päivä 9 jkl.

Koskahan onnistuisin olemaan päivän ilman herkkuja? Ja kuukauden ilman karkkia? Tai viikon ajattelematta karkkia?

Tykkään arjesta ja rutiineista, mutta yhteen tiettyyn rutiiniin olen kyllästynyt. Se on tämä: aamulla ajattelen karkkia tai herkkuja, mutta työnnän ajatuksen pois mielestäni. Päivällä tahdon pienen herkun (ja usein saankin sen). Illalla himoitsen karkkia ja jos en ole saanut päiväherkkuani, minun on saatava se illalla. Herkuttelun jälkeisessä morkkiksessa päätän, että nyt aloitan herkuttoman elämän. En enää ikinä herkuttele enkä ainakaan syö karkkia. Olen todella motivoitunut ja luottavainen: "nyt tämä onnistuu, nyt olen vihdoin valmis luopumaan karkeista ja muista makeista herkuista". Ja kun aamu taas koittaa niin herkut ovat mielessäni, viimeistään oltuani "jo" tunnin hereillä. Tylsää, ennalta-arvattavaa ja ah, niin ärsyttävää!

Luin uusimmasta Kaksplussasta juttua tupakoinnista ja raskaudesta. Siinä kerrottiin, että noin 14 prosenttia suomalaisäideistä tupakoi odotusaikana. Siis mitä, kaikista riskeistä ja vaaroista huolimatta?! Kauhistusta ja ihmetystä kesti noin puoli minuuttia, kunnes aloin pohtimaan miten olisin selvinnyt, jos minulta olisi kielletty karkit koko odotusajaksi esimerkiksi raskausdiabeteksen vuoksi. Voin rehellisesti sanoa, että en tiedä kuinka kauan olisin selvinnyt täysin herkuttomasta elämästä. Ehkä (mutta vain ehkä) olisin voinut olla täysin herkuitta, jos se olisi ollut lapsen etujen mukaista. Luulen kuitenkin, että olisin sortunut ajoittain pieneen herkutteluun, ainakin suklaapatukkaan tai tikkariin (paitsi jos lapsen henki olisi vaarantunut heti saatuani milligrammankin sokeria kehooni). Ällöttävää. Minun on päästävä eroon tästä herkuttelusta.