nam.

Makeanhimo ei ole helpottanut koko päivänä. Siksi sanonkin nyt:
Rekorderlig mansikka-lime. Aah. Suosittelen kaikille täysi-ikäisille makeanhimoajille!

Nike & macarons.

Olen himoinnut koko päivän karkkia. Kävimme aamulla kaupassa ja jouduin käyttää kaiken tahdonvoimani, että pääsin karkkihyllyn ohi ilman karkkipussia. Selvisin siitä kuitenkin, huh. Nyt leuat ovat kipeät, sillä olen jauhanut jatkuvasti turkinpippuri-purkkaa, mutta ei se auta.. Kellarin pakkasessa olisi jäätelöä, mutta en aio antaa edes sille periksi. Tämä on tuskallista, mutta aion selviytyä tästä torstaista ilman herkkuja. Tämän päivän aseet makeanhimoa vastaan: suuri satsi ruokaa ja välipalaa, purkka, kahvi ja maalla-lehti.

Ajatukset ovat jo vapussa ja erityisesti vapun herkuissa. Ja tietysti myös säässä: toivottavasti paistaa aurinko! Olen suunnitellut tekeväni munkkeja (tietysti) ja ajattelin myös kokeilla macaron-leivoksia - taas kerran. Olen kokeillut kyseisten leivosten tekoa kahdesti ja kummallakin kerralla olen epäonnistunut. Ensimmäisellä kerralla lopputulos oli niin karsea, että heitin leivoksen roskiin. Toisella kerralla leivokset maistuivat hyvältä ja olivat omalla tavallaan sympaattisia, kun olivat niin rumia: halkeilleita, lituskoja ja epämääräisen muotoisia. Tällaisia:

Leivontaguru-ystäväni epäili, että pidin näitä liian kauan uunissa. Ensi kerralla siis kyttään uunin vieressä ja yritän ottaa leivokset pois juuri oikealla hetkellä. Oih, toivottavasti onnistun! Macarons ovat kyllä ehkä lempparileivoksiani, niin söpöjä ja herkullisia. Söisin niitä ehkä mielummin kuin karkkeja.

Sitten ihan muuhun aiheeseen.. Kuulin tänään, että Nike järjestää nyt 26.-28.4. ystävämyynnin, jossa myydään siis Niken treenivaatteiden näytekappaleita. Haluaisin sinne niiiiin kovasti! Rakastan Niken vaatteita, erityisesti viime mallistossa oli ehkä noin tsiljoona vaatetta jotka olisin halunnut itselleni. En taida kuitenkaan päästä kyseiseen ystävämyyntiin, joten harmitus on kova. Suosittelen kuitenkin kaikille Helsingin seudulla liikkujille, että käytte katsastamassa ystiksen tarjonnan. (Mutta älkää tulko tänne kertomaan mitä ihanuuksia löysitte! :D)

salaisuuksia.

Tänään oli nälkä. Söin siis ruokaa laittaessa kaapista keksejä. Loser. Vielä alhaisempaa oli se, että söin ne salaa, jottei nälkäänsä kiukkuava lapsi huomaa mun syövän niitä ja ala vaatia osaansa. Oon kauhea!

Eilen aamulla teki mieli salmiakkia. Matkalla avoimeen päiväkotiin kävin kaupassa ostamassa lapselle lounasta ja samalla ostoskoriin lensi itselleni salmiakkiaski. Napsin askista salmiakkeja koko päivän - salaa tietenkin. (Se pieni aski muuten riitti todella pitkäksi aikaa, ihmeellistä!) Alkuillasta ostin kaupasta poppareita, sipsejä sekä 120g hedelmäaakkosia, kun meille tuli illalla ystäviä kylään katsomaan futista. Tulin kotiin, laitoin lapsen leikkimään. Aloin tehdä päivällistä - ja söin hedelmäaakkospussin tyhjäksi. Salaa tietenkin. Sori vaan ystävät, kun ette saaneet aakkosia!


Kipeänä en saanut ruokaa alas ja nyt "tottumuksesta" syön vieläkin vähän huonosti. Tämän lisäksi olemme viettäneet paljon aikaa ulkosalla (ihana aurinko!) ja ruoanlaitto venyy aina hiukan liian myöhäiseksi. Nälkä + nälkä = herkuttelu salaa keskellä päivää. Ja se on mielestäni väärin. On eri asia syödä herkkuja silloin, kun lapsi nukkuu. Mutta se, että lapsi on vieressä ja äiti vetää herkkuja selän takana mahdollisimman hiljaa, ettei lapsi huomaa.. Siinä on jotain todella väärää. Shame on me!

Täytyisi taas ottaa itseä niskasta kiinni.. Miten tuo kunnolla syöminen voikaan olla noin vaikeaa?! Kun treenaan, ruokahaluni on valtava, mutta jos vain laiskottelen sohvanpohjalla niin voisin elää viikon syömällä muutaman omenan ja herkkuja. Siksi siis olisi tärkeää taas parantua kunnolla ja päästä kiinni säännölliseen treeni- ja ruokarytmiin. Mulla on vieläkin vähän yskää, mutta siitä huolimatta (TIEDÄN tekeväni väärin enkä suosittele kenellekään) kävin eilen salilla ja vedin tänään intervallilenkin. En vaan oikeasti enää pysynyt järjissäni ilman treeniä. Olin ehkä maailman ikävin vaimo ja maailman ikävin äiti. Äkkipikaisin ainakin. Nyt on taas niin paljon parempi olo. Ja itse asiasssa vähän nälkäkin!

Suuntaan siis jääkaapille..
Ja huomisesta aloitan taas "kunnon" elämän: herkkuja vain lauantaisin + poikkeustilanteissa (esim. vappu), kunnon ruokaa kunnon annoksia ja treeniä sopivassa suhteessa. Pitäkää peukkuja, että onnistuisin tällä kertaa. Edes kahden päivän ajan.

make it go away!

Tämä on nyt tällainen yleinen "moi, mulle kuuluu tällaista"-postaus, johon saattaa vahingossa eksyä myös karkkiasiaa.

Flunssa jatkuu edelleen ihan kamalana yskänä, tänään ei ehkä enää ole kuumetta. (Jee siitä.) Eilen illalla sain flunssan lisäksi vielä aurallisen migreenikohtauksen, ensimmäisen piiitkään aikaan. En ole kyllä kyseistä vaivaa kaivannut yhtään.
Olen ollut syksyn, talven ja kevään aikana koko ajan kipeä ja nyt vielä kipeämpi kuin yleensä. Tällä kertaa olen viettänyt monta päivää ja iltaa sohvalla lähes koomassa maaten, olo on ollut kamala. Nukahdin jopa lapseni iltasatutuoliin ja nukkuessani päälleni oli ilmestynyt iso kasa leluja. Särkylääkkeitä tai muita en ole syönyt, paitsi eilen migreeniin. En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jotenkin en osaa ikinä hakeutua lääkekaapille, oli olo kuinka kauhea tahansa. Sivuraide: Pari päivää synnytyksen jälkeen yksi hoitaja sanoi kohta palaavansa iltalääkkeideni kanssa. Vastasin, ettei mulla ole mitään lääkkeitä. Hoitaja ajatteli vissiin, että tuo mamma nyt vaan on vähän sekava ja lähti hakemaan lääkkeitä, mutta palasi kohta hämmästyneenä ja totesi: "joo, niin nuo sanovat, ettet ole syönyt särkylääkkeitä koko aikana". No nii-in, syystä että olen niin dorka, etten tajunnut hakea lääkkeistä helpotusta tuskaiseen olooni!

Takaisin raiteille. Sohvalla aikaa viettäessäni pohdin, että mikä hitto siinä oikeasti on, että olen koko ajan sairas. Tajusin, että ehkä kehoni yrittää viestittää minulle jotain. Esimerkiksi: Pysähdy! Muista levätä! Olen nimittäin viimeisen vuoden aikana lähes päivittäin tehnyt jotain hyödyllistä koko sen ajan, minkä lapsi nukkuu päiväuniaan. Kaiken lisäksi olen tehnyt asiat mahdollisimman pikaisesti, jotta lapsi ei herää ennen kuin olen valmis. Ja kun olen saanut homman tehtyä ennätysnopeasti, olen ehtinyt aloittaa ja lopettaa toisenkin homman, ehkä myös kolmannen, neljännen ja viidennen. Iltaisin olen myös siivonnut, tehnyt remonttia tai treenannut salilla - täysillä. Ehkä tarvitsin tauon?
Päätin, että tästä lähtien en tee esimerkiksi kotitöitä päiväuniaikaan, vaan istun vaikka sohvalla kirjan ja teemukin kanssa. (Mun tuurilla lapsi jättää päiväunet lopullisesti huomenna. :D) Eilen tein kuitenkin vähän kotitöitä myös päivällä eli en osannut vielä ottaa aikaa itselleni. Illalla meidän piti miehen kanssa siivota, mutta hän lähtikin salille saatuaan lapsen nukkumaan. Olin vähän hiilenä ja aloin raivolla siivota itsekseni. Ja sitten se iski: aurallinen migreeni. Niin voimakkaana, että toisesta silmästä hävisi näkö samantien. Keho taisi taas viestiä minulle: rauhoitu. Lesson learned.

Nytkin olisi vaikka minkälaista puuhaa tekemättä. Mutta minä istun portailla rauhassa, kirjoitan blogia ja imen energiaa meidän portaikon ihanan kirkkaista seinistä. Kotihommat hoidetaan sitten yhdessä miehen kanssa lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Ja koska tänään on perjantai, kotitöiden jälkeen saa lasin viiniä.

Olen siis ottanut opikseni, kiitos keho viesteistä. Nyt tahtoisin eroon flunssasta a.s.a.p., sillä vierotusoireet liikunnasta ovat aika kovat. Kiltti keho, make it go away!

Söin muuten flunssan aikana niin paljon karkkia ja muita herkkuja (ainakin kaksi pussia täytelakuja, kaksi pötköä hedelmätoffeelevyjä, pussillisen sirkusaakkosia, pussillisen Fani-paljoa ja varmasti paljon muutakin), että tänään ei ole tehnyt mieli makeaa. Ihanaa! Leivoin silti aamulla korvapuusteja (koska tahdoin leipoa jotain), mutta aion jakaa puustit pois ja pakastaa osan. Yhden pienen pullan maistoin kun tuli kahviseuraa ja pulla maistui herkulliselle. En silti ottanut toista enkä aio ottaakaan. Olisipa aina tällainen olo, että ei tarvitse ahtaa itseään täyteen kaikkia maailman herkkuja. Tämä on tosi mukavaa.

Viimeisenä asiana on pakko paljastaa teillekin, että ostin ihanat legginssit. Tällaiset:

Mä niin rakastan noita housuja, mutta tiedän, että ne jakavat varmasti mielipiteitä ja kaikki eivät todellakaan ymmärrä innostustani. Mun mielestä ne vaan on niin törkeän hienot, että.. <3

OIKEIN MUKAVAA PERJANTAITA KAIKILLE! :) ps. Oli pakko vielä palata tarkentamaan, että aion kyllä jatkossakin tehdä kotiaskareita myös päivällä, joko lapsen kanssa tai hänen nukkuessa. Ja jos tahdon remontoida päikkäriaikaan, saan sen tehdä. Kotityöt ja remontointihan on kivaa puuhaa kun sen saa tehdä omaan tahtiin. Mutta en aio enää pyrkiä tekemään hommia mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, en aio enää suorittaa. Suosittelen muillekin. Kenenkään paremmuutta ei nimittäin mitata sillä, montako kotityötä on päivän aikana tehnyt tai kenellä on siistein koti.

pikapäivitys.

Olen neljättä (tai ehkä jo viidettä?) päivää kuumeessa enkä siksi ole jaksanut kirjoitella tänne mitään. Nyt alan taas olla elävien kirjoissa, vaikka vielä onkin tautia jäljellä, joten enköhän huomenna jaksa jo kunnolla kirjoittaa.

ps. Tää sairaus on vetänyt mun "ruokavalion" ihan päin mäntyä kun en ole saanut mitään ruokaa kurkusta alas, mutta karkkia olen kyllä saanut syötyä.. joka päivä.

uhkailua ja muuta.

Eilinen herkuttelu taitaa saada tänään jatkoa, sillä tarvitsemme mieheni kanssa nollausillan. Meidän tapauksessa nollausta on leffa ja herkkuja.

Miksi nollausilta? Miehellä on ollut rankka koulutusviikko (8-18 + matkat päälle), mulla on ollut hiukan tavallista raskaampi viikko myös tästä syystä. Lisäksi sain tämään "kivan" uhkaussoiton noin kaksi minuuttia ennen kun piti mennä ohjaamaan jumppaa. Mieheni oli epähuomiossa parkkeeranut jonkun omalle paikalle (jota ei oltu merkitty) ja tyyppi soitti mulle kirosanojen sävyttämän puhelun, joka päättyi kehoitukseen hoitaa mies siirtämään auto heti tai hän pistää auton rusinaksi. Mies ei tietenkään vastannut puhelimeen, joten olipa hieno fiilis mennä hymyilemään jumppaajien eteen.. uugh. No, ei ollut tyyppi uskaltanut miehelle mussuttaa ja jumpatkin kai menivät ihan ok:sti. Loppu hyvin siis, mutta vieläkin vähän vapisuttaa. Ei sitä ihan joka päivä onneksi tartte tuollaisia puheluita kuunnella. Huh.

tällaista tänään.

Kuva ei varmaan tarvitse paljoa selityksiä. Ostin karkkia, mutta vain vähän.
Mun motto voisi olla "there's always a 'but'", niin usein käyn sanaa 'mutta'