matka.

Huomenna näihin aikoihin olemme jo Palma de Mallorcalla. Mahtavuutta! Blogi siis hiljenee reiluksi viikoksi, mutta I'll be back! Ja kun palaan, blogi täyttyy (toivottavasti) kuvista, jotka esittelevät kaikkia niitä herkkuja, joita olen Palmassa ja Barcelonassa maistellut. Palaillaan! :)

Niin ja siihen karkki+lentokone -dilemmaan palatakseni.. Koska tämä lakko meni muutenkin jo pieleen, aion ehkä ostaa jotain pientä matkalle. Paino sanalla 'pientä'. Sitä paitsi on paljon mahdollista, etten saa mahdollisuutta herkutteluun, sillä makeanhimoinen taaperomme istuu matkan sylissäni. Säästyypähän sitten karkit!

edit: Olisin lisännyt tähän Mr. Mallorcan musiikkivideon, mutta youtube ei anna mun linkittää videoita tänne bloggeriin (tai sitten en vaan enää osaa), joten säästyitte nyt siltä. Lucky you!

tää tais olla taas tässä.

I'm gonna make it, julistin viime postauksessani. Väärin. Pieleen meni tämäkin herkkulakko niin että rysähti.

Keskiviikkoiltana sain viestin ystävältäni. Viesti oli varoitus, että hän aikoo tuhota herkkulakkoni torstaina. O-ou! :) Ystävä oli tehnyt aivan mielettömän hyvää omenapiirakkaa (kiitos vielä <3) ja sen kanssa oli tarjolla jäätelöä. Yllätyin itsehillinnästäni: otin pienehkön palan (mun ottamaksi palaksi se oli pieni, jonkun toisen palaksi ehkä normaali tai enemmänkin) ja vaikka piirakka oli todella hyvää, en ottanut lisää. Ei herkkulakko tähän(kään) pieneen repsahdukseen kaadu, ajattelin. Perjantai koitti. Sovimme ystäväpariskunnan kanssa, että he tulevat meille illalla pelaamaan lautapeliä. Kävimme kaupassa. Ostoskärryissä oli sipsiä, pari dippiä, kasviksia, viinirypäleitä, muutama olut sekä kaksi pussia karkkia (hedelmäaakkoset ja Pandan natural-laku). Kotona kaivoin kaapista vielä kolmannen pussin (pätkis minibites). Söin nälkääni rahkaa, turkkilaista jogurttia ja ananasta. Istuin pelipöytään ja aloin syödä. Olin ajatellut, että napsin viinirypäleitä, kasviksia ja sipsiä, mutta melkein heti käteni suuntautui karkkikulhoon. Ja en ottanut muutamaa karkkia, vaan söin kulhon varmaan melkein yksin tyhjäksi. Joten tää herkkulakko päättyi tähän. Syytän ulkoisen motivaation puutetta, minussa ei ole vikaa! ;D (Oikeasti mun itsehillintä on edelleen maailman huonoin.)

Nyt yritän olla muutaman päivän herkuttelematta ja sen jälkeen nautin Espanjan ja pääsiäisen herkuista. Pääsiäisen jälkeen katsotaan taas mitä käy.. Toivottavasti herkuttelu ei heti ryöstäydy käsistä, vaikka todennäköisesti juuri niin siinä käy. Se on sääli, sillä olisi ihana osata nauttia herkuista kohtuudella ja ilman huonoa omatuntoa. Nyt ennen Repsahduksia sain elää muutaman päivän ilman makean- tai karkinhimoa ja se oli vapauttavaa! Elämä tuntuu kovin kevyeltä, jos ei koko ajan mieti sitä, kuinka tekisi mieli pullaa tai kakkua tai pannaria tai karkkia tai tai tai...

Joskus vielä osaan herkutella kohtuudella ja nauttia jokaisesta suupalasta, jonka (harvakseltaan) suuhuni pistän.

laskuvirhe ja motivaatiosta.

Tälle lahopäälle on tainnut tulla laskuvirhe! Blogitekstien mukaan tänään on 7 päivää herkkulakkoa jäljellä. MUTTA mehän olemme Espanjassa jo tiistai-iltapäivällä eli 6 päivän kuluttua. Eli herkkulakkoa onkin jäljellä enää 6 päivää! Ja koska nyt kello on jo 22, lakkopäivät ovat jo melkein yhdellä kädellä laskettavissa. Tänään on tehnyt kovasti mieli makeaa, muttta I'm gonna make it!

Olin noin kuukausi sitten luennolla, jonka aiheena oli motivaatio. Luennolla muistutettiin taas, että ulkoinen (puolison, ystävien, median jne.) motivaatio ei kanna pitkälle, vaan tuloksia saadakseen pitää olla myös sisäistä eli itsestä kumpuavaa motivaatiota. Näinhän se menee. Jos fysioterapia-asiakkaani täytyy laihduttaa 20 kg ylipainostaan sekä vahvistaa alaraajojen lihaksia päästäkseen eroon nivelkivuistaan (tai vähentääkseen niitä), en valitettavasti saa häntä tekemän sitä jos hän ei ole siihen valmis. Vaikka kuinka perustelisin uskottavasti laihdutuksen ja lihasten vahvistamisen tarpeen, tuloksia ei tule niin kauan kuin asiakas itse ei ole motivoitunut treenaamaan ja laihduttamaan. Kun asiakkaalta itseltään löytyy motivaatio ja palo tekemiseen, tuloksia tulee. Eikä motivaation tarvitse tulla siitä, että haluaa terveemmät polvet vaan motivaattorina voi olla mikä tahansa juttu, esimerkiksi: Näyttäisin paremmalta 20 kg hoikempana ja kiinteämpänä". Sisäinen motivaatio on siis se tärkein juttu. (Pahoittelen muuten tätä ei kovin ammattimaista kuvaa antavaa palikkakieltä ja typerää esimerkkiä, väsyttää ja aivot jumittaa.)

Mutta mitä tapahtuu, kun sisäistä motivaatiota löytyy, ulkoista ei niinkään? Miten pärjätä, kun itse haluaa päästä tavoitteeseensa (tässä tapauksessa olla ilman karkkeja pääsiäiseen asti), mutta muut (aviomies) pitää ajatusta hölmönä ja yrittää kääntää pään ("onhan se ihan hullua olla lentokoneessa ilman karkkeja! mä ainakin syön m&m'sejä"). No, onhan tuo meidän tapauksessamme totta. Olemme aina panostaneet siihen, että myös matka määränpäähän on mukava, oli määränpää sitten Lappi tai Kuuba. Omaan matkamukavuusrepertuaariini kuuluu pokkari, paljon lehtiä, mukavat vaatteet, lämmin huivi, villasukat, mahdollisimman käpertynyt asento lentokoneen/auton penkissä ja karkkipussi. Nyt pitäisi siis selvitä lennoista ilman karkkia ja todennäköisesti myös ilman mukavaa käpertynyttä asentoa tai minkäänlaista lukemista, sillä viihdytettävänämme on ihana ja vilkas taaperomme. Lapsen kanssa voi matkustaa, mutta ainahan se on tavallaan vaivalloisempaa. Tai siis että et voi miettiä vain itseäsi ja omaa mukavuuttasi vaan keskittyä tyydyttämään lapsen perustarpeet sekä viihdyttämään häntä niin, että matka on mahdollisimman vähän tuskaisa sekä hänelle, vanhemmille että kanssamatkustajille. Pitääkö minun siis pärjätä tosiaan ilman karkkia tästä? Alan epäröimään, kiitos mieheni. Jos hän tsemppaisi ja antaisi tukensa, selviäisin tästäkin. Nyt hän kuitenkin tekee siitä lähes mahdotonta.

Katsotaan miten käy.

Tänään olen siis himoinnut makeaa aika paljon. Kaupassa käydessämme ohitin karkkihyllyn ilman suurta tuskaa, mutta keksihyllyn näkeminen laukaisi jonkinasteisen makeahulluuden. Olisin voinut repiä keksipaketteja auki siinä keskellä Prismaa ja lappaa suuhuni kaksin käsin jaffakeksejä, fanipaloja, filipinos-keksejä ja niin edelleen. NAM!! Onneksi pysyin sen verran järjissäni, että tajusin kuinka to-del-la no-lo-a se olisi ollut. Eniten olen kuitenkin tänään haikaillut proteiinipatukoiden perään. Kyllä, niiden pahvisten, ei-kovin-herkullisten, kauppojen urheilupuolella myytävien patukoiden perään. Ai että kuinka olisin halunnut sellaisen. Mikä mua vaivaa?!

8 päivää jäljellä.

Tunnustus: söin tänään keksejä. Ja eilen pari pullaa. Nolottaa aika paljon tunnustaa, mutta onneksi mulla oli hyvät syyt. Tai no.. päätelkää itse.

Eilen tuttava tuli käymään, kun meidän piti suunnitella yhdessä muutaman jumppatunnin tuntiseloste ja -sisältö. Hän toi mukanaan itse leipomiaan pullia ja (nyt tulee se hyvä syy) en edes muistanut herkkulakkoa sillä hetkellä. Keittelin kahvia, keskustelin niistä jumpista ja samaan aikaan kolme lasta juoksenteli ympäriinsä. Muistikapasiteetti ja keskittymiskyky ei sillä hetkellä riittänyt miettimään minäminäminäainiinherkkulakkoäläsyöpullaa. Niinpä söin pullan ja myöhemmin vielä toisenkin. Olivat hyviä (ja aika pieniä, eli oikeastaan söin vain yhden kahvilapullan).

Tänään vanhempani tulivat käymään. Lapsokainen halusi leipoa jotain. Googletin kännykällä ´kaurakeksi ohje´, nostelin ainekset pöydälle ja annoin lapsen leipoa. Maistoin valmista keksiä, se oli herrrkullista. Söin muutaman lisää.

Kekseistä tuli siis oikeasti tosi herkullisia. Tein keksit (kauralastut) pastanjauhantaa-blogista löytyneen ohjeen mukaan. Meillä vaan ei ollut kaurahiutaleita, kun olemme juuri vaihtaneet aamun kaurapuuron ruispuuroksi. Kauralastut olivatkin siis ruislastuja. (Terveysruokaa.. ;D) Tällä tavalla tein herkkukeksimme:

Sulata 50 g voita kattilassa. Anna voisulan jäähtyä hetki. Lisää joukkoon 2 dl ruishiutaleita, 1 rkl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 dl sokeria ja 1 muna, sekoita puuhaarukalla. Nosta taikinanokareita pellille, jätä runsaasti tilaa nokareiden välille (itse laitoin 10 nokaretta/pelti). Paista 200-asteisen uunin ylätasolla 5 min. Nauti!
Ja ohje on siis pastanjauhantaa-blogista, muutin itse vain kaurahiutaleet rukiisiksi. Lisäksi lähes kaikki käyttämäni raaka-aineet olivat luomua ja luomusta vaan tulee parempaa.. Eli suosittelen luomua! :)

hetkittäin helpompaa.

Söin ruoan sekä Lidlin tosi makean ananasjogurtin. Näillä eväillä karkinhimo hellittää hetkittäin. Mutta taas on se sama fiilis, joka aina kaataa mun karkkilakot: miksi mun pitäisi olla ilman karkkia? miksi kiellän itseltäni jotain ja teen elämästäni hankalaa? onko mun karkinsyönti tosiaan niin vaarallista ja mieletöntä, että sitä pitää hillitä?
Hajottaa tämä lakko ja tämä typerä olo.

9 päivää jäljellä.

Tekee mieli karkkia niin että järki lähtee kohta. Hedelmäaakkoset ja irtokarkit ois nyt jotain niin ihanaa, että.. aah. Saisinko siis käydä kaupassa karkkiostoksilla? ;)
Kyselee eräs epätoivoinen, karkkihampaan kolotuksesta kärsivä bloggaaja.

10 päivää jäljellä.

Viikonloppu ilman herkkuja takana. Puuh! Eilen olisin kaivannut herkkuja, koska olin kiukkuinen ja kipeä. Tänään en kaivannut edes kipeyden takia namia (vaikka ihan varmasti mun flunssa paranisi heti herkuilla!), mutta muuten teki kyllä tiukkaa tänään olla ilman herkkuja. Meidän täytyi käydä IKEAssa hakemassa muutama juttu ja siellähän on myös niitä herkkuhoukutuksia.. Prinsessaleivoksia, pehmistä, IKEA-nameja (myös sellaisia uusia suklaalla päällystettyjä vaahtokarkkikökköjä) jne. Oih! Mutta pysyin lujana. IKEA-reissun jälkeen kävimme lentokentällä kahvilla ja fiilistelemässä tulevaa reissuamme. Kuolasin kahvilan pullavitriinin luona ihania berliininmunkkeja ja muita herkkuja. Vieressä oli kaiken huipuksi kulhollinen Brunbergin pusuja. Lapsi vieressä huusi "pullaa! pullaa!" ja söikin sitten miehen kanssa puoliksi korvapuustin. Minä tyydyun cafe mochaan. Oli sekin hyvää. Illalla (siis nyt) sain eteeni lasillisen kuohuviiniä. Keittiön kaapissa on myös Pätkis MiniBites-pussi ja yksi (tai vähän useampi) Pätkis sopisi kuohuviinin kanssa niiin hyvin. Onneksi kuohuviini maistuu hyvältä myös ihan itsekseen. ;)

Alkavan viikon kunniaksi mulla on teille lukijoille haaste: yrittäkää olla puhumatta laihdutukseen tai muuhun sellaiseen liittyvistä asioista. Siis ensi viikon ajan kaikki laihdutuspuhe, herkuttelumorkkiksesta puhuminen jne. on pannassa. Kuulostaa aika simppeliltä, mutta luulen, että se voi olla yllättävän vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on kaloreita laskeville, ikuisesti dietillä oleville naisille, mutta kyllä se todennäköisesti on haastavaa myös kaltaisilleni ei-mun-tartte-laihduttaa-koska-ei-kaikkien-tartte-olla-tikkulaihoja -ihmisille. Täällä blogissa joudun tietysti kirjoitella karkkilakostani, mutta muuten pidän suuni supussa kaloreista, rasvoista, sokereista ja läskeistä. Puhun mielummin vaikkapa Syyrian katastrofaalisesta tilanteesta. (Kiitos puhepaaston ideasta, Me Naiset 51-52/2011.) Lukisin myös mielelläni kommenttiboksista oletteko ottaneet haasteen vastaan ja miten se sujuu.