perjantai 7. marraskuuta 2014

hyvän olon kuukausi, viikko 1: väsynyt ja kiitollinen.

Nukutin äsken lapsia ja mietin, että jee, hyvän olon marraskuu. Pitää tehdä jotain mistä nauttii, tekisinkö siis kotona pienen tankotreenin? Vai kuuntelisinko väsynyttä, paivavaa kroppaani ja käpertyisin sohvalle lukemaan kirjaa (eli torkkumaan)? Mutta työssäkäyvänä kotiäitinä ei onneksi ole vapaa-ajan ongelmia eli tajusin kahden jumpan odottavan suunnittelua. Perjantai-ilta menee siis keppijumpan parissa, huomenna vuorossa core ja kehonhallinta.

Hyvän olon kuukausi on lähtenyt vaihtelevasti liikkeelle. Olen yrittänyt panostaa esimerkiksi laadukkaisiin välipaloihin, joista saa virtaa. Samoin olen välillä muistanut pysäyttää vauhtipyöräni ja pysähtyä hengittämään syvään. Olen tehnyt joka päivä jotain, joka saa minut hymyilemään. Kiukkuhetkenä laitoin Spotifysta Elastisen soimaan ja pidin kolmen minuutin bileet keittiössä - kas, paljon parempi olo.

Jos olisin yksin asuva ihminen, pyhittäisin tämän kuukauden treenille, kehonhuollolle, unelle ja kaikelle ihanalle.
Arki lasten kanssa asettaa hyvinvointikuukaudelle kuitenkin omat haasteensa. En voi (tai edes tahdo) olla poissa tunteja treenaamassa, kun olen jo ollut töissä edelliset illat. En voi tehdä kaikkia niitä ihania juttuja, joista haaveilen koska a) kotihoidon tuki ei salli kaikkien haaveiden täyttämistä ja b) en edelleenkään voi tai tahdo olla lasten luota pois tunteja esimerkiksi hieronnassa ja muissa hoidoissa. Ja sitten se suositeltu seitsemän tai kahdeksan tuntia virkistävää unta yössä? Noh.. Lapset nukkuvat levottomasti joten en saa tarpeeksi levollista unta. Sen huomaa:
Palautuminen on hidasta, kroppa painaa tonnikaupalla ja lihakset tuntuvat voimattomilta. Silmät tuntuvat koko ajan siltä, että joku painaisi niitä. Ajatus ei kulje.

En tiedä väsyttääkö pimeys vielä lisää vai mikä on. Olen ottanut Valkee-kirkasvalokuulokkeetkin taas käyttöön, mutta vielä en ole saanut niistä apua. Eilen unohdin (miten se on mahdollista, en ymmärrä!) juoda päiväkahvit ja se näkyi illalla töissä. Ajatus pätki, puhe pätki ja lopulta unohdin yhden ihan perusliikkeen. Totaalikatkos. Sanoin jumppaajille, että vaihdetaan tähän liikkeeseen, aloitin sen ja sitten vaan unohdin miten se tehdään. :D Onneksi jumppaajat näytti nauraen mallia.
Vähän nolotti.

En enää lähde mihinkään ilman iltapäivän kahvikupillista.

Yksi osa hyvän olon kuukauden teemaa oli kiitollisuus. Olen jokaikinen päivä kiitollinen maailman parhaista lapsista ja siitä, että saan olla heidän kanssaan kotona. Miehestä, ystäväistä, suvusta, isovanhemmista. Ihanasta, pehmeästä, kehräävästä kissasta. Terveydestä. Kodista. Kaikista perusasioista, joita kaikilla ei ole. Mutta tässä alkukuussa olen keskittynyt miettimään myös ihan pieniä kiitollisuudenaiheita arjen keskellä. Sillä suuri osa elämästämme on kuitenkin arkea ja siksi siitä olisi hyvä löytää aiheita iloon ja kiitollisuuteen. Niitä aiheita on ollut esimerkiksi ne biisinmittaiset biletykset, kaurapuuro lisukkeineen aamupalalla, takareisien venyttäminen Lego-palikoilla leikkiessä, lasten kikatuskohtaukset, se kun yksivee taapertaa kädet levällään sua vastaan kun olet ollut tunnin töissä. Kuppi höyryävää teetä, kohtaamiset jumppaajien kanssa, tiskikone, uusi vaate joka ratkaisi osittain "mulla ei ole mitään päällepantavaa"-ongelman. (Todellisen sellaisen, koska mulla ei todella enää ollut vaatteita kaapissa, kun kaikki oli venynyt, puhki, nukkaisia ja heitin ne pois, mutta en ehtinyt ostoksille.)

Mistä pienistä jutuista te olette olleet kiitollisia lähiaikoina?

Nyt palaan keppijumpan pariin. Olen kiitollinen myös työstä ja nautin siitä todella, vaikka joskus perjantai-iltana puoli kymmeneltä olisi ehkä kiva tehdä jotain muutakin. Tänään jumpan suunnittelu on kuitenkin kivaa, koska musiikki on jo löytynyt ja se inspiroi.

Rentoa ja hyvää oloa tuottavaa viikonloppua! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti