Pohdintaa.

Lauantain karkkipäivästä on ikuisuus, kohtahan olen jo kärvistellyt kaksi päivää karkitta. Ostin tänään sellaisia lasten herkkuvanukkaita makeanhimon varalle ja onneksi kuivakaapissa on herkullinen teevalikoima, johon kuuluu muun muassa omenapiirakan, polkkakarkin, lakritsin ja suklaan makuiset teet. Harmi vain, etteivät ne yleensä toimi karkinhimossa, yleismakeanhimossa kylläkin.

Olen vähän flunssainen ja toivon, että flunssa puhkeaisi kohta "täyteen kukkaan", jotta saisin sairastaa sen pois eikä se häiritsisi elämääni ja treenejäni kovin montaa viikkoa laimealla läsnäolollaan.

Alkava flunssa sai minut pohtimaan tällaista: saako kipeää lasta hemmotella herkuilla vai opettaako silloin lapsen lohtusyömäriksi? Muistan kuinka itse kipeänä sain limsaa ja jotain herkkua, pötkötin sohvalla viltin alla ja luin äidin kirjastosta tuomia kirjoja. Kurjasta olosta huolimatta se oli ihanaa! Nykyisin kun olen kipeä, väsynyt tai muuten vain muka elämän kaltoin kohtelema, tahtoisin hautautua sohvalle peiton alle kirjan ja herkkujen kera. Olen siis pienenä oppinut, että tuo tuttu kaava tuo lohtua ja mukavuutta kurjuuden keskelle. En nyt tarkoita syyttää vanhempiani karkinhimostani, sillä olen edelleen kiitollinen siitä, että sain viettää sairaspäiväni tuolla tavoin. Siksi tahtoisinkin tarjota lapselleni samat edut hänen sairastaessaan. En kuitenkaan tahdo tehdä hänestä samanlaista mukavuudenhaluista karkkiaddiktia kuin itse olen. Onko ihminen kuitenkin syntyjään makeanhimoinen, mukavuutta tavoitteleva olento vai opetammeko me vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset aina uudelle sukupolvelle vanhat tottumuksemme, jotka olisi oikeasti ehkä hyvä jättää opettamatta? Ja onko se oikeastaan kovin haitallista, jos tässä vauhdikkaassa ja viriketulvan täyttämässä maailmassa silloin tällöin tahtoo käpertyä sohvalle herkuttelemaan ja lukemaan, rentoutumaan? Ehkä sallin sen lapselleni. Ai niin, ja itselleni myös. Ilman huonoa omaatuntoa.

?

Tämä blogin kirjoitus ei oikein nyt enää ota onnistuakseen.. Kun tietää, ettei ole kirjoittanut aikoihin, kynnys kirjoittaa kasvaa koko ajan. Annan blogille vielä yhden mahdollisuuden, sillä tätä on ollut hauska kirjoittaa. Toivottavasti saan aikaiseksi nyt kirjoittaa hiukan useammin. Toivottavasti tekin annatte blogille vielä mahdollisuuden, vaikka lähiaikoina tauot ovatkin venyneet aivan liian pitkiksi.

Jouluna tuli hiukan herkuteltua ja aloitinkin tämän vuoden muutaman kilon painavampana kuin tahtoisin. Päätin eilen, että tiputan ne pari kiloa mahdollisimman pian, mutta ihan vain liikunnalla ja kevyemmällä ruokavaliolla. Silti tätä kirjoittaessani seurarani on jumbo-kokoinen karkkipussi. No, aloitan huomenna. ;)

oppitunti numero yksi (ja kaksi).

Kävin aamulla bodypumpissa ja join sen jälkeen palautusjuoman. Tuhdin juoman jälkeen olin muutaman tunnin niin täynnä, että meinasin jättää lounaan välistä. Sitten tajusin, että sorrun aivan varmasti herkuttelemaan, jos en syö kunnon lounasta. Niinpä söin kiltisti ruoan enkä ottanut edes jälkiruoaksi mitään makeaa. Lisäksi kävin tänään kahvilassa sekä kaverini luona kahvilla enkä herkutellut kummassakaan paikassa, wuhuu! Olin niiiin tyytyväinen itseeni.

Sitten tuli kaikenlaista ja yhtäkkiä olin korvannut päivällisen melkein pussillisella Enkeli-suklaapatukoita. Oh no! Nyt on todella harmistunut olo.

Terveellisemmän ruokavalion oppitunti numero yksi on siis: älä ikinä (IKINÄ!) jätä ateriaa syömättä. Ja oppitunti numero kaksi: älä pidä kaapissa mitään herkkuja.

Ehkä vielä joskus opin..

Kylläpä aika menee nopeasti..

Mitä, pariin viikkoonko en taas muka ole kirjoittanut tänne?! Hui.

Eipä sillä, että olisi jotain kirjoittamista. :D Olen syönyt, syönyt ja syönyt. Herkkuja siis. Joulutorttuja, joulusuklaata (ihanaa!!), karkkeja, toisenlaisia karkkeja, pipareita, minitorttuja (joissa on luumuhillon sijasta karkki) jne. jne. jne. Tänään sentään herkuttelin kevyehkösti: vihannestikkuja ja dippikastiketta (ja okei, muutaman joulusuklaakonvehdin).

Joulun jälkeen ryhdistäydyn. Kevennän syömisiäni (mutta syön silti riittävästi, ettei makeanhimo yllätä) ja aion oikeasti pitää huolen, etten vedä herkkuja hirveää määrää päivässä, joka päivä, vaan esimerkiksi pieni herkku joka päivä.

Joulun jälkeissuunnitelmani on tämä:
- jo nyt ennen joulua aloitan ruokapäiväkirjan, jotta näen syönko oikeasti tarpeeksi. Ruokapäiväkirjaan aion kirjata myös herkuttelun jälkeen ylös miksi herkuttelin. Nälkä, kiukku, väsymys? Ehkä herkku oli palkinto jostain? Pakko opetella tunnistamaan syyt, joiden takia herkuttelen.
- Yritän opetella tunnistamaan ne hetket, jolloin herkutteluni on tunnesyöpöttelyä. Sitten yritän purkaa tunteeni jollain muulla tavalla.
- Houkuttelen jonkun ystävän mukaan herkkurajoitus-projektiini(?), sillä vertaistuki on tärkeää ja se saattaa estää repsahduksen.
- Pidän kaapissa nopeasti saatavia välipaloja, esim. valmiiksi viipaloituja hedelmiä/vihanneksia, sillä pikkunälän yllättäessä nappaan todella helposti jotain makeaa suuhuni sen sijaan, että käyttäisin muutaman minuutin välipalan tekemiseen.
- Olen ylpeä itsestäni, jos onnistun hillitsemään herkuttelua enkä vähättele saavutustani ja mieti, että "kyllä pitäisi vielä vähemmän herkutella..". Liikun paljon, syön suht terveellisesti enkä ole ylipainoinen, joten saan hyvällä omallatunnolla herkutella silloin tällöin, kunhan herkuttelu pysyy kohtuuden rajoissa. Parhaat hetket arjessa ovat kuitenkin niitä, kun istuu hyvän ystävän kanssa keittiönpöydän ääressä pullan ja kahvikupin kera. :)

Nauttikaa kaikki joulunajan herkuista, murehditaan herkutteluamme vasta ensi vuonna. :)

vaikeita päätöksiä.

Kuten ehkä tiedätte, tänään on kansainvälinen älä osta mitään-päivä. Jääkaappi on täynnä ruokaa eikä muutenkaan ole tarvetta lähteä ostoksille, mutta.. Citymarketissa on Candy King-irtokarkit tarjouksessa! Noooou. Huomasin asian aamulla paikallislehteä selatessani ja siitä asti olen himoinnut kyseisiä karkkeja. Nyt käyn suurta kamppaillua päässäni, sillä onhan se vähän väärin, että älä osta mitään-päivänä lähtee autolla tuonne monen kilometrin päähän vain ja ainoastaan karkkiostoksille. Sitten toisaalta.. mutkumähaluuun!

Kyllä tänään taidan ottaa vastuullisen Aikuisen roolin ja unohtaa lapsi-minäni karkkikitinät. Karkit siis jäävät tänään kauppaan.

Onneksi kotona on vielä muutama konvehti. Ja jätskiä. Ja pipareita. Ja kuivattuja inkiväärinpaloja. Eiköhän niillä yhden perjantain pärjää. :>

:D

Kaikenlaisten muutosten (tupakoinnin lopettaminen, laihdutus ym. ym.) yhteydessä puhutaan aina sisäisestä ja ulkoisesta kontrollista. Minun karkkilakossani ulkoinen kontrolli taitaa olla kunnossa. Kaupassa käydessäni naapurikassalta kuului kommentti: "mä täällä katoin, että ethän sä vaan karkkia osta". :D Lausahdus tuli blogini satunnaisen lukijan, Erään ystäväni äidin suusta. Terveisiä vain sinne. :) Erinomaista, että ulkoinen kontrolli toimii, sillä sisäisen kontrollin toiminta on vielä hakusessa. ;)

voi tätä herkkupäiväkirjaa.

Olen nyt kaksi päivää pitänyt herkkupäiväkirjaa. Se on masentavaa. :D Eilinen meni ihan kohtalaisesti (söin vain isänpäiväkakun rippeet + muutaman palan suklaata tanssitunnin jälkeiseen nälkään). Mutta tänään.. Huoh. Tein tyttäreni kanssa pipareita, ihan vain koska ajattelin että pipareiden leipominen olisi hänen mielestään hauskaa. Piparit ajattelin säästää jouluviikolle tai syöttää miehelle. Sitten vanhempani piipahtivat kylään (donitsipaketin kanssa) ja istuimme alas glögimukien kanssa. Siinä sitten maistoin piparin. Ja toisen. Ja ehkä vielä muutaman enemmän. Tytär tahtoi maistaa donitsia. Se ei ollutkaan hyvää. Kukas sen sitten syö? Äiti tietysti. Ja nyt välttelen keittiöön menoa, sillä keittiönpöydällä herkkupäiväkirjani odottaa tunnustustani. En tahdo kirjoittaa tämän päivän kohdalle (valkosuklaa-kermavaahto-kahvin lisäksi) aika monta piparia ja 2,5 donitsia. Kyllä, pitihän niitä donitseja syödä sitten enemmänkin. Se oli kuitenkin vahinko! Rupatellessani niitä näitä käteni ojentautui kohti donitsilaatikkoa ja suuni pureskeli donitsin melkein huomaamattani. Voih. :|

Viime blogitekstissä mainitsin ostaneeni uusimman Fit-lehden (11/2011) (tilasinkin ko. lehden, mutta eipä ole postilaatikossa näkynyt. Terveisiä vain Aller Median suuntaan.) siinä olleen makeanhimo-jutun takia. Siinä oli vinkki, joka kuulostaa järkevältä, toimivalta ja jopa toteutuskelpoiselta. Kas näin: Paras tapa herkutella on syödä yksi herkkupala päivässä aterian päälle jälkiruoaksi, vinkkaa laillistettu ravitsemusterapeutti Anna-Maria Keränen. Jälkiruokatyyppisesti nautittu suupala, vaikkapa suklaapatukka, keksi, pulla tai jäätelö, ei kasvata himoa jatkossa, kuten nälkään syöty herkku tekee. Kylläisenä on myös helpointa pitää hyvän määrä kohtuullisena. Nautiskele herkkupalasi hartaudella. Älä nappaa jälkiruokaa suuhusi samalla, kun täytät tiskikonetta, vaan syö se ajatuksella. Keskity siihen, miltä herkku tuoksuu, maisuu ja tuntuu. Kuulostaa järkevältä! Ja niinä päivinä kun onnistun pitämään herkuttelun aisoissa ja syön pelkän jälkiruoan, olo on parempi eikä makeanhimo ole jatkuva. Sitten kun herkuttelee enemmän, herkkuja on saatava koko ajan.

Eli nyt tästä eteenpäin pyrin nauttimaan kohtuullisen kokoisen herkkuni rauhassa nautiskellen sen sijaan, että mättäisin ruokaa valmistaessani ison kasan herkkuja suuhuni. Pitäisi onnistua. Sen lisäksi jatkan raadollista herkkupäiväkirjaani, joka ei anna mahdollisuutta selitellä herkuttelua vaan kylmänviileästi näyttää vain minkälaisen kasan sokeria sun muuta olen sisuksiini ahtanut. Menenkin saman tien kiltisti kirjoittamaan syömieni pipareiden ja donitsien määrän listaan.

ps. Puolustuksekseni totean, että donitsit olivat siis sellaisia ihan pieniä, halkaisijaltaan ehkä noin 7 cm. Ei sentään mitään Arnold'sin jättidonitseja.