pastamahaa ja migreenipäätä.

Mulla iski maanantaiaamuna inhottava migreenikohtaus, joka sumensi lähes koko näkökentän. Onneksi tilanne helpottui, kun olin napsinut kourallisen lääkkeitä. Pieni päänsärky jäi kuitenkin koko päiväksi, joten en päässyt viikon ainoalle harrastustunnilleni eli tankoilemaan. Harmillista! Ja jotenkin huvittavaa tässä oli se, että pystyin kuitenkin ohjata omat tuntini, sillä ne olivat rauhallisia temmoltaan (tasapainoilu iäkkäille ja keppijumppa).

Mitä vanhemmaksi tulen (voiko näin sanoa alle 30-vuotiaana?), sitä enemmän huomaan migreenikohtauksen aikana erilaisia oireita. Esimerkiksi eilen tunsin kuinka aivot raksutti tooodella hitaalla. Poskia pisteli ja ne puutuivat. Makeanhimo vaivasi koko ajan (kuten tavallisesti, mutta eri tavalla kuin tavallisesti) ja tuntui kuin kylläisyyskeskuksessa olisi jotain häikkää, nälkä oli koko ajan. Ja koko ajan oli sellainen outo, erilainen fiilis.

No, ehkä osa jutuista johtui myös lääkemäärästä? Mutta jos teillä on migreeniä ja outoja oireita, kuulisin niistä mielelläni!

Migreenistä huolimatta oli tosi mukava päivä. Iltapalaväsymystä torjumaan tein iloisen välipalan.



Ja kun kerran en päässyt sisätiloihin tankotemppuilemaan, päätettiin nauttia kauniista ulkoilmasta. Lähdettiin puolukkaretkelle läheiselle suolle. Siellä oli tosi kaunista, taas kerran.



Niistä puolukoista syntyi puoluffee-torttu (vai kakku? vai piiras?) mummon synttäreiden kunniaksi. Ihan superherkullista ja superhelppoa.



Ja kun olin syönyt päivän aikana "hieman" puoluffeeta sekä melko suuren annoksen pestopastaa, mahani muistutti taas raskausmahaa.



Nyt olisikin ehkä taas aika kiinnittää enemmän huomiota ruoan laatuun ja määräänkin. Viime aikoina ruokailut ovat olleet vähän epäsäännöllisiä eikä silloin aina malta tehdä viisaita valintoja.. Samoin voisin taas vähän ahkerammin liikkua itse, kun viime viikkoina omat treenit ovat jääneet jumppien suunnittelun ja ohjausten varjoon. En muista koska olen viimeksi käynyt kunnolla salilla, olisi ehkä jo aika taas vahvistaa lihaskuntoa punttitreenin avulla..

Huomenna luvassa taas sauvakävelyä, tehokas puolituntinen hikitreeni ja kehonhallinta/core-tunti. Jee!

paluu lohtusyöjäksi eli syöksy karkkipussille.

Mulla on ollut henkisesti aika rankka viikko. Ei mitään kovin dramaattista tai suurta, mutta paljon pieniä asioita.

Syksyn jumpat alkoivat ja vaikka se on toooosi toooosi toooosi kiva juttu, ekat viikot ovat aika raastavia. Miksi? Muun muassa siksi, että..
- uudet ryhmät jännittävät aina (onko oikeat tyypit löytäneet oikeille tunneille vai onko tehojumppaajat kevyellä tunnilla 65+ -väen ja aloittelijoiden kanssa seassa jne.) Nyt oli kyllä pääosin ihan oikeat tyypit oikeilla tunneilla ja ihania jumppaajia. <3 - Tällä kertaa oli myös joka ilta uusi "estradi" eli uusi paikka, uusi avain, uudet valokatkaisijat, uudet ilmastointijutut, uudet kaikki. - Oli myös uudet laitteet, vinkuva mikki ja häikkää ottava musiikkilaite. - Paljon muistettavaa kun on monen jumpan liikkeet ja ohjelmat, paljon "ylimääräistä" pikkujuttua jne. Tällaiset jutut on stressaavalle ihmiselle aika väsyttäviä. Jumpan ohjaaminen on fyysisesti rankkaa, mutta myös henkisesti. Koko ajan mietit sataa asiaa, yrität univelkaisenakin pysyä skarppina ja olet tuntosarvet ojossa: onko jumppaajat tyytyväisiä vai pitääkö jotain muuttaa kesken tunnin? Entä seuraavaksi tunniksi? Näin kauden alussa saa myös paljon palautetta tunneista. Tosi paljon tuli kiitosta ja positiivista kommenttia, mikä ilahduttaa aina. Oikeaa rakentavaa kritiikkiä otan mielelläni vastaan, sillä ainahan ammattitaitoa voi hioa. On kuitenkin myös paljon mielipideasioita, joiden vatvominen ei oikeastaan auta minua tai jumppaajia. Kuulin muun muassa että musiikki on liian lujalla ja liian hiljaisella - samassa jumpassa. Toisessa jumpassa se oli yhden mielestä aivan vääränlaista ja kolmas kommentoi ettei musiikkia olisi pitänyt olla lainkaan. Ja nyt ei puhuta rauhallisesta joogatunnista tms. vaan keppijumpasta. Lisäksi sain kuulla aika ahdistavaa sanankäyttöä ja huorittelua korjattuani yhdellä asiallisella lauseella, muiden jumppaajien huomaamatta erään jumppaajan virheellistä ja nivelet hajottavaa tekniikkaa. Perjantai-illan vietin oikein hyvässä seurassa, villasukkaa neuloen. Samalla nautin maltillisesti viiniä sekä mahan täydeltä herkullista ruokaa. Virkistävä ja ihana ilta, mutta sielläkin sain muistutuksen jumppaohjaajan työn vaikeudesta: yksi kritisoi jumppaohjaajaa siitä, että koko ajan on juomataukoja ja toinen oli sitä mieltä, että niitä onkin hyvä olla paljon. Tosiaan, yksi tyyli ei voi miellyttää kaikkia ja se on välillä raskasta hyväksyä. Tänään pidin muodostelmaluistelijoille luento+treeni-kombon aiheesta core ja kehonhallinta. Tykkään tuollaisesta työstä kovasti, mutta aina siinä joutuu vähän epämukavuusalueelle kun ei vielä ole rutiinia tuollaisesta (tai riittävää itseluottamusta). Lisätään tähän lasten huonouninen viikko ja eräs aika harmillinen juttu läheisessä ihmissuhteessa niin olin valmis ottamaan taas askeleen (tai kymmenen) taaksepäin. Tarkoittaa sitä, että menin kauppaan, mätin irtokarkkeja pussiin 434 gramman edestä ja vedin ne illalla ahdistukseen ja väsymykseen, nälkään ja vitutukseen. Auttoiko? No ei. Tuliko parempi olo? No ei, vaan pahempi. Opinko tästä? No en varmaan. Paljon paremmin tuntuu auttavan neulominen sekä omppujen pilkkominen ja soseeksi keittäminen. Rauhoittavaa, yksinkertaista puuhaa ja samalla aivot saavat rauhassa käydä ylikierroksilla, analysoida, vatvoa, sauhuta ja lopulta rauhoittua. Voi kun muistaisin tämän jatkossa enkä aina tiukan paikan tullen palaisi karkkipussille. Karkkipussi ei ole ystävä. Mutta miksi se on niin vaikea käsittää..?! (Niin, ystävä.. Mä olen myös tosi huono soittamaan ystäville tiukan paikan tullen. Ehkä sitä pitäisi harjoitella? Ehkä ystävän kanssa asioista jutteleminen auttaisi paremmin kuin karkkipussin tyhjentäminen.)

Mut nyt hetkeksi vielä omppujen pariin. Sen jälkeen pääsen taas uuden iltarutiinini pariin: piikkimatto ja pari sivua kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Eräänä iltana olin kyllä nukahtanutkin piikkimatolle!

(pssst. En tiedä korostinko sitä vielä tarpeeksi, mutta tästä narinasta huolimatta tykkään työstäni ja ohjaamisesta todella paljon.)

(pssst2. Toivottavasti teksti näyttää vain minulla yhdeltä pitkältä pötköltä ja kappalejaot näkyvät teillä. Jos eivät näy, pahoittelen! En saanut asiaa korjattua.)

raakasuklaakokeilu 2.0.

Kokeilin noin puolitoista vuotta sitten raakasuklaan tekoa (siitä voit lukea täältä: ) eikä raakasuklaa oikein hurmannut mua.

Vähän aikaa sitten ostin valmista raakasuklaata (CoCoVin minttusuklaa) ja se oli ihan hyvää. Siitä heräsi ajatus kokeilla raakasuklaan tekoa uudelleen, koska mulla oli edelleen suklaapakkaus kaapissa. Tänään ostin sitten kaakaovoita ja chiliä ja ryhdyin puuhaan.

Kuinka helppoa se olikaan! Sulatin kaakaovoin vesihauteessa, sekoitin sen kaakaojauheeseen, maustoin sen tilkkasella hunajaa ja jaoin kahteen kulhoon. Toiseen lisäsin minttuaromia (tää ei nyt varmaan ollut sen oikea nimi) ja kaakaonibsejä, toiseen chilin palasia. Sitten vaan lusikoin ne muotteihin ja hetkeksi pakkaseen.



Tähtisuklaa on chiliä, sydämenmuotoinen on "minttukrokantti" (kaakaonibseistä tulee kiva krokanttimainen koostumus). Hyvää oli, tällä kertaa maustaminen onnistui. Ja makeanhimo lähti helposti kahdella konvehdilla, olisi varmaan lähtenyt yhdelläkin. Oli kuitenkin pakko maistaa yksi kappale kumpaakin.

Aion todellakin tehdä näitä jatkossakin ja aloin jo suunnittelemaan erilaisia sekoituksia. Ainakin jotain marjaa voisi laittaa suklaan sekaan ja jossain näin raakasuklaata, johon oli upotettu lisäaineetonta lakritsia. Nammm!

vuoden paras teko.

Tein vuoden parhaan teon, itselleni. Lupasin huomenna alkavan jumppakauden kunniaksi pitää huolen kehostani ja mielestäni.

Olen todella taitava tekemään elämästä pelkkää stressaamista, suorittamista ja aikatauluttamista. En voi sietää pitkäkestoista oleskelua ja ajan tuhlaamista, joten yritän saada kaikki pienetkin hetket käytettyä hyväksi johonkin. Tosi hyvä piirre tiettyyn rajaan asti, mutta liika on liikaa. Siinä vaiheessa kun ulkona vaunuja heijatessa käyn läpi mielessäni missä järjestyksessä teen päikkäriaikaan hoidettavat asiat (muun muassa niin, etten turhaan käytä aikaani huoneesta toiseen kulkiessa vaan suunnittelen reittini niin, että voin hyödyntää about kaikki askeleeni. Ja ei, emme asu valtavassa kartanossa), tiedän että suunnitelmallisuus ja aikataulutus ovat menneet liian pitkälle. Taas kerran.

Tämän lisäksi liikun lasteni kanssa aina jalan, koska mies tarvitsee autoa töissä. Lasten kanssa lähteminen venyy usein esimerkiksi kiukun tai kakan takia ja niinpä aina ja joka kerta on kiire. Ja koska vihaan myöhästymistä, stressaan koko matkan siitä, ehditäänkö nyt varmasti ajoissa (hups, oltiin kymmenen minuuttia etuajassa). Stressaan töitä ("oliko tämä juttu nyt ihan ok?", "vihaakohan kaikki mun jumppaa?", "mitä jos en muista/osaa/jne?"), stressaan parisuhdetta ("miksi toi on noin hiljainen, onko se ihan kyllästynyt muhun?", "miksi se hymyilee, mitä sillä nyt on mielessä, eihän se koskaan hymyile"), stressaan kasvatusasioita (kukapa ei), stressaan raha-asioita (kukapa ei), stressaan sitä kun remontti ja puutarhatyöt ei etene (elämä on nyt vähän täynnä muutakin), pahimmillaan stressaan kaikesta.

Ja sitten laiminlyön levon, ravinnon ja venyttelyt, hieronnan ja muut kehonhuoltotoimenpiteet.

Mutta näin ei tule jatkumaan. Jatkossa pidän huolen sekä kehoni että mieleni hyvinvoinnista entistä paremmin. Muun muassa näin:

- teen vapaa-ajalla asioita joista nautin (kirjaan tai sisustuslehteen uppoaminen, lasten kanssa leikkiminen pyykkivuoren unohtaen, iltatee ja keskustelu miehen kanssa, treffit ystävien kanssa, tankotanssi - valitettavasti vain kerran viikossa, nautinnolliset ateriat, viikonlopun kahvilakäynti tai namipussi, ilahduttavat tapahtumat kalenterissa - esimerkiksi ensi perjantain Viiniä & Villasukkia-ilta)
- en tee vapaa-ajallani aikaani tuhlaavia juttuja, joista en oikeasti nauti (kuten ei-ihan-parhaiden-blogien selailu: keskityn vain lemppareihini, tv:n "turha" katselu - urheilua ja pari laatusarjaa katson kyllä)
- en pode huonoa omatuntoa vaikken käytä kaikkea aikaani hyödyksi
- työnnän aktiivisesti pois mielestäni asiat, joita stressaan mutta joihin en voi vaikuttaa, muistan hengittää syvään ja miettiä, että oikeasti mun elämä ja mun stressinaiheet ovat tässä maailmassa aika mitättömiä. Jos mä mokaan töissä, se voi olla iso katastrofi minulle, mutta ei muille. Se ei hetkauta Putinia, ei vaikuta nälänhätään tai ebolan leviämiseen eikä muutenkaan ole niin kovin iso juttu.

Ja kehoa aion huoltaa näillä keinoilla:
- venyttely ja putkirullailu iltaisin



- hieronta säännöllisesti tai ainakin epäsäännöllisesti noin parin kuukauden välein
- yksi kunnon lepopäivä viikossa
- palautteleva uinti tai lenkki

- jooga
- riittävästi unta
- rauhoittuminen ennen nukkumaanmenoa: piikkimatto ja kirja
- laadukas ravinto (mutta myös rento suhtautuminen ruokaan ja herkutteluun)
- kompressiopöksyt ovat mietinnässä. Olen tykännyt paljon kompressiosäärystimistä, joten ehkä olisi hankittava myös ne trikoot?


(Kuvat blogin arkistoista kaivettuja.)

Haastan teidät kaikki mukaan tähän vuoden parhaaseen tekoon: pysähdy hetkeksi miettimään hyvinvointiasi. Onko kaikki hyvin? Oletko energinen, iloinen, onko mieli ja keho kevyet? Jos ei, mitä voisit tehdä toisin? Nukkua enemmän, liikkua eri tavalla, lopettaa dietti, opetella stressinhallintakeinoja? Omasta hyvinvoinnista on tärkeä pitää huolta, muista se!

Mukavaa sunnuntaita!
-S-

välipalavinkki.

Mulla oli eilen aivan kamala karkinhimo ja sen takia hurja kiukkukohtaus illalla. Aluksi puhisin itsekseni, sitten vedin lenkkarit jalkaan ja meinasin lähteä lähikauppaan karkkiostoksille. Jäinkin omaan pihaan viskomaan oksia, keppejä, kaarnanpaloja ja pikkukiviä. Helpotti kummasti!

Sitten palasin sisälle ja tein herkullista mustaviinimarjavaahtoa. Ohjeen olen joskus bongannut Ruoka-Pirkka-lehdestä, kiitos siis K-kaupoille tästä välipalaherkusta.

Tarvitset 5 dl vettä, 2 dl ruisjauhoja, 4 dl mustaviinimarjoja ja 3/4 dl sokeria (itse käytin intiaanisokeria)

Kiehauta vesi, kaada se kulhoon ja ripottele sekaan ruisjauhot samalla vatkaten. Anna jäähtyä. Minä nopeutin prosessia heittämällä metallisen kulhon kylmään veteen ja sekoitin koko ajan, jäätyikin aika nopeasti.

Vatkaa jäähtynyttä seosta sähkövatkaimella niin, että siitä tulee kuohkeaa ja väriltään vaaleaa. Lisää joukkoon sokeri ja survotut marjat, sekoita vielä.

Tosi hyvää maitolorauksen kanssa!



edit: pikaisella googletuksella löytyikin alkuperäinen ohje, se on täällä. Sieltä löytyy myös ravintosisältö. Myös blogitekstin kuva on lainattu kyseiseltä sivulta.

vohveli-ilta.

Hyvää nimipäivää minulle! Vietin sitä syömällä vohveleita iltapalaksi oman perheeni ja isovanhempien kanssa. Oikein mukava ilta ja eeeihän vohveleita oikeastaan lasketa herkuksi.. Tein niistä vielä himpun verran terveellisempiä käyttämällä ohrajauhoja.

Kävin tänään piiitkästä aikaa kokeilemassa Fit-tuntia, siis sellaista perinteistä jumppatuntia. Hauska kokemus! On kiva aina välillä olla jumpassa asiakkaana, saa hyvällä omatunnolla sählätä askelien kanssa ja muistaa taas millaista onkaan olla jumppaajana. Tänään oli kiva olla jumppaaja, sillä ohjaaja oli iloinen, selkeä ja informatiivinen.

Sain taas muistutuksen siitä, että taidan olla ihan hyvässä kunnossa. Jostai syystä en meinaa uskoa sitä, ehkä syy on tankotanssissa jossa olen liian heikko, liian kankea, liian kaikkea. Mutta tänään tein ihan tosissani, asenteella ja ajatuksella enkä silti hikoillut tai hengästynyt, lihaksissakin tuntui vain sellainen "juoksit lauantaina kympin ennätysvauhtia, vedit sunnuntaina piloxingin ja maanantaina suunnittelit jumppia kolmisen tuntia. Anna meidän levätä"-tuntemus. (Siis mitä, eikö teidän lihakset juttele teille?! Meillä on usein hyviä keskusteluja. ;D)

Huomenna aion antaa kropan ja mielen levätä. Enkä herkuttele yhtään.

herkkulakon eka viikko takana.

Aloitin viime viikolla herkkulakon, siitä lisää täällä: kg-lehti.fi/blogit/my-life-without-candy/lomadietti-ja-elama-sen-jalkeen/

Herkuttomuus alkoi tosi hyvin ja selvisin esimerkiksi yli 39 asteen kuumeesta herkutta. Urotyö!
Sitten tuli sunnuntai-ilta. Kävin ostamassa miehelle "palautumisherkut" kun hän oli tulossa kotiin Tour de Helsinki-pyöräilytapahtumasta (140 km). Itse olin piloxing-tunnin jälkeen nälkäinen ja vähän innostuin kaupassa.. Ostin siis jonkin sortin tv-mix pussin JA Fazerin sinisen suklaalevyn.

Puolustuksen puheenvuoro: tyyppi oli sentään polkenut Satanelkyt kilsaa!

Illalla Mies rouskutteli nameja sohvalla maaten ja mä kuuntelin sitä ihanaa karkkimussutusta. Ja mun niin teki mieli maistaa niitä. Mutta en maistanut!
Ennen kuin mies lopetti. Mutta kulhon pohjalle jäi vähän nameja ja ne mä söin. Suklaaseen en koskenutkaan!

Paitsi tänä iltana. Oli nälkä ja jääkaapissa suklaata. Huono yhdistelmä. Mutta: söin ehkä viisi tai kuusi palaa ja sitten lopetin. Eli itsekuria löytyy, ainakin vähän.