maanantai 21. helmikuuta 2011

matka- ja herkkukuumetta

Tänään ajatuksissa on pyörinyt muutakin kuin karkki. Ajatukset ovat kovasti jo ulkomailla ja lämpimässä ilmastossa.. Matkakuume alkaa olla aikamoinen, kun reissuun on enää muutama hassu päivä. Ja säätiedotuksen mukaan reissun päällä pitäisi asteita olla noin +27/+34. Kohta tarkenee! :) Tekemistä olisi kovasti, mutta sen sijaan että panisin toimeksi, vietän aikaa muun muassa facebookissa chattaillen. Onko muilla samaa vikaa, että kun on liikaa tekemistä niin ei saa mitään tehtyä?

Söin jo aamulla ne kaksi palaa suklaata, joita minun ei tänään pitänyt syödä. Pöh! Nyt himoitsen lisää suklaata, cappucchinoa kermavaahdon kera sekä muutamaa Domino-keksiä. Onneksi tänään en todennäköisesti ehdi järjestää itselleni iltapäivän herkutteluhetkeä, sillä muutaman tunnin kuluttua pitää lähteä neuvolaan ja joogaan ja sitä ennen on paljon tekemistä. Illalla kaupassa pitääkin sitten olla todella suuri määrä itsekuria mukana, kun joogan jälkeisessä nälässäni menen sinne ja tiedän, etten ole saanut koko päivänä herkutella (niitä kahta suklaapalaa ei nimittäin lasketa, ne oli aamupäivän välipala). Voi sitä karkinhimoa, joka iskee kaupassa. Jos sorrun ostamaan karkkia, ostan todennäköisesti Jumbo Remixin (ihan sama kuinka paljon lisäaineita siinä on) ja se on jonkun tämän blogin lukijan vika! Niin että tattista vaan. Katselin äsken blogin tilastoja ja liikenteen lähteitä ja jonkun reitti tänne on käynyt googlen kautta hakusanalla 'jumbo remix my life without candy'. Ja naps, saman tien aloin himoita kyseistä namipussia. Kiitos vielä toistamiseen, sinä googlettaja. Syytän sinua. ;D

Asiasta ihan toiseen.. Ennen matkalle lähtöä pitäisi vielä päättää matkalukemiston sisältö. En aio ottaa kovin montaa kirjaa (toisin kuin yleensä), sillä en tällä kertaa vietä lomaani rannalla maaten. Lisäksi toivon löytäväni kirjoja Heathrown lentokentältä, kun vietämme siellä aikaa lentojemme välissä. Alla on kuva matkakirjastoni ehdokkaista, joista pitäisi valita kaksi. Tai oikeastaan punainen kirja + joku muu.  Suuret filosofit-teos on kesken, joten sen otan ainakin mukaani. Mutta minkä näistä ottaisin toiseksi kirjakseni? Muumipappa ja meri toimii aina, mutta se on aika ohut. Ja toisaalta sitä olisi kiva lukea kesällä mökin laiturilla. Sisustaja on lojunut hyllyssäni vuosia, enkä ole saanut aikaiseksi lukea sitä, sillä ystäväni kuvaili aikoinaan kirjaa oudoksi. Tulkitsin sen niin, että kirja on huono enkä siksi ole vaivautunut sitä lukemaan. Muutama kuukausi sitten kirja tuli uudelleen puheeksi ja se ei kuulemma olekaan huono, vain outo. Nyt pitäisi siis antaa sille mahdollisuus.. Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan olevan "tyrmäävä lukuelämys sisustusfriikeille, trendipelleille, brändien orjille, feng shuihin hurahtaneille, kaupunkilaisille ja esteettisistä arvoista kiinnostuneille". Ei ehkä se paras kirja matkalukemiseksi Afrikkaan?
(Hei, olen kohta ratkaissut kirjaongelmani ihan vain kirjoittamalla!)
Jäljelle jäävät vielä Being Emily ja the Night Watch. En osaa päättää näiden kahden väliltä.. Edeltä mainittu kertoo Fionasta, jonka perhe on outo ja siksi hän pakenee elämäänsä Emily Brontën kirjoihin, mutta hänen elämänsä tulee muuttumaan ikuisiksi ajoiksi. Perushömppää siis, ainakin takakannen perusteella. Jälkimmäinen kirja kertoo 1940-luvun lontoolaisista. Aloitin kirjan jo kerran, luin muutaman sivun ja laitoin pois, koska teksti oli aika tylsää. Joudun kuitenkin joskus antamaan uuden mahdollisuuden tuollekin kirjalle, joten miksi en tekisi sitä nyt.. Onko joku lukenut jomman kumman näistä kirjoista? Olisi kiva saada jonkun kommentti aiheeseen tai joudun ehkä ottamaan kummatkin kirjat mukaani.

2 kommenttia:

  1. Night Watch luettuna, ei ollut parasta Watersia mun mielestä. Mutta eikös Keniaan perinteisesti lähdetä Karen Blixenin "Minun Afrikkani" kainalossa...?!

    VastaaPoista