sunnuntai 2. marraskuuta 2014

hyvän olon marraskuu.

Eilen illalla totesin miehelleni, että mun on tehtävä jotain mun hyvinvoinnille. Ei sillä, että olisin jotenkin superpahoinvoiva, vaan siksi että voisin tehdä asiat vielä paremmin. Syön mitä sattuu ja kärsin sitten nuhjuisesta olosta, nukun liian vähän ja stressaan (aivan turhaan) liian paljon liian monista asioista. Osaan myös taitavasti syyllistää itseni "omasta ajasta", siis esimerkiksi töiden tekemisestä. Haluan olla iloinen ja energinen, säteillä hyvää oloa ja niin edelleen. (Etenkin kun toivon, että joskus tulevaisuudessa saan entistä enemmän tehdä työtä, jossa autan muita löytämään hyvän olon liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta.)

Tänään mun silmiin sitten osui MeNaiset Sportin kannesta teksti "52 x kampita kaamos - liikunta, ravinto & hyvä mieli". Selasin mielenkiinnosta lehteä löytääkseni jutun ja juttuhan sopi tilanteeseeni aikalailla täydellisesti.



Jutussa on neljän viikon ajaksi joka päivälle joku energiavinkki. Ekalla viikolla teemana on rentoutuminen, toisella viikolla ruoka. Kolmas viikko keskittyy liikuntaan ja viimeisellä viikolla teemana on asenne. ("Viikon aikana löydät itsestäsi optimistin." Kuulostaa todella hyvältä!)

Mutta koska olen minä ja haluan tehdä asiat omalla tavallani (ja saada tuloksia nythetiäkkiävälittömästi), tein tämän jutun pohjalta oman Hyvän Olon Marraskuu-suunnitelmani.

Suunnitelmassani on monta osaa. Yksi osa on asiat, joita marraskuussa aion tehdä päivittäin/useamman kerran viikossa. Esimerkiksi sulkea digilaitteet viimeistään klo 22, tunti ennen nukkumaanmenoa. (Aion siis mennä myös ajoissa nukkumaan.) Aion välttää valitusta, nauttia hiljaisista hetkistä kynttilänvalossa ja tanssia villisti iloisen musiikin soidessa (kahden pienen seuralaisen kanssa).

Toinen osa on "lukujärjestys", jossa jokaiselle päivälle on oma tehtävä/teema. Maanantaiaamut aion aloittaa hengitysharjoituksella ja lisäksi päivän aikana pysähdyn miettimään mikä kaikki elämässäni onkaan hyvin. Tiistait on kehonhuoltopäiviä ja silloin on lupa nauttia elämästä, esimerkiksi lukea kirjaa sohvankulmassa lasten mentyä nukkumaan: ei "pitäisi siivota, tehdä töitä, kirjoittaa blogia, pestä pyykkiä...". Sunnuntaiden teema on ulkoilu (tavallista arkipuistoa jännittävämpi): metsäretki tms.

Lisäksi asetin jokaiselle viikolle tehtävän. Ensimmäisellä viikolla tehtäväni on luoda itselleni "hätävaratyyppinen positiivisuusasestus" (Elastisen termi) huonojen päivien varalta. Ajattelin kerätä iloisen musiikkilistan Spotifyhyn sekä puhelimeen erilaisia motivaatiolausahduksia. Niitä löytyy paljon hakusanoilla "motivational quotes", itse bongaan niitä erityisesti Lorna Jane-vaatemerkin instagram-tililtä (@lornajaneactive). Sieltä on myös nämä esimerkit:







Näiden kaikkien juttujen lisäksi aion marraskuussa muistaa juoda vettä ja pitää huolen myös riittävästä suolansaannista, etsiä vihersmoothiereseptejä ja surautella niitä välipalaksi, herkutella monipuolisesti kasviksilla ja herkutella raakasuklaalla.

Marraskuu kuulostaa mahtavalta, eikö vaan?! Ei yhtään pimeältä, kylmältä, sateiselta ja masentavalta vaan energiseltä, iloiselta, yltiöpositiiviselta ja sopivalla tavalla terveelliseltä. Raportoin täällä kuukauden etenemisestä ja kerron enemmän kuukauden suunnitelmista.

Suunnitelmista puheenollen: hetki sitten pähkäilin hakisinko yhteen koulutukseen. Hain - ja juuri äsken sain kutsun sinne! Tammikuusta alkaen kulutan siis taas koulunpenkkiä, en (onneksi?) kovin kauaa. Kerron tästä myöhemmin lisää.

Mahtavaa marraskuun alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti