perjantai 18. helmikuuta 2011

karkiton elämä, päivä 7.

Tämä viikko on ollut aika rankka, siispä päätin palkita itseni tänään hyvällä ruoalla ja.. karkilla! Ostin pannupizza-ainekset (tacokastiketta, punasipulia, mozzarellaa ja kanaa) sekä "jälkiruoaksi" kaksi pikkupussia karkkia yhteiseksi miehelleni ja minulle. Karkkien valinta osoittautui hieman ongelmalliseksi, sillä yritän nyt vältellä turhanpäiväisiä lisäaineita (karkeissa, en muissa ruoissa. Järkevää? Ei.).

Olisin halunnut viinikumeja, mutta niissä oli mehiläisvahaa. Siis mehiläisvahaa?! Siitähän tehdään kynttilöitä. Ihan sama onko se syötävää ja terveellistä vai ei, ajatus kynttilämateriaalista karkeissani ei houkutellut. No, päätin, että ostankin All Sorts-englanninlakuja. Ja päätin sitten jättää ostamatta. Niissä oli muun muassa glyserolia. Siis samaa ainetta kuin käsirasvassani? Wikipedia osaa kertoa tästä aineesta tarkemmin: Glyseroli on jäykkäjuoksuista väritöntä nestettä ja se kuuluu kolmearvoisiin alkoholeihin. Glyserolia käytetään esimerkiksi ihovoiteissa, hammastahnoissa ja tupakassa kosteutta sitovana aineena. Muoveissa glyseroli toimii pehmentimenä, liimoissa se estää kovettumista ja sokereissa kivettymistä. Kotioloissa glyserolia käytetään muun muassa puhallettavien saippuakuplien vahvistajana. Lisäksi räjähdysaineteollisuus käyttää sitä nitroglyserolin eli trinitroglyseriinin valmistukseen, jota saadaan kun glyseroli esteröityy typpihapon kanssa.
Syön siis tietämättäni ainetta, jota käytetään myös räjähteissä, muoveissa ja liimoissa ja joka on jonkinlaista alkoholia. Hmm, englanninlakut eivät vaikutakaan enää niin herkullisilta. Tässä tapauksessa kulunut lausahdus "tieto lisää tuskaa" pitää todellakin paikkansa. Jos haluaa nauttia karkeista rauhassa, ei kannata lukea ainesosaluetteloa.

No, karkkihyllyä aikani koluttuani löysin 125g pussin Pandan Natural-lakuja, joissa oli vain melassisiirappia, vehnäjauhoja, lakritsiuutetta sekä luonnollista aromia (yrttiuutetta). Ei kuulosta kovin pahalta, eihän? Toisena pikkupussina ostin Malaco MUST, Moods of Black-pussin (75g), jonka tuoteselostus näytti myös melko "viattomalta". Tosin nyt kun luin sitä uudelleen, huomasin siinäkin olevan mehiläisvahaa. Yök, en siis osta noita toiste. Mutta siis, 200g karkkia perjantai-iltana ja siitä (vajaa) puolet on miehelle. Tää on jo aika hyvä saavutus! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti