lauantai 27. joulukuuta 2014

kun joulupukki nastalenkkarit toi.

Toivottavasti teillä oli mukava ja rentouttava joulu! Meidän joulu oli aikamoista suhaamista paikasta toiseen, joten toiveissa ollut kotoilu ja hengailu ja kiireetön satujen lukeminen/majanrakentelu/Lego-leikkiminen jäi oletettua vähäisemmäksi. Muuten joulu oli aivan mahtava. (Ja vaikka jatkuva kyläily on välillä väsyttävää, ei voi valittaa: olen superkiitollinen kaikista sukulaisista ja ystävistä joita meillä on ja tapaan kaikkia mielelläni.)

Tein tietoisen päätöksen pitää joulun kolme päivää vapaana liikunnasta. Hyötyliikuntaa tuli kyllä kävelyn ja pulkkamäen muodossa ja tapaninpäivän iltana tein yin-joogaharjoituksen Yoogaian kautta. Muuten treenitauko piti ja teki hyvää. En ollut kaivannut taukoa treenistä, mutta oli virkistävää viettää kolme päivää sellaista elämää, ettei kukaan ole tulossa tai lähdössä treenaamaan eikä ruoka-aikoja tarvitse ajoittaa kenenkään urheilujen mukaan. Treenitauolla oli myös yllättäviä vaikutuksia. Ehdin esimerkiksi pohtia asioita, joita en yleensä arjen kiireissä ja liikunnan jälkeisissä endorfiinipöllyissä malta/ehdi/jaksa miettiä. Päällä vellova kolmenkympin kriisiin helpotti yhdeltä osalta näiden pohdintojen myötä, joten hirveän hyödyllistä tällainen treenaamattomuus välillä!

Joulupukki toi mulle lahjakortin nastalenkkareihin ja kävin sellaiset sitten heti tänään hakemassa. Olisin halunnut jotkut muut kuin Icebugit, koska suoraan sanottuna mua jo ärsyttää niiden Icebugien valtava hehkutus. Vilkaisu Salomonien ja Icebugien pohjaan ratkaisi kuitenkin asian tosi nopeasti: Icebugissa oli paljon enemmän nastoja ja pohja näytti muutenkin pitävämmältä. Kun kenkä vielä tuntui tosi hyvältä jalassa, ei auttanut kun kantaa kengät kassalle. Illalla lähdin heti koelenkille. Onneksi pimeässä, sen verran tyylikäs näky olin.. Mulla oli muun muassa ikivanha ja aika ruma (mutta tosi toimiva) hiihtotakki, lapselta lainattu pinkki kaulahuivi ja kaikki vaatteet ja varusteet muutenkin aivan eri värimaailmaa. Mutta ei sen niin väliä, pääasia että juoksu kulki.

Koska en ollut vielä tottunut nastalenkkareihin, aloin aina sipsuttelin tosi liukkaassa kohdassa, siis esimerkiksi autoteitä ylittäessä. Muutaman sipsutusaskeleen jälkeen muistin aina, että ai niin, nyt saakin juosta ihan kunnolla ja sitten vaihdoin taas suurempaan askellukseen. Hyvä oli pito enkä huomannut muutenkaan kengissä moitetta tuollaisella lyhyehköllä lenkillä. Siis tosi lyhyellä, jos Endomondoa uskoisi.



Mittasin matkan kartasta lenkin jälkeen, koska juoksin tuntematonta reittiä enkä yhtään osannut sanoa kuinka pitkä tai lyhyt lenkkiin oli. Kartasta mitattuna se oli noin 6,4 km eli juoksuvauhti oli pikkuisen yli 10 km/h. Sama vauhti kuin aina ennenkin, mikä oli ihan kiva huomata useamman kuukauden juoksutauon jälkeen. (Edut. Eipä ollutkaan kuukausien juoksutaukoa, sillä Kööpenhaminan reissulla kävimme aamulenkillä.)

Toivottavasti lumi pysyy maassa eikö pakkanen nouse kohtuuttomiin lukemiin, sillä olisi ihana käydä juoksemassa, hiihtämässä ja pulkkailemassa läpi talven. Olen vihdoin ymmärtänyt talviurheilun tärkeimmän mukavuustekijän eli kerrostetun pukeutumisen ja voi kuinka nautin kun ei tarvitse palella!

2 kommenttia:

  1. Oliko bugien juoksukenkämalleissa mielestäsi suuria eroja (pehmeys/jäykkyys..)?

    Olen itsekin miettinyt että pitäisi hankkia sellaiset kun lenkkeily aina talviaikaan jää ja keväällä kun aloittaa uudestaan tuntuu kuin ei ikinä olisi aikaisemmin juossutkaan
    :(
    Minkä mallin kotiutit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip! Kyllä niissä jonkin verran eroja oli. Itse valitsin kevyen ja ketterän, vauhdikkaaseen juoksuun tarkoitetun Aurora-mallin. Nyt pitäisi vaan saada sitä vauhdikkuutta! ;) Joku pronatoiville jaloille sopiva, kiertojäykempi mallikin siellä oli, olisikohan niitä juoksukenkämalleja yhteensä neljää erilaista..

      Juu, juoksukunto tippuu kyllä tosi nopeasti jos ei juokse. No, nyt tulee kuulemma taas plussakelit ja sateita, ehkä kohta pääsee juoksemaan myös ilman nastoja! :D (Toivottavasti ei, tahdon hiihtämään.)

      Poista