keskiviikko 31. joulukuuta 2014

prkl! eli sisulla vuoteen 2015

Meidän liikuntakeskuksen ensi vuoden kalenteri julkaistiin eilen. Kun näin, että maanantain tankotanssitunti on tippunut pois kalenterista, tuli itku. Ja mä en itke kovin usein. Nyt kyyneleet valui vuolaasti poskilla, koska viikon ainoa tunti on samaan aikaan kuin mun omat jumppaohjaukset. Itku kesti kuitenkin vain pari minuuttia. Sitten pyyhin kyyneleeni ja totesin, että mun harrastustan ei jää tähän! "Musta tulee v**u parempi kuin kukaan koskaan uskookaan!", mä taisin uhota.

Sisu on jotain, mitä mulla on, mutta se on ollut pitkään kateissa. Nyt se löytyi. Täytyi vaan kaivaa tarpeeksi syvältä.

Olen niin kovin monta kertaa meinannut lopettaa tankoilun, kun se ei ole sujunut niin kuin olisin halunnut. Olen miettinyt, enkö tykkää lajista tarpeeksi kun olisin vastoinkäymisten edessä valmis luopumaan siitä. No, nyt sekin sitten selvisi: en voisi kuvitellakaan oikeasti lopettavani tankotanssia. Pienien vaikeuksien edessä soitan suutani ja uhoan lopettavani, mutta nyt kun tuli suurempi ongelma, mun polte treenata on kovempi kuin koskaan.

Oikeastaan tämä voi olla tosi hyvä juttu, monellakin tapaa.
Ensinnäkin, oon ihan puupää kun opettelen liikkeitä. En tajua mikä käsi tulee mihin, mikä on ulkojalka, mihin suuntaan vartaloa taivutetaan. Tunnilla ei kehtaa pyytää kahdettakymmenettä kertaa uusintanäyttöä liikkeestä, mutta kotona treenatessa voin selata Youtube-videota yhä uudelleen, pysäyttää, kokeilla, unohtaa, katsoa, kokeilla.. ja vähitellen oppia. Ja nauttia siitä oppimisprosessista. Pitää hauskaa.



Yksi mun kriiseilyn aihe tankotanssissa on ollut se, että vaikka tykkään siitä (kuin hullu puurosta), en saa siinä onnistumisen kokemuksia. En nimittäin saa oikeastaan kauheen isoja fiiliksiä siitä, että pääsen johonkin asentoon. Haluaisin vaan päästä tanssimaan. Hiomaan ja harjoittelemaan koreografiaa. Siihen on kuitenkin matkaa, koska ensin pitää osata niitä liikkeitä. Niinpä päätin nyt oppia nauttimaan myös matkasta, siis niiden liikkeiden opettelusta. Aina kun opin uuden liikkeen, olen askeleen lähempänä koreografiaa ja siksi on mahtavaa oppia uusia temppuja.

Tää mun sisukkuus (toivottavasti pitkäaikainen sellainen!) johti eilen jo siihen, että kokeilin muutamaa liikettä joita en ole tunnilla koskaan uskaltanut kokeilla. Vaikka pelotti, pystyin jotenkin hengittää pelon ja kivun pois ja vain suorittaa liikkeen. Ja tsädäm, yhtäkkiä olinkin asennossa, jossa en koskaan ennen ole ollut. Jee! Ja vaikka se ei ollut kaunis, se oli alku. Voin hioa samaa liikettä vaikka kaksi kuukautta, kun itse päätän mitä harjoittelen. Tässä jade ja russian split minun ja ammattilaisten tekemänä. Hieman täytyy vielä hioa! :D

(Tuo toinen kuva Pinterestistä.)





(Oona Kivelän kuva täältä: http://weheartit.com/tag/russian%20split)

Mun paha, paha tapa on verrata itseäni niihin, jotka kehittyy nopeammin/kestää kipua paremmin/ovat vahvempia ja venyvämpiä ja niin edelleen. Kun treenaan itse, en koko ajan panikoi sitä, että apua nyt muut osaa ja minä en ja miksi olen taas kaikkein huonoin. Lisäksi nyt on enemmän kuin hyvä syy välillä käydä jonkinlaisissa workshopeissa tai vaikka vihdoin tehdä vierailu Pole4Fitin tunneille, kun siitä olen haaveillut noin kaksi vuotta mutta en ole saanut aikaiseksi. Vielä kun löytyisi treenikaveri, jonka kanssa välillä pohtia ja pähkäillä ja vaihtaa kokemuksia niin asiat olisivat melkeinpä täydellisesti.



Jos rehellisiä ollaan, niin onhan tässä myös paljon harmituksen aiheita. Ei enää ihania tankokamuja, ei kannustavaa ja perseelle potkivaa opettajaa, jolta saa tukea ja turvaa ja vinkkejä. Ei jonkun muun suunnittelemia treenejä, ei muiden ohjaamia alkulämmittelyjä (mä kotona aina luistan niistä ja venyttelenkin ihan liian vähän.) Mutta turha jäädä harmittelemaan, kun ei asialle nyt mitään voi.

Nyt on siis sisua ja intoa treenata. Vuosi 2015 tulee olemaan mahtava tankoiluvuosi!

Tosin.. on nuo lapset ja mies, tuore yrittäjä. On huomionkipeä kissa, työt, sukutriathlonista tohkeilevat sukulaiset ja sen myötä oma triathloninnostuksen heräily. Ja kaikenlaista muutakin. Eli realistisesti ajateltuna mun mahtava tankoiluvuosi tulee sisältämään ehkä maksimissaan kaksi treeniä viikossa ja toivottavasti jonkin verran venyttelyä. En tule olemaan ensi vuonnakaan maailman huipuilla (ylläri! :D), mutta paljon parempi kuin tällä hetkellä. Paljon parempi kuin näissä kuvissa, joita vuoden päästä tulen punastelemaan: "Oonko ollut noin huono! Ja vielä laittanut kuvia nettiin! Voi apuaaa.."

Toivottavasti myös juuri sun vuosi tulee olemaan mahtava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti