torstai 23. lokakuuta 2014

voiko flunssaa hoitaa suklaalla?

Niinhän se sitten iski, flunssa. Ihan täydellä teholla. Ja nyt tekisi mieli viettää koko ilta sohvalla suklaata syöden. Flunssahan on hyvä syy herkutella ja rentoilla, eikö?

Flunssaisena kannattaa tosiaan rentoilla ja levätä, se on totta. Tosin ihan ihan pienessä flunssassa kevyt liikunta, esimerkiksi kävely raittiissa ilmassa, voi helpottaa tautia.

Herkuttelu flunssaisena ei kuitenkaan ole järkevää. Elimistö tarvitsee energiaa ja ravintoaineita voittaakseen taudin (mahdollisimman nopeasti) ja siksi kipeänä ruokavalio kannattaa pitää mahdollisimman terveellisenä.

Kasvikset ja hedelmät ovat sairastaessa hyvää ravintoa, mutta salaatti ei ehkä maistu varsinkaan nenän ollessa tukossa. Onneksi on smoothiet. Oma lempparini juuri nyt on porkkana-inkiväärismoothie, johon tulee siis porkkanaa (2-3 kpl), pala inkivääriä ja lisäksi ainesosia fiiliksen mukaan, esimerkiksi jotain sitrushedelmää tai ananasta. Nesteeksi käytän maustamatonta jogurttia, vettä tai vaikka vihreää teetä. (Maustamaton jogurtti on ehkä huono vaihtoehto räkäisenä, sillä maitotuotteiden väitetään lisäävän limaneritystä.)

Inkivääriä kannattaa muutenkin käyttää flunssaisena, sillä se muun muassa auttaa taistelemaan tulehduksia vastaan ja lievittää kipua. Lisäksi se tuo ruokaan makua, tervetullut juttu silloin kun mikään ei maistu miltään.

Ruoaksi kannattaa tehdä erilaisia keittoja, esimerkiksi kanakeittoa. Keitosta saa kätevästi myös nestettä, jota kipeänä tarvitsee vielä tavallista enemmän. Keittoon kannattaa lisätä valkosipulia, joka saattaa helpottaa tukkoista oloa.

Koska sohvaseuraksi kaipaa kuitenkin jotain suuhunpantavaa, on tee hyvä vaihtoehto. Teestä saa nestettä, se lämmittää mukavasti ja sen höyryä on mukava hengitellä. Teen joukkoon voi raastaa inkivääriä, puristaa sitruunan mehua tai lisätä sekaan lusikallisen hunajaa.

Niin ja se suklaa.. Sokeri tekee elimistölle hallaa ja sairaana elimistö on jo valmiiksi tavallista suuremman rasituksen alaisena. Lisäksi virukset ja bakteerit villiintyvät sokeria saadessaan, joten jos haluat parantua pikaisesti, jätä suklaa kauppaan!

Pikaisia paranemisia flunssakohtalontovereille ja muut: pysykäähän terveenä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti