torstai 21. huhtikuuta 2011

karkkihirviö.

Eilen oli ihan mieletön karkinhimo koko päivän. Ei auttanut kromitabletit, pakastettu mango ja banaani, lakritsitee, lempisarja dvd:ltä, vauvan kanssa kikattelu.. Ei mikään.

En silti antanut karkinhimolle periksi vaan päätin pärjätä ilman karkkia. Seurauksena päänsärky ja karkkihirviöksi muuttuminen. Olin ihan mielettömän kiukkuinen aina välillä. Saatoin olla ihan "normaali", siis tavallisen hyväntuulinen ja yhtäkkiä tuli sellainen hetkellinen järjetön raivo. Tajusin kyllä, ettei ole mitään miksi pitäisi olla kiukkuinen, mutta en vaan yksinkertaisesti voinut itselleni mitään. Mies oli ärsyttävä, lapsen kitinä ärsytti, kissatkin ärsyttivät. Jos mies sanoi jotain niin se ärsytti tai jos jätti sanomatta niin sekin ärsytti. Ja hymyillessään mies nauroi mun karkinhimolle, mutta kun hän ei hymyillyt niin hän mökötti.
Voi kuinka helppo ihminen (ja eritoten vaimo) olenkaan näinä karkinhimopäivinä. Olisi kaikille helpompaa, että kävisin hakemassa karkkipussin ja olisin taas iloisempi itseni. Ainakin näin yritin miehelle eilen vakuuttaa. Mutta hän muistutti, että karkinsyönnin jälkeen olisin kiukkuinen morkkiksen ja verensokerin heilahtelun takia. Aivan totta. Huh, tästä karkinhimosta on oikeasti päästävä eroon, ihan jo avio-onnen vuoksikin.

Ai niin, koristelin eilen meidän rairuohot pääsiäismunilla ja tipuilla. Muutama pieni suklaamuna ja hedelmärae jäi yli ja tieto niiden olemassaolosta piinasi minua suuresti. Niinpä kaivoin ne kaapista ja tyrkkäsin ne miehelleni, jotta hän voisi syödä ne ja saisin ehkä mielenrauhan. Tämäpä saikin älyväläyksen ja työnsi ne takaisin minulle sanoen "eikun syö sä nää, kun sulla on niin kamala karkinhimo". Voi ärrinmurrin kuinka ärsytti! Sillä hetkellä ei ollut kyllä tietoakaan aviomiehen tuesta karkkilakkoilijaa kohtaan. Onneksi mies itsekin tajusi mokansa, otti karkit ja söi ne "piilossa" toisessa huoneessa. Kiitos siitä, mussu. Pus. :)

2 kommenttia:

  1. Vau, ihan loistava tämä blogisi! :D Kerrassaan viihdyttävä! Osut naulan kantaan näissä kirjoituksissasi. Tsemppiä lakkoiluun! :)

    Terkuin Liisa, Herkulliset Ajatukset

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, kiva kuulla että tykkäät blogistani! Tervetuloa lukijaksi ja kiitos tsempistä. :)

    VastaaPoista