tiistai 29. maaliskuuta 2011

karkkikeskusteluja.

Lueskelin pienessä karkinhimossani netin keskustelupalstoilta aiheeseen liittyviä keskusteluja. Sama kuvio toistui joka palstalla: joku epätoivoinen pyytää vinkkejä karkinsyöntikierteen katkaisemiseksi ja muut sitten jakelevat neuvojaan. Ihan kiva, mutta tuntuu, että neuvojat eivät itse ole kovin kovia karkinsyöjiä. Tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää neuvoillaan, mutta vähän kyllä ärsyttää neuvojat, jotka eivät varmaan ikinä ole olleet samanlaisia karkkiaddikteja kuin minä - ja ilmeisesti useat ystäväni ja tuttuni. Blogin aloittamisen jälkeen monet tuttuni ovat nimittäin "tulleet ulos sokerikaapista" eli tunnustaneet herkuttelevansa paljon ja usein. Kiva, että meitä herkkujen popsijoita on paljon, sillä vertaistuki on aina tarpeen. :)

Huvittavin keskustelupalstoilla toistuva neuvo on ehkä se, että "ole puoli vuotta karkitta niin ei tee enää mieli". No joo, mutta miten saa oltua sen puoli vuotta karkitta, kun jo puoli päivää on sulaa mahdottomuutta?! Tai miltäs kuulostaa tämä: "aina kun tekee mieli karkkia, syö hedelmiä. Hedelmäsokeri tyydyttää makeannälän." EIKÄ TYYDYTÄ. Jotta karkinhimo laantuisi hedelmiä mussuttamalla, joutuisin syödä vähintään koko Prisman hedelmäosaston tyhjäksi. Ja aaaargh näitä "älä osta herkkuja kaappiin ja karkinhimon iskiessä juo lasi vettä ja käy kävelyllä". Hei come on, ei toi auta jos on oikea karkinhimo!

Teetä ja purkkaa suositellaan monessa keskustelussa, samoin säilykepersikoita tai -päärynöitä raejuuston kera. Kuulostaa oudolta, mutta ehkäpä tuolle yhdistelmälle täytyy antaa mahdollisuus. Itsehän olen nyt turvautunut turkkilaiseen jogurttiin ja ananasmurskaan, mutta se ei todellakaan ole mikään kaikkein kevyin vaihtoehto.

Joitain toimiviakin neuvoja löytyi. Ne ovat sellaisia pidemmällä aikavälillä toimivia vinkkejä, joilla ei ehkä estä tai hillitse sitä juuri nyt jylläävää karkinhimoa, mutta joiden avulla saa pikkuhiljaa karkinsyöntiä vähennettyä. Kas tällaisia:
- syö kovia karkkeja, ne kestävät pidempään ja siksi ei tule syötyä niin montaa. (Totta, paitsi jos pureskelee kovatkin karkit kuten minä teen..)
- syö pahoja karkkeja. (Tätä täytyy kokeilla!!)
- osta karkkeja, joilla on paljon syötynä laksatiivisia vaikutuksia. (En tiedä tahdonko kokeilla tätä.)
- viipaloi banaani pakkaseen ja imeskele niitä jäätyneitä viipaleita.
- poista myös maissi ruokavaliosta, kun yrität eroon karkinhimosta, sillä maissia käytetään makeutusaineiden raaka-aineena ja se voi siten laukaista makeanhimon. (Tämä oli ihan uutta tietoa minulle.)
- jätä kauppaan karkit, joiden tuoteselosteessa on useita E-koodeja tai/ja joiden raaka-aineita et osaa lausua.
- mieti ja kirjaa paperille mitkä tilanteet ja tunteet ajavat mässäilemään. (Tätä olen nyt pääni sisällä yrittänyt tehdä ja siitä on ollutkin apua.)

Loppuun vielä lainaus yhdestä keskustelusta. Tämä oli mielestäni hauska vaikkei ehkä kaikkein toimivin: "Minä olen joskus harrastanut sellaista ajatusleikkiä, että kun olen siinä kaupan karkkihyllyllä sortumaisillani vaikkapa suklaalevyyn niin ajattelenkin olevani joku muu. Vaikkapa joku ohikulkeva ihannevartaloinen nainen ja kuvittelen hänen ylenkatsovan minua "siis meinaako toi syödä kokonaisen suklaalevyn, mä en ikinä pystyis", "tollaset punkerot ne vaan ei pysty pitämään itseään erossa suklaasta", "ei ihme että toikin on tollanen pullukka"." (En enää muista mistä keskustelusta poimin tämän, joten en nyt linkitä tätä mihinkään. Jos teen nyt jotain suunnattoman pahaa ja väärää niin kertokaa, poistan sitten tämän lainauksen.)

ps. Oletteko kuulleet, että vain yhtä karkkilaatua syödessä karkkiähky iskee nopeammin kuin erimakuisia karkkeja napsiessa? Kuulin tämän joskus vuosia sitten, mutta olin unohtanut sen. Onneksi uusin fit-lehti toimi muistinvirkistäjänä. Jos (kun) siis repsahdan herkuttelemaan, valitsen vain yhden sortin karkkeja.

6 kommenttia:

  1. Luin muutama kuukausi sitten tutkimuksesta jossa tuloksena oli että makeanhimoon tms. auttaa kun kuvittelee koko sen syöntiprosessin mielessään! Se kuulostaa musta vähän härskiltä. :) Pakastetun banskun pitäis muuten olla oikeesti hyvää, vähän kuin jätkiä ku vetää tehosekoittimen läpi. Maissijutusta en ois niin varma, kuulostaa huuhaalta, mut pahojen karkkien syönti vaikuttaa ideana niin hölmöltä, että miksei! :)

    VastaaPoista
  2. Mä huomasin viikonloppuna, että alkoholi aiheuttaa kamalan makeanhimon. Oon ollut jo varmaan kuukauden ilman makeanhimoa, mutta lauantaina join pari kuoharilasia ja valvoin, ja sen jälkeen on tehnyt joka päivä mieli suklaata. Eilen tein korvikkeeksi rahkaa, johon tuli kermavaahtoa, rahkaa, Van Houtenia ja vähän sokeria :D Hyvin toimi!

    Se suklaatee on musta myös ihan hyvä korvike, varsinkin maidon kanssa.

    Ja vaikka neuvominen onkin ärsyttävää, kerron silti yhden asian :D Mulla ainakin vaikuttaa myös se, jos syön paljon nopeita hiilareita. Esim. salaattilounaan jälkeen ei oo jälkkärintarvetta, mutta pastalounaan jälkeen on. Mutta sitten on tietysti aikoja jolloin se ei mene mitenkään noin loogisesti.

    -Ida

    P.S. Söin just pussin Malaco Must Touch of Sea karkkeja.

    VastaaPoista
  3. Anni: Hyi, en mä ainakaan halua miettiä sitä syöntiprosessia. :D Pakastettua banaania kehuu niin moni, että sitä on kai pakko kokeilla.

    Ida: Tuo nopeiden hiilareiden syöntihän muutenkin laukaisee helposti makeanhimon, mutta mä syön niitä silti surutta. Ei kovin fiksua. :D Tuota alkoholijuttua en ole ikinä ajatellutkaan, mielenkiintoista! Ja herkkurahka kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Mä olen kyllä tietoinen tosta, että pitäs olla vaan samanlaatuisia karkkeja/herkkuja. Ei niin paljo tuu vedettyy, jos on vaan samanmakusia, mut sit ku on paljo erilaisia: päärynä, mansikka, salmiakki jne. mitä pusseissa usein on. Ja kaikista paha kai on irtokarkit, koska kaikki karkit on tosi hyvä ja on tosi paljo erilaisia. Paitsi poikkeuksena suklaa, koska se vaan on niin ihanaa. Mut suklaa ei tainnu ollakaan sun ongelma.

    - Jenna

    VastaaPoista
  5. Myös pakastettu ananas ja mango toimii minulla. Pahoja karkkeja ei voi syödä, koska ne on pahoja. Mun mielestä, jos karkkia syö niin syö sitten jotain parempaa ja miettii hartaudella mitä ostaa. Ennenkuin menee kauppaan ja ostaa sitten mielellään sellaisen pienemmän koon pakkauksen. Eikä niitä jumbopusseja. Minulla toimii valvonnan alaisuudessa karkkiostoksille meno. Saan ostaa yhden pienen jutun jossa ei ole lisäaineita. Esim Pandan yrttilaku on hyvää ja pakkaus on kohtuullinen. Tuo neuvo "et osta, jos ei osaa sanoa ainesosan nimeä" on loistava! Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Jenna, joo suklaa on ehkä ainoa makea juttu joka ei ole mun ongelma! :D Tykkään kyllä siitäkin kovasti, mutta harvoin ostan sitä itselleni.

    Mirkku, täytyypä laittaa siis myös mangoa ja ananasta pakastimeen. Kiitti vinkistä! Minulla tuo karkkiostosten teko valvonnan alaisuudessa ei toimi, kun mies heltyy aina kun katson tarpeeksi anovasti. ;D

    VastaaPoista