Minulla oli eilen jatkuva karkinhimo. Söin pannukakkua kermavaahdon kera, pussillisen täytelakua, hyvää grilliruokaa ja jälkkäriksi kaurakeksi-persikkakakkua.. Ja silti olin vielä illalla ihan valmis lähtemään abc:lle karkkiostoksille.
Tänään ei ole ollut paljoakaan parempi päivä. Päinvastoin oikeastaan. Söin tekemääni mustikka-mustaherukkarahkaa paljon (tai siis PAL-JON). Se ei vienyt makeanhimoa yhtään. Olen penkonut pakastintamme, mutta siellä ei ole jäätelöä (miten se on mahdollista?!). Pakastimessa oli vain niitä pakastettuja mangon- ja banaaninpaloja, joiden pitäisi auttaa makeanhimoon ja joita mielelläni napostelisinkin, jos ne eivät olisi jäätyneet niin tiukasti toisiinsa kiinni. Pakko saada karkkia!! Karkinhimo ei siis ilmeisesti aio pitää kesälomaa vaan aikoo piinata minua koko kesän.
Sain muutama tunti sitten tekstiviestin, joka ilmoitti että tilaamani paketti on nyt jätetty lähimpään Siwaan. Yritin vakuuttaa miehelleni, että lapsen uudet kestovaipat on haettava juuri nyt, ne eivät millään voi odottaa huomiseen. Mies ehkä tajusi, että olisin samalla ostanut karkkia ja siksi ei päästänyt minua hakemaan pakettia. Höh! Tämän jälkeen aloin miettiä, miksi mieheni ei ole tajunnut koskaan perustaa meille hätäkarkkivarastoa, jonka saisi avata vain järkyttävän karkinhimon piinatessa. Hetken elin jossain karkkikätköhallusinaatiossa ja pohdin, mitä karkkeja mieheni on hätävarastoon jemmannut. Sitten tajusin, ettei sitä varastoa ole olemassa vaan keksin sen juuri. Voi mikä raivo minut valtasikaan: miksi tuo toope mieheni ei ole voinut tällaistakaan asiaa ajatella? Onneksi tämä koko kohtaus hätäkarkkivaraston keksimisestä raivon laantumiseen kesti ehkä kaksi minuuttia, joten en sentään raivonnut miehelleni karkkivaraston puuttumisesta.
Taidan olla parantumaton karkkiaddikti.
My Life Without Candy ei ole oikeasti karkiton blogi. Täällä tasapainoillaan herkuttelun ja terveellisen syömisen välillä. Juttu lipsuu runsaasti myös liikunnan, hyvinvoinnin ja arjen puuhien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti