laskuvirhe ja motivaatiosta.

Tälle lahopäälle on tainnut tulla laskuvirhe! Blogitekstien mukaan tänään on 7 päivää herkkulakkoa jäljellä. MUTTA mehän olemme Espanjassa jo tiistai-iltapäivällä eli 6 päivän kuluttua. Eli herkkulakkoa onkin jäljellä enää 6 päivää! Ja koska nyt kello on jo 22, lakkopäivät ovat jo melkein yhdellä kädellä laskettavissa. Tänään on tehnyt kovasti mieli makeaa, muttta I'm gonna make it!

Olin noin kuukausi sitten luennolla, jonka aiheena oli motivaatio. Luennolla muistutettiin taas, että ulkoinen (puolison, ystävien, median jne.) motivaatio ei kanna pitkälle, vaan tuloksia saadakseen pitää olla myös sisäistä eli itsestä kumpuavaa motivaatiota. Näinhän se menee. Jos fysioterapia-asiakkaani täytyy laihduttaa 20 kg ylipainostaan sekä vahvistaa alaraajojen lihaksia päästäkseen eroon nivelkivuistaan (tai vähentääkseen niitä), en valitettavasti saa häntä tekemän sitä jos hän ei ole siihen valmis. Vaikka kuinka perustelisin uskottavasti laihdutuksen ja lihasten vahvistamisen tarpeen, tuloksia ei tule niin kauan kuin asiakas itse ei ole motivoitunut treenaamaan ja laihduttamaan. Kun asiakkaalta itseltään löytyy motivaatio ja palo tekemiseen, tuloksia tulee. Eikä motivaation tarvitse tulla siitä, että haluaa terveemmät polvet vaan motivaattorina voi olla mikä tahansa juttu, esimerkiksi: Näyttäisin paremmalta 20 kg hoikempana ja kiinteämpänä". Sisäinen motivaatio on siis se tärkein juttu. (Pahoittelen muuten tätä ei kovin ammattimaista kuvaa antavaa palikkakieltä ja typerää esimerkkiä, väsyttää ja aivot jumittaa.)

Mutta mitä tapahtuu, kun sisäistä motivaatiota löytyy, ulkoista ei niinkään? Miten pärjätä, kun itse haluaa päästä tavoitteeseensa (tässä tapauksessa olla ilman karkkeja pääsiäiseen asti), mutta muut (aviomies) pitää ajatusta hölmönä ja yrittää kääntää pään ("onhan se ihan hullua olla lentokoneessa ilman karkkeja! mä ainakin syön m&m'sejä"). No, onhan tuo meidän tapauksessamme totta. Olemme aina panostaneet siihen, että myös matka määränpäähän on mukava, oli määränpää sitten Lappi tai Kuuba. Omaan matkamukavuusrepertuaariini kuuluu pokkari, paljon lehtiä, mukavat vaatteet, lämmin huivi, villasukat, mahdollisimman käpertynyt asento lentokoneen/auton penkissä ja karkkipussi. Nyt pitäisi siis selvitä lennoista ilman karkkia ja todennäköisesti myös ilman mukavaa käpertynyttä asentoa tai minkäänlaista lukemista, sillä viihdytettävänämme on ihana ja vilkas taaperomme. Lapsen kanssa voi matkustaa, mutta ainahan se on tavallaan vaivalloisempaa. Tai siis että et voi miettiä vain itseäsi ja omaa mukavuuttasi vaan keskittyä tyydyttämään lapsen perustarpeet sekä viihdyttämään häntä niin, että matka on mahdollisimman vähän tuskaisa sekä hänelle, vanhemmille että kanssamatkustajille. Pitääkö minun siis pärjätä tosiaan ilman karkkia tästä? Alan epäröimään, kiitos mieheni. Jos hän tsemppaisi ja antaisi tukensa, selviäisin tästäkin. Nyt hän kuitenkin tekee siitä lähes mahdotonta.

Katsotaan miten käy.

Tänään olen siis himoinnut makeaa aika paljon. Kaupassa käydessämme ohitin karkkihyllyn ilman suurta tuskaa, mutta keksihyllyn näkeminen laukaisi jonkinasteisen makeahulluuden. Olisin voinut repiä keksipaketteja auki siinä keskellä Prismaa ja lappaa suuhuni kaksin käsin jaffakeksejä, fanipaloja, filipinos-keksejä ja niin edelleen. NAM!! Onneksi pysyin sen verran järjissäni, että tajusin kuinka to-del-la no-lo-a se olisi ollut. Eniten olen kuitenkin tänään haikaillut proteiinipatukoiden perään. Kyllä, niiden pahvisten, ei-kovin-herkullisten, kauppojen urheilupuolella myytävien patukoiden perään. Ai että kuinka olisin halunnut sellaisen. Mikä mua vaivaa?!