kuinka puhut itsellesi?

Olen lukenut useita lehtiartikkeleita, joissa on annettu neuvo puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi.

Nyt muutaman päivän olen yrittänyt pitää tämän mielessäni, sillä olen tajunnut puhuvani itselleni todella paljon ja todella tylysti.

Koska tulin juuri tankotanssitreeneistä, esimerkkikikin tulee tankotanssimaailmasta.

Miten puhun jos tankotanssia harrastava ystäväni tai joku tankotreenikavereistani..

.. valittelee kuinka kankea on? Sanonko: "No ei susta ikinä notkeaa tuukaan, ihan tuhraan edes yrität"?

En. Vaan sanon, että pikkuhiljaa notkeus lisääntyy (eikä kaikkien tarvitse ollakaan yhtä venyviä ja vanuvia kuin supernotkeiden, tempuista saa hienoja muutenkin.)

.. päivittelee, ettei saa jotain temppua tehdyksi kun voimat ei riitä? Sanonko:

"Sä oot kyllä ihan h**vetin heikko, voi voi voi mikä surkimus"? En. Vaan sanon, että jokainen toisto vahvistaa ja sitä paitsi toi onkin tosi vaativa liike.

.. jos jollain on huono treenipäivä tai tankotaantuma (eli tututkin temput tuntuu vaikeilta)? Sanonko:

"Oikeasti.. Olet kyllä niin huono, että sun kannattais lopettaa koko laji"? No en todellakaan sano! Vaan kannustan ja yritän auttaa näkemään ne jutut, mitkä onnistuu.

.. jos joku onnistuu uudessa tempussa? Sanonko "No joo, toi onnistu mut muuten oot ollut tänään ihan paska"? Eeeeen sano vaan kehun ja iloitsen, taputan ja ehkä vähän riemunkiljaisen.

Niin.

Mutta itselleni puhun siellä treenisalilla noiden ekojen esimerkkien tavoin. Kerron olevani kankea, heikko, surkea, onnistun välillä tuurilla jossain tempussa. Ja kun fiilis laskee, alkaa peilikuvakin näyttää aivan karmaisevalta. Sitten tekeekin vain mieli lähteä kotiin syömään suklaata.

En puhu tällä tavalla itselleni vain tankoillessa vaan oikeastaan aina. Töissä olisin voinut tehdä jotain vielä paremmin ja ai että, jos teen jonkun pienen moan niin siitä kyllä muistutan itseäni kauan. Kotona voisin myös aina tehdä enemmän ja nopeammin ja tehokkaammin ja olla lasten kanssa vielä aktiivisemmin, innovatiivisemmin ja niin edelleen.

Arvatkaa meneekö touhu suorittamiseksi? Ja suorittaessa menee ilo tekemiseen. Ja kun kaikesta katoaa ilo ja pää täyttyy "olet paska, paska, paska ja mikset tehnyt tuotakin paremmin?!"-viestistä, tekee mieli nollata pää. Karkkiövereillä.

Siis, tästä lähtien puhun itselleni kuin parhaalle ystävälleni. Kannustaen, ymmärtävästi, kehuen. (Ystävät, toivottavasti puhun teille näin! Olette sen nimittäin ansainneet, ootte mahtavia.)

Jos tunnistatte itse tekevänne samaa, suosittelen teitäkin muuttamaan viestit hieman lempeämmiksi. Se tekee hyvää tässä suorituskeskeisessä maailmassa.

Peace. :D