miksi?

Miksi aina käy niin, että karkkia on vähän jäljellä kun karkkipahaolo iskee ja silti on ihan pakko syödä ne viimeisetkin karkit. Yök.

keittiö.

Joskus kauan aikaa sitten lupasin ennen ja jälkeen -kuvat keittiöremonistamme, siitä aikasyöpöstä, jonka takia en aikoihin ehtinyt tännekään kirjoittaa. Keittiö ei ole vieläkään ihan valmis, sillä puulieden muuraus viivästyi ja saamme lieden vasta keväällä tai kesällä. Tässä kuitenkin lupaamani kuvat.

Ensin muutama ennen-kuva.. Sori, etenkin tämä ensimmäinen kuva on todella suttuinen. Ei ole minun ottamani. ;)

Ja tässä sitten tulos remontin jälkeen

Tuohon kaapiston vasemmalle puolelle pitäisi siis saada se puuliesi.

Ja tässä vielä lähikuvaa meidän ihanasta lattiasta. Rakastan näitä lattioita!

Tämmöista tänään. :)

pikkulauantain lakua.

Eilen tein sen kaikkein pahimman virheen, mitä karkkilakkoilija, herkkujen vähentäjä tai laihduttaja voi tehdä: menin nälkäisenä kauppaan. Yritän parhaani mukaan välttää tätä, mutta eilen unohdin ottaa salille palautusjuoman mukaan ja huonostihan siinä sitten kävi. Ostin pussillisen lisäaineetonta lakua.

Itsehillintäni on parempi kuin ennen (mutta vain hiukan) sillä en kuitenkaan avannut pussia kassalla, matkalla kotiin enkä edes kotona! Pussi sai odottaa koskemattomana keittiön pöydällä muutaman tunnin, kun söimme, siivoilimme, laitoimme tyttösen nukkumaan jne. Sitten illalla oli ihana heittäytyä sohvalle ja avata lakupussi. Aah!

Enkä edes suostunut potemaan huonoa omaatuntoa karkkipussista, sillä:
- se oli vain pieni pussillinen
- karkit olivat lisäaineettomia
- eilen oli keskiviikko eli pikkulauantai eli pikkukarkkipäivä ;)

No okei, vähän tuli morkkis siinä vaiheessa, kun tv:stä tuli Jutta ja superdietit-ohjelma. Höhlä ohjelma!

ps. Citymarketissa on irtokarkit tarjouksessa (6,49€/kg) torstaista sunnuntaihin. Tiedän siis mihin suuntaan lauantaina. ;)

Pohdintaa.

Lauantain karkkipäivästä on ikuisuus, kohtahan olen jo kärvistellyt kaksi päivää karkitta. Ostin tänään sellaisia lasten herkkuvanukkaita makeanhimon varalle ja onneksi kuivakaapissa on herkullinen teevalikoima, johon kuuluu muun muassa omenapiirakan, polkkakarkin, lakritsin ja suklaan makuiset teet. Harmi vain, etteivät ne yleensä toimi karkinhimossa, yleismakeanhimossa kylläkin.

Olen vähän flunssainen ja toivon, että flunssa puhkeaisi kohta "täyteen kukkaan", jotta saisin sairastaa sen pois eikä se häiritsisi elämääni ja treenejäni kovin montaa viikkoa laimealla läsnäolollaan.

Alkava flunssa sai minut pohtimaan tällaista: saako kipeää lasta hemmotella herkuilla vai opettaako silloin lapsen lohtusyömäriksi? Muistan kuinka itse kipeänä sain limsaa ja jotain herkkua, pötkötin sohvalla viltin alla ja luin äidin kirjastosta tuomia kirjoja. Kurjasta olosta huolimatta se oli ihanaa! Nykyisin kun olen kipeä, väsynyt tai muuten vain muka elämän kaltoin kohtelema, tahtoisin hautautua sohvalle peiton alle kirjan ja herkkujen kera. Olen siis pienenä oppinut, että tuo tuttu kaava tuo lohtua ja mukavuutta kurjuuden keskelle. En nyt tarkoita syyttää vanhempiani karkinhimostani, sillä olen edelleen kiitollinen siitä, että sain viettää sairaspäiväni tuolla tavoin. Siksi tahtoisinkin tarjota lapselleni samat edut hänen sairastaessaan. En kuitenkaan tahdo tehdä hänestä samanlaista mukavuudenhaluista karkkiaddiktia kuin itse olen. Onko ihminen kuitenkin syntyjään makeanhimoinen, mukavuutta tavoitteleva olento vai opetammeko me vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset aina uudelle sukupolvelle vanhat tottumuksemme, jotka olisi oikeasti ehkä hyvä jättää opettamatta? Ja onko se oikeastaan kovin haitallista, jos tässä vauhdikkaassa ja viriketulvan täyttämässä maailmassa silloin tällöin tahtoo käpertyä sohvalle herkuttelemaan ja lukemaan, rentoutumaan? Ehkä sallin sen lapselleni. Ai niin, ja itselleni myös. Ilman huonoa omaatuntoa.

?

Tämä blogin kirjoitus ei oikein nyt enää ota onnistuakseen.. Kun tietää, ettei ole kirjoittanut aikoihin, kynnys kirjoittaa kasvaa koko ajan. Annan blogille vielä yhden mahdollisuuden, sillä tätä on ollut hauska kirjoittaa. Toivottavasti saan aikaiseksi nyt kirjoittaa hiukan useammin. Toivottavasti tekin annatte blogille vielä mahdollisuuden, vaikka lähiaikoina tauot ovatkin venyneet aivan liian pitkiksi.

Jouluna tuli hiukan herkuteltua ja aloitinkin tämän vuoden muutaman kilon painavampana kuin tahtoisin. Päätin eilen, että tiputan ne pari kiloa mahdollisimman pian, mutta ihan vain liikunnalla ja kevyemmällä ruokavaliolla. Silti tätä kirjoittaessani seurarani on jumbo-kokoinen karkkipussi. No, aloitan huomenna. ;)

oppitunti numero yksi (ja kaksi).

Kävin aamulla bodypumpissa ja join sen jälkeen palautusjuoman. Tuhdin juoman jälkeen olin muutaman tunnin niin täynnä, että meinasin jättää lounaan välistä. Sitten tajusin, että sorrun aivan varmasti herkuttelemaan, jos en syö kunnon lounasta. Niinpä söin kiltisti ruoan enkä ottanut edes jälkiruoaksi mitään makeaa. Lisäksi kävin tänään kahvilassa sekä kaverini luona kahvilla enkä herkutellut kummassakaan paikassa, wuhuu! Olin niiiin tyytyväinen itseeni.

Sitten tuli kaikenlaista ja yhtäkkiä olin korvannut päivällisen melkein pussillisella Enkeli-suklaapatukoita. Oh no! Nyt on todella harmistunut olo.

Terveellisemmän ruokavalion oppitunti numero yksi on siis: älä ikinä (IKINÄ!) jätä ateriaa syömättä. Ja oppitunti numero kaksi: älä pidä kaapissa mitään herkkuja.

Ehkä vielä joskus opin..

Kylläpä aika menee nopeasti..

Mitä, pariin viikkoonko en taas muka ole kirjoittanut tänne?! Hui.

Eipä sillä, että olisi jotain kirjoittamista. :D Olen syönyt, syönyt ja syönyt. Herkkuja siis. Joulutorttuja, joulusuklaata (ihanaa!!), karkkeja, toisenlaisia karkkeja, pipareita, minitorttuja (joissa on luumuhillon sijasta karkki) jne. jne. jne. Tänään sentään herkuttelin kevyehkösti: vihannestikkuja ja dippikastiketta (ja okei, muutaman joulusuklaakonvehdin).

Joulun jälkeen ryhdistäydyn. Kevennän syömisiäni (mutta syön silti riittävästi, ettei makeanhimo yllätä) ja aion oikeasti pitää huolen, etten vedä herkkuja hirveää määrää päivässä, joka päivä, vaan esimerkiksi pieni herkku joka päivä.

Joulun jälkeissuunnitelmani on tämä:
- jo nyt ennen joulua aloitan ruokapäiväkirjan, jotta näen syönko oikeasti tarpeeksi. Ruokapäiväkirjaan aion kirjata myös herkuttelun jälkeen ylös miksi herkuttelin. Nälkä, kiukku, väsymys? Ehkä herkku oli palkinto jostain? Pakko opetella tunnistamaan syyt, joiden takia herkuttelen.
- Yritän opetella tunnistamaan ne hetket, jolloin herkutteluni on tunnesyöpöttelyä. Sitten yritän purkaa tunteeni jollain muulla tavalla.
- Houkuttelen jonkun ystävän mukaan herkkurajoitus-projektiini(?), sillä vertaistuki on tärkeää ja se saattaa estää repsahduksen.
- Pidän kaapissa nopeasti saatavia välipaloja, esim. valmiiksi viipaloituja hedelmiä/vihanneksia, sillä pikkunälän yllättäessä nappaan todella helposti jotain makeaa suuhuni sen sijaan, että käyttäisin muutaman minuutin välipalan tekemiseen.
- Olen ylpeä itsestäni, jos onnistun hillitsemään herkuttelua enkä vähättele saavutustani ja mieti, että "kyllä pitäisi vielä vähemmän herkutella..". Liikun paljon, syön suht terveellisesti enkä ole ylipainoinen, joten saan hyvällä omallatunnolla herkutella silloin tällöin, kunhan herkuttelu pysyy kohtuuden rajoissa. Parhaat hetket arjessa ovat kuitenkin niitä, kun istuu hyvän ystävän kanssa keittiönpöydän ääressä pullan ja kahvikupin kera. :)

Nauttikaa kaikki joulunajan herkuista, murehditaan herkutteluamme vasta ensi vuonna. :)