Eilisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen iski sokerihumalakiukku. Kaikki ärsytti niin maan perusteellisesti, etenkin mies. Raukka ei voinut suunnilleen edes hengittää ilman, että mä ärsyynnyin. Kuulostan nyt ihan kamalalta vaimolta ja ihmiseltä, mutta onneksi se on ihan todistettua, että verensokerin heittelyt aiheuttaa kiukkua. Ei se ehkä oikeuta kiukuttelemaan, mutta ainakin se vähän lohduttaa meitä verensokereiden armoilla olevia raivottaria. :) Ja jos tätä lukee joku kohtalontoveri niin tässä jutussa kerrotaan sokeritasapainosta, verensokerista ja ruokavaliosta niin selkeästi, että pöllömpikin ymmärtää. Enkä nyt tällä vihjannut, että te lukijat olisitte jotenkin hölmöjä.
Eilisen kiukun jälkeen päätin, että aloitan melkein-karkkilakon, nyt heti. Saan syödä karkkia silloin tällöin, mutta vain vähän. En enää edes kohtuullisesti vaan vähän. En enää halua kokea sitä morkkista, pahaa oloa ja kiukkua, jonka karkinsyönti minulle aiheuttaa. Sitä paitsi nykyisin karkki ei enää maistu mielestäni kovin hyvältä. Kamalaa, mutta totta.
Niin, melkein-karkkilakkoni säännöt: Saan syödä muutaman karkin tai suklaapalan kahvin kanssa ja karkkipussin vaikkapa leffaa katsoessani. Muutaman namin herkuttelussa ei ole minkäänlaista rajoitetta, että kuinka monena päivänä viikossa voin niitä napsia (ei kuitenkaan päivittäin), mutta karkkipussia en saa syödä edes joka viikko. Tavallisella ihmisellä tämä on varmaan ihan itsestäänselvää ja normaalia elämää eikä mikään melkein-karkkilakko, mutta kaltaisellani karkkiaddiktilla tämä saattaa olla aikamoinen haaste.
Olin tänään tosi, tosi ahkera. Leivoin pullia, siivosin ja kuurasin asunnon putipuhtaaksi, pesin monta koneellista pyykkiä, vaihdoin keväisemmät tyynynpäälliset sohvatyynyihin... Ahkeruuteni palkkioksi siemailen tätä kirjoittaessani alkoholitonta kuohuviiniä. Mmm.. Anoppi ja appiukko kävivät vierailulla illansuussa. Teimme vierailua varten laskiaispullia ja niitä tulikin sitten syötyä enemmän kuin oli tarkoitus. Olen nyt syönyt kolme isoa laskiaispullaa ja vielä voisin ennen nukkumaanmenoa syödä neljännenkin, iltapalaksi. Tänään on tuntunut siltä, että olisin vähän päässyt lihomaan, mutta se ei ole silti hillinnyt pullaruokahaluani. Ihmettelen tätä ja se vähän myös huolettaa. Jos joskus joudun oikeasti laihduttamaan, se ei varmaankaan onnistuisi kovin helposti. Ei taida löytyä tältä naiselta oikeastaan minkäänlaista itsekuria.
Ohhoh, tulipa taas jaariteltua.
My Life Without Candy ei ole oikeasti karkiton blogi. Täällä tasapainoillaan herkuttelun ja terveellisen syömisen välillä. Juttu lipsuu runsaasti myös liikunnan, hyvinvoinnin ja arjen puuhien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti