdellä asiallisella lauseella, muiden jumppaajien huomaamatta erään jumppaajan virheellistä ja nivelet hajottavaa tekniikkaa. Perjantai-illan vietin oikein hyvässä seurassa, villasukkaa neuloen. Samalla nautin maltillisesti viiniä sekä mahan täydeltä herkullista ruokaa. Virkistävä ja ihana ilta, mutta sielläkin sain muistutuksen jumppaohjaajan työn vaikeudesta: yksi kritisoi jumppaohjaajaa siitä, että koko ajan on juomataukoja ja toinen oli sitä mieltä, että niitä onkin hyvä olla paljon. Tosiaan, yksi tyyli ei voi miellyttää kaikkia ja se on välillä raskasta hyväksyä. Tänään pidin muodostelmaluistelijoille luento+treeni-kombon aiheesta core ja kehonhallinta. Tykkään tuollaisesta työstä kovasti, mutta aina siinä joutuu vähän epämukavuusalueelle kun ei vielä ole rutiinia tuollaisesta (tai riittävää itseluottamusta). Lisätään tähän lasten huonouninen viikko ja eräs aika harmillinen juttu läheisessä ihmissuhteessa niin olin valmis ottamaan taas askeleen (tai kymmenen) taaksepäin. Tarkoittaa sitä, että menin kauppaan, mätin irtokarkkeja pussiin 434 gramman edestä ja vedin ne illalla ahdistukseen ja väsymykseen, nälkään ja vitutukseen. Auttoiko? No ei. Tuliko parempi olo? No ei, vaan pahempi. Opinko tästä? No en varmaan. Paljon paremmin tuntuu auttavan neulominen sekä omppujen pilkkominen ja soseeksi keittäminen. Rauhoittavaa, yksinkertaista puuhaa ja samalla aivot saavat rauhassa käydä ylikierroksilla, analysoida, vatvoa, sauhuta ja lopulta rauhoittua. Voi kun muistaisin tämän jatkossa enkä aina tiukan paikan tullen palaisi karkkipussille. Karkkipussi ei ole ystävä. Mutta miksi se on niin vaikea käsittää..?! (Niin, ystävä.. Mä olen myös tosi huono soittamaan ystäville tiukan paikan tullen. Ehkä sitä pitäisi harjoitella? Ehkä ystävän kanssa asioista jutteleminen auttaisi paremmin kuin karkkipussin tyhjentäminen.)

Mut nyt hetkeksi vielä omppujen pariin. Sen jälkeen pääsen taas uuden iltarutiinini pariin: piikkimatto ja pari sivua kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Eräänä iltana olin kyllä nukahtanutkin piikkimatolle!

(pssst. En tiedä korostinko sitä vielä tarpeeksi, mutta tästä narinasta huolimatta tykkään työstäni ja ohjaamisesta todella paljon.)

(pssst2. Toivottavasti teksti näyttää vain minulla yhdeltä pitkältä pötköltä ja kappalejaot näkyvät teillä. Jos eivät näy, pahoittelen! En saanut asiaa korjattua.)

kolme kysymystä.

Onhan hyväksyttävää viettää tunti sohvalla karkkipussin ja hesarin kanssa, jos on koko päivän (eli noin 9-18 välisen ajan) tehnyt pihatöitä?

Miksi 244 g painavassa irtokarkkipussissa on silmämääräisesti paljon vähemmän karkkia kuin 250 g valmispussissa, vaikka valitut irttarit ei ole superpainavaa laatua (kuten esim. iso fudge)? Ja miksi tuo irttaripussi tuntuu kädessä paljon kevyemmältä kuin se kuusi grammaa painavampi valmispussi?

salaisuuksia.

Tänään oli nälkä. Söin siis ruokaa laittaessa kaapista keksejä. Loser. Vielä alhaisempaa oli se, että söin ne salaa, jottei nälkäänsä kiukkuava lapsi huomaa mun syövän niitä ja ala vaatia osaansa. Oon kauhea!

Eilen aamulla teki mieli salmiakkia. Matkalla avoimeen päiväkotiin kävin kaupassa ostamassa lapselle lounasta ja samalla ostoskoriin lensi itselleni salmiakkiaski. Napsin askista salmiakkeja koko päivän - salaa tietenkin. (Se pieni aski muuten riitti todella pitkäksi aikaa, ihmeellistä!) Alkuillasta ostin kaupasta poppareita, sipsejä sekä 120g hedelmäaakkosia, kun meille tuli illalla ystäviä kylään katsomaan futista. Tulin kotiin, laitoin lapsen leikkimään. Aloin tehdä päivällistä - ja söin hedelmäaakkospussin tyhjäksi. Salaa tietenkin. Sori vaan ystävät, kun ette saaneet aakkosia!


Kipeänä en saanut ruokaa alas ja nyt "tottumuksesta" syön vieläkin vähän huonosti. Tämän lisäksi olemme viettäneet paljon aikaa ulkosalla (ihana aurinko!) ja ruoanlaitto venyy aina hiukan liian myöhäiseksi. Nälkä + nälkä = herkuttelu salaa keskellä päivää. Ja se on mielestäni väärin. On eri asia syödä herkkuja silloin, kun lapsi nukkuu. Mutta se, että lapsi on vieressä ja äiti vetää herkkuja selän takana mahdollisimman hiljaa, ettei lapsi huomaa.. Siinä on jotain todella väärää. Shame on me!

Täytyisi taas ottaa itseä niskasta kiinni.. Miten tuo kunnolla syöminen voikaan olla noin vaikeaa?! Kun treenaan, ruokahaluni on valtava, mutta jos vain laiskottelen sohvanpohjalla niin voisin elää viikon syömällä muutaman omenan ja herkkuja. Siksi siis olisi tärkeää taas parantua kunnolla ja päästä kiinni säännölliseen treeni- ja ruokarytmiin. Mulla on vieläkin vähän yskää, mutta siitä huolimatta (TIEDÄN tekeväni väärin enkä suosittele kenellekään) kävin eilen salilla ja vedin tänään intervallilenkin. En vaan oikeasti enää pysynyt järjissäni ilman treeniä. Olin ehkä maailman ikävin vaimo ja maailman ikävin äiti. Äkkipikaisin ainakin. Nyt on taas niin paljon parempi olo. Ja itse asiasssa vähän nälkäkin!

Suuntaan siis jääkaapille..
Ja huomisesta aloitan taas "kunnon" elämän: herkkuja vain lauantaisin + poikkeustilanteissa (esim. vappu), kunnon ruokaa kunnon annoksia ja treeniä sopivassa suhteessa. Pitäkää peukkuja, että onnistuisin tällä kertaa. Edes kahden päivän ajan.

make it go away!

Tämä on nyt tällainen yleinen "moi, mulle kuuluu tällaista"-postaus, johon saattaa vahingossa eksyä myös karkkiasiaa.

Flunssa jatkuu edelleen ihan kamalana yskänä, tänään ei ehkä enää ole kuumetta. (Jee siitä.) Eilen illalla sain flunssan lisäksi vielä aurallisen migreenikohtauksen, ensimmäisen piiitkään aikaan. En ole kyllä kyseistä vaivaa kaivannut yhtään.
Olen ollut syksyn, talven ja kevään aikana koko ajan kipeä ja nyt vielä kipeämpi kuin yleensä. Tällä kertaa olen viettänyt monta päivää ja iltaa sohvalla lähes koomassa maaten, olo on ollut kamala. Nukahdin jopa lapseni iltasatutuoliin ja nukkuessani päälleni oli ilmestynyt iso kasa leluja. Särkylääkkeitä tai muita en ole syönyt, paitsi eilen migreeniin. En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jotenkin en osaa ikinä hakeutua lääkekaapille, oli olo kuinka kauhea tahansa. Sivuraide: Pari päivää synnytyksen jälkeen yksi hoitaja sanoi kohta palaavansa iltalääkkeideni kanssa. Vastasin, ettei mulla ole mitään lääkkeitä. Hoitaja ajatteli vissiin, että tuo mamma nyt vaan on vähän sekava ja lähti hakemaan lääkkeitä, mutta palasi kohta hämmästyneenä ja totesi: "joo, niin nuo sanovat, ettet ole syönyt särkylääkkeitä koko aikana". No nii-in, syystä että olen niin dorka, etten tajunnut hakea lääkkeistä helpotusta tuskaiseen olooni!

Takaisin raiteille. Sohvalla aikaa viettäessäni pohdin, että mikä hitto siinä oikeasti on, että olen koko ajan sairas. Tajusin, että ehkä kehoni yrittää viestittää minulle jotain. Esimerkiksi: Pysähdy! Muista levätä! Olen nimittäin viimeisen vuoden aikana lähes päivittäin tehnyt jotain hyödyllistä koko sen ajan, minkä lapsi nukkuu päiväuniaan. Kaiken lisäksi olen tehnyt asiat mahdollisimman pikaisesti, jotta lapsi ei herää ennen kuin olen valmis. Ja kun olen saanut homman tehtyä ennätysnopeasti, olen ehtinyt aloittaa ja lopettaa toisenkin homman, ehkä myös kolmannen, neljännen ja viidennen. Iltaisin olen myös siivonnut, tehnyt remonttia tai treenannut salilla - täysillä. Ehkä tarvitsin tauon?
Päätin, että tästä lähtien en tee esimerkiksi kotitöitä päiväuniaikaan, vaan istun vaikka sohvalla kirjan ja teemukin kanssa. (Mun tuurilla lapsi jättää päiväunet lopullisesti huomenna. :D) Eilen tein kuitenkin vähän kotitöitä myös päivällä eli en osannut vielä ottaa aikaa itselleni. Illalla meidän piti miehen kanssa siivota, mutta hän lähtikin salille saatuaan lapsen nukkumaan. Olin vähän hiilenä ja aloin raivolla siivota itsekseni. Ja sitten se iski: aurallinen migreeni. Niin voimakkaana, että toisesta silmästä hävisi näkö samantien. Keho taisi taas viestiä minulle: rauhoitu. Lesson learned.

Nytkin olisi vaikka minkälaista puuhaa tekemättä. Mutta minä istun portailla rauhassa, kirjoitan blogia ja imen energiaa meidän portaikon ihanan kirkkaista seinistä. Kotihommat hoidetaan sitten yhdessä miehen kanssa lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Ja koska tänään on perjantai, kotitöiden jälkeen saa lasin viiniä.

Olen siis ottanut opikseni, kiitos keho viesteistä. Nyt tahtoisin eroon flunssasta a.s.a.p., sillä vierotusoireet liikunnasta ovat aika kovat. Kiltti keho, make it go away!

Söin muuten flunssan aikana niin paljon karkkia ja muita herkkuja (ainakin kaksi pussia täytelakuja, kaksi pötköä hedelmätoffeelevyjä, pussillisen sirkusaakkosia, pussillisen Fani-paljoa ja varmasti paljon muutakin), että tänään ei ole tehnyt mieli makeaa. Ihanaa! Leivoin silti aamulla korvapuusteja (koska tahdoin leipoa jotain), mutta aion jakaa puustit pois ja pakastaa osan. Yhden pienen pullan maistoin kun tuli kahviseuraa ja pulla maistui herkulliselle. En silti ottanut toista enkä aio ottaakaan. Olisipa aina tällainen olo, että ei tarvitse ahtaa itseään täyteen kaikkia maailman herkkuja. Tämä on tosi mukavaa.

Viimeisenä asiana on pakko paljastaa teillekin, että ostin ihanat legginssit. Tällaiset:

Mä niin rakastan noita housuja, mutta tiedän, että ne jakavat varmasti mielipiteitä ja kaikki eivät todellakaan ymmärrä innostustani. Mun mielestä ne vaan on niin törkeän hienot, että.. <3

OIKEIN MUKAVAA PERJANTAITA KAIKILLE! :) ps. Oli pakko vielä palata tarkentamaan, että aion kyllä jatkossakin tehdä kotiaskareita myös päivällä, joko lapsen kanssa tai hänen nukkuessa. Ja jos tahdon remontoida päikkäriaikaan, saan sen tehdä. Kotityöt ja remontointihan on kivaa puuhaa kun sen saa tehdä omaan tahtiin. Mutta en aio enää pyrkiä tekemään hommia mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, en aio enää suorittaa. Suosittelen muillekin. Kenenkään paremmuutta ei nimittäin mitata sillä, montako kotityötä on päivän aikana tehnyt tai kenellä on siistein koti.

uhkailua ja muuta.

Eilinen herkuttelu taitaa saada tänään jatkoa, sillä tarvitsemme mieheni kanssa nollausillan. Meidän tapauksessa nollausta on leffa ja herkkuja.

Miksi nollausilta? Miehellä on ollut rankka koulutusviikko (8-18 + matkat päälle), mulla on ollut hiukan tavallista raskaampi viikko myös tästä syystä. Lisäksi sain tämään "kivan" uhkaussoiton noin kaksi minuuttia ennen kun piti mennä ohjaamaan jumppaa. Mieheni oli epähuomiossa parkkeeranut jonkun omalle paikalle (jota ei oltu merkitty) ja tyyppi soitti mulle kirosanojen sävyttämän puhelun, joka päättyi kehoitukseen hoitaa mies siirtämään auto heti tai hän pistää auton rusinaksi. Mies ei tietenkään vastannut puhelimeen, joten olipa hieno fiilis mennä hymyilemään jumppaajien eteen.. uugh. No, ei ollut tyyppi uskaltanut miehelle mussuttaa ja jumpatkin kai menivät ihan ok:sti. Loppu hyvin siis, mutta vieläkin vähän vapisuttaa. Ei sitä ihan joka päivä onneksi tartte tuollaisia puheluita kuunnella. Huh.

tällaista tänään.

Kuva ei varmaan tarvitse paljoa selityksiä. Ostin karkkia, mutta vain vähän.
Mun motto voisi olla "there's always a 'but'", niin usein käyn sanaa 'mutta'

tää tais olla taas tässä.

I'm gonna make it, julistin viime postauksessani. Väärin. Pieleen meni tämäkin herkkulakko niin että rysähti.

Keskiviikkoiltana sain viestin ystävältäni. Viesti oli varoitus, että hän aikoo tuhota herkkulakkoni torstaina. O-ou! :) Ystävä oli tehnyt aivan mielettömän hyvää omenapiirakkaa (kiitos vielä <3) ja sen kanssa oli tarjolla jäätelöä. Yllätyin itsehillinnästäni: otin pienehkön palan (mun ottamaksi palaksi se oli pieni, jonkun toisen palaksi ehkä normaali tai enemmänkin) ja vaikka piirakka oli todella hyvää, en ottanut lisää. Ei herkkulakko tähän(kään) pieneen repsahdukseen kaadu, ajattelin. Perjantai koitti. Sovimme ystäväpariskunnan kanssa, että he tulevat meille illalla pelaamaan lautapeliä. Kävimme kaupassa. Ostoskärryissä oli sipsiä, pari dippiä, kasviksia, viinirypäleitä, muutama olut sekä kaksi pussia karkkia (hedelmäaakkoset ja Pandan natural-laku). Kotona kaivoin kaapista vielä kolmannen pussin (pätkis minibites). Söin nälkääni rahkaa, turkkilaista jogurttia ja ananasta. Istuin pelipöytään ja aloin syödä. Olin ajatellut, että napsin viinirypäleitä, kasviksia ja sipsiä, mutta melkein heti käteni suuntautui karkkikulhoon. Ja en ottanut muutamaa karkkia, vaan söin kulhon varmaan melkein yksin tyhjäksi. Joten tää herkkulakko päättyi tähän. Syytän ulkoisen motivaation puutetta, minussa ei ole vikaa! ;D (Oikeasti mun itsehillintä on edelleen maailman huonoin.)

Nyt yritän olla muutaman päivän herkuttelematta ja sen jälkeen nautin Espanjan ja pääsiäisen herkuista. Pääsiäisen jälkeen katsotaan taas mitä käy.. Toivottavasti herkuttelu ei heti ryöstäydy käsistä, vaikka todennäköisesti juuri niin siinä käy. Se on sääli, sillä olisi ihana osata nauttia herkuista kohtuudella ja ilman huonoa omatuntoa. Nyt ennen Repsahduksia sain elää muutaman päivän ilman makean- tai karkinhimoa ja se oli vapauttavaa! Elämä tuntuu kovin kevyeltä, jos ei koko ajan mieti sitä, kuinka tekisi mieli pullaa tai kakkua tai pannaria tai karkkia tai tai tai...

Joskus vielä osaan herkutella kohtuudella ja nauttia jokaisesta suupalasta, jonka (harvakseltaan) suuhuni pistän.

laskuvirhe ja motivaatiosta.

Tälle lahopäälle on tainnut tulla laskuvirhe! Blogitekstien mukaan tänään on 7 päivää herkkulakkoa jäljellä. MUTTA mehän olemme Espanjassa jo tiistai-iltapäivällä eli 6 päivän kuluttua. Eli herkkulakkoa onkin jäljellä enää 6 päivää! Ja koska nyt kello on jo 22, lakkopäivät ovat jo melkein yhdellä kädellä laskettavissa. Tänään on tehnyt kovasti mieli makeaa, muttta I'm gonna make it!

Olin noin kuukausi sitten luennolla, jonka aiheena oli motivaatio. Luennolla muistutettiin taas, että ulkoinen (puolison, ystävien, median jne.) motivaatio ei kanna pitkälle, vaan tuloksia saadakseen pitää olla myös sisäistä eli itsestä kumpuavaa motivaatiota. Näinhän se menee. Jos fysioterapia-asiakkaani täytyy laihduttaa 20 kg ylipainostaan sekä vahvistaa alaraajojen lihaksia päästäkseen eroon nivelkivuistaan (tai vähentääkseen niitä), en valitettavasti saa häntä tekemän sitä jos hän ei ole siihen valmis. Vaikka kuinka perustelisin uskottavasti laihdutuksen ja lihasten vahvistamisen tarpeen, tuloksia ei tule niin kauan kuin asiakas itse ei ole motivoitunut treenaamaan ja laihduttamaan. Kun asiakkaalta itseltään löytyy motivaatio ja palo tekemiseen, tuloksia tulee. Eikä motivaation tarvitse tulla siitä, että haluaa terveemmät polvet vaan motivaattorina voi olla mikä tahansa juttu, esimerkiksi: Näyttäisin paremmalta 20 kg hoikempana ja kiinteämpänä". Sisäinen motivaatio on siis se tärkein juttu. (Pahoittelen muuten tätä ei kovin ammattimaista kuvaa antavaa palikkakieltä ja typerää esimerkkiä, väsyttää ja aivot jumittaa.)

Mutta mitä tapahtuu, kun sisäistä motivaatiota löytyy, ulkoista ei niinkään? Miten pärjätä, kun itse haluaa päästä tavoitteeseensa (tässä tapauksessa olla ilman karkkeja pääsiäiseen asti), mutta muut (aviomies) pitää ajatusta hölmönä ja yrittää kääntää pään ("onhan se ihan hullua olla lentokoneessa ilman karkkeja! mä ainakin syön m&m'sejä"). No, onhan tuo meidän tapauksessamme totta. Olemme aina panostaneet siihen, että myös matka määränpäähän on mukava, oli määränpää sitten Lappi tai Kuuba. Omaan matkamukavuusrepertuaariini kuuluu pokkari, paljon lehtiä, mukavat vaatteet, lämmin huivi, villasukat, mahdollisimman käpertynyt asento lentokoneen/auton penkissä ja karkkipussi. Nyt pitäisi siis selvitä lennoista ilman karkkia ja todennäköisesti myös ilman mukavaa käpertynyttä asentoa tai minkäänlaista lukemista, sillä viihdytettävänämme on ihana ja vilkas taaperomme. Lapsen kanssa voi matkustaa, mutta ainahan se on tavallaan vaivalloisempaa. Tai siis että et voi miettiä vain itseäsi ja omaa mukavuuttasi vaan keskittyä tyydyttämään lapsen perustarpeet sekä viihdyttämään häntä niin, että matka on mahdollisimman vähän tuskaisa sekä hänelle, vanhemmille että kanssamatkustajille. Pitääkö minun siis pärjätä tosiaan ilman karkkia tästä? Alan epäröimään, kiitos mieheni. Jos hän tsemppaisi ja antaisi tukensa, selviäisin tästäkin. Nyt hän kuitenkin tekee siitä lähes mahdotonta.

Katsotaan miten käy.

Tänään olen siis himoinnut makeaa aika paljon. Kaupassa käydessämme ohitin karkkihyllyn ilman suurta tuskaa, mutta keksihyllyn näkeminen laukaisi jonkinasteisen makeahulluuden. Olisin voinut repiä keksipaketteja auki siinä keskellä Prismaa ja lappaa suuhuni kaksin käsin jaffakeksejä, fanipaloja, filipinos-keksejä ja niin edelleen. NAM!! Onneksi pysyin sen verran järjissäni, että tajusin kuinka to-del-la no-lo-a se olisi ollut. Eniten olen kuitenkin tänään haikaillut proteiinipatukoiden perään. Kyllä, niiden pahvisten, ei-kovin-herkullisten, kauppojen urheilupuolella myytävien patukoiden perään. Ai että kuinka olisin halunnut sellaisen. Mikä mua vaivaa?!

9 päivää jäljellä.

Tekee mieli karkkia niin että järki lähtee kohta. Hedelmäaakkoset ja irtokarkit ois nyt jotain niin ihanaa, että.. aah. Saisinko siis käydä kaupassa karkkiostoksilla? ;)
Kyselee eräs epätoivoinen, karkkihampaan kolotuksesta kärsivä bloggaaja.

yrjö.

Perjantai-illan paha olo ei ollutkaan pelkästään herkuttelun, liian kahvin ja morkkiksen yhteisvaikutus vaan sain viettää viikonlopun oksennustaudissa. Aah, mitä ihanuutta. Nooooot!

En oikein vieläkään pysty syömään kunnon ruokaa, vaan joudun elämään jogurtilla ja hedelmillä ja muilla välipaloilla. Tavallisen ruoan hajukin ällöttää ja jos sitä joudun syödä, alkaa oksettaa. Mutta kun on syönyt muutaman päivän pelkkiä välipaloja, kaipaa energiaa. Ja kun en voi sitä ottaa kunnon ruoasta, olen tankannut enrgiaa karkeilla. Se taas on... tyhmää. En hyödy karkkien tyhjästä energiasta yhtään ja sitä paitsi karkkien sokeri ei varmaan tee hyvää vatsalle, joka on muutenkin ollut aikamoisessa mylläyksessä. Mutta kun on hirrrveä energiavaje eikä pysty syödä ruokaa, karkinhimo iskee. Ei silloin kiinnosta miettiä, mitä muuta energiarikasta, "tiivistä" voisin mahdollisesti syödä (siis esimerkiksi kuivattuja hedelmiä/rusinoita).

Kunhan saan tämän taudin jälkimainingit talttumaan, aion olla muutaman viikon ilman karkkia/herkkuja. I swear.

karkkia ja motivointia.

Risteily oli ja meni. Tukholman kaupat on nyt tyhjennetty ja myös Silja Linen buffetpöydät ovat tyhjät, erityisesti ihana jälkiruokapöytä. Nams. Tänä iltana nautiskelin vielä herkullisia quesadilloja ja nyt edessä on lasillinen kuivaa omenasiideriä sekä nallekarkkeja. Sit riittää. Huomisesta alkaen alkaa jälleen kerran uusi elämä.

Alunperin piti vain aloittaa yksi-herkkupäivä-viikossa-elämä. Olen kuitenkin onnistunut kasvattamaan painoani ja rasvavarastoani muutaman kilon verran. En huitele vieläkään ylipainon rajoilla, mutta olo on tukala ja kaikkea muuta kuin kotoisa. Niinpä aloitan hmm.. jonkinlaisen dietintapaisen rypistyksen. Herkkuja saa siis vain lauantaisin ja silloinkin rajallisesti. Aion myös suunnitella itselleni uuden ja tehokkaamman treeniohjelman ja myös toteuttaa sitä tunnollisesti. Aion muokata ruokavaliotani terveellisempään suuntaan ja muutenkin aloittaa uuden ja paremman elämän. Se ei oikeastaan ole ikinä fiksua vaan aina pitäisi muuttaa elämää pikkuhiljaa ja pala kerrallaan. Tahdon nyt kuitenkin kokeilla tällaista kertarysäystä. Sitä paitsi ei tämä nyt niin valtava muutos ole sillä syön (jatkuvaa herkuttelua lukuunottamatta) suht terveellisesti, liikun ehkä viidesti viikossa ja muutenkin elän melko terveellisesti. Toki aina löytyy parannettavaa ja nyt on niiden parannusten aika.

Löysin jostain netin syövereistä tällaisen Niken kuvan, jonka päätin ottaa motivaatiokuvakseni.

En varmastikaan pääse tuollaiseen kuntoon (ainakaan kesäksi 2012 Ü), mutta motivaatiota tuo ainakin lisää.

Nyt nauttimaan nallekarkeista. :)

oh my.

Sporttiviikonloppu oli IHANA!! En ole varmaan ikinä ollut niin hyvillä ryhmäliikuntatunneilla. Kyllä huomaa, että the Nike Blastiin ei revitä ihan puskista niitä ohjaajia. Mahtavuutta!

Ajellessani sunnuntaina kotiin totesin kyytiläisille, että odotin hirmuista karkinhimoa ja "kyllähän mä nyt tällaisesta palkinnon ansaitsen"-tyyppistä perustelua karkkipussille. Sellaista himoa ei kuitenkaan ollut. Siinä vaiheessa. Kotona se kuitenkin iski ja syy oli tämä: oli kamala nälkä (vaikka olin jo syönyt ruoan) ja mies oli ostanut mulle karkkipussin varmuuden vuoksi. <- Tuo on tästä lähin meillä kiellettyä, sillä totta kai syön karkkia, jos sitä kaapissa on. Koko tämän viikon olen ollut jatkuvasti nälkäinen, siis jatkuvasti makeanhimoinen. Varmasti kulutin tosi paljon kaloreita viikonloppuna ja ainakin tänään salilla huomasin, ettei hiilarivarastoni olleet vielä täyttyneet eikä treeni siksi sujunut. Mutta tuntuu siltä, että nälkä on tavallaan jäänyt päälle. Olen mielestäni syönyt nyt paljon ja melko monipuolisesti (ruokaa, kasviksia, hedelmiä, puuroa, täysjyväleipää, rahkaa jne. jne.) ja tietysti olen höystänyt tätä ruokavaliota joka päiväisellä laskiaispullalla. Nyt tuntuu siltä, että paino on noussut ja vyötärö leventynyt ja nälkä on ja pysyy. Mitä ihmettä?! Huomenna lähden tyttösen ja I-ystäväisen kanssa laivalle, jee! Aion nauttia buffetin herkuista, myös niistä makeista. Aion myös piipahtaa tax free:ssa (useammankin kerran) ja ostaa karkkia sekä hyttiin että kotiin. Mutta sitten.. Sitten aloitan taas kerran lähes herkuttoman elämän, sellaisen, jossa herkkuja saa lauantaisin. Siis vain ja ainoastaan lauantaisin. Ja koska nämä toistuvat pyrkimykseni herkuttomuuteen ovat jo surkuhupaisia, niin toivon, että te blogin lukijat autatte minua onnistumaan. Kertokaa kaikki vinkkinne, joista voisi olla minulle apua. Miten motivoitte itseänne herkuttomuuteen? Millä tyrehdytätte hirvittävän makeanhimonne? Laittakaa vinkkejä, anelen! Nyt on pakko onnistua. Ei voi olla kovin vaikeaa olla ilman herkkuja kuutta päivää. Eikö niin? :)

Jos ette halua kirjoittaa vinkkiä kommenttilaatikkoon kaikkien nähtäville, niitä voi lähettää myös sähköpostiosoitteeseen mylifewithoutcandy gmail.com.

Ihan pakko.

Lauantaina oli karkkipäivä. Sen jälkeen olen herkutellut joka päivä (paitsi ehkä sunnuntaina?), mutta ihan vain kun on ollut ihan pakko.

Maanantaina söin pois levyllisen joulusuklaata. Se oli ihan pakko ostaa lauantaina, kun citymarketissa oli loput joulukarkit -50% ja tuo kyseinen suklaalevy on niin kallis (n.4,5€), etten koskaan raaski ostaa sitä oikeaan hintaan. Ja sitten se kiusasi olemassaolollaan koko ajan niin se oli ihan pakko syödä pois mahdollisimman nopeasti.

Eilen olin mieheni kanssa lätkämatsissa ja meinasin, että on ihan pakko ostaa sinne karkkia. Karkinhimo iski joskus iltapäivällä ja ajattelin, etten voi keskittyä peliin jos himoitsen karkkia koko ajan. No, selviydyin ensimmäisestä erästä ilman karkkia, mutta sitten erätauolla mieheni haki minulle kahvin. Kahvista jäi epämiellyttävä maku ja tunkkainen hengitys, eikä kummallakaan ollut purkkaa mukana. Toisella erätauolla menin sitten ostamaan purkkaa, mutta sitäpä ei ollutkaan tarjolla. Oli siis ihan pakko ostaa pikkupussi salmiakkiaakkosia. Ihan vain, että hengitys tuoksuu salmiakille eikä tunkkaiselle kahville.

Tänään olen taas flunssassa (joku on/off-flunssa kiusaa minua) ja tuntuu siltä, että kun en kerran pääse salille niin on sitten ihan pakko mennä illalla sohvalle karkkipussin kera.

vaikeita päätöksiä.

Kuten ehkä tiedätte, tänään on kansainvälinen älä osta mitään-päivä. Jääkaappi on täynnä ruokaa eikä muutenkaan ole tarvetta lähteä ostoksille, mutta.. Citymarketissa on Candy King-irtokarkit tarjouksessa! Noooou. Huomasin asian aamulla paikallislehteä selatessani ja siitä asti olen himoinnut kyseisiä karkkeja. Nyt käyn suurta kamppaillua päässäni, sillä onhan se vähän väärin, että älä osta mitään-päivänä lähtee autolla tuonne monen kilometrin päähän vain ja ainoastaan karkkiostoksille. Sitten toisaalta.. mutkumähaluuun!

Kyllä tänään taidan ottaa vastuullisen Aikuisen roolin ja unohtaa lapsi-minäni karkkikitinät. Karkit siis jäävät tänään kauppaan.

Onneksi kotona on vielä muutama konvehti. Ja jätskiä. Ja pipareita. Ja kuivattuja inkiväärinpaloja. Eiköhän niillä yhden perjantain pärjää. :>

terveiset remontin keskeltä.

Blogin hiljaiselämä senkun jatkuu vaan. Meillä on ollut vähän kiirus keittiöremontin suhteen, kun se pitää olla maanantaihin mennessä valmis keittiökalusteiden asennusta varten. Tehokkaiden työtuntien (vain taaperon päiväuni- ja yöunitunnit) puutteesta johtuen työ etenee hitaammanpuoleisesti, tosin nyt ollaan jo voiton puolella. Iltamyöhällä kun istahdan hetkeksi sohvalle vetämään henkeä, en jaksa edes ajatella tietokoneen avaamista ja teksin naputtelemista, vaikka olisi tässä välissä ollut kirjoitettavaakin. Mitään sisustus- tai remonttiblogia en todellakaan aio tästä tehdä, mutta ehkä laitan teille ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan tuo keittiö vihdoin on valmis. Siitä tulee muuten ihana. :)

Niin, olen sitten viime kirjoituksen jälkeen syönyt karkkia ehkä noin joka päivä. En mitään kovin suuria määriä, mutta olenpa kuitenkin. Aluksi en edes halunnut maistaa muuta kuin "aitoja" makuja, siis salmiakkia ja lakritsia. Ällötti ajatus e-koodeilla kyllästetyistä karkeista, joiden maussa ei ole mitään aitoa (tai herkullista). Sitten yhden erityisen rankan ja hermoja raastavan remonttipäivän jälkeen marssin Makuuniin. Sielläkin jouduin pinnistelemään, jotta sain pussiin edes jotain täytettä: esimerkiksi entiset lempparini Haribot jäivät lokeroihinsa odottamaan muita herkuttelijoita. Vähitellen olen kuitenkin luisunut takaisin tuttuihin e-koodikarkkeihin, viimeksi eilen herkuttelin Lidlin jelly beans-nameilla. Ovat muuten yllättävän hyviä!

Summa summarum: karkkilakon jälkeen muutama päivä oli valoisaa, nyt olen taas lähes aloituspisteessä. Ennen kuin sanon "kyllä, kyllä kultaseni!" jättimäisille, esanssisenmakuisille karkkipusseille aion TAAS ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää herkuttelua. Ei joka päivä voi olla karkkipäivä.

Huoh, taas sama kierre. Eikö tämä karkkiaddikti ikinä opi?!

8/91.

Selailin hiukan Pirkko Saarnian Irti makeanhimosta -kirjaa, se vaikuttaa ihan lupaavalta! Palaan nyt kirjan pariin ja jos saan sieltä vinkkejä tai apua karkinhimooni niin kerron ne teillekin.


ps. Tullessani tänne blogiini iski pienen pieni karkinhimo, tai oikeastaan vain hetkellinen ajatus karkista. Syypää: nuo punssinapit tuossa blogin nimen taustalla. Äh!

apua!

Viimeiset päivät ennen "finaalikarkkilakkoa" ovat käsillä. Olen äärettömän motivoitunut tulevaan karkkilakkoon ja olen päättänyt, että nyt onnistun. Karkkilakko siis alkaa syyskuun ensimmäinen päivä ja loppuu marraskuun viimeisenä päivänä. Kolme kuukautta. Yhdeksänkymmentäyksi päivää. Ja minä, karkkiaddikti, aion pystyä siihen.

Karkkilakon alkuun on viisi päivää (jos tätä perjantai-iltaa ei laske mukaan) ja minä yritän kuumeisesti miettiä, mikä olisi paras tapa valmistautua siihen. Kannattaako viikonlopun ja alkuviikon aikana vetää karkkiöverit, jotta karkkilakon alkaessa karkkia ei tee todellakaan mieli? Vai kannattaako syödä karkkia kohtuullisesti, nautiskellen, jotta syyskuun ekana voin sanoa karkille: "Kiitos näistä viime päivistä, ystäväni ja näkemiin. Tapaamme jälleen joulukuussa. Olet ihana." Vai kannattaisiko tehdä pehmeä lasku karkkilakkoon vähentämällä karkkimäärää pikkuhiljaa näiden viiden päivän aikana? En ihan oikeasti tiedä mitä minun kannattaisi tehdä ja siksi pyydänkin apua teiltä, hyvät lukijat. Tuossa vieressä on (tai ainakin pitäisi olla) gallup, jossa voitte yhdellä napinpainalluksella kertoa mielipiteenne asiaan. Pyydän, auttakaa minua päättämään mikä olisi paras vaihtoehto! Ja jos jollain on joku parempi ajatus niin otan sen ilolla vastaan.

Mukavaa perjantai-iltaa toivottaa remonttireiska (toinen käsi karkkipussissa, toinen maalipensselin varressa).