lapsellisesti eroon makeanhimosta.

Makeanhimo tekee minusta tosi hurmaavan ja helpon ihmisen.

Makeanhimohan kiusaa silloin kun on väsynyt (tänään), kiukkuinen (tänään), lapset todella koettelee hermoja (tänään) ja silloinkin, kun pää on kipeä (tänään). Niinpä jo aamupäivällä Fazerin sininen kummitteli mielessä ja kun sitten jouduin piipahtamaan kaupassa, soitin ensin miehelleni.

- Moi.
- Moi. Oon menossa kauppaan. Sano mulle, etten saa ostaa suklaata.
- Et saa ostaa suklaata.
- Ei hitsi. Tää oli sun kannalta kurja juttu. Tiedän, että pyysin itse kieltämään, mutta nyt alkoi ärsyttää. Hyvä sun on siellä toimistossa istua kahvikuppi kädessä ja jaella kieltoja. Tuu ite tänne kylmään tihkuun työntämään vaunuja ja kuuntelemaan kitinää ja karjuntaa pääkipuisena ja väsyneenä. Urpå.
- ...
- Sori. Moi.

Ja sit melkein ostin suklaata. Ihan vaan kostoksi kun meni kieltämään sen minulta.

Aah, me naiset. Tai ainakin minä. Vaikee. Mutta onneksi vain välillä.

Tämä sai taas miettimään sitä, miten hurjan voimakas tunne(?) makeanhimo voikaan olla. Tuntuu, että yhtä voimakas kuin kiukku. Ja siksipä aion kokeilla lapseni kiukunpoistokeinoa makeanhimohirviön taltuttamiseen. Kokeile säkin! Se menee näin:

Nosta etusormi pystyyn ja piirrä sillä ilmaan pieni mykkyrä. "Piirrän pienen makeanhimon." (Tai kiukun.)
Piirrä isompi mykkyrä. "Piirrän suuremman makeanhimon."
Piirrä jättisuuri mykkyrä. "Piirrän jättisuuren makeanhimon."
Avaa koko kämmen ja kuljeta sitä edessäsi sivulta sivulle, ylhäältä alas. "Ja pyyhin sen pois."

Voilà! Makeanhimo on poissa. Tai ainakin hymy huulilla, sen verran höhlää keinoa tuli juuri kokeiltua!