Tänä vuonna tajusin liian myöhään eli torstaina, että messut ovat nyt. Olisin voinut järjestää viikonlopun ohjelman uusiksi ja mennä messuilemaan, mutta päätin toisin. Tiesin, että osa viikonlopusta menee treenisalilla uutta Piloxing-koreografiaa tehden ja halusin olla edes osan viikonlopusta kotona perheen kanssa. Messut saivat tänä vuonna mennä sivu suun. Päätin kuitenkin tehdä viikonlopusta jollain tavalla "i love me-mäisen". Eli sellainen nautinnollisen, ihanan, hemmottelevan viikonlopun.
Aloitin lauantaiaamun croissant- ja jogurttiaamiaisella. Eräs tuttava kävi hakemassa laatikollisen omppuja, sitten leivottiin tyttären kanssa kääretorttupohja. Kymmenen maissa hyppäsin pyörän selkään ja poljin salille koreografiaa hiomaan. Matkalla nautin ihanasta auringonpaisteesta, renkaiden alla rahisevista lehdistä ja kuulaankirpeästä ilmasta. Mitä mainioin syyssää!
Perillä hinkkasin reilut kaksi tuntia koreografiaa. Välillä kurtistelin kulmia ja mietin, että miten hiivatissa tämä juttu meni. Välillä sujui hyvin, sitten ei taas niin millään. Oli vähän sellainen olo, että huominen tunti on varmaan tosi hyvä. Epätoivon fiilikset kuuluu kuitenkin tuohon mun prosessiin ja nautin suunnattomasti siitä, että saan harjoitella ja hioa juttuja rauhassa - tosin ei haittaisi, jos aikaa harjoitella olisi enemmän.
Välillä kun pää meinasi juuttua mäenosaamäenmuistatästäeitulemitään-vaihteelle, heittelin kärrynpyöriä ja mietin, että olisi niiiin siistiä osata kaikkea hienoa ja tehdä maheita esityksiä. Vähän kuin fitness-kilpailijat, siis ne oikeat, joilla kuuluu vapaaohjelma kisoihin. Tai kilpa-aerobicaaja. Olisi kiva, jos joku järjestäisi sellaiset karvalakkikisat (tai -tapahtuman), joihin voisi tällaiset ei-bikinikroppaiset, kankeat ja ei-kovin-vahvat osallistua. Saisi hyvällä syyllä treenata temppuja tuntikausia. Anyone?
Lauantaihin kuului myös kääretortun syöntiä (mansikkahilloa, mascarponea ja sulatettua valkosuklaata, mmmm. Resepti uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä!), Lego-leikkejä ja Linnanmäen valokarnevaalit. Oli aika kaunista, taas kerran. Mä olin vain useasta vaatekerroksesta huolimatta ihan jäässä ja siellä hytistessä kuvaaminenkin unohtui. Siksi paras (eli ainoa) otos on näinkin hieno:
Tämä on otettu tärisevin käsin maailmanpyörästä. Se oli ihan jäätävän pelottavaa! En ymmärrä mitä on tapahtunut, koska ennen olin se joka rynni kaikkiin hurjimpiin laitteisiin ja nautti suunnattomasti. Nyt yritin epätoivoisesti esittää tyttärelle (ja kaikille maailmanpyörässä romanttisella ajelulla oleville pareille) coolia, vaikka puristin gondolin keskellä olevaa tolppaa epätoivoisesti ja juttelin pään sisällä rauhoittavia, etten ala kirkumaan kauhusta. Tytär hyöri ja pyöri ja gondoli heilui ja iik. Mutta hienot maisemat sieltä oli.
Kaiken kaikkiaan lauantai oli oikein rento ja mukava päivä, joka latasi akkuja. Se tulikin tarpeeseen, mutta nyt jaksaa taas painaa. Täytyy jatkossakin muistaa, että välillä pitää latautua, muuten hyytyy.
Myös näistä on näin syyspimeällä ollut apua akkujen latautumiseen.
Nyt alan täyttelemään tämän päivän ruokapäiväkirjaa. Ravintojuttua tulossa myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti