säälittävää.

En haluaisi nyt kertoa tätä, mutta kai se on pakko.. Hitsin vanhemmat, kun opettivat minut niin rehelliseksi! Elämä olisi ajoittain paljon helpompaa, jos ei kokisi niin suurta tarvetta puhua totta ja kertoa aina koko totuutta.

Huoh.. Jaarittelen vähän ensin, kun en halua tunnustaa pahaa tekoani. (Ja samalla yritän selittää miksi tein mitä tein.)

Söin lounaan 11 maissa. Sen jälkeen kävin parin tunnin vaunukävelyllä, touhusin kaikenlaista lapsen kanssa, tein kahvakuulatreenin ja riensin sen jälkeen tukka putkella vauvauintiin. Uinnin jälkeen kävimme kaupassa (kello oli jo 19 ja ylikin) ja tarkoituksena oli ostaa valmis broileri "pikaruoaksi". No, broileria ei ollutkaan tarjolla, joten nälkäisenä ja väsyneenä suuntasimme pakastealtaalle (ei näin), tartuimme pakastepizza-laatikkoon (ei näinkään) ja matkalla kassalle nappasin vielä mukaani KILON KARKKILAATIKON (ei todellakaan näin). Ihan vaan kauppiaalle kiitokset, että olit pistänyt kilon (saippuanmakuisia) karkkeja myyntiin hintaan 2,99 €. Ei ole reilua.


Kotona pizzaa odottaessani avasin karkkilaatikon ja ahdoin karkkia suuhuni kuin henkeni kaupalla. AAAARGH. 

Edellisiä repsahduksiani ei enää edes voi kutsua repsahduksiksi tai sitten tämä oli joku jättisupermegamahtavuusemärepsahdus. :D Ja koko my life without candy on yksi suuri vitsi. Tämmöinen repsahdus repsahduksen perään-meininki syö vähän itseluottamusta.
t. luuseri ;)

ps. Onneksi paha saa palkkansa eli minulla on paha, paha, paha olo karkinsyönnistä. Ha!

edit: piirsin kuvan itsestäni tällä hetkellä. :D
paint ei ole ystäväni.

himo.

Ihan hirveä karkinhimo on piinannut jo monta tuntia. Hermot on pikkasen kireellä, kun mikään ei auta. Join lakritsiteetä, söin vadelmalakritsipurkkaa, tein pitkän kävelylenkin, kävin joogassa.. Ja joogasta palatessani kävelin kotiin kiertotietä, etten ohittaisi kauppaa. En nimittäin olisi pystynyt kävelemään kaupan ohi vaan olisin marssinut sisään ja suoraan karkkihyllylle.

Voi kun saisi edes lettuja ja kermavaahtoa ja omenahilloa tai täytekakkua tai voisilmäpullan. Tai karkkia.

viikonloppu & haaste.

Olipa viikonloppu.. Tyydyn toteamaan, että torstaista sunnuntaihin elämä oli yhtä suurta repsahdusta. En edes yritä luetella kaikkea herkuttelemaani, saati sitten keksiä hyviä perusteluja herkuttelulleni. Olin ahne, makeanhimoinen ja possu, siinä syyt koko viikonlopun kestäneelle mässäilylle. Mutta nyt se on loppu! Tästä lähtien syön makeaa vain ja ainoastaan lauantaisin. Pullaa, leivoksia, karkkia, kakkua, jäätelöä.. Kaikki nämä ovat sallittuja vain lauantaisin. Piste.

Pakko kuitenkin vielä todeta, että en oikeasti herkutellut ihan hirveän paljoa entiseen verrattuna, mutta kyllä tämä silti lasketaan suuuureksi repsahdukseksi.

Anni Consummatum est.-blogista haastoi minut ja siksi joudutte nyt lukea seitsemän asiaa minusta. Pahoittelut. ;)

1. Olen maailman huonoin laulaja, siis ihan oikeasti. Kaikki, jotka ovat joskus kuulleet minun laulavan (voikohan sitä raakkumista edes kutsua laulamiseksi..?) myöntävät tämän tosiasian turhia korulauseita lausumatta. Tästä huolimatta laulan joka ilta lapselleni Sininen uni-laulun. Pieleen se menee aina, mutta lapsi nukahtaa silti. (Pilaankohan ressukan musiikkikorvan jo vauvana?)

2. Poden jonkin sortin identiteettikriisiä, sillä olen aina harrastanut paljon liikuntaa ja ollut vahva. Nyt olen ihan rapakunnossa enkä tunne olevani itseni/omassa vartalossani. Vertaan tunnetta siihen, kun ihminen kokee olevansa nainen miehen ruumiissa tai toisinpäin, mutta tämä minun "tilani" ei tietenkään ole yhtä vakava juttu. Ahdistusta se silti aiheuttaa.

3. Haaveilen omasta kahvilasta. Konsepti, nimi ja nimikyltin fontti ovat jo suunniteltu.

4. Niin, fontti.. Olen jonkin sortin fonttinipo. Ennen kuin aloitan tekstin kirjoittamisen, valitsen sillä hetkellä silmääni miellyttävän fontin. Jos fontti on ruma, en pysty keskittymään. Ammattikorkeakoulussa kaikki tekstit piti kirjoittaa Trebuchet-fontilla ja jossain välissä en enää voinut sietää sitä. Siksi esseitä kirjoittaessani vaihdoin ensin fontin joksikin toiseksi ja sitten lopuksi vasta vaihdoin fontiksi Trebuchet:n. Perusfonteista Times New Roman on kaikkien aikojen inhokkifonttini, lempparini on ollut nyt pitkään Courier.

5. Entisiä haaveammattejani ovat toimittaja ja kielenkääntäjä. Silti kielioppitaitoni ovat kaikkea muuta kuin hyvät, kuten varmasti jokainen tämän blogin lukija on huomannut. (En muuten yleensä oikolue blogitekstejäni, kirjoitan vain ajatukseni ylös ja julkaisen ne. Siksi tekstit saattavat olla todella epäloogisia, sekavia ja täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Sori.)

6. Olen harkinnut Marttoihin liittymistä. Siis ihan tosissani.

7. Söin äsken lakua. :/

Tarkoituksena olisi kai haastaa 15 blogia (kirjoitin ensin 156 blogia, hah siinäpä olisikin tekemistä), mutta haastan vain kaksi. Nämä kaksi valitsin sillä perusteella, että blogien kirjoittajilla on jotain yhtiestä kanssani (olihan haasteen aiheena minä, minä, minä). Haastan suden jälkiä ja kouristuksia-blogin, koska blogin kirjoittaja on myös melko tuore äiti (ja vanhan puutalon omistaja. Sellainen minäkin haaveilen joskus tulevaisuudessa olevani). Toisena haastan Mirkkuukoukku-blogin, sillä myös sen kirjoittajaa Mirkkua piinaa sokeriaddiktio.

karkkiostoksia.

Kävin kaupassa (ilman miehen valvovaa silmää). Ostin lakupatukan, Haribon nallekarkkeja ja tummaa suklaata. Niin että olen tosiaan hyvin päässyt yli karkkiaddiktiostani ja karkinhimo ei ikinä koskaan enää iske. ;) Puolustuksekseni totean, että lakupatukan jakoi kaksi ihmistä (pilkoin sen miehelleni ja itselleni jäätelön sekaan), nallekarkit sekä tumma suklaa tulevat huomenna koristamaan kuppikakkuja. Eli en sentään ahtanut kaikkea ostamaani karkkia suuhuni heti.

Ostin pari viikkoa sitten tarjouksesta hyviä lakuja ja pyysin miestäni piilottamaan ne. Tänään se ryökäle tunnusti, ettei muista mihin ne on jemmattu! Huomispäivän projektini on siis (kuppikakkujen teon lisäksi) etsiä piilotettu karkkipussi, mutta ei kerrota sitä miehelleni. Kun sitten löydän pussin, syön lakut ja tuhoan todistusaineiston (eli tyhjän karkkipussin) ja toivon, että mies on jo unohtanut koko pussin olemassaolon. Eikö kuulostakin hyvältä suunnitelmalta?

Jos joku karkkitehtailija eksyy joskus blogiini, niin hälle tiedoksi: karkittomasta elämästä huolimatta aion herkutella suklaamunilla ja muilla pääsiäiskarkeilla, joten niitä voi lähettää minulle testattavaksi. Kiitos. ;D

hiljaista.

Tajusin juuri, etten ole syönyt kromitabletteja ainakaan viikkoon. Silti karkkia ei ole tehnyt mieli mitenkään erityisen paljon. Tai siis, karkkia ei ole tehnyt mieli lähes ollenkaan. Hiljaista on siis ollut tämän karkkiaddiktin päässä, kun siellä ei ole koko ajan joku ajatus kiljumassa karkinsyönnin puolesta ja sitten joku toinen yrittämässä sanoa, että ei karkkia saa joka päivä syödä. Ja en ole hullu vaikka tää hullulta kuulostaakin! :) Ihan varmasti te karkkiaddiktitoverit tunnistatte tällaisen tilanteen:
Ääni 1: Karkkiaaaaa. Karkkiaaaaa. Nallekarkkeja. Tv-mix. Suklaarusinoita. Lakua. Pätkistä. Karkkiaaa!
Ääni 2: Ei saa syödä karkkia. Se on vaan turhia lisäaineita, sokereita ja kaloreita.
Ääni 1: Karkkiaaaaa. Karkkiaaaaa. Nallekarkkeja. Tv-mix. Suklaarusinoita. Lakua. Pätkistä. Karkkiaaa!
Ääni 2: Hyss. Ei karkkia. Viiden päivän päästä on karkkipäivä, sitten saa ostaa pikkupussin.
Ääni 1: KARKKIAAAAAA! KARKKIAAAA! KARKKIAAAA!!
Ääni 2 sanoo vielä jotain, mutta en enää kuuntele, sillä olen jo matkalla kauppaan.

Olen kyllä tälläkin viikolla "vahingossa" syönyt vähän suklaata, sillä eilen olin mammakaverillani ja siellä kahvin kanssa söin muutaman palan suklaata ja toissapäivänä ostin SpiceIce:sta pyörremyrskyn, johon valitsin kahta erilaista suklaata mausteeksi. En edes tajunnut syöväni karkkia (vaikka suklaatahan ei lasketa karkiksi) ennen kuin kahvitteluseuralaiseni huomautti asiasta. Tai siis kysyi "miten karkkilakko sujuu?" ja katsoi jäätelöannosta merkitsevästi. :D (Terveisiä vaan Sintskalle.) Mutta näistä vahinkorepsahduksista huolimatta karkinhimo ei siis ole ollut mikään ylitsepääsemätön vaan päinvastoin sitä ei oikeastaan ole ollut. Uskaltaisinkohan jo siirtyä kokeilemaan karkkipäivää? Jotenkin se vaihtoehto houkuttaa näin viikonlopun lähestyessä. Toisaalta onko järkeä opettaa itseä siihen, että lauantaisin saa karkkia, kun nyt kuitenkin yritän opetella tuntemaan sen oikean karkinhimon kaikista niistä opituista karkinsyöntitilanteista..? Ehkä mulle karkkipäivä tarkoittaa jatkossa sitä, että saan syödä kerran viikossa karkkia, jos sitä sattuu jonain päivänä tekemään mieli. Mutta etten saa syödä karkkia vain siksi, että nyt on karkkipäivä. Hmm.. 

Äh, kuinka vaikeaksi ihminen voikaan oman elämänsä tehdä!

sadepäivä.

Tällaisena sateisena, harmaana päivänä (joita muuten rakastan, jos niitä ei ole liian usein) on ihana käpertyä sohvankulmaan karkkipussin kanssa fiilistelemään. Nyt kun yritän päästä karkista eroon, pitää keksiä uusi "perinne" tällaisille päiville. Kävin vauvan kanssa vaunukävelyllä (ja nautin ihanista vadelmanpunaisista hai-saappaistani), nostin pikkuisen sisälle jatkamaan unia, keitin vadelmalla maustettua valkoista teetä (vadelma on näköjään tämän päivän teema) ja katson nyt Gilmoren tyttöjä. Sadepäivän kaava ei siis olekaan sohvannurkka+karkkipussi+kirja vaan vaunukävely kumisaappaiden kera+teetä+dvd-boksi. Toimii. :)

viikonlopun tilinpäätös.

Sain torstaina sen kaipaamani Jumbo Remixin - ja söin sen lähes kokonaan yksin. Vasta kun paha olo oli tulossa, jätin karkkipussin rauhaan ja tarjosin jämät (ööh, ehkä kymmenen karkkia..) miehelleni. Mutta hei, lopetin siis karkinsyönnin ennen pahaa oloa! Erävoitto minulle.

Karkinsyöntini ei kuitenkaan jäänyt yhteen karkkipussiin: perjantaina söin puolikkaan lakritsimaton ja lauantaina kävin ystäväni kanssa Makuunissa karkkiostoksilla - mutta ostin karkkia vain viidellä eurolla eli todella vähän "entiseen minääni" verrattuna. Paljon on tullut herkuteltua viikonlopun aikana ja se on vähän tyhmää, sillä yhtenäkään päivänä ei edes ollut oikeasti karkinhimoa. On tietysti huono juttu, että söin karkkia vaikken sitä erityisemmin himoinnutkaan. Toisaalta olen iloinen, että en ole tuntenut karkinhimoa muutamaan päivään (mutta varmasti se iskee taas huomenna). Tuntuu, että olen ehkä jo vähän parantunut karkkiaddiktiostani. Ennen monen herkuttelupäivän kierre oli lähes mahdoton katkaista ja vaati vähintään itkua ja hampaiden kiristystä. Nyt ajatus karkittomasta viikosta ei tunnu yhtään pahalta, sillä olen saanut herkutella viikonloppuna ihan tarpeeksi (ja vähän liikaakin). Ehkä pian voin sallia itselleni ihan jokaviikkoisen karkkipäivän? Se olisi fantastista.

Iloisin ja luottavaisin mielin kohti uutta karkitonta viikkoa siis! :)