hiphei, yrittäjäksi.

Moikka moi,

blogin hiljaiselo on jatkunut.. Perustin yrityksen ja sen parissa on pitänyt kiirettä.

Yritykseni kotisivuilla on blogi, joka tulee päivittymään vähintään kerran viikossa. Tuo yrityksen blogi on asiapitoisempi ja aiheeltaan rajatumpi kuin tämä kirjoitan-mitä-mieleen-sattuu-tulemaan-tyyppinen My Life Without Candy-blogini. Jos siis haluat vinkkejä treeniin, elämäntapamuutokseen tai ravintoasioihin liittyen, klikkaa osoitteeseen http://www.ydintraining.fi/ydinblogi/

My Life Without Candy jatkaa ainakin vielä hetken eloaan, sillä olen siihen kovin kiintynyt. Jatkossakin blogiparka kyllä tulee olemaan lapsipuolen asemassa (vihaan tätä termiä, mutten nyt keksinyt parempaa) eli en uskalla luvata kovin tiheää päivitystahtia jatkossakaan.

Kivaa viikonloppua ja kuulemisiin!



ps. Käy tykkäämässä https://www.facebook.com/PhysioTrainingYdin Sinne tipahtelee myös kaikenlaisia linkkivinkkejä ja muuta mukavaa. :)

usko itseesi!

Olen lähiaikoina törmännyt aivan liian usein siihen, että ihminen (useimmiten nainen) väheksyy itseään. Näkee itsessään vain virheitä ja korjattavaa. Vertaa itseään muihin ja näkee itsensä aina negatiivisessa valossa. Ei uskalla tehdä jotain, koska pelkää epäonnistuvansa. Tai tekee asian puolivillaisesti, jättää itselleen takaportin epäonnistumisen varalta, "enhän mä tosissani..".

Siksi haluan sanoa tämän: olet viisas. Olet taitava. Olet vahva. Olet älykäs. Olet enemmän kuin uskotkaan. Astu epämukavuusalueelle, niin huomaat tämän.

Epämukavuusalueelle astuminen ja siitä kunnialla tai edes hengissä selviäminen antaa onnistumisen kokemuksen. Onnistumisen kokemukset kasvattavat itseluottamusta. Ja itseluottamus on tärkeää.



Itse olen viime vuosina astunut yhä useammin epämukavuusalueelle ja pikku hiljaa epämukavuusalue on kaventunut huomattavasti. Muistan, kun vielä haaveilin ryhmäliikuntatuntien ohjaamisesta, mutta "en ikinä uskaltaisi". Hah, uskallan ja helposti.
Muistan, kun haaveilin yrittäjyydestä, "mutta en mä koskaan voisi oikeasti yritystä perustaa." Nyt mulla on Y-tunnus ja alkuvalmistelut pyörivät vinhasti.
Muistan, kuinka kauhuissani olin joskus ajatuksesta, että joutuisin esiintyä asiantuntijana jossakin. Ei se oikeasti olekaan niin kamalaa. Nyt haaveilen (salaa, joten ei kerrota kenellekään) siitä, että joskus vuosien kuluttua saisin jakaa vankkaa asiantuntijuuttani muille esimerkiksi koulutusten kautta.
Muistan, kuinka vielä pari kuukautta sitten tuntui kamalalta ajatukselta tehdä treeniä ammattilaisen silmäparin alla. "Mitä jos en teekään tätä liikettä täydellisesti." No, nyt teen treeniä erinomaisen personal trainerin silmien alla ja olen kiitollinen kaikesta palautteesta jonka saan. Ei korjaava palaute tarkoitakaan sitä, että olisin huono/surkea/epäonnistunut yksilö. Ei se olekaan kamalaa. Päinvastoin! On mahtavaa oppia uutta, saada liikkeistä entistä tehokkaampia ja turvallisempia.

Ja mitä enemmän astun epämukavuusalueelle, sitä enemmän huomaan: minä osaan tämän. En täydellisesti, mutta hyvin. Oppiminen on prosessi enkä ikinä voi olla valmis ja tietää kaikesta kaikkea. Ei tarvitsekaan. Voin silti olla hyvä, vaikken ole täydellinen. Mahtavaa!

Toivon, että seuraavan haasteen kohdatessasi uskot itseesti. Oli se haaste iso tai pieni, pinnallinen tai syvemmälle sukeltava, tartu siihen rohkeasti. Älä ajattele "en pysty!" vaan luota siihen, että kyllä sinä pystyt. Ja jos elämä ei heitä haastetta tiellesi, tee sellainen itsellesi. Haasta itsesi, tee jotain tavallisesta poikkeavaa. Jotain, joka pakottaa sut astumaan epämukavuusalueelle. Se voi olla ihan mitä vaan. Yksi päivä ilman karkkia. Pari lausetta tuntemattomalle kassajonossa. Isommat painot jumpassa. Uusi asenne töissä. Punainen väri huulissa Blistexin sijaan. Ihan mitä vaan. Kunhan se tuntuu ajatuksena vähän kamalalta. Sitten syvä sisäänhengitys ja ajatus: "minä pystyn siihen!".

personal trainer suunnittelee, mutta asiakas tekee työt.

Vappuaattona tuli todistus postissa, joten nyt se on virallista: minä olen personal trainer ja PhysioTrainer. Jes!

Kippis!

Olen vasta aloittelemassa personal trainerin hommia, mutta jo nyt olen törmännyt useamman kerran samaan uskomukseen. Ihmiset luulevat, että kun palkkaa pt:n, saa superkunnon ja teräskropan. Sori, mutta ei välttämättä saa. Personal trainer voi kyllä tehdä sulle suunnitelman, jonka avulla saat hyvän kunnon ja timmin kropan, mutta pt ei voi tehdä työtä sun puolesta. Jos et ole itse valmis tekemään duunia, näkemään vaivaa, vähän ehkä kärsimäänkin niin mitään ei tapahdu.

Itse olen vuosia hakannut päätä seinään, kun edistymistä ei tunnu tapahtuvan salilla tai muuallakaan. Kyllästyn, vaihdan lajia, junnaan, kyllästyn, vaihdan lajia, junnaan, kyllästyn, palaan vanhaan lajiin takaisin.

Nyt olen treenannut pian kuusi viikkoa suht kurinalaisesti ja kappas, salipainot ovat kasvaneet tänä aikana huimasti. Lisääntyneen voiman huomaa kaikessa ja lihasmassaakin on tainnut tulla vähän lisää. Onko tämä mun personal trainerin ansiota?
No tavallaan on: hän on tehnyt mulle erinomaisen ohjelman, treeniä tukevan ruokavalion ja hän odottaa treenipainojen nousevan.


Ekan personal trainer-tapaamisen jälkeen oli vaikea saada tuo liukuovi auki, ei ollut enää treenin jäljiltä voimia. Mahtava fiilis!

Mutta.. Minä olen se, joka on tehnyt treenit ja katsonut mitä syö. Minä olen huolehtinut siitä, että treenit tulevat tehtyä ja että saan riittävästi lepoa. Keskiviikkoisin olen herännyt ennen kuutta salille, kun muuten en olisi kerennyt treeniä tekemään ja keskiviikon kohdalla lukee "sali". Olen istunut kahvilassa, pääsiäispöydässä ja ystävän luona omien eväiden kanssa (vähän nolostellen), olen unohtanut viikonlopun herkkuaamiaiset ja ravintolakäynnit. Olen joutunut kieltäytymään kivoista jutuista ja menoista, tyytynyt haaveilemaan vapaa-ajan puuhista ja nielemään sen, että herkkuja saa syödä vain tietyn määrän viikossa. Lisäksi olen joutunut tehdä hirveästi duunia pääni sisällä, jotta olen löytänyt itsestäni sen tsempin ja voiman, jota salitreenissä nykyisin tarvitsen.


Eväät aina mukana ja ruoka-ajat kellon mukaan, missä ikinä menenkään. Tässä lounas junassa matkalla tilitoimistoon yritysjutuista neuvottelemaan.

Olen tehnyt pirusti töitä ja muuttanut monta juttua elämässäni, koska haluan saavuttaa tavoitteeni.

Tarvitsin personal trainerin apua, koska en osannut olla itselleni pt. Osaan tehdä muille hyviä suunnitelmia ja salitreenejä, osaan olla hyvä pt, mutta en osaa olla itse itseni asiakas. Aloin neuvottelemaan: "ei kai oikeasti näin montaa toistoa?", "ei tätä tylsää aerobista varmaan ole pakko tehdä..?" ja niin edelleen. Nyt en neuvottele vaan teen mitä käsketään. Ei treeni aina tunnu mukavalta, päinvastoin. Harvoin tykkään lähteä tekemään aerobista treeniä ja salitreenit ovat välillä tosi tuskaisia, kun painot ovat raskaat ja lihaksissa polttaa. Mutta kun ammattilainen on miettinyt, että tänään pitää tehdä 4 x 6 maastavetoa tai 90 min kevyttä aerobista, mä tiedän sen olevan mulle hyväksi, se vie mua kohti tavoitetta ja siksi mä teen sen.


Nousee nousee..

Personal trainer on erinomainen apu tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta ei se ole mikään oikotie onneen. Sinä itse teet työt.
Ja työnteko ei aina maistu, mutta harvoinpa mitään saavuttaa ilmaiseksi. On nähtävä vaivaa. On pidettävä mielessä tavoite ja työskenneltävä järjestelmällisesti sitä kohti. Ja usein on myös luovuttava jostain.


Istuin näin lähellä suklaata kokonaisen koulutusviikonlopun ajan. En ottanut yhtäkään palaa. Hyvä mä!

Otetaan esimerkki, tosi tyypillinen sellainen. Haaveena kiinteytyminen, treenikokoemusta salilta jo useamman vuoden ajan. Ruoka viikolla suht terveellistä, mutta viikonloppu pelkkää herkuttelua. Sitten palkataan pt. Saavuttaako tämä ihminen tavoitteensa käymällä pari kertaa viikossa salilla painoja heiluttelemassa, syömällä terveellisesti viikolla ja herkuttelemalla viikonloppuisin? Ei. Jotain pitää muuttaa. Pitää löytää uusi, tiukka asenne treenaamiseen. Nostat painoja, et heiluttele. Terveellinen ruokailu myös viikonloppuna, joku pieni herkku sallittu. Joku joutuu sulkea tv:n just silloin, kun lempparireality alkaa, sillä kehittymiseen vaaditaan myös lepoa. Toinen joutuu luopua perjantain kosteista tyttöjen illoista, sillä siideripullot ja grilliltä haetut ruoat eivät kuulu ruokavalioon ja krapula lauantaina estää treenien toteuttamisen. Kolmas opettelee heräämään aiemmin, jotta ehtii tehdä treeninsä ennen töihin menoa.


Mä olen opetellut tyytymään 150 g karkkia karkkipäivänä. Vaikeaa, mutta hyväksi mulle.

On opeteltava uusia juttuja. On muutettava tekemisiä. On luovuttava asioista. On suunnattava katse tulevaan, siihen hetkeen kun tavoite on saavutettu. On keskityttävä siihen hetkeen ja mietittävä: tavoite on tämän arvoista. Silloin saavuttaa tavoitteensa. Ja vaikka personal trainer on auttanut tavoitteen saavuttamisessa, asiakas on se, joka teki työn.

Sitten saa todeta: "hyvä minä! tein hyvää työtä." ja suunnata katse seuraavaan tavoitteeseen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

sunnuntaisarja 12/12: herkuttele!

Terve vaan!

Hengissä ollaan edelleen, vaikka blogi onkin taas viettänyt hiljaiseloa. Olen kaivannut tänne kirjoittelua ja asiaakin olisi vaikka minkälaista. Nyt on kuitenkin viimeisen sunnuntaisarjan aika ja aihe sopiikin hyvin pääsiäiseen. Aiheena on nimittäin herkuttelu. Kohtuullinen sellainen.

Makeanhimohan on yksilöllinen juttu ja voi olla, että osa lukijoista ei voi käsittää makeanhimo-ongelmaa lainkaan. Tiedän kuitenkin, että monet teistä käyvät kanssani samaa taistelua överiherkuttelua vastaan. Tämä sunnuntaisarjan postaus on erityisesti teille omistettu!

Alkuun pohjustusta, monille blogin lukijoille jo tuttua juttua: olen kamppaillut herkutteluni kanssa jo vuosia eikä kohtuullisuus aina onnistu vieläkään. Kun syön herkkuja, haluan niitä lisää ja lisää ja lisää, kunnes on paha olo ja morkkis, "ei enää koskaan"-olo. Ja seuraavana aamuna makeanhimo on taas entistä kovempi. Jos en silloin pysty vastustamaan makeanhimoa, joudun herkuttelukierteeseen ja kierteen katkaisee yleensä totaalikieltäytyminen, esimerkiksi kuukauden karkkilakko (joka kestää kolme päivää). Kun olen yrittänyt tasapainoilla herkuttelun ja hyvän olon välillä, kohtuullistaa herkuttelua, löytää minun kultaista keskitietäni tässä asiassa, olen oppinut monia asioita. Kaksi tärkeintä oppia ovat, että

1) karkinsyönti ei auta silloin kun harmittaa/surettaa/väsyttää/raivostuttaa jne. Tunteiden käsittelyyn on oltava joku muu keino.
2) on syötävä riittävästi ja tarpeeksi usein.

Kun ymmärrät ja laitat toteutukseen nämä kaksi asiaa, makeanhimo on jo huomattavasti helpompi pitää kurissa. Lupaan sen.

Viime viikkoina olen kuitenkin saanut monia uusia oivalluksia sekä muistutuksia jo oppimistani asioista. Näistä lisää nyt.

Totaalikieltäytyminen ei ole toimiva keino.
Välillä sitä uskottelee itselleen, että on parasta repäistä itsensä irti makeasta kieltäytymällä siitä kokonaan. Väärin.
Kun kiellän itseltäni jotain ("en saa syödä karkkia"), alan saman tien ajatella asiaa. Ja kun ajatukset pyörivät jossain tietyssä asiassa, sitä alkaa tehdä mieli ja lopulta kiusaus kasvaa liian suureksi.
On parempi syödä (ja elää) sopivan sallivasti. Kaikkea saa, kunhan pysyy kohtuudessa.

Kysyin personal traineriltani mikä on sopiva määrä namia herkkupäivänä ja jäin haukkomaan henkeä vastauksen kuullessani. Siis miten niin voin ostaa vain 150g nameja?! Ajattelin tämän olevan julmaa pilaa.. Mutta pian ymmärsin logiikan vastauksen takana. Nyt en ehkä enää koskaan voi syödä niitä jättimäisiä karkkipusseja, jotka ennen kuuluivat herkkupäivääni.

Karkeissa on nimittäin ihan sairaasti kaloreita. Tavallisessa namipussissa taitaa olla noin 350-380 kcal/100g, joten 350g pussin kalorimääräksi tulee yli 1200 kcal. Niinpä.

Karkit eivät todellakaan ole ainoa runsaskalorinen herkku, joten mikä ikinä herkkusi onkaan, vähemmän on riitettävä.


Ei enää jumbopussillista namia vain minulle.

Jos yrität laihduttaa puoli kiloa viikossa tahdilla, energiavajeesi pitäisi olla noin 500 kcal/päivä. Viikon aikana kerätty energiavaje heitetään helposti hukkaan herkkupäivänä, jos perusaterioiden lisäksi syödään ihanan aamiaisbrunssi, iltapäiväpulla ja illalla pussillinen karkkia siiderin kera.

Itse en yritä laihduttaa, mutta en myöskään halua syödä 1200 kcal edestä "tyhjiä kaloreita". Tarjoan elimistölleni mieluummin kalorit järkevämmässä muodossa, jolloin jaksan paremmin treeneissä, töissä ja arjessa. Siksi vietän nykyisin pitkän tovin karkkihyllyllä. Ensin punnitsen mitä haluan tällä viikolla syödä: ehkä hiukan hedelmää ja salmiakkia, vai sittenkin lakritsia? Seison laskin kädessä, lasken eri namipakkausten kalorimääriä ("jos otan tämän PikkuHyvä-pussin, voinko ottaa vielä tuon pienen patukan..") ja pidän huolen, että kalorimäärä on noin 500. Sitten syön namit huolellisesti jokaiseta nauttien ja ihan ilman morkkista. Namien loputtua harmittaa hetken, mutta sitten käännän katseeni positiiviseen: sain herkutella ja ei tullut pahaa oloa. Mahtavaa.

Herkuttelua ei siis tarvitse tai edes kannata lopettaa kokonaan, mutta herkuttelun määrää on hyvä kohtuullistaa.

Yksi mielestäni aika kiva ja toimiva, rennon terveelliseen syömiseen ohjaava periaate on nimeltään 80/20. Idea on se, että kun 80 % syömästäsi ravinnosta on terveellistä, 20 % suhteen voit olla hieman rennompi. (huom! Ei "..voit mättää 20% aterioista niin paljon sokeri- ja rasvapitoisia ruokia kuin vaan haluat"!) Kannattaa huomioida tietysti sen että nämä luvut vaihtelevat tilanteen ja tavoitteen mukaan. Jos tavoitteena on esimerkiksi tiristää viimeiset rasvat ennen fitness-lavalle kiipeämistä, et varmasti voi ottaa rennosti 20 % aterioista. Mutta jos ruokavalion pohja on todella kunnossa ja haaveena vain pitää paino nykyisessä, voit varmasti viidellä viikkoaterialla ottaa hieman rennommin: syödä patonkia täysjyväleivän sijasta, aloittaa sunnuntaiaamu croissantilla kaurapuuron sijaan tai nauttia täysmaitoon tehdyn latten macaron-leivoksen kera.




aaaah...

Ja vielä yksi, ehkä tärkein asia, jonka olen taas tässä viime aikoina muistanut: jotta muutos onnistuu, sinun täytyy todella haluta sitä. Itse olen joskus "halunnut" eroon karkinsyönnistä, mutta samalla olen miettinyt, etten ole ehkä ihan valmis vielä luopumaan karkkipussin rapistelusta sohvan nurkassa. Silloin yritys on jo tuhoon tuomittu. Sun täytyy haluta muutosta, sun täytyy olla valmis luopumaan jostain. Sun täytyy ymmärtää, että vaikka luopuminen tuntuu pahalta, se palkitaan. Joo, tuntuu pahalta luopua lauantai-illan Fazerin Sinisestä, mutta mieti mitä saat sen tilalle. Kevyemmän olon? Pienemmät farkut? Iloisemman mielen? Ehkä pääset vihdoin eroon siitä ärsyttävästä vatsamakkarasta, jonka olemassaolosta työkaverisi ovat kuulleet jo enemmän kuin tarpeeksi? Elämä on valintoja ja yksi valinnoista on tämä: pitäydytkö tutussa ja turvallisessa vai luovutko jostain ja saat jotain tilalle?

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen jatkoa!

ps.Lisää 80/20-syömisestä voit lukea esimerkiksi tästä Pöperöproffan blogikirjoitukseta.

sunnuntaisarja 11/12: rasvatonta sen olla pitää?

Rasva puhuttaa ja herättää monenlaisia mielipiteitä. Monet tuntuvat elävän edelleen siinä uskossa, että rasvaton = paras vaihtoehto, aina. Toiset taas vannovat aitouden nimeen: aitoa voita sen olla pitää, ei mitään keinotekoista margariinia. Ja sitten ovat ne ihmiset (myös minä), joiden mielestä kasviöljyjä kannattaa syödä paljon ja eläinperäisiä rasvoja ei niin paljoa. Ja sitten ovat vielä ne kaikki muut, joilla on joku erilainen näkemys rasvoista.

Mielipiteitä on siis monia enkä ainakaan minä voi sanoa että joku olisi 100 % juuri se oikea teoria. Itse uskon kuitenkin mm. Valtion ravitsemusneuvottelukuntaa ja siksi kerron teille rasvoista tällaista:

* Rasvaa tarvitaan: Jos rasvaa vältellään liikaa, voi seuraukset olla terveydelle haitallisia. Vähärasvaisessa ruokavaliossa erityisesti välttämättömien rasvahappojen (omega-3 & omega-6) saanti jää usein liian vähäiseksi.

* Rasvassa kannattaa panostaa laatuun: Syö mieluummin tyydyttymättömiä eli "pehmeitä rasvoja" (pähkinät, siemenet, kasvipohjaiset öljyt jne.) kuin tyydyttyneitä "kovia rasvoja" (eläinperäiset rasvat)

Unohda siis rasvaiset juustot ja jogurtit, valmisruoat ja sipsit ym. rasvaiset herkut. Valitse juustoista enintään 17% rasvaa sisältäviä tuotteita ja maito, jogurtit ym. enintään 1% rasvaa sisältävinä. Syö kalaa (ainakin pari kertaa viikossa), siemeniä, pähkinöitä ja kasviöljyjä ja käytä vähintään 60 % rasvaa sisältävää kasviöljypohjaista rasvalevitettä. Pyri saamaan rasvasta noin 25-40 % päivittäisestä energiansaannista. Älä kuitenkaan liiottele määriä vaan ota huomioon, että rasva on energiatiheää ravintoa. Tämä tarkoittaa sitä, että pienessä määrässä rasvaa on paljon enemmän kaloreita kuin suuressa määrässä kasviksia. Esimerkki: oliiviöljy 100g = 884 kcal, tomaatti 100g = 23 kcal. Sinun pitäisi siis syödä lähes neljä kiloa tomaattia saadaksesi saman määrän kaloreita kuin 100 g oliiviöljyä on! (Okei, tyhmä esimerkki, koska ei kukaan syö 100g oliiviöljyä. Mutta tajusitte varmaan idean?)

Rasvasta ja kalasta puheenollen.. Kävin tänään kiireellä kaupassa (olin kassalla vasta sulkemisajan jälkeen, sori!) ja tajusin aivan liian myöhään olevani pyörällä liikenteessä.

Siinä olikin sitten vähän miettimistä miten saan kaikki ostokset kotiin asti kuljetettua. Lohi pääsi lopulta perunoiden kanssa tarakalla olevan lastenistuimen kyytiin. Kaveri ei ollut kauhean tyytyväisen näköinen.




Ihanaa alkavaa viikkoa!
-S-

ps. Nyt kun blogi päivittyy aika harvoin niin ikävän yllättäessä muistakaa mun Instagram-tili (@siniliisa)

mun ikioma projekti.

Tänään oli maailman mahtavin päivä! Tänään nimittäin polkaistiin käyntiin mun ikioma projekti.

Viime viikot/kuukaudet/vuodet ovat olleet sellaisia, että oma hyvinvointi ei ole ollut ykkösprioriteetti. Kaksi pientä lasta, kaksi aloittelevaa yritystä, kahden aikuisen epäsäännölliset työajat ja tulot, kalenteriin kirjatut minuuuttiaikataulut ja se vähäinen vapaa-aika suoritettuna esim. treenin parissa eivät ole se paras pohja hyvälle ja energiselle ololle. Nyt, aloittelevana PhysioTrainerina mietin, että mun on pakko voida hyvin, jotta voin olla hyvä esimerkki asiakkailleni ja mahdollisesti tuleville sellaisille. Ja jotta jaksan pyörittää yritystä ja jotta jaksan olla hyvä äiti ja vaimo ja ystävä ja ja ja..

Niinpä viime viikkoina olen yrittänyt aktiivisesti opetella olemaan suorittamatta kaikkea, ottamaan rennosti, unohtamaan ikuiset tehtävälistat ja tehokkuusajattelun. Lisäksi olen harjoitellut rennompaa asennoitumista kaikkeen (vaikeaa tällaiselle Stressi-Erkille).

Ja tein vielä jotain muutakin.

Palkkasin itselleni personal trainerin. ("Mitä, pt:lle pt?!" on moni ihmetellyt. Mutta kun en mä osaa itseäni komentaa enkä itselle sanoa, että kuule et sä voi tehdä kaikkea kivaa ja olla kaikkein paras kaikessa. Tartten siihen jonkun muun. Enkä mä näe itseäni salilla kaikista mahdollisista kulmista niin, että teenkö liikkeen oikein tai väärin.)

Tänään oli eka tapaaminen. Oli aivan mahtavaa. Olin unohtanut kuinka hyvä olo tulee siitä, kun tekee kunnon treenin salilla. Eikä treeni edes ollut sellainen oksennukset kurkkuun-treeni, jollaisia personal trainereiden treenien aina luullaan olevan, mut tiukka kuitenkin.

Ja kun treeni on jonkun toisen suunnittelema, se on näköjään vielä mahtavampaa, koska a) et voi neuvotella itsesi kanssa toistomääristä kesken treenin ja b) tulee tehtyä ehkä liikkeitä, joita et ole ikinä tehnyt ja mikäs sen virkistävämpää. Ai niin ja c) liikkeet tulee ehkä tehtyä isommilla painoilla kun joku muu päättää ne. Nimimerkillä: Luulin tehneeni isoilla painoilla, mutta esim. lantionnostossa olen käyttänyt 20 kg painotankoa ja tänään painoa olikin 55 kg. Hups.

Sanoinko jo että oli aivan sairaan siistii päästä kunnolla treenaamaan? Oon ollut koko päivän ihan fiiliksissä. Naamalla on kestohymy ja mieliala on loistava. Ja hyvä treeni tosiaan antaa energiaa: tavallisesti olen perjantai-iltana aivan puhki, mutta tällä viikolla pidin oman yksityisen diskon imurin ja lattialuutun kanssa. Pesin vessankin, just se paras puuha perjantai-iltaan.

Aaaaah, mä oon niin innoissani tästä! Treenin jälkeen kävelin kaupungilla hetken ennen junan lähtöä ja sattumalta kävelin Stadiumin ohi (olin ehkä saattanut aiemmin googlata missä se on). Synttärilahjaksi saatu Stadium-lahjakortti poltteli lompakossa ja ajattelin, että palkitsenpa itseni hyvästä treenistä jollain kivalla treenivaatteella. Sitten tajusin, että ei mun tarvitse palkita itseäni millään, koska se treeni itsessään oli "palkinto", nautin siitä ihan hulluna.

Kun sitten menin rautatieasemalle ja ostin lounasta, mietin otanko myös cafe latten ja macaron-leivoksen, "luksusta arkeen eli junamatkalle". Ja taas tajusin, että en mä tartte mitään luksusta koska se treeni oli mun luksusta. Ja sitten menin karkkikauppaan ja lehtikauppaan ja kummassakin tajusin, etten tarvitse mitään, vaikka rakastan lehtiä ja noh, taidattekin tietää mun suhteen karkkeihin. ;) Tajusin, että mun ajattelumallit on suoraan jostain naistenlehdistä: pitää olla arjessa luksusta ja pitää hemmotella itseään ja pitää palkita hyvistä treeneistä. Mutta kun ei tartte. Kun mulle treeni on just sitä, mitä jollekin muulle on kuohuviinilasillinen työpäivän päätteeksi, hemmotteleva kasvohoito tai jotain muuta ihanaa.

Treenaaminen on ihanaa.

(Oon vissiin edelleen jossain endorfiinipöllyissä.)

Viime päivinä on tullut muutama tunti liikuntaa, onneksi sopivasti sekaisin rankkaa ja kevyttä:
Su - Supertreeneissä tunnit: FasciaTraining, BodyAttack (Kimmo Jukurin ohjaama - ihan huippu!), Basic Gymnastics, PartyFit ja Bokwa Fitness.
Ma - Pari ohjausta + pari tuntia tankotanssia.
Ti - Piloxing
Ke - Pitkä suoretki lasten kanssa ja pari ohjausta
To - Tankotanssitunti(eka! toivottavasti ei vika.) lukiolaisille, 3 tuntia omia ohjauksia
Pe - pari tuntia treeniä pt:n kanssa

Saako huomenna levätä?

Loistavaa viikonloppua kaikille!

ps. Ai mun treenitavoitteet? Ne vois olla vaik tässä:


(Anteeksi ruma sana tuolla lopussa, sitä ei ole suunnattu teille.)

sunnuntaisarja 10/12: ajatus annoskokoihin.

Tähän mennessä sunnuntaisarjan kautta ollaan opeteltu muun muassa juomaan vettä, syömään kasviksia ja proteiineja, huolehtimaan kuidunsaannista, liikkumaan ja valitsemaan hyviä hiilihydraatteja. Tässä sarjan kolmanneksi viimeisessä osassa keskitytään annoskokoihin.

Vaikka söisit juuri lautasmallin mukaan, saisit oikeassa suhteessa hiilareita, proteiineja ja rasvaa ja herkuttelisit kohtuullisesti, voit silti laihtua tai lihoa vastoin tahtoasi. Miksi?

Siksi, että kun asioita yksinkertaistetaan rajusti, laihtumisessa ja lihomisessa on kyse vain yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, syötkö juuri sopivasti kulutukseesi nähden. Jos saat ruoasta enemmän energiaa kuin kulutat päivän aikana, paino nousee. Ja tietysi myös päinvastoin: jos ruoasta saatu kcal-määrä on pienempi kuin energiankulutuksesi, paino laskee.

Ja vaikka ruokailut olisivat kuinka optimaalisesti rakennettuja ja rytmitettyjä, voi kaikki mennä pieleen annoskokojen vuoksi.

Annoskokojen suhteen ei ole yhtä oikeaa kaavaa eikä sopivaa annoskokoa löydä kaverin syömisiä seuraamalla, sillä me kaikki kulutamme energiaa yksilöllisesti. Itse esimerkiksi syön yhtä isoja tai isompia annoksia kuin 25 kiloa painavampi mieheni ja silti kummankin paino pysyy tasaisesti paikallaan suurimman osan ajasta. (Ei puhuta nyt niistä herkkuputkista..)

Sairaalassa ollessani olin kyllä koko ajan nälkäinen, tällainen annos ei kauaa mua kylläisenä pidä..


Jos täytät lautasesi ravitsemussuositusten mukaisesti eli lautasmallia hyödyntäen, uskallan väittää näin:
annoskokosi on sopiva, kun olet aterian jälkeen kylläinen, mutta et ähkyssä ja ennen seuraavaa ateriaa (kolmen-neljän tunnin päästä) olet sopivasti nälkäinen.

Jos tuntuu, että olet aina ähkyssä tai paino nousee jatkuvasti, tässä muutama vinkki:

1) Valitse pienempi - Nykyiset lautaset ovat usein jättimäisiä. Osta kotiin pienempiä ruokalautasia, jolloin lautanen näyttää täydeltä, vaikka ruokaa on entistä vähemmän. Työpaikkaruokalassa voit levittää ruoan ilmavasti lautaselle, jolloin lautanen näyttää täydemmältä kuin onkaan. Ota myös mielummin liian vähän ruokaa ja hyödynnä santikierros, sillä todennäköisesti syöt kaiken lautaselle lappaamasi ruoan vaikka olisit jo kylläinen.

2) Keskity ruokailuun - Jos ahmit ruoan puolihuomaamattasi, aivojen kylläisyyskeskus ei pysy mukana ja syöt todennäköisesti enemmän kuin tarpeeksi. Unohda siis kirjat, lehdet, puhelimet ja muut viihdykkeet ja pyhitä ateriahetket ruokailulle, ja tilanteesta riippuen rauhoittumiselle tai seurustelulle.

3) Älä katso kilohintoja - Muistan, kun joskus sain 200g karkkipussin - se oli jättimäinen! Nykyisin 200g karkkipussi vaikuttaa mitättömän pieneltä siinä puolen kilon säkkien vieressä. Tuotteiden koot ovat kasvaneet parissa vuosikymmenessä valtavasti, joten en yhtään ihmettele miksi ylipaino on nyt paljon suurempi ongelma kuin 20 vuotta sitten. Ja meitä vielä kannustetaan ostamaan jättikokoisia pakkauksia hinnoittelemalla tuotteet niin, että superhypermegapaketin kilohinta on selkeästi halvempi kuin saman tuotteen kohtuukokoisella tuotepakkauksella. Iso buu tästä!

Itse muuten ostan usein ison namipussin, koska a) se on kilohinnaltaan halvempi (vaikka oikeasti pienempi maksaisi kuitenkin vähemmän!) ja b) "toi pieni on niin pieni, että mitä jos namit loppuu kesken?!". Jälkimmäinen pelko on turha ja typerä, sillä pienempi namipussi tyydyttäisi varmasti makeannälkäni, mutta en ehkä kärsisi karkkipäiviltä tutusta dilemmasta nimeltä On Jo Paha Olo Mutta Karkkeja On Vielä Kourallinen Jäljellä, Ei Niitä Voi Jättää Syömättä, Pakko Syödä Loppuun.
Tästä lähtien ostan vain pieniä namipusseja.

4) Älä kasvata nälkää liian isoksi - Jos olet ruoka-aikaan nälkäinen, hyvä. Jos olet sudennälkäinen, ei hyvä. Silloin tulet todennäköisesti syömään isomman annoksen kuin tavallisesti. Supernälkäisenä kannattaa juoda aluksi lasillinen tai pari vettä ja aloittaa vatsan täyttäminen kevyesti kasviksilla, jolloin vatsaan ei mahdu enää niin paljon (nälkäisenä aah, niin herkulliselta vaikuttavia) rasvaisia tai muuten runsaasti kaloreita sisältäviä pöperöitä.

Kun ruoan pääraaka-aineena on kasvikset, energiapitoisuus pysyy kohtuullisena.


5) Älä huijaa itseäsi - Syö ruoka-aikana, älä muulloin. Suklaapatukka lounaan ja välipalan välissä on ruokaa ja vielä kovin kaloripitoista sellaista. Ruokaa laittaessa napsitut makupalat ovat ruokaa ja kasvattavat päivän kalorimäärää. Ohimennen jääkaapista napsitut leikkele- tai juustosiivut ovat myös ruokaa. Kaikki lasketaan, ei vain aterioilla syöty ruoka. Älä siis huijaa itseäsi!

Kalorit, kalorit, kalorit.. En halua kuulostaa ihmiseltä, jonka mielestä ruoassa tärkeintä on kalorit (tai niiden vähyys), sillä se ei todellakaan ole tärkeintä. Jos tavoitteena on kuitenkin laihtuminen tai terveellisen, sopivasti energiaa sisältävän ruokavalion sisäistäminen, on kaloreihin alussa uhrattava ajatus tai pari. Ei onneksi loppuelämää. Ethän joka askeleellakaan joudu miettimään mitä nyt seuraavaksi pitääkään tehdä eteenpäin päästäkseen.

Nauttikaa ruoasta, kohtuullisissa määrin. :)
-S-