sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

dietin ensimmäinen päivä.

No niin, ensimmäinen hiilarihimosta eroon-dietin päivä alkaa olla pulkassa. Makeaa on tehnyt mieli välillä, mutta ei kovin voimakkaasti ja nekin makeanhimo-hetket ovat johtuneet siitä, että ateriavälit ehtivät venyä liian pitkiksi. Tein jopa suklaakakun tänään (olin luvannut sellaisen tuttavalle jo aiemmin) eikä tehnyt edes pahaa, vaikka tiesin etten saa siitä palaakaan. Normaalisti olisin tehnyt toisen kakkusen itselleni "kun kerta toikin sai".

Bongasin siis vuoden 2008 Kauneus & Terveys-lehdestä (nro 2) kolmen päivän kuurin, jonka pitäisi hillitä hiilarihimoa. Tuo kuuri ei siis ole mikään ihmedietti, vaan siinä on ideana se, että syö tasapainoisesti ja riittävästi. Kuurissa on otettu huomioon muun muassa ruokien matala GI (glykeeminen indeksi) ja lehden ruokavalion on laatinut Hanna Skyttä, joka opiskelee (tai on opiskellut lehden ilmestymisen aikaan) naturopaattista ravitsemustiedettä. Kuurin päivittäinen energiansaanti on alhainen ja sopii vain laihduttajalle ja hyvin kevyttä toimistotyötä tekevälle, muille suositellaan ruokamäärän lisäämistä kolmanneksella. En ole jaksanut miettiä kovin tarkkaan miten paljon kolmannes on, joten olen syönyt vähän enemmän kasviksia ja hedelmiä ja yhden ylimääräisen leivän. Kai minä hengissä pysyn.

Kuurin ensimmäinen päivä (suluissa ylimääräiset ruoat):
Ennen aamiaista - ½ sitruunan mehu sekoitettuna lämpimään veteen. Tämän pitäisi stimuloida ruoansulatusta
Aamiainen - Omeletti, jossa kananmuna ja kaksi valkuaista, pinaattia, tomaattia ja herkkusieniä. Siivu kalkkunaleikettä ja viipale täysjyväleipää (toinen samanlainen leipä ja leikkele), teetä.
Välipala - ½ purkkia raejuustoa, ½ purkkia tonnikalaa vedessä, varsisellerin paloja
Lounas - Vietnamilainen kanasalaatti, jossa 100 g broilerinfileesuikaleita, ½ porkkana, pavun ituja, 2 dl kiinankaalia, ½ ruukkua minttua, ½  ruukkua korianteria, ½ rkl cashewpähkinöitä ja päällä limettimehua ja valkosipulia. Lisänä viipale täysjyväleipää.
Välipala - pieni omena, 30 g juustoa (vesimelonia).
Päivällinen - 100 g lohta, 2 dl parsa- ja kukkakaalia, 2 dl vihersalaattia ja 1 dl kidneypapuja.
Iltapala - 2 dl luonnonjogurttia, marjoja, ½ dl pähkinäsekoitusta ja teetä

Ruoat ovat olleet tosi hyviä, vain aamun sitruunavesi oli aika vaikea saada alas. Ihana mieheni lupasi myös osallistua kuuriin, ettei tarvitse tehdä kaksia ruokia. En kuitenkaan kertonut kuurista sen tarkemmin, joten koko päivä on ollut täynnä (ikäviä) yllätyksiä. Hänellä on kuitenkin "erivapauksia", esimerkiksi hän syö lounaan töissä. Mies oli myös aika kauhuissaan kun kuuli, ettei saa kolmeen päivään kahvia, joten kahvinjuontikin on hänelle sallittua. Kauhistuneimmalta hän näytti, kun kerroin välipalan sisältävän hänen inhokkiruokaansa, raejuustoa. No, raejuustoa ei tarvinnut syödä, mutta sitten myöhemmin hän sortui syömään yhden keksin. Ihan varmasti sen raejuustottomuuden syytä!

ps. Blogissa vierailuita yli 4100! Ohhoh, mahtavuutta. Kiitos kaikille vierailijoille!

3 kommenttia:

  1. Moi! Mä oon lueskellu sun taistelua karkkia vastaan ja kiva nähdä, että olet päässyt nyt vauhtiin! Itsekin olen kova syömään makeeta ja etenkin karkkia. Olen ollut low carb dietillä tässä keväällä ja aika hyvin olen päässyt eroon makeasta. Vaikeata se oli aluksi, mutta kaikkeen tottuu. Painokin on tippunut mukavasti.

    VastaaPoista
  2. Moi! Mä olen noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota kolmisen vuotta A. Heikkilän ohjeilla. Erittäin hyvä, terveellinen ja nälätön dieetti, joka vie makeannälän muutamassa päivässä tyystin. Olen huomannut, että sokerikoukusta (tai leipäkoukusta) pääsee parhaiten irti kun lopettaa sokerin / leivän hetkeksi kokonaan. Muutaman päivän jälkeen riippuvuus on selätetty ja himoja ei ole. Suosittelen M-K:n ajatuksia mukaillen Low carb -dieettejä kaikille. Tsemppiä koetukseen! ;)

    VastaaPoista
  3. Tuo vähähiilihydraattinen dietti näytti tosiaan vievän makeanhimon! Kamalaa! :D Täytyypä perehtyä enemmän aiheeseen ja alkaa syödä vähähiilihydraattisesti pidemmällä aikavälillä, kolme päivää kun on niin lyhyt aika.

    VastaaPoista