tiistai 19. huhtikuuta 2011

täällä taas.

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, koska meillä ei ole toiminut netti (eikä tv). Ja koska viikonloppuna herkuttelin niin paljon, että olin liian kiireinen kirjoittamaan. :D Tein lauantaina aamupalaksi skonsseja ja iltapäiväherkuksi taiteilin macaron-leivoksia (tarvitsen siinä vielä harjoitusta). Lauantai-ilta kului Pandan yrittilakua mutustaessa ja siinä sivussa napsin myös suuren osan virpojille tarkoitetuista nameista. Myös sunnuntaiaamuna "jouduin" leipoa skonsseja, sillä lauantain aamupalasta jäi paljon tuorejuusto-kermavaahto-vadelmasörsseliä yli enkä jaksanut keksiä siitä mitään muutakaan herkkua. Skonssit on kyllä todella herkullisia! Vauvan kummitäti kehui aloittaneensa viikonloppuaamunsa skonsseilla ja seuraavana päivänä selasin uusinta Kotivinkkiä ja sieltä silmiini sattui niiden ohje. Pakkohan niitä sitten oli kokeilla ja heti ekan kerran jälkeen päätin, että näistä tulee meidän viikonlopun aamiais-/brunssiherkku. Suosittelen.

Eilen en syönyt yhtään karkkia. Hiphei! Virpojille varattuja kovia karkkeja jäi vähän yli ja vanhempani täällä käydessään herkuttelivat niillä. Minä katsoin tyynenä sivusta ja olin itsestäni kovin ylpeä. "Muut tuossa mutustelevat karkkia ja minun ei edes tee mieli", tuumin. No, tänään nälkäisenä niitä sitten tuli napsittua - mutta ei onneksi paljoa, vain noin kymmenen. Sitten ne loppuivat. Olen kuitenkin nyt vaihteeksi kovin motivoitunut elämään (lähes) ilman karkkia, joten tänään pilkoin banaania ja mangoa pakastimeen ja aion niiden avulla jatkossa nitistää karkinhimon. Kyllä tämä tästä.

Pakko vielä todeta, että vaikkei sitä ehkä tätä blogia lukiessa huomaa niin olen onnistunut vähentämään karkin ja muidenkin herkkujen syömistä aika hurjan paljon. Herkuttelen toki edelleen paljon, mutta enää ei ole kahden viikon mässytysjaksoja, joiden aikana syön joka päivä vähintään sen 350g karkkia. Ei tämä räpistely siis ihan turhaa ole ollut. :)

Tässä vielä kuva lauantain macaron-leivoksista. Yllättävän hyvin onnistuin, mutta ei ne todellakaan täydellisiä ole. Leivoksista tuli vähän liian isoja, kun en tajunnut kuinka paljon ne uunissa leviää. Ja jos joku tietää miksi nuo halkeilivat uunissa ja miten sen voisi estää niin mielelläni otan vinkkejä vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti