kuudestoista päivä.

No niin, nyt aiheeseen josta on pitänyt sunnuntaista asti kirjoittaa.. Löysin mökiltä vanhan kauneus&terveys-lehden (2/2008) ja siinä oli juttua turhien sokereiden karsimisesta tasapainoisen, luonnollisen ruokavalion avulla. Mukana oli ohjeet kolmen päivän kuuriin. Ajattelin kokeilla kuuria ensi viikolla. Kuten varmasti olen moneen kertaan täälläkin maininnut niin en yleensä usko mihinkään "ihmedietteihin" tms., mutta tätä voin kokeilla kun se kestää vain sen kolme päivää. Jos kuuri olisi esimerkiksi viikon pituinen, se jäisi kyllä kokeilematta. Raportoin sitten kuurin aikana ja sen jälkeen tuntemuksistani täällä. Ja jos tästä kuurista ei tämän postauksen jälkeen kuulu mitään niin olen unohtanut sen. Siinä tapauksessa olisi kovin ystävällistä, jos joku muistuttaisi minua siitä. :)

viidestoista päivä.

Lauantai oli sadepäivä, joten mökillä tuli vähän herkuteltua.. Jos luettelen kaikki herkut niin sen jälkeen luulette, että olen mässäillyt koko päivän ja palannut kotiin pari kiloa tuhdimmassa kunnossa. :D No, luettelen silti. Lauantai-aamu alkoi aamiaisen kruunanneilla suklaakaurakekseillä (oli pakko ottaa muutama keksi kahvin kaveriksi, kun mies keitti laihaa eli pahaa kahvia). Yhdentoista aikoihin keitettiin teet ja otettiin palat tummaa suklaata. Ruoan jälkeen taidettiin ottaa jäätelöä jälkiruoaksi. Toisen teemukillisen kanssa taas tummaa suklaata palanen. Ja koska olin unohtanut hedelmät kotiin (ei ollut tahallista!) niin napsin välipalaksi pari palaa suklaata ja ehkä kourallisen salmiakkeja. Illan futismatsin aikana iski vielä nälkä, joten hain jäätelöpurkin pakastimesta ja lusikoin suoraan purkista iltapalaa. Että semmoista. Aamulla oli niin väsynyt ja vetämätön olo, että hyvä kun jaksoi jalkaansa nostaa. Ihan varmasti kaiken sen sokerin syytä! Olin myös totaalisen valmis elämään sunnuntain herkuitta, mutta sukulaisilta jäi yli prinsessakakkua ja yksi cupcake. Heidän valvovan silmänsä alla jouduimme mieheni kanssa syödä ne. Sen sijaan sunnuntai-illan jäätelöpurkin rääppiäishetkelle ei ole mitään hyvää tai huonoa syytä.

Mökillä lapsikin sai maistaa ensimmäisen kerran oikeaa herkkua. Tosin ei tarkoituksella. Tähän alustukseksi totean, että olen antanut pienelle välillä sokeritonta pannaria/lettua ja lomamatkalla tarjoilija toi pienelle söpöläiselle talon tarjoaman pullan enkä viitsinyt olla nipo ja kieltäytyä siitä. Onneksi pulla oli kyllä pääosin murusina sylissä ja rattaissa, suuhun siitä ei tainnut juurikaan päätyä. En siis ole kovin tiukasti ollut lapsen herkuttomalla linjalla, mutta en myöskään ole kokenut tarpeelliseksi noin pienelle tarjota makeaa. No, lapsi on ilmeisesti perinyt äitinsä herkkuvaiston, sillä pikkuinen pihisti isänsä suklaapalan tämän puhuessa työpuhelua. Isä kääntyi puhelun lopetettuaan takaisin pöytään päin ja ihmetteli hölmistyneenä mihin hänen suklaansa katosi (luuli varmaan, että söin sen). Lapsi piti kaksin käsin kiinni isosta suklaapalastaan ja imeskeli sitä onnellinen ilme naamallaan. Ja kyseessä olisi siis 70 % tumma suklaa, jossa oli minttua seassa. Voisi luulla, että se olisi hiukan vahvaa tavaraa pienelle ihmiselle, mutta hyvin  näytti maistuvan. Kun isä sitten kaappasi puoliksi syödyn suklaansa takaisin, niin voi sitä lapsen lohdutonta itkua! Jatkossa täytyy siis pitää herkut entistä paremmin piilossa ja pienten käsien ulottumattomissa.

Voih, se suklaa oli hyvää ja nyt se on siellä mökin kaapissa.. Miksi en ottanut sitä kotiin arkeani piristämään..

neljästoista päivä.

Joo-o, olen puoli seitsemästä asti nukuttanut väsynyttä lasta yöunille, tarkoituksena kirjoittaa blogiin heti lapsen nukahtamisen jälkeen. Lapsi ei nuku vieläkään, joten taidanpa jättää suosiolla kirjoittamisen huomiseen. Asia on muhinut perjantai-illasta asti päässäni, joten eiköhän se vielä huomiseen siellä. :)

yhdestoista päivä.

Kävin kahvilassa ja jätin aivan ihanannäköisen limettijuustokakun rauhaan, vaikka olisin halunnut maistaa sitä. Päivän hyvä työ tehty siis! Päivän luuseritekokin on suoritettu. Päätimme nimittäin aikaisemmin, että tänä kesänä emme osta mökille herkkuja, piste. No, tänään käytiin kaupassa ja huomenna suuntaamme mökille mukanamme keksejä (kahvin kera nautittavaksi), limua ja alkoholitonta siideriä (saunan jälkeisiksi virvokkeiksi), sipsejä (kun lauantana tulee mestarien liigan finaali) ja tummaa suklaata + salmiakkia (koska säätiedotus lupasi sadetta). Että näin. Taidanpa ottaa myös lenkkarit mukaan. Ei sillä että niitä tulisi käytettyä.

Barcelona muuten voittaa lauantaina.

kymmenes päivä.

Tänään ei ole tehnyt mieli karkkia!! Olen ehkä ollut liian kiireinen kaipaamaan sitä.

yhdeksännen päivän koettelemus.

Olin tänään yli kaksi tuntia samassa autossa avonaisen salmiakkipussin kanssa. En osaa edes kuvailla, kuinka piinaavaa se hetkittäin oli. Selvisin kuitenkin pussin nuuhkimisella, yksikään salmiakki ei päässyt lähellekään suutani.

yhdeksäs päivä.

Viikon alku on ollut aikamoista vuoristorataa karkkilakkoilun kannalta. Olen nyt ottanut joka aamu kiltisti kromitablettini ja ne tuntuvat auttavan fyysiseen makeanhimoon. Siis siihen, kun elimistö vaatii karkkia, sokeria, hiilareita.. Psyykkinen makeanhimo sen sijaan ei todellakaan parane kromitabletteja syöden ja siksi haaveilen jatkuvasti karkeista. Sadesäällä teki mieli karkkia, koska sataa. Eilen illalla teki mieli karkkia, koska olin reipas ja laitoin parvekkeen kesäkuntoon. Tänään tekee mieli karkkia, koska söin hedelmiä. :D En siis todellakaan tunne olevani valmis luopumaan karkista. Karkinhimon iskiessä en muista sitä pahoinvointia ja morkkista, joka herkuttelusta tulee. En muista miten paljon rahaa karkinsyöntiini kuluu. En välitä vaikka minusta tulisi lihava, ryppyinen ja hampaaton. Olen valmis lopettamaan tämän blogin kirjoittamisen. Karkkihimon pyörteessä motivointi karkittomuuteen on, no, hiton vaikeaa. Mietin jo, pitäisikö sittenkin lopettaa karkkilakkoilu ja syödä karkkia juuri niin paljon kuin haluan, sillä olen tällä hetkellä suuren osan ajasta aika kiukkuinen ja kireä. Tiedän kuitenkin olevani vielä kiukkuisempi mässäilyn jälkeisessä morkkiksessa, joten jatkan lakkoa ja tällä kertaa aion onnistua.

Silloin kun karkinhimoa ei ole tai se on hieman lievempi, on helpompi keksiä motivaatiokeinoja. Yritän tehdä paljon asioita, joista nautin ja keskityn nauttimaan niistä täysillä. Siis yritän elää superonnellista elämää, jotten kaipaisi karkkia. Tänään olen saanut suurta nautintoa lapsen kanssa olosta (esimerkiksi kun ihmettelimme puistossa muurahaisia, kukkia, puuta ja postimiestä), kesän ensimmäisestä persikasta (herkullista!), blogin kirjoittamisesta parvekkeella kukkien ja yrttien tuoksuessa (kunnes lapsi heräsi päiväunilta) ja auringonpaisteesta. Ja tällä hetkellä tunnen itseni onnelliseksi ja elämääni tyytyväiseksi, myös ilman karkkia.