maanantai 30. toukokuuta 2011

viidestoista päivä.

Lauantai oli sadepäivä, joten mökillä tuli vähän herkuteltua.. Jos luettelen kaikki herkut niin sen jälkeen luulette, että olen mässäillyt koko päivän ja palannut kotiin pari kiloa tuhdimmassa kunnossa. :D No, luettelen silti. Lauantai-aamu alkoi aamiaisen kruunanneilla suklaakaurakekseillä (oli pakko ottaa muutama keksi kahvin kaveriksi, kun mies keitti laihaa eli pahaa kahvia). Yhdentoista aikoihin keitettiin teet ja otettiin palat tummaa suklaata. Ruoan jälkeen taidettiin ottaa jäätelöä jälkiruoaksi. Toisen teemukillisen kanssa taas tummaa suklaata palanen. Ja koska olin unohtanut hedelmät kotiin (ei ollut tahallista!) niin napsin välipalaksi pari palaa suklaata ja ehkä kourallisen salmiakkeja. Illan futismatsin aikana iski vielä nälkä, joten hain jäätelöpurkin pakastimesta ja lusikoin suoraan purkista iltapalaa. Että semmoista. Aamulla oli niin väsynyt ja vetämätön olo, että hyvä kun jaksoi jalkaansa nostaa. Ihan varmasti kaiken sen sokerin syytä! Olin myös totaalisen valmis elämään sunnuntain herkuitta, mutta sukulaisilta jäi yli prinsessakakkua ja yksi cupcake. Heidän valvovan silmänsä alla jouduimme mieheni kanssa syödä ne. Sen sijaan sunnuntai-illan jäätelöpurkin rääppiäishetkelle ei ole mitään hyvää tai huonoa syytä.

Mökillä lapsikin sai maistaa ensimmäisen kerran oikeaa herkkua. Tosin ei tarkoituksella. Tähän alustukseksi totean, että olen antanut pienelle välillä sokeritonta pannaria/lettua ja lomamatkalla tarjoilija toi pienelle söpöläiselle talon tarjoaman pullan enkä viitsinyt olla nipo ja kieltäytyä siitä. Onneksi pulla oli kyllä pääosin murusina sylissä ja rattaissa, suuhun siitä ei tainnut juurikaan päätyä. En siis ole kovin tiukasti ollut lapsen herkuttomalla linjalla, mutta en myöskään ole kokenut tarpeelliseksi noin pienelle tarjota makeaa. No, lapsi on ilmeisesti perinyt äitinsä herkkuvaiston, sillä pikkuinen pihisti isänsä suklaapalan tämän puhuessa työpuhelua. Isä kääntyi puhelun lopetettuaan takaisin pöytään päin ja ihmetteli hölmistyneenä mihin hänen suklaansa katosi (luuli varmaan, että söin sen). Lapsi piti kaksin käsin kiinni isosta suklaapalastaan ja imeskeli sitä onnellinen ilme naamallaan. Ja kyseessä olisi siis 70 % tumma suklaa, jossa oli minttua seassa. Voisi luulla, että se olisi hiukan vahvaa tavaraa pienelle ihmiselle, mutta hyvin  näytti maistuvan. Kun isä sitten kaappasi puoliksi syödyn suklaansa takaisin, niin voi sitä lapsen lohdutonta itkua! Jatkossa täytyy siis pitää herkut entistä paremmin piilossa ja pienten käsien ulottumattomissa.

Voih, se suklaa oli hyvää ja nyt se on siellä mökin kaapissa.. Miksi en ottanut sitä kotiin arkeani piristämään..

3 kommenttia:

  1. Lapsilla on makeanvaisto. Sen olen huomannut sekä omaa 3-vuotiasta lastani että sukulaisteni lapsia tarkkaillessani. Vaikka olisin salaa tuonut kaupasta jotakin ja piilottanut ne yläkaappiin, eikä lapsi olisi ollut edes samalla kiinteistöllä silloin, löytää hän takuuvarmasti herkut.

    VastaaPoista
  2. Meillä tyttö onnistui viikonloppuna kaatamaan kaapissa olleen kulhon, jossa oli barbecue-maustettuja maissilastuja. Kun ennätettiin katsomaan, mistä kolina tuli, tyttö puristi käsissään kahta sipsiä ja söi ne hillitöntä tahtia sellainen ilme naamallaan, ettei ole yhtä suurta herkkua ennen syönytkään. :D Meillä tyttö ei ole kauheasti koskaan ollut makean perään mutta kaikki erikoiset suolaiset herkut menisivät vähän turhan hyvin.

    VastaaPoista
  3. Hei, oon vissiin kuullutkin joskus tuosta lasten makeanvaiastosta, mutta en kyllä muistanut sitä. Apua, jos meidän lapsi joskus syö mun karkit kaapista!

    Heh, hauska mitkä kaikki herkut pienille maistuvatkaan. :D

    VastaaPoista