kaksi tavoitetta tästä päivästä eteenpäin.

Mun tämän päivän työt oli peruttu, kun koulun sali oli koulun omassa käytössä. Harmillista, varsinkin kun edellisviikon torstain olin flunssassa. Mutta onni onnettomuudessa oli se, että pääsin tankotunnille toistamiseen tällä viikolla, jee! Ja kerrankin treeni sujui, JEEEEEEE!

Oon nyt pariin kertaan huomannut, että jos tankoilen kahdesti viikossa, treeni sujuu. Jos tankoilen kerran (tai vähemmän), ei suju. Niinpä tästä lähtien tavoite on, että treenaan vähintään kahdesti viikossa. Siis maanantain tunnilla ja ehkä perjantai-iltana miehen ollessa salilla.

Toinen tavoite tästä päivästä eteenpäin on vähentää herkuttelua. Siinäpä tuore ja yllättävä tavoite mulle..

Mutta ihan oikeasti, tällä viikolla on tullut mussutettua omenapiirakkaa, foccaciaa, suklaata, suklaata ja suklaata. Ja sen kyllä huomasi kun hyppii urheilutopissa ja mikroshortseissa. Joten nyt täytyy taas tsempata vähän. Kohtuudella saa herkutella, mutta ei näin paljoa.

Huomenna herkkupäivä muuten! :D

aamu-uintia ja koulutussäätöä.

Ensin iso kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet edellistä blogipostausta muun muassa facebook-vistein. Arvostan sitä todella. Ja voi kuinka lohduttavaa oli tietää, etten olekaan ainoa joka kyynelehtii harrastuksen vuoksi!

Me käytiin tänä aamuna koko perheenä uimassa. Se oli aika hauska tapa aloittaa aamu! Lapset sujautettiin unipuvuissa ulkovaatteisiin, syötettiin banaanit ja lähdettiin uimaan. Tehtiin miehen kanssa vuorotellen pienet uintitreenit toisen pulikoidessa lasten kanssa (aika paljon aikaa vietettiin myös porealtaassa ja saunassa - ihana nauttia lämmöstä heti aamusta!).

Uidessa mietin tankotanssia. Mietin sitä, että taidan olla liian järkevä hurahtaakseni johonkin lajiin. En todellakaan väitä, että tankoilijat olisivat tyhmiä, vaan että minä analysoin ja pohdin asioita niin paljon (siis järkeistän), etten anna itsen hurahtaa siihen, tai muuhunkaan lajiin. Terveys on liikunnassakin se ykkösjuttu ja siksi haluan liikkua monipuolisesti (kestävyys, lihaskunto jne.), en vain yhtä liikuntalajia harrastaen. Terveyteen liittyy sekin, että pelkään loukkaantumista enkä siksi uskalla edes kokeilla liikkeitä, jos epäilen ettei lihaskuntoni tai liikkuvuuteni riitä. Ja koska en halua loukkaantua, saada rasitusvammoja tai joutua ylikunto-tilaan, muistan kevyet treenipäivät ja lepopäivät - eli en ehdi tankoilla läheskään yhtä paljon kuin haluaisin. En siis voi olettaa olevani yhtä taitava kuin joku, joka on hurahtanut lajiin.

Mietin myös sitä, että rintauinnista saattaa olla hyötyä omiin tankoiluongelmiini. Vatsalihakseni eivät tunnu olevan tarpeeksi vahvat tankoiluun - no, uidessa syvät vatsalihakset vahvistuvat jatkuvasti työskennellessään. En osaa tankoillessa aina (ikinä) käyttää selän lihaksia vaan yritän rimpuilla ylös pelkästään käsivoimin - rintauinnissa en myöskään osaa käyttää selän voimaa jos en siihen erikseen keskity, vaan kauhon pelkillä käsillä. Kummassakin tarvitaan kevyehkö puristus sisäreisistä, kummassakin pitää hallita monta asiaa samaan aikaan (miksi se on mulle niin vaikeaa?!) ja kumpaankin lajiin kuuluu nilkan ojennus.



(Kuva Instagramista, @weirderbetter)

Niin että aionpa jatkossakin tehdä kestävyystreenini uiden.

Aamu-uinti oli muuten mahtava alku päivälle, mutta meillä tuli vähän kiire seuraavaan paikkaan eli kirjaston satutunnille. Se alkoi 9:30 ja me tultii uimalasta vartin yli ysiltä. Siitä äkkiä kauppaan ostamaan aamupalaa. Ei kovin fiksua. Kaupassa oli järjestys muuttunut, joten en löytänyt valmiiksi täytettyjä Reissumiehiä - niinpä otin minicroissateja ja juotavaa sokerilitkujogurttia lapsille ja miehelle. Ne tykkää, mutta mun omatunto kolkutti. Itselle ostin Skyrin ja Barebar-patukan sekä Starbucksin kahvijuoman, joka oli niin jäätävän pahaa etten meinannut saada sitä juoduksi! Kofeiinin tarve kuitenkin voitti ja tölkki tyhjeni melko nopsasti. Mutta olipa siinä järkevä aamupala! Not.

Ensi kerralla teen siis aamupalaeväät valmiiksi ja kahvia vaikka termariin.

Sitten ihan muuhun asiaan. Olen päättänyt kouluttautua vähän lisää. Olen asiasta ihan into piukeena. Mutta.. En ole vielä ilmottautunut koulutukseen. Kohta se on varmaan täynnä ja minä jään rannalle ruikuttamaan, mutta en vaan saa ilmottauduttua. Olen monesti alkanut täyttää ilmottautumista, mutta sitten iskee epävarmuus. Onko mulla nyt varmasti rahaa tähän? Haluanko mä tätä todella? Riittääkö mun resurssit, jaksanko varmasti ja saanko kouluhommat hoidettua? Pärjäisinkö, osaisinko, tykkäisinkö? Jahkaan, vaikka haluan. Voisiko joku siis hoitaa ilmottautumisen mun puolesta? :D

harrastuksen ja parisuhteen yhtäläisyyksistä.

Olipa taas tankotanssitunti. Menin sisään ihan into piukeana, "jee onpa kiva päästä treenaamaan". Mutta ei. Ei vaan sujunut. Ei mikään. Ja mun pää ei kestä sitä. Se alkaa hajota. Silloin tekeminen menee puristamiseksi. Tai sitten muutun jauhosäkiksi, jota opettaja tulee tuuppimaan ympäriinsä, heittää mut niihin asentoihin, auttaa. Enkä silti tajua liikettä. Ai mihin mun jalan pitää mennä? Ai mikä suunta? Ai millä lihaksilla?

Lähdin tunnilta kiroillen ja ärrimurrina. Ja *syvä sisäänhengitys, että pystyn kertomaan tämän aika säälittävän faktan elämästäni* autoon istuessa tuli itku. Harmitusitku. Sillä tykkään tuosta lajista ihan todella paljon, mutta noin 95-prosenttisesti se saa mut tuntemaan itseni huonoksi. Kuten olen aiemminkin täällä kertonut, tunneilla tuntuu että olen heikko, kömpelö, tyhmä ja lihava. Että kaikki muut on parempia ja että minä vaan junnaan samoissa liikkeissä. Ja sitten vielä inisen ja vingun siellä tunnilla.

Kotiin ajaessa ajattelin, että harrastukset ja parisuhde on aika samanlaisia juttuja. Joskus sitä vaan sattuu rakastumaan väärään tyyppiin. Tiedät, että et voi hyvin siinä suhteessa, mutta rakkauden takia et halua lähteä. Se ehkä vaatii sulta liikaa tai haluisi että olisit erilainen. Ehkä se saa sut tuntemaan itsesi huonoksi tai ehkä teidän maailmat ei vaan muuten osu ihan yksiin. Mutta kun sä rakastat sitä niin kovasti. Ja silti, jossain syvällä sisimmässä tiedät, että jos tekisit sen kipeän, kipeän päätöksen ja lähtisit suhteesta, voisit niin kovin paljon paremmin.

Ajattelin, että mun ja tankotanssin suhde on tällainen. Ja että mun ja kestävyysurheilun suhde on ihan toisenlainen.
Kestävyysurheilu on see tylsä ja väritön tyyppi, josta et todellakaan ole kiinnostunut. Aluksi. Mutta se tyyppi onkin just se, joka tuo sussa parhaat piirteet esiin. Se seurassa tunnet itsesi hyväksi, hauskaksi, taitavaksi, kiinnostavaksi, kauniiksi. Joo, arjessa ei ehkä ole ilotulituksia ja romanttisia yllätyksiä, vaan tasaisen tavallista elämää. Mutta tiedät että siihen tyyppiin voi luottaa. Ja että se rakastaa eikä se ole lähdössä mihinkään. Ja se on mahtavaa.

Mun mielestä kestävyysurheilu on tylsää ja tasapaksua, noin niin kuin ajatuksena. Mutta kun sitten lähden juoksemaan, uimaan tai pyöräilemään, se onkin ihan kivaa. Välillä on tylsempiä hetkiä, sitten tulee taas hetkeksi loisto-olo, sit taas tasaisen varmaa etenemistä. Ja kun nyt olen vähän pureskellut mun "saavutuksia", on myönnettävä että kestävyysurheilu saa mut tuntemaan itseni hyväksi ja taitavaksi. Kolmen tunnin triathlon ja "no menen iltahölkälle kauniisiin maisemiin ja juoksen ihan rennon juoksun"-kymppi Midnight Runissa alle 54 minuutin saa hymyn palaamaan huulille. Ehkä oon valinnut väärän rakkaan, ehkä tässä olisi mulle Se Oikea?

Mutta ehkä se on vaan se alun ihastumisvaihe? Jos vaihtaisin tankotanssin triathloniin, pysyisikö hymy huulilla? Ehkä nuo ok-tulokset on vaan alkuhuumaa ja aloittelijan tuuria? Koska eihän parisuhdekaan oikeasti yleensä vaihtamalla parane.

Ajattelin, että nyt pitää hylätä rakas, mutta mielen pahoittava harrastus. Itkin miehen olkapäätä vasten, hei hei tankotanssi.

Ja sitten tajusin. Minä ja mun mies. Siinäpä esimerkki mulle ja tankotanssille.

Meidän parisuhde on nimittäin ollut pitkä ja kivinen, ei todellakaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Ollaan alettu seurustelemaan teini-ikäisinä ja ollaan vuoroin kasvettu askel askeleelta aikuisemmiksi. Kasvetaan edelleen. Ja kun toinen ottaa harppauksen eteenpäin ja toinen jää taakse, olisi helppo luovuttaa. Sanoa heipat ja jatkaa elämää yksin tai ehkä jonkun toisen kanssa. Mutta me ei olla haluttu. Ollaan sisulla ja hammasta purren jatkettu vaikeiden hetkien yli. Ja aina tulee se hetki, kun kaikki on taas hyvin. Kun me puhutaan taas samaa kieltä, nähdään sama maailma, ollaan samassa veneessä. Ja ollaan taas vähän vahvempia yhdessä.
Siihen, että me ollaan edelleen yhdessä, on tarvittu luja tahto ja sitkeyttä.

Joten miksi en voisi sitä samaa lujaa tahtoa ja sitkeyttä käyttää tankotanssissa?

Ja päätin: minähän en rakastani jätä. Näillä eväillä aion vielä oppia monia, monia tankotanssitemppuja. Lujalla tahdolla ja sitkeällä treenaamisella, ajan kanssa, aion tulla notkeammaksi ja vahvemmaksi. Kehonhallintani tulee kehittymään ja toivottavasti joskus vielä tulen ymmärtämään myös miten liikkeisiin mennään, miten niistä voi siirtyä toisiin liikkeisiin ja niin edelleen.

Joskus mä vielä mietin: jes, mä osaan tän. Ja sitä ennen yritän taas olla vertailematta omaa kehitystä muiden kehitykseen. Yritän muistaa, että puolitoista tuntia päivässä treenaava kehittyy nopeammin kuin puolitoista tuntia viikossa treenaavaa. Ja yritän muistaa, että:

hymyilyttää.

Olen elänyt pitkään ankeaa väsysumumasennuskiukku-kautta, mutta nyt on muutosta ilmassa!

Olin torstaina aivan rättiväsynyt ja flunssainen, joten joudin perua illan tunnit ja chillailla lasten kanssa kotona. Jotain kummallistakin tapahtui, innostuin nimittäin askartelusta! Minä ja liima ei tulla toimeen, en osaa leikata siististi ja kaikki näprääminen on mun kömpelöille sormille turhan vaikeaa ja sähikäismielelle turhauttavaa. Mutta torstaina istuin pari tuntia keittiön pöydän ääressä ja tein hamahelmiaskarteluja ja -koruja. Googlettakaapa hamahelmet, kuvahaussa tulee vaikka millaisia makeita töitä vastaan!

Torstai-illan vietin sohvalla lukien, samoin meni perjantai: päivä chillaillen ja ilta lukien. Ja kas kummaa, lauantaina olin täynnä energiaa ja mikä parasta, flunssa tipotiessään!

Mun täytyisi välillä muistaa ladata pattereitani, myös ilman sairastelua.
Mutta kun maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa, ettei meinaa ehtiä!

Nyt oon ihan sähköjänis, en malta odottaa että pääsen illalla ohjaamaan piloxing-tunnin ja sitten salille. Yksi jumppakin odottaa suunnittelua ja mulla on kaikkia hauskoja ideoita, hihihii. Teho30'-naiset, odottakaa vaan keskiviikkoa!

Olo tuntuu kymmenen kiloa kevyemmältä ja samalla siltä, että joku on nostanut painavan rinkan mun selästä. Olkapää vihottelee, pienempi lapsi huusi puolet yöstä ja aamu alkoi vanhemman lapsen oksentaessa meidän matolle ja mun tyynylle, mutta silti hymyilyttää. Pienet jutut ei nyt haittaa, niistä kyllä selvitään.

Muistakaa ihmiset ladata akkuja, se tekee ihmeen hyvää!
(En mä tätä kauaa muista, vaan ahnehdin taas hirveästi puuhaa ja unohdan levätä, alan hajamieliseksi, ärtyisäksi ja valittavaksi ämmäksi. Ja sitten sairastun, lepään ja saan taas energiaa. Mutta joskus mä vielä opin ja lepään ajoissa!)

voiko flunssaa hoitaa suklaalla?

Niinhän se sitten iski, flunssa. Ihan täydellä teholla. Ja nyt tekisi mieli viettää koko ilta sohvalla suklaata syöden. Flunssahan on hyvä syy herkutella ja rentoilla, eikö?

Flunssaisena kannattaa tosiaan rentoilla ja levätä, se on totta. Tosin ihan ihan pienessä flunssassa kevyt liikunta, esimerkiksi kävely raittiissa ilmassa, voi helpottaa tautia.

Herkuttelu flunssaisena ei kuitenkaan ole järkevää. Elimistö tarvitsee energiaa ja ravintoaineita voittaakseen taudin (mahdollisimman nopeasti) ja siksi kipeänä ruokavalio kannattaa pitää mahdollisimman terveellisenä.

Kasvikset ja hedelmät ovat sairastaessa hyvää ravintoa, mutta salaatti ei ehkä maistu varsinkaan nenän ollessa tukossa. Onneksi on smoothiet. Oma lempparini juuri nyt on porkkana-inkiväärismoothie, johon tulee siis porkkanaa (2-3 kpl), pala inkivääriä ja lisäksi ainesosia fiiliksen mukaan, esimerkiksi jotain sitrushedelmää tai ananasta. Nesteeksi käytän maustamatonta jogurttia, vettä tai vaikka vihreää teetä. (Maustamaton jogurtti on ehkä huono vaihtoehto räkäisenä, sillä maitotuotteiden väitetään lisäävän limaneritystä.)

Inkivääriä kannattaa muutenkin käyttää flunssaisena, sillä se muun muassa auttaa taistelemaan tulehduksia vastaan ja lievittää kipua. Lisäksi se tuo ruokaan makua, tervetullut juttu silloin kun mikään ei maistu miltään.

Ruoaksi kannattaa tehdä erilaisia keittoja, esimerkiksi kanakeittoa. Keitosta saa kätevästi myös nestettä, jota kipeänä tarvitsee vielä tavallista enemmän. Keittoon kannattaa lisätä valkosipulia, joka saattaa helpottaa tukkoista oloa.

Koska sohvaseuraksi kaipaa kuitenkin jotain suuhunpantavaa, on tee hyvä vaihtoehto. Teestä saa nestettä, se lämmittää mukavasti ja sen höyryä on mukava hengitellä. Teen joukkoon voi raastaa inkivääriä, puristaa sitruunan mehua tai lisätä sekaan lusikallisen hunajaa.

Niin ja se suklaa.. Sokeri tekee elimistölle hallaa ja sairaana elimistö on jo valmiiksi tavallista suuremman rasituksen alaisena. Lisäksi virukset ja bakteerit villiintyvät sokeria saadessaan, joten jos haluat parantua pikaisesti, jätä suklaa kauppaan!

Pikaisia paranemisia flunssakohtalontovereille ja muut: pysykäähän terveenä! :)

nallekarkkitauko.

Tänään heti aamusta iski makeanhimo, kiitos huonosti nukutun yön. Väsymysmakeanhimo ei todellakaan ole sellaista "odota kymmenen minuuttia ja pim, hyvä haltiatar on vienyt makeanhimon mennessään"-lajia ja lounaan jälkeen luovutin. Keitin itselleni ison kupin kahvia ja kaivoin kaapista nallekarkkipussin. Miksi meillä oli sellainen, no siksi kun kerran teki mieli nallekarkkeja eikä niitä löytynyt kaupasta ja luulin sitten että niitä saa vaan laivalta ja sitten löysinkin niitä lauantaina citymarketista ja ostin kaappiin varmiuden varalta vaikka ei olisi pitänyt. *vedän henkeä pitkän selittelyn jälkeen*

Niin, nallekarkkipussi aukesi. Mutta mitä, mitä, mitä kummaa tapahtuikaan? Punnitsin nallekarkit (koska ruokapäiväkirja tämän viikon ajan), 30g. Kyllä, kolmeKYMMENTÄ, ei kolme sataa! Ja sitten join kahvia ja nautin nallekarkkikourallisestani.

Ja arvatkaas mitä.. Ne riittivät. Nautin niistä täysillä, en mässäillyt. Tuli kiva olo, ei paha ja nuutunut olo. Ja en käynyt hakemassa lisää ja lisää ja lisää, kunnes pussi on tyhjä. Ei tehnyt edes mieli hakea lisää, kohtuullinen määrä tuntui sopivalta.

Oi mikä fiilis!

Oi miten fiilistä latisti, kun Kiloklubin ruokapäiväkirja sanoi, että liian suuri osa päivän energiasta tulee energiapitoisista herkuista. Pöh!

Nyt istun takan lämmössä niiskuttamassa ja olen pian juonut litran teetä. On flunssainen ja kurja olo, mutta kaapin nallekarkit.. Ne ei vieläkään houkuta. Tämä on ihmeellistä!

Pian nukkumaan, jos vaikka aamulla olisin terve. Huomisiltana olisi tiedossa kevyttä ja tehokasta muokkausta ja piloxing, sairaan hauska ja tehokas uusi ohjelma mulla vasta tokaa kertaa käytössä. Kurja, jos joutuu perua tunnit.

i love me, ilman messuja.

Olen viikonlopun aikana törmännyt tooodella moniin kuviin ja reportaaseihin i love me-messuilta. En ihmettele. Ne ovat vuoden ainoat messut, joihin itsekin haluaisin aina päästä. Siellähän on siis kaikenlaista terveys-, liikunta- ja kauneusjuttua ja paljon muutakin.

Tänä vuonna tajusin liian myöhään eli torstaina, että messut ovat nyt. Olisin voinut järjestää viikonlopun ohjelman uusiksi ja mennä messuilemaan, mutta päätin toisin. Tiesin, että osa viikonlopusta menee treenisalilla uutta Piloxing-koreografiaa tehden ja halusin olla edes osan viikonlopusta kotona perheen kanssa. Messut saivat tänä vuonna mennä sivu suun. Päätin kuitenkin tehdä viikonlopusta jollain tavalla "i love me-mäisen". Eli sellainen nautinnollisen, ihanan, hemmottelevan viikonlopun.

Aloitin lauantaiaamun croissant- ja jogurttiaamiaisella. Eräs tuttava kävi hakemassa laatikollisen omppuja, sitten leivottiin tyttären kanssa kääretorttupohja. Kymmenen maissa hyppäsin pyörän selkään ja poljin salille koreografiaa hiomaan. Matkalla nautin ihanasta auringonpaisteesta, renkaiden alla rahisevista lehdistä ja kuulaankirpeästä ilmasta. Mitä mainioin syyssää!



Perillä hinkkasin reilut kaksi tuntia koreografiaa. Välillä kurtistelin kulmia ja mietin, että miten hiivatissa tämä juttu meni. Välillä sujui hyvin, sitten ei taas niin millään. Oli vähän sellainen olo, että huominen tunti on varmaan tosi hyvä. Epätoivon fiilikset kuuluu kuitenkin tuohon mun prosessiin ja nautin suunnattomasti siitä, että saan harjoitella ja hioa juttuja rauhassa - tosin ei haittaisi, jos aikaa harjoitella olisi enemmän.



Välillä kun pää meinasi juuttua mäenosaamäenmuistatästäeitulemitään-vaihteelle, heittelin kärrynpyöriä ja mietin, että olisi niiiin siistiä osata kaikkea hienoa ja tehdä maheita esityksiä. Vähän kuin fitness-kilpailijat, siis ne oikeat, joilla kuuluu vapaaohjelma kisoihin. Tai kilpa-aerobicaaja. Olisi kiva, jos joku järjestäisi sellaiset karvalakkikisat (tai -tapahtuman), joihin voisi tällaiset ei-bikinikroppaiset, kankeat ja ei-kovin-vahvat osallistua. Saisi hyvällä syyllä treenata temppuja tuntikausia. Anyone?

Lauantaihin kuului myös kääretortun syöntiä (mansikkahilloa, mascarponea ja sulatettua valkosuklaata, mmmm. Resepti uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä!), Lego-leikkejä ja Linnanmäen valokarnevaalit. Oli aika kaunista, taas kerran. Mä olin vain useasta vaatekerroksesta huolimatta ihan jäässä ja siellä hytistessä kuvaaminenkin unohtui. Siksi paras (eli ainoa) otos on näinkin hieno:



Tämä on otettu tärisevin käsin maailmanpyörästä. Se oli ihan jäätävän pelottavaa! En ymmärrä mitä on tapahtunut, koska ennen olin se joka rynni kaikkiin hurjimpiin laitteisiin ja nautti suunnattomasti. Nyt yritin epätoivoisesti esittää tyttärelle (ja kaikille maailmanpyörässä romanttisella ajelulla oleville pareille) coolia, vaikka puristin gondolin keskellä olevaa tolppaa epätoivoisesti ja juttelin pään sisällä rauhoittavia, etten ala kirkumaan kauhusta. Tytär hyöri ja pyöri ja gondoli heilui ja iik. Mutta hienot maisemat sieltä oli.

Kaiken kaikkiaan lauantai oli oikein rento ja mukava päivä, joka latasi akkuja. Se tulikin tarpeeseen, mutta nyt jaksaa taas painaa. Täytyy jatkossakin muistaa, että välillä pitää latautua, muuten hyytyy.

Myös näistä on näin syyspimeällä ollut apua akkujen latautumiseen.


Nyt alan täyttelemään tämän päivän ruokapäiväkirjaa. Ravintojuttua tulossa myöhemmin!